Ryanairin erikoiset kiellot

Ryanair kieltää työntekijöiltään kännykän lataamisen työaikana. Lisäksi kerrotaan, että huipputulosta takova yhtiö maksattaa työasut työntekijöillään.

Lähde: BBC
243151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Tuo kännykän lataamisen kielto koskee vain omia privaattikännyköitä joita ei tarvita eikä käytetä yhtiön asioita hoidettaessa. Vaikkakin omalta työpaikalta kuppaaminen on Suomessa ns. "maan tapa", ei sellaista käytöstä kaikkialla katsota hyvällä.

Työasujen/univormujen hankinta ja ylläpito on Brittiläisen tavan mukaan työntekijän/oppilaan vastuulla (vrt. koulujen univormut).

Maassa maan tavalla.

Äänestä
  • Jos tuo olisi maan tapa, niin tuskin BBC olis siitä juttua vaivautunut tekemään.

    Tämä on vaan jällen yksi esimerkki kuinka yhtiö kyylää työntekijöitään. Enpä haluaisi olla kyseisessä firmassa töissä. Täytyyhän töissäkin olla hauskaa ja kyttäily ei kuulu siihen! Toinen hyvä esimerkki on Lidl, mutta se taas ei kuulu tänne...

    Äänestä

Tämä on jo vanha uutinen, joka tietysti tuntuu hieman oudolta. Ryanair perustelee latauskieltoa myös sillä, että yhtiön mielestä kännykän käyttö ei kuulu ilmailuun millään tavalla turvallisuuden vuoksi. Loppujen lopuksi aika mitätön juttu, joka on noussut uutisiin. Kyllähän työntekijät voivat ladata kännykkänsä kotona. Itse en esim. ole vielä koskaan ladannut kännykääni työpaikallani.

Mitä tulee työasuihin niin ei se niin outoa ole. Miksi lentoemännille pitäisi kustantaa työasut? Loppujen lopuksi nekin maksaa lentomatkustaja. Tiesitkö sitä, että Suomessa esim. armeijan henkilökunta ja poliisit joutuvat myös itse ostamaan virka-asunsa. Moni ei tule tätä ajatelleeksi, eivät ainakaan Finnairin kaiken maailman etuihin tottuneet lentoemännät.

Tiesitkö muuten, että Finnairin lentoemännillä on työehtosopimuksessaan maininta, että henkilökunta yöpyy yhtiön piikkiin kaukokohteissa viiden tähden hotelleissa. Ei ihme, että usein ihmetellään miksi Finnairin lennot ovat nin kalliita. Pitkillä lennoilla turistiluokan matkustajille tarjotaan surkeaa pöperöä minitarjottimesta. Sen sijaan emännät syövät bisnesluokan tasoisia aterioita työnantajansa piikkiin. Kuinka monella muulla alalla on ilmainen ruoka työpaikalla? Armeijankin henkilökunta joutuu maksamaan ruoistaan.

Ryanairin halvat lentoliput perustuvat juuri siihen, että yhtiö säästää monissa asioissa. Koska lentoturvallisuudessa, kuten koneiden huolloissa ei voi säästää, haetaan säästöjä kaikialta muualta. Kaikista pikku asioista kertyy iso summa, joka on Ryanairin menestyksen salaisuus. Kaikesta tästä hyödymme me Ryanairin uskolliset asiakkaat. Ryanair on Euroopan halvin lentoyhtiö ja vieläpä yksi Euroopan täsmällimmistä.

Ryanairin henkilökunta tietää työehdot tullessaan töihin. Henkilökunta saa työstään palkan, mutta muut edut ovat hyvin rajattuja. Aivan kuten melkein millä tahansa muullakin alalla. Ryanairin malli on tulevaisuuden trendi ilmailussakin. Lentoyhtiöillä ei ole enää varaa hemmotella työntekijöitään. Ryanair maksaa muihin aloihin verrattuna kilpailukykyisen palkan ja tarjoaa mahdollisuuden edetä urallaan.
Palkka lisääntyy automaattisesti työvuosien mukaan ja myös lentoemännät ovat mukana yhtiön optio-ohjelmassa. Lentoemännilläkin on mahdollisuus päästä yhtiön omistajiksi.

