Enteet luonnossa

Anonyymi

Olen joskus kokenut outoja enteitä ennen jonkin pahan tapahtumista. Voi tietysti ajatella sattumina tai vilkkaan mielikuvituksen tuotteina. En ole näihin niin kiinnittänyt huomiota ennen kuin nämä pahat asiat sitten ovat tapahtuneet.

Kerran tapahtui että katselin tv:tä kerrostaloyksiössäni iltamyöhällä. Sieltä tuli joku Bond-elokuva. Istuin siinä katulampun valossa ja ulkona puuskainen tuuli heilutteli puita. Yhtäkkiä edessäni oleva tuuletusikkuna lävähti voimalla auki aivan selälleen ja tuuli puhalsi sisään niin että verhot lepattivat.

Sitten yhdentoista aikaan pienellä olleesta radiosta kuului että jossain oli räjähtänyt. Aamulla selvisi että Bostonin maratonilla oli ollut pommi-isku. Otin selvää sen tapahtuma-ajasta: se oli tapahtunut iltakymmeneltä Suomen aikaa. Asia jäi mietityttämään, oli aivan kuin paineaalto olisi yltänyt tänne asti.

10

920

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kerran taas tapahtui että olisiko ollut loppukesää tai alkusyksyä, seisoin hämärän aikaan kotitaloni rappusilla. Silloin korppi kronksahti talon päällä takanani. Katsoin ylöspäin ja rupesin seuraamaan sen lentoa. Se lensi laajan alaspäin viettävän pihamaan poikki navetalle päin. Sen ylle tultuaan se heittäytyi selälleen ja lensi pari-kolme sekuntia niin, kuten korpit joskus tekevät. Sitten se kääntyi taas oikein päin ja jatkoi lentoaan.

      Seuraavana aamuna olin ulkoilemassa kun muutaman metrin päähän männyn rungolle lennähti palokärki. Se kierteli hetken runkoa ja lensi sitten toiseen mäntyyn. Näin se jatkoi kunnes hävisi metsään.

      Parin päivän päästä Pariisissa tapahtui terrori-isku. En muista mikä niistä se oli, niitähän tapahtui useampi niinä aikoina. Nämäkin tapahtumat hieman mietityttävä vielä tänäkin päivänä.

    • Anonyymi

      Vähän aikaa sitten olin tulossa pyörällä töistä ja oikaisin metsätien pätkän kautta. Silloin heinikosta tupsahti eteeni raiteelle pikkulintu, vihervarpuseksi sitä arvelen. Se kipitti edessäni mutkitellen niin että minun piti jarruttaa etten olisi ajanut sen yli. Sitten kurvasin toiselle raiteelle ja lintu hävisi heinikkoon.

      Sitten pyörää lukitessani räystäältä leijaili seittinsä varassa hämähäkki aivan silmieni editse. Hetkeä myöhemmin kävin suihkussa ja pyyhettä ottaessani huomasin että pitkäjalkainen lukki kiipeili sen päällä.

      Taas päivä tai pari siitä, Kabulin lentokentällä räjähti evakuointioperaation aikana.

      Muutamaa päivää aiemmin oli jo illalla tullessani pihatien päässä kipittänyt toinen pikkulintu siinä edessäni, oli outoa käytöstä, aivan kuin olisivat pesältään pois houkutelleet, vaikka pesintä oli jo varmasti takana.

    • Anonyymi

      Hui, tuulee ja lintuja näkyy! Ja maailmalla jossain johonkin aikaan tapahtuu jotain!
      Ihan selvä yhteys!

      Onneksi Cittarissa on folio usein tarjouksessa.

    • Anonyymi

      Kolme närheä kinasteli eilen. Mitä se tarkoittaa?

      • Anonyymi

        Jaa-a, vaikkapa sitä että oli yksi ruokapala lähistöllä ja jokainen närhistä olisi sen halunnut.

        Jonkun mielestä tietysti sitä, että jossain päin Suomea joku ajaa jonkinlaisen kolarin jonain viikkona jollakin ajoneuvolla ja saa jonkinasteisen haavan.


    • Anonyymi

      Mua kyllä eniten näissä ihmetyttää, että missä hiivatin umpitynnyrissä nää ihmiset on elänyt???! Joku lintu lentää ja ulkona tuulee niin on se niin ihme juttu, kuin ei koskaan ennen olisi tuollaista nähnyt.

    • Anonyymi

      Oletko kuullut koskaan termiä "butterfy effect - perhosvaikutus"??! Kaikella on luonnossa mekitys, ja pienet taikka pikemminkin pieniltä tuntuvat seikat ovat usein merkityksellisempiä kuin isot.

      Maailma on toisaalta kaaottinen paikka ja niin tiede kuin muinaiset uskomuksetkin ovat siitä yhteneväisiä, että ihminen on aina koettanut "Järkeistä" asioita siten, että luonnossa oleva "kaaottinen" alkutila asettuisi edes ihmismielissä jotenkin järjestykseen ... Merkitysten etsiminen/löytäminen/ymmärtäminen ei siis ole tynnyristä, vaan pikemminkin sellainen kaaottinen kujanjuoksu tyhjän perässä (=hyvin ominaista monille !!!) on sitä ...

    • Anonyymi

      Kyllä se tynnyristä on, jos yhdistetään nähty palokärki ja Pariisin terrori-isku.

      Järjellistä on ajatteluketju: palokärjellä on nälkä -> puun kaarnassa on hyönteisiä -> palokärki tietää, että puun kaarnassa on hyönteisiä - > palokärki menee puun kaarnalle ja nokkii sieltä hyönteisiä nälkäänsä.

      • Anonyymi

        Mut jos pierasee ja sit tapahtuu pommi-isku Afganistanissa nii onks se tällanen perhos-efekti!? Vaikee ruveta pidättelee ku on tää ärtyneen suolen oireyhtymä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mut jos pierasee ja sit tapahtuu pommi-isku Afganistanissa nii onks se tällanen perhos-efekti!? Vaikee ruveta pidättelee ku on tää ärtyneen suolen oireyhtymä!

        Joskus tätä perhosefektiä tarjottiin jotakuinkin niin, että "perhosen siiven lyönti voi saada aikaan maanjäristyksen(jossain kaukana)".

        Käytännössä on kyse enemmän kuitenkin mielikuvasta. Mutta myös uskosta (joillakin, ketkä niin uskovat) että sattumilla ja järjestymättömillä tapahtumilla on satunnainen merkitys jonnekin muualle.

        Monestihan esim.samat keksinnöt ja ilmiöt on tulleet yhtä aikaa (ja toisistaan tietämättä) ilmoille eri puolilla maapalloa.
        Mutta palokärjelläkään tuskin tätä kautta on monen uskon mukaan vaikutusta mihinkään terrori-iskuihin. Usein omalla pihalla tapahtumat peilaa vain omaa elämää, ja yhteiskunnallisia asioita pitää peilata ihan muitten "syy- ja seuraussuhteitten" kautta ...


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      297
      3588
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      28
      1984
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1626
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1471
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      86
      1192
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1159
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1064
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      95
      992
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      210
      834
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      767
    Aihe