Huumeiden laillistaminen

Anonyymi

Huumeita on monenlaisia. Mielestäni ns. Taikasienien, Lsd ja marihuanan laillistaminen olisi hyvä idea koska Suomessa on masennusta, itsemurhia ja väkivalta ongelmia nuorilla kasvavissa määrin. Alkoholi tekee jotkut ihmiset aggressiiviseksi, sitä voi minun puolesta myydä ja juon itsekin sillon tällöin siideriä taikka kaljaa mutta se on fakta että se ei hirveästi masennukseen auta. Metaamfetamiinii huume tekee myös aggressiiviseksi eli piriä en välttämättä suosittelisi kaikille. Sen sijaan on paljon ja kasvavissa määrin tieteellistä näyttöä etenkin psykedeelien avusta masennuksen hoidossa joten siinä lsd:llä ja sienillä on roolinsa, DMT:hen suhtautuisin varauksella. Huumeisiin liittyvät jengi ja väkivalta ongelmat johtuvat vain ja ainoastaan niiden hankalasta saatavuudesta eli laittomuudesta. Kilpailevat jengit käyvät toistensa kimppuun ja esimerkiksi huumeita käyttävät nuoret ovat valmiita pahoinpitelemään toisia nuoria saadakseen vaikka Maria itselleen koska marihuana on kallista, hankalasti saatavilla laittomuuden vuoksi. Jos esimerkiksi marihuana laillistettaisiin niin väkivalta tilastot lähtisivät laskuun. Eli marihuana tekee ihmisistä yleensä rauhallisia mistä olisi merkittävää hyötyä yhteiskunnalle. Marihuanaa, LSD ja Sieniä voisi myydä halpaan hintaan joka kaupassa aina k citymarketista lidliin. Kun ihmiset olisivat jatkuvasti pöllyssä, väkivalta vähenisi ja rauhallisuus lisääntyisi. :)

2

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toki esim skitsofreniaa sairastavalle en suosittelelisi psykedeelejä mutta marihuana sopii useimmille. Psykedeeli on vähän sama kuin menisit Linnanmäelle vuoristorataan, hupi tapahtuu kehossasi, aisteissasi ja voit kokea uskomattomia asioita silmät auki ja silmät kiinni, ns. Suljetun silmän hallusinaatioita eli visuaaleja. Erittäin rentouttavaa yleensä. Myös Mari on rentouttava mutta yleensä ei tule hallusinaatioita joten sopii siksi myös harhaluuloista, skitsofreniasta yms mielenhäiriöstä kärsivälle

    • Anonyymi

      Suosittelen päihteettömyyttä huumeiden sijaan niin ei tule sitä kannabispsykoosiakaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      71
      4245
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2710
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2417
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      15
      2412
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      2203
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      109
      2183
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2131
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      607
      1937
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1915
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    Aihe