Äänestä
  • Eikös asia ole niin, että nimenomaan Finnairin vakituisten työntekijöiden palkasta vähennätään jotain uniformurahaa tietyn ajan. Eli ihan sama kuin Ryanairilla...

    Jos Ryanairin miehistöt yöpyisivät jossain, kyllä heidänkin miehistöt yöpöyisivät hyvissä hotelleissa. Heidän operaationsa on vaan niin erilaista, että se ei vaadi hotelliöitä.

    Se, että Finnairin lennot ovat niin kalliita, ei sitä mielestäni voi perustella sillä, että miehistöt asuvat 5-tähden hotelleissa. Lentoyhtiöt tekevät sopimuksia hotellien kanssa ja todellisuudessa maksavat ehkä 1/4 hinnasta.
    Tiesitkös muuten, että miehistöt yöpyvät ensimmäisenluokan hotelleissa myös kotimaassa ja euroopassa, ei pelkästään kaukokohteissa?

    En kyllä ole Finnairilla, mutta ei ne ruoat ole business-tason ruokia, ja mitä sitten vaikka olisivatkin? Ovat toki isompia ja runsaampia kuin matkustajaruoat, mutta jotain sitä pitää syödäkin, että jaksaa töitä tehdä.

    Ei ryanairilla ole mikään kovin kilpailukykyinen palkka, vai mihin alaan sitä oikein vertaat??

    En usko,että perinteiset lentoyhtiöt katoavat mihinkään...

    Äänestä

  • Niin, ja miksi aina naristaan, että lentoemännät saavat sitä ja tätä...jokaisella alalla on omat etunsa...toiset saavat työsuhdekännykän, puhua ilmaiseksi, auton, ilmaisia lääkkeitä, ilmaisia laivalippuja, kuka mitäkin...

    Äänestä

  • vielä.. kirjoitti:

    Niin, ja miksi aina naristaan, että lentoemännät saavat sitä ja tätä...jokaisella alalla on omat etunsa...toiset saavat työsuhdekännykän, puhua ilmaiseksi, auton, ilmaisia lääkkeitä, ilmaisia laivalippuja, kuka mitäkin...

    Ensimmäisen luokan hotelli tarkoittaa
    keskitasoista *** hotellia eli asuuko
    ne vain *** hotellissa vaiko **** hotellissa ?

    Äänestä

  • sitten asuu ??? kirjoitti:

    Ensimmäisen luokan hotelli tarkoittaa
    keskitasoista *** hotellia eli asuuko
    ne vain *** hotellissa vaiko **** hotellissa ?

    Ne asuvat viiden tähden hotelleissa (*****). Asia on oikein kirjattu lentoemnäntien TESsiin.

    Äänestä

  • Ainakin ohjaamomiehistön osalta jo kaupallisen ilmailun säädöksetkin määräävät, että miehistön pitää olla tarpeeksi syöneitä ja levänneitä turvallisuuden takia. Luultavasti tämä säädös koskee myös matkustamohenkilökuntaa. Tällöin on täysin ymmärrettävää, että yhtiö tarjoaa henkilökunnalle sapuskaa ja rauhallisen majoittumismahdollisuuden.

