En haluaisi kastroida koiraani

On se kumma että lennetään kuuhun ja tiede on kehittynyt joka suuntaan kovasti mutta:

Pienen uroskoirani kova "juoksuaika" oli ja on juuri nyt taakse jäänyttä elämää. Oli ihanaa saada oikea koirani takaisin. Se kesti 6 päivää, pahimmat ajat olivat keskellä ja kesti 3 päivää.

Merkkejä moisesta on ollut aiemminkin mutta sellaisia jotka käden huitaisulla häipyivät meidän molempien mielestä.
Nyt oli tosi kyseessä ekan kerran. Koira täytti 3.9. neljä vuotta.

Juoksu ikkunasta ikkunaan, jos joku koira näkyy niin hirveä itku. Sitten kolmen vuorokauden syömättömyys, kädestä sain annetuksi muutamia makkaranpaloja.
Yhtenä päivänä sitten odotetusti maha kuralle eli ripuli. Kun sai pyllynsä ylös tuli samointein oksennus. Ei unta kokopäivänä mutta luojalle kiitos nukkui yöt. Ja aivan niin kuin olisi ollut koomassa tai tajuton. Nukkui niin ettei reagoinut yhtään mihinkään, kuin kuollut. Mutta aamulla juoksu taas maistui.

Karmea kokemus. Ajattelin että miten ei meidän useat sakumme koskaan käyttäytyneet noin. Ei niillä mitään "juoksuaikaa" ollut, olivat normaalin kiiinnostuneita vain.

Sitten sain tietää että naapuritalon yhden naisen kolmesta koirasta yhdellä oli juoksuaika. Sehän oli sitten siinä. Kuljettiin samoja polkuja ja haju oli lähellä ympäristössä.

Joka tapauksessa jo soitin läheiselle ell.asemalle ja kysyin että olisko jotain apua tähän nyt. Ei ollut. Puukko ja implantit olivat tarjolla.

Miten voi olla näin että joku noista vaihtoehdoista pitäisi ottaa vaikka vaikka 2Xvuodessa tuo toistuiskin. Eli 2X6 päivää on vuodessa 12 päivää. Tuonko takia pitäisi riskeerata koirani ihana luonne, turkkiongelmat, pissaongelmat ja se että on koira vain makoilee mutta jolta puuttu sponttaanit teot eli on sitten jo vanha paikallaan pysyvä koira. Sitä en halua.

Päätin että menen itse lääkäriin hakemaan rauhoittavia tuoksi ajaksi, sen tiedän kuitenkn onnistuvan. On helpoin vaihtoehto.

Onko todella niin että tuoksi pieneksi ajaksi ei ole koiralle lääkitystä vaan sinun täytyy muuttaa koko koira. Ei leikata ja piste.

7

564

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      olisiko mahdollista ottaa lomaa töistä pahimmiksi päiviksi ja lhtä sukulaisiin/ luontoretkelle, tai jonnekin, tai hankkia koiralle hoitopaikka pahimpien päivien ajaksi, helpotus olisi myös koiralle kun ei haju kiusaisi

      • Olen eläkkeellä joten olen koiran kanssa kaiken aikaa. Ajattelin että pari kertaa vuodessa, yritetään kestää mutta nyt on taas mennyt kolme päivää samoissa merkeissä, tosin huomattavasti lievemmin. Normaali aika kesti kuukauden. Nythän on narttukoirien juoksussa sesonkiaika.

        Kun ajattelin asiaa paremmin niin eihän ole kysymys vaan minusta, koirallakin on vaikea ja paha olla. Niinpä se saa maanantaina hormooni-implantin jonka vaikutusaika on puoli vuotta.
        Siitä näen sitten miten se koiraan vaikuttaa ja sitten katsotaan eteenpäin. Jos vaikutukset ovat hyviä niin sitten aion antaa periksi ja koira kastroidaan.
        Kallistahan tämä kokeilu on mutta siitä en välitä. Raha ei tee minua onnelliseksi jos koirani voi huonosti.

        Noista ehdotuksistasi olisi paras vaikka mökin vuokraus että maisema vaihtuisi.
        Katsotaan tuo hormoonijuttu ensin ja sitten "näkee mitä kenkä tekee".

        Kiitos asiallisesta vastauksestasi ja hyvää syksyn jatkoa.


    • Anonyymi

      Koiran oman terveyden kannalta on viisasta kastroida kaikki urokset joita ei aiota käyttää jalostukseen.

      • Joo mutta. Samaa mieltä mutta omani sai jatkuvia anaalirauhastulehduksia koko sen ajan kun imlantti oli voimassa. Sen jälkeen oli taas rauhallisempaa mutta nyt hieman ennen vuodenvaihdetta sai samaan vaivaan (juoksuaika ja lopetti syömisen) lääkekuurin joka kesti viikon ja sen vaikutusaika on 5 kuukautta. Eli loppuu touko-kesäkuun vaihtteessa. Ja taas sama juttu. Jatkuva anaalirauhasvaiva.

        Eli tämä hormoonikuuri ei aiheuttanut sitä pelkoa minkä implantti teki. Sama vaikutus olisi leikkauksella. Tämä viikon kuuri olisi muuten hyvä mutta ne anaalit ovat kaiken aikaa. Samoin kuin oli implantin aikaan. Lääkekuureja ja tyhjennyksiä, osa niistä tyhjentyi itsekseen ja samoin on nyt.

        Eli kaikki hormooneihin vaikuttava lääkitys tekee jatkuvaa ja toistuvaa anaalirauhasten tulehdusta. Mitäs sitten tehdään. Jaa kuka osaisi sanoa kun ei lääkärilläkään olle muuta ehdotusta.

        Edelleen, jos lennetään kuuhun niin eläinlääketiede täytyy myöskin olla kehittynyt niin että tähän ongelmaan olisi vastaus.
        Tilaan huomenna ajan pieneläinklinikalle. Siellä löytyy asiantuntijoita joka vaivaan.
        Siellä on aikoinaan hoidettu sakumme paha epilepsia ja muutkin koirat. Sinne on vaan pitkät jonot mutta kannattaa odottaa.


    • Anonyymi

      Miten koiralla toimisi se, jos pääsisi astumaan narttua? Tarkoitan, että pääsisi toteuttamaan luontaista viettiään silloin, kun on juoksuaika? Pahenisiko ulina, kun oppisi tietämään mistä jää paitsi, vai olisiko rauhallisempi?

    • Anonyymi

      Kauhea ongelma, jos koira ei muutamaan päivään olekkaan kiinnostunut pelkästään naksujen antajasta.

      Eläinlääkäri tekee siitä sitten "pehmolelun", jolla ei ole noita ongelmia.

    • Anonyymi

      Ne on eri ihmiset, jotka lentää kuuhun kuin ne jotka kastroivat koiria.

      Jos nämä kuulentoja suunnittelevat/lentävät ihmiset keskittyisivät koirien kastroinnin vaihtoehdoille, niin pidän mahdollisena, että jokin ratkaisu löytyisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      455
      918
    2. 56
      579
    3. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      160
      563
    4. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      51
      545
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      165
      535
    6. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      229
      508
    7. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      446
    8. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      67
      436
    9. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      90
      434
    10. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      187
      420
    Aihe