Apuja kaivataan, kaveri kadoksissa, tunnetko ?

Tunnetko tämmöistä janteria johon kuvaus sopisi ?

Mies nykyään noin 55- 65 ja asunut jo pitkään Saksassa, toimi aiemmin Värtsilän, Valmetin tai jonkin vastaavan yhtiön myynti /konsultti tehtävissä tuolla Saksan maalla. Saattoi olla myös joku isoista suomalaisista metsä yhtiöistä kenen palveluksessa oli tuolla Saksassa.

Nykyään muiden töidensä ohessa auttaa Suomalaisia auton hankinnassa Saksan suunnasta. Ja tästä syystä kyseistä kaveria nyt myös etsin.

Luin kaverista artikkelin jostain ilmaisjakelu lehdestä joka ilmestyi kotiin, Pirkka , yhteishyvä, öljyviesti tai joku vastaava… pistin lehden jemmaa kun tutut kasvot artikkelista tunnistin mutta oli niin hyvä jemma, ettei ole lehti vieläkään löytynyt. Kyseinen juttu ja lehti ilmestyi tässä viimeisen 1,5 vuoden aikajänteellä.
Artikkeli käsitteli nimen omaan juuri tuota auton tuontia Saksasta !

Semmoinen muisti kuva on, että nimi olisi ollut Markku tai jotain siihen suuntaan tai sitten on joku ihan muu .. ei muista ?
Kooltaan aika pieni heppu, siro rakenteinen ja silmälasit oli jo tuolloin.

90 luvulla vietti perheineen aina kesälomat noin 5-6 viikkoa Lahden seudulla. Hänellä oli aina mökki vuokrattuna Messilän kartanohotellin alueelta.
Kova ukko pelaamaan Golffia, pelasi messilän Golffissa ja hänellä oli siellä myös oma osake kuten minullakin. Tästä yhteydestä hänet myös tunnen, pelattiin useampana kesänä porukassa reilusti yli kaksisataa kierrosta kolopalloa.

Joka tavalla olen yrittänyt kaveria esiin kaivaa netistä jne … mutta ei löydy, tunnetko kyseistä kaveria ? Laita ihmeessä minulle tänne viestiä tai tietoa mistä voisi tavoittaa.

Ystävällisin terveisin. Juha p 0400 818 450

0

99

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ei käy sääliksi sitä miestä

        Sitä saa mitä tilaa.
        Ikävä
        177
        1580
      2. Muistakaa pojat tämä.

        Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
        Ikävä
        104
        793
      3. En ehkä onnistu siinä

        Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
        Ikävä
        58
        735
      4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

        Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
        Ikävä
        203
        598
      5. Mies,oletko koskaan...

        Käyttänyt maksullista naista?
        Ikävä
        128
        561
      6. Oletko päättänyt

        Että luovutat minun suhteeni
        Ikävä
        48
        546
      7. Pahoin pelkään nainen

        että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
        Ikävä
        50
        528
      8. Kirjoita kolme sanaa

        mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
        Suhteet
        37
        526
      9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

        hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
        Ikävä
        15
        510
      10. toivottavasti kohta jo kohdataan

        😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
        Ikävä
        25
        493
      Aihe