    Äänestä

  • Aviaattori kirjoitti:

    Ainakin ohjaamomiehistön osalta jo kaupallisen ilmailun säädöksetkin määräävät, että miehistön pitää olla tarpeeksi syöneitä ja levänneitä turvallisuuden takia. Luultavasti tämä säädös koskee myös matkustamohenkilökuntaa. Tällöin on täysin ymmärrettävää, että yhtiö tarjoaa henkilökunnalle sapuskaa ja rauhallisen majoittumismahdollisuuden.

    koskee myös lentoemäntiä! Heillä on myös iso vastuu turvallisuudesta joten ihan kiva ettei emäntiä majoiteta jossain meluisassa matkustajakodissa. Ei sellaisia työaikoja kukaan edes jaksa jos ei ole kunnon mahdollisuudet levätä. Ruoka taas liittyy turvallisuuteen myös, monessa lentoyhtiössä siitä maksetaan ainakin jotain, epäilen että myös Finnairilla. En kyllä jaksaisi kadehtia lentokoneruokaa vaikka olisi kuinka ilmaista. Onhan annokset varmaan isompia kuin matkustajilla mutta on se niin kadehdittavaa että joku ehkä saa ilmaiseksi jotain lämmitettävää lentsikkamuonaa, huhuhuh! Onhan suurella osalla muista työpaikoista lounaskuponkeja joilla saa ihan oikeassa ravintolassa syödä! Lentokoneeseen ei muuten voi omia eväitä ottaa, vai oletko joskus nähnyt jääkaapin jossain koneessa? Eikä sieltä mennä lähilounasravintolaan/kahvilaan. Kyllä voi jollain olla pieni elämä kun jaksaa kadehtia jotain ruoka/majoitusasioita, säälittävää!!

    Äänestä

  • Hepo kirjoitti:

    Ne asuvat viiden tähden hotelleissa (*****). Asia on oikein kirjattu lentoemnäntien TESsiin.

    En tiedä mitä TESiä sinä luet, mutta ei ainakaan uudessa TESissä lue mitään 5- tähden hotelleista...Ainoastaan, että "nykyaikainen ensimmäisen luokan hotelli"...Ei taida suomestakaan hirveästi löytyä noita 5-tähden hotelleja, ja silti ne emännät yöpyvät hotelleissa kautta maan...

    Äänestä

  • höpö kirjoitti:

    Nämä hepot ja muut levittävät täällä AINA kaikenlaisia höpöjuttuja joiden väittävät olevan totta. Mielestäni voisi olla suosiolla hiljaa asioista joista ei mitään tiedä. Sanoisin että suurin osa tämän palstan jutuista on juuri täyttä höpöä, katkeraa narisemista ja tahallista provosointia. Pahimmillaan jutut olivat emäntien lakkouhkan aikana, mutta näköjään eivät hepot vieläkään jaksa olla hiljaa vaan joka väliin tungetaan näitä samoja itkemisiä; välillä valitetaan ilmaisista lentolipuista, välillä taas ruuasta ja majoituksesta. Ihan luulisi ettei näillä valittajilla ole omalla työpaikallaan MITÄÄN etuja.

    Äänestä

  • Mistä lähtien emännät on syönyt bisnesluokan aterioita?? Huttu on sitä mitä matkustajaruoista jää caterinkiin yli, mallia pannupihvi makaroonilaation kanssa. Ja kateelliset on jo aikapäiviä sitten pitäneet huolen, että ruoka ei ole ilmaista. Ja valinnanvapaus rajoittuu siihen, että syötkö seisaallesi pöydän ääressä vai istuallesi tarjotin sylissä. Istuimena muuten toimii catering laatikko... Ja viereinen WC luo oman tunnelman. Seuraavan kerran kun kadehdit emäntien ruokia, niin ota työpaikkaruokalan tarjotin ja mene käytävään vessan viereen pahvilaatikon päälle syömään, äläkä unohda läppäriä ja kännykkää handsfreellä sillä jokuhan voi haluta jotakin. Olethan sentään töissä, ei kai pieni keskeyttely haittaa! Työnteostahan sinulle maksetaan.

    Äänestä

  • Hepo kirjoitti:

    Ne asuvat viiden tähden hotelleissa (*****). Asia on oikein kirjattu lentoemnäntien TESsiin.

    lentoemnäntien TESSIIN. Jnust ja jnoo =)

    Äänestä

  • tosi kiva kirjoitti:

    Mistä lähtien emännät on syönyt bisnesluokan aterioita?? Huttu on sitä mitä matkustajaruoista jää caterinkiin yli, mallia pannupihvi makaroonilaation kanssa. Ja kateelliset on jo aikapäiviä sitten pitäneet huolen, että ruoka ei ole ilmaista. Ja valinnanvapaus rajoittuu siihen, että syötkö seisaallesi pöydän ääressä vai istuallesi tarjotin sylissä. Istuimena muuten toimii catering laatikko... Ja viereinen WC luo oman tunnelman. Seuraavan kerran kun kadehdit emäntien ruokia, niin ota työpaikkaruokalan tarjotin ja mene käytävään vessan viereen pahvilaatikon päälle syömään, äläkä unohda läppäriä ja kännykkää handsfreellä sillä jokuhan voi haluta jotakin. Olethan sentään töissä, ei kai pieni keskeyttely haittaa! Työnteostahan sinulle maksetaan.

    Nimenomaan. Onneksi Finnairin emännät eivät koskaan unohda, että he eivät ole lomamatkalla vaan töissä koneessa. Finnairin herttaiset emot ovat aina matkustajia varten ja täyttävät jokaisen pienenkin toiveen hymyillen. Tavoitteena on, että matkustaja lähtee koneesta onnellisena ja palaa toistekin Finnairin ihanalle lennolle herttaisten, nöyrästi palvelevien lentoemäntien hemmoteltaviksi.

    Äänestä

  • Tiesitkös, että Ryanin lentäjillä huomattavasti paremmat palka kuin Finskin lentäjillä. Ei mutua enää kiitos. Voin faktaakin löydä tästä pöytään, sillä veljeni Finskillä lentäjä. Olisithan itse voinut lentäjäksi hakea. Miksi et sitä tehnyt? Lentäjäksi on kuule helvetin vaikea päästä.

    Äänestä

Kohta varmaan Ryanillakin pitää emännällä olla punainen panta päässä että saa työaikana käydä vessassa (kuukautisten aikaan sallittu, muuten kielletty, itäeurooppalaisissa LIDL-marketeissa).

Nythän joutuvat Ryanilla työaikana juotavasta vedestäkin maksamaan. Ja turha nyt päivitellä että niin kai monella muullakin työpaikalla...Sellaisissa työoloissa on pakko juoda PLAJON vettä ja sitä on vähän vaikeampi jostain marketista käydä ostamassa jos on koko päivän ilmassa. Toinen Ryanin erikoisuus on se, ettei saa sairastaa, sairaslomalle jääneitä uhkaillaan ja kiristetään sairaina töihin, muuten ei tule jatkossa töitä.

USAssahan on uutisoitu että monella työpaikalla työntekijät joutuu pitämään vaippoja kun ei saa työaikana vessaan mennä.

Minusta tällainen palvelualojen riistokulttuuri on SAIRASTA ja en sitä Suomeen haluaisi mutta osa tämänkin palstan kirjoittajista ei mitään muuta enempää toivoisikaan, kasvavathan firman ja osakkeenomistajien voitot tietenkin näistäkin pienistä asioista. Ja ainahan se muutaman pervon sydäntä lämmittää jos koppavat lentoemännät "palautetaan omalle paikalleen". Ovat liian kauan loisineet loistohotelleissa ja kettuilleet matkustajille;)

Äänestä
  • Ei työntekijöitä tietenkään saa kohdella huonosti ja Ryanairin henkilökunta onkin iloista porukkaa.
    Ulkomailla asuneena voin sanoa, että Suomessa on totuttu hyviin luontaisetuihin, jollaisia ei ole monessa maassa.

    Äänestä

  • syntyy iso virta... kirjoitti:

    Ei työntekijöitä tietenkään saa kohdella huonosti ja Ryanairin henkilökunta onkin iloista porukkaa.
    Ulkomailla asuneena voin sanoa, että Suomessa on totuttu hyviin luontaisetuihin, jollaisia ei ole monessa maassa.

    Ryanairin henkilökunta ei ainakaan omien tiedotteidensa mukaan ole kovinkaan iloista porukkaa. Moni asia on täysin pielessä siinä firmassa, ainakin työntekijöiden kannalta. Virkapuvun maksaminen on aika pientä moneen muuhun epäkohtaan verrattuna.

    Niin, eihän esim. intialaisilla ja kiinalaisilla työläisilläkään ole samoja "luontaisetuja" kuin Suomessa, varmasti ovat suuremmat voitot yhtiöillä siellä. Käsi pystyyn kaikki jotka vaihtaisivat paikkaa intialaisen työläisen kanssa! (Mutta niin kauan kuin ei kosketa itseä henk.koht. niin...)

    Jos yleensä lentoyhtiöistä puhutaan, niin kyllä useimmissa eurooppalaisissa yhtiöissä on parempi palkkaus ja edut kuin esim. Finnairilla, (poikkeuksena tietenkin Ryanair). Eli jos välillä kadehdittaisiin vaikka SAS:n tai BA:n henkilökuntaa, tulisi vähän vaihtelua tähänkin keskusteluun.

    Äänestä

  • kaikki paremmin kirjoitti:

    Ryanairin lentoemäntien ja stuerttin tyytymättömyys on pelkkää ammattiliittojen propagandaa. Kyllä sen lennoilla näkee, että matkustamohenkilökunta tekee työtään iloisella mielellä ja palvelevat matkustajia. Ryanairilla on töissä jo monia suomalaisiakin lentoemäntä ja stuertteja enkä ole kuullut kenenkään valittavan.

    Ryanairin henkilökunta tietää jo töihin tullessaan että edut eivät ole kansallisten lemntoyhtiöiden tasolla, mutta haluavat silti työskennellä asiakaspalvelutehtävässä kansainvälisessä ilmapiirissä. Ei kenenkään ole pakko olla töissä Ryanairilla eikä missään muuallakaan, jos työ ei miellytä.

    Itse olen sitä mieltä, että on aivan turhaa maksaa huippupalkkoja ja tarjota valtavia etuja lentoemännille, koska työ joka tapauksessa on suosittua ja halukkaita alalle riittää. Jokaisessa työssä on kysynnän ja tarjonnan laki. Aloilla, jossa vaaditaan huippuosaamista tai on työvoimapula on pakko kilpailla palkoilla ja eduilla. Lentoemännän työ ei kuulu tällaisiin ammatteihin. On muistetava, että kovat palkat ja edut koituvat loppujen lopuksi matkustajien maksetavaksi.

    Vaikka Ryanair maksaakin emännille huonompaa palkkaa kuin esim. Finnair, on sen maksamat palkat kuitenkin ihan kohtuullisia. Piloteilleen Ryanair maksaa kovempaa palkkaa kuin Finnair, mutta he myös lentävät enemmän. Sekä pilotit että emännät ja stuertit kuuluvat myös Ryanairin osakeoptio-ohjelmaan. Yhtiö palkitsee työntekijöitään yhtiön omistajuudella ja varmasti se on hyvin kannustavaa varsinkin kun yhtiö on Euroopan kannattavin ja jakaa omistajilleen tuntuvia osinkoja.

    Äänestä

  • Kirk kirjoitti:

    Jaa-a, mitenköhän on, alkavatko lentoemännät aina matkustajille ensimmäisenä valittamaan, kun firman sisällä kuohuu tai kaikki ei ole hyvin? Ja tämän voi soveltaa kaikkiin asiakaspalveluammatteihin...
    Eiköhän siinä vaiheessa, kun koneen ovet suljetaan unohdu lähes kaikki muu, kun työhön pitää kuitenkin keskittyä täysillä. Itse työstä voi kuitenkin nauttia, vaikka muuten maan pinnalla ei olisikaan täysin tyytyväinen.Vaikka olisi kuinka kypsä ammatissa kuin ammatissa, niin aina sitä annetaan asiakkaalle paras mahdollinen kuva omasta firmasta, vai kuinka?
    Luuletko sinä todella tietäväsi matkustajana, miten asiat Ryanairilla on, sillä perusteella että suomalaiset lentoemännät ja stuertit ovat hymyilleet sinulle? Sitä paitsi suomalaiset ovat olleet suhteellisen vähän aikaa vasta ko. firmassa, että tuskin heille on edes syntynyt käsitystä koko ammatista/firmasta.

    Ryanair palkkaa nimenomaan vain ja ainoastaan nuoria ihmisiä joilla ei ole minkäänlaista aikaisempaa lentokokemusta. Vanhempaa ja kokenutta sinne ei yksinkertaisesti oteta, koska kaikilla heillä on käsitys ammatista ja mitä siitä pitää saada korvaukseksi.

    Onko sinun mielestäsi 1500e kuukausi palkka kohtuullinen Lontoossa? Suomessa se ehkä menettelee, mutta ei huippukalliissa Lontoossa.
    Kaikki englantilaiset lentoyhtiöt maksavat enemmän lentäjille kuin suomessa, mutta siinäkin asiassa Ryanair on ihan pohjanoteeraus. Halukkaiden lentäjien pitää maksaa jopa työhaastattelusta...
    Että sellainen unelma firma, kyllä sen täytyy olla vähintään täydellinen, kun suomalaisetkin emännät hymyilevät!!

    Äänestä

  • hmmm... kirjoitti:

    Kyse ei ole siitä, että onko Ryanair täydellinen työpaikka. Se tarjoaa kuitenkin valtavasti ja koko ajan enemmän ilmailualan paikkoja samalla kun muut lentoyhtiöt irtisanovat henkilökuntaansa tai alentavat palkkoja. Mainitsemasi kuukausiansio 1500 euroa on PUHTAANA KÄTEEN, joten ihan huonosta palkasta ei kuitenkaan ole kysymys. Toki se on vähemmän mitä Finnair maksaa emännilleen.

    Ryanair maksaa siis emännilleen huonompaa palkkaa kuin kansalliset lentoyhtiöt. Mutta miksi sen pitäisi maksaa enemmän, kun nykyselläkin palkalla sadaan koulutettuja ihmisiä töihin. Alemmat palkkakustannukset ovat yksi niistä syistä, miksi Ryanairin lennot ovat todella halpoja. Hyödyn saavat matkustajat.

    Ryanairilla matkustamohenkilökunnan keski-ikä on alhainen. Syynä siihen on se, että yhtiö on kasvanut vimeisten viiden vuoden aikana moninkertaiseksi ja tarvitsee jatkuvasti uutta henkilökuntaa. Ymmärrän varsin hyvin miksi yhtiö palkkaa mieluiten nuoria. Ottaisitko sinä Finnairin tympeitä lentoemäntä töihin, jotka eivät osaa muuta ajatella kuin mitä etuja työstä saavat ja matkustajat ovat välttämätön paha?
    Kyseiset tympeät lentoemännät, jotka vain vahingoittavat yhtiön imagoa, ovat taakkana jo Finnairillekin, mutta yhtiö ei valitettavasti voi antaa heille potkuja. Korostan, että en tarkoita kaikkia Finnairin emäntiä. Joukossa on myös hyviä, asiakaspalvelutehtäviin sopivia tyyppejä.

    Ryanair kouluttaa matkustamohenkilökuntaa eri puolilla Eurooppaa ja yksi kouluttajista on Suomessa Imailulaitoksen omistama Airpro. Airpro vastaa Ryanairin matkustamohenkilökunnan koulutuksesta Suomessa, Virossa ja Ruotsissa.
    Ryanairin tarjoamista uramahdollisuuksista voi lukea:
    http://www.ryanair.com/site/FI/about.php?sec=careers&ref=10003

    Äänestä

  • KaukoJ kirjoitti:

    muissakin lentoyhtiöissä kuin Finnairilla joten miksi ei Ryanair sitten palkaa kokeneita miellyttäviä, osaavia emäntiä noilta muilta vaan kouluttaa omat emäntänsä henkilöistä joilla ei siis ole mitään käsitystä emäntien työstä etukäteen , paitsi mahdolliset prinsessaunelmat jotka saatu mutamalala ulkomaan lomamatkalla. Ihmettelen tätä rajatonta Ryanairin ylistämistä, omat vikansa on varmasti myös siinä yhtiössä eivätkä omistajat tee hyväntekeväsyyttä lennättämällä ihmisiä ympäri maailmaa tappiolla.

    Äänestä

  • KaukoJ kirjoitti:

    Kyse ei ole siitä, että onko Ryanair täydellinen työpaikka. Se tarjoaa kuitenkin valtavasti ja koko ajan enemmän ilmailualan paikkoja samalla kun muut lentoyhtiöt irtisanovat henkilökuntaansa tai alentavat palkkoja. Mainitsemasi kuukausiansio 1500 euroa on PUHTAANA KÄTEEN, joten ihan huonosta palkasta ei kuitenkaan ole kysymys. Toki se on vähemmän mitä Finnair maksaa emännilleen.

    Ryanair maksaa siis emännilleen huonompaa palkkaa kuin kansalliset lentoyhtiöt. Mutta miksi sen pitäisi maksaa enemmän, kun nykyselläkin palkalla sadaan koulutettuja ihmisiä töihin. Alemmat palkkakustannukset ovat yksi niistä syistä, miksi Ryanairin lennot ovat todella halpoja. Hyödyn saavat matkustajat.

    Ryanairilla matkustamohenkilökunnan keski-ikä on alhainen. Syynä siihen on se, että yhtiö on kasvanut vimeisten viiden vuoden aikana moninkertaiseksi ja tarvitsee jatkuvasti uutta henkilökuntaa. Ymmärrän varsin hyvin miksi yhtiö palkkaa mieluiten nuoria. Ottaisitko sinä Finnairin tympeitä lentoemäntä töihin, jotka eivät osaa muuta ajatella kuin mitä etuja työstä saavat ja matkustajat ovat välttämätön paha?
    Kyseiset tympeät lentoemännät, jotka vain vahingoittavat yhtiön imagoa, ovat taakkana jo Finnairillekin, mutta yhtiö ei valitettavasti voi antaa heille potkuja. Korostan, että en tarkoita kaikkia Finnairin emäntiä. Joukossa on myös hyviä, asiakaspalvelutehtäviin sopivia tyyppejä.

    Ryanair kouluttaa matkustamohenkilökuntaa eri puolilla Eurooppaa ja yksi kouluttajista on Suomessa Imailulaitoksen omistama Airpro. Airpro vastaa Ryanairin matkustamohenkilökunnan koulutuksesta Suomessa, Virossa ja Ruotsissa.
    Ryanairin tarjoamista uramahdollisuuksista voi lukea:
    http://www.ryanair.com/site/FI/about.php?sec=careers&ref=10003

    Toki Ryanair kasvaa, avaa uusia asemapaikkoja, uusia koneita ja tarvitsee lisää henkilökuntaa, mutta suurin syy tuolle "tarjoaa uusia työpaikkoja koko ajan" on se, että ko. firmassa vaihtuvuus on suuri. Miksi? Ehkä siksi, että asiat ei kuitenkaan ole loppujen lopuksi niin hyvin =) Ei uusienkaan emäntien tarvitse juosta pää kolmantena jalkana, tehdä useita sektoreita päivässä jne. lähes mitättömällä palkalla.
    "Vanhat kotkat" osaavat ilmailusäädökset vaikka unissaan, ja tietävät mikä on kohtuullinen korvaus Ryanair-tyyppisestä työstä, siksi heitä ei palkata.
    Taannoin oli juttu jossain, että työnekijät ovat keskimäärin vuoden Ryanairin palveluksessa. Ihan miten vaan, mutta minusta se ei kuulosta kovin hyvältä. Myös lentäjät käyvät hakemassa tyyppikoulutuksen ja kerryttämässä tiimaa, sen jälkeen vaihtavat muualle. Jossain on pakko mättää...

    Tuo 1500e on tosiaan Airpro ilmoittama palkka. Puhtaana käteen tai ei, ei se ole korvaus eikä mikään siitä työstä mitä Ryanairilla tehdään.Lisäksi en ymmärrä miksi joku haluaa mennä jonkun välitysfirman listoille, se tietää automaattisesti huonompaa palkkaa, jopa niitä etuja. Mutta jokainen tietysti tallaa tavallaan. Uusia emäntiä toki löytyy aina, mutta kyllä hekin tajuavat nopeasti, että työ ei ole mitään glamouria.

    No niin tai näin, Ryanair on varmasti ihan hyvä lentoyhtiö matkustaa, kun haluaa matkustaa halvalla. Lentää moneen kohteeseen ja saanut maineen täsmällisestä lentoyhtiöstä tekemällä lentoaikataulut "löysiksi".

    Äänestä

  • Kirk kirjoitti:

    Ryanairin lentoemäntien ja stuerttin tyytymättömyys on pelkkää ammattiliittojen propagandaa. Kyllä sen lennoilla näkee, että matkustamohenkilökunta tekee työtään iloisella mielellä ja palvelevat matkustajia. Ryanairilla on töissä jo monia suomalaisiakin lentoemäntä ja stuertteja enkä ole kuullut kenenkään valittavan.

    Ryanairin henkilökunta tietää jo töihin tullessaan että edut eivät ole kansallisten lemntoyhtiöiden tasolla, mutta haluavat silti työskennellä asiakaspalvelutehtävässä kansainvälisessä ilmapiirissä. Ei kenenkään ole pakko olla töissä Ryanairilla eikä missään muuallakaan, jos työ ei miellytä.

    Itse olen sitä mieltä, että on aivan turhaa maksaa huippupalkkoja ja tarjota valtavia etuja lentoemännille, koska työ joka tapauksessa on suosittua ja halukkaita alalle riittää. Jokaisessa työssä on kysynnän ja tarjonnan laki. Aloilla, jossa vaaditaan huippuosaamista tai on työvoimapula on pakko kilpailla palkoilla ja eduilla. Lentoemännän työ ei kuulu tällaisiin ammatteihin. On muistetava, että kovat palkat ja edut koituvat loppujen lopuksi matkustajien maksetavaksi.

    Vaikka Ryanair maksaakin emännille huonompaa palkkaa kuin esim. Finnair, on sen maksamat palkat kuitenkin ihan kohtuullisia. Piloteilleen Ryanair maksaa kovempaa palkkaa kuin Finnair, mutta he myös lentävät enemmän. Sekä pilotit että emännät ja stuertit kuuluvat myös Ryanairin osakeoptio-ohjelmaan. Yhtiö palkitsee työntekijöitään yhtiön omistajuudella ja varmasti se on hyvin kannustavaa varsinkin kun yhtiö on Euroopan kannattavin ja jakaa omistajilleen tuntuvia osinkoja.

    Tiedätkös, että kansainvälisessäilmailulaissa sanotaan että max. 900 lentotuntia saa kertyä vuodessa. Veljelläni tuli täyteen 846h, että se siitä. Hän on Finnairilla duunissa. Tuskin ne Ryanin pilotitkaan lakia rikkoo. EI MUTUA ENÄÄ!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pienpalkkalainen kirjoitti:

Ryanair kieltää työntekijöiltään kännykän lataamisen työaikana. Lisäksi kerrotaan, että huipputulosta takova yhtiö maksattaa työasut työntekijöillään.

Lähde: BBC

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu