Mikähän siinä on??

Anonyymi

En löydä abortin vastustamisesta oikein mitään mieltä. Ei kai kukaan ajattele, että tekisi aborttia huvin vuoksi. Se tehdään syystä. Sille on siis perustelut.

Palstan kovapäisimmät julistajat ovat sitä mieltä, että he ovat se taho, joka on ainoa oikea päättämään MUIDEN puolesta. Siis todellakin muiden puolesta.

Perustelut ovat paperilla kauniit ja ehkä jonkun mielestä selkeät: elämää "suojellaan". "Murhia" vastustetaan. Te olette ne nähneet.

Kyse onkin sitten siitä, millä hinnalla nämä toimet tehdään. Siitä nämä sankarit eivät ikinä suostu puhumaan mitään. Kaikki ikävät asiat kielletään. Kun niitä ei näy, niitä ei meidän sankareillemme ole. Ja niitähän ei ole, kun ne vain kovasti kieltää.

Niinpä niin. Meidän pitäisi unohtaa ajatukset siitä, että naisen tahdolla on merkitystä. Meidän on nähtävä vain alkion oletettu tahto. Vain sillä on merkitystä. Vain se huomioidaan. Vain nämä "elämän puolustajat" puhuvat alkion puolesta. He tietävät, mitä alkio haluaa.

Ja TIETENKIN ne kuuluisat FAKTAT ovat ystäviemme puolella. Vain se joukko tietää oikeastaan kaiken. Se väki ymmärtää. Se väki hahmottaa. Se väki tietää. Suomen kansan todellinen mielipide on vain heidän tiedossaan. Ei siis muiden. He tietävät jopa tutkijoita paremmin sen, onko jokin tutkimus asiallinen vaiko ei. He tietävät kansan syvien rivien tunnot. Onko mitään, mitä he eivät tietäisi?

Ja nämä ystävämme ovat tietenkin kunnon kansalaisia. Heidän joukossaan ei ole feminatseja eikä vihervassareita. He ovat niitä kunnon konservatiivien, jotka yksin tietävät kansan parhaan.

Ja heitä ei ole syytä epäillä, eihän?

Mr X

11

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kumma juttu.. monet muut ei näe mitään mieltä lasten itsekkäässä mukavuustappamisessa ja sen kiihkoraivoisassa puolustelussa.

      "millä hinnalla nämä toimet tehdään. Siitä nämä sankarit eivät ikinä suostu puhumaan mitään."

      No kerroppas. Jotain muutakin välillä kuin niitä iänikuisia pirut seinille maalailevia mutujasi.

      "Kaikki ikävät asiat kielletään. Kun niitä ei näy, niitä ei meidän sankareillemme ole. Ja niitähän ei ole, kun ne vain kovasti kieltää. "

      Juuri noihan täällä suosijatrollit joutuu tekemään. Ikäänkuin lapset, eli abortien uhrit ja heidän elämänsä sillä johonkin katoaisi..

      Tolkun ihmiset kyllä ymmärtää ihmisoikeuksien tärkeysjärjestyksen, toisin kuin suosijafanaatikot. Hiukan vaikeaa kun olisi olla mitään muutakaan jos ei saa edes elää...

      "kuuluisat FAKTAT ovat ystäviemme puolella."

      Tiedät sen varsin hyvin itsekin ja ymmärrän kyllä että harmittaa. :)

      • Anonyymi

        Koetetaan käydä nyt läpi yksi asia kerrallaan.

        Lähdetäänpäs liikkeelle tästä: äärimmilleen kiristetyistä aborttilaeistako ei ole ollut mitään haittoja? Ei ikinä, ei missään?

        Mr X

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koetetaan käydä nyt läpi yksi asia kerrallaan.

        Lähdetäänpäs liikkeelle tästä: äärimmilleen kiristetyistä aborttilaeistako ei ole ollut mitään haittoja? Ei ikinä, ei missään?

        Mr X

        Lähdetään tästä, kumpaa on enemmän, haittaa vai hyötyä, ja kenelle?
        Tottakai rikollisille on ikävää haittaa kieltävistä lainsäädännöistä mutta katsos kun niillä on tarkoitus suojella muita, erityisesti rikollisten mahdollisia uhreja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähdetään tästä, kumpaa on enemmän, haittaa vai hyötyä, ja kenelle?
        Tottakai rikollisille on ikävää haittaa kieltävistä lainsäädännöistä mutta katsos kun niillä on tarkoitus suojella muita, erityisesti rikollisten mahdollisia uhreja.

        Alkion ei voi sanoa menettäneen mitään. Sillä ei ole kokemuksia elämästä. Asia on toinen jo syntyneillä.

        Laittomat abortit ovat maailmalla ihan todellinen ongelma. Niiden seuraukset ovat surulliset.

        Mr X

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkion ei voi sanoa menettäneen mitään. Sillä ei ole kokemuksia elämästä. Asia on toinen jo syntyneillä.

        Laittomat abortit ovat maailmalla ihan todellinen ongelma. Niiden seuraukset ovat surulliset.

        Mr X

        Aha, että ei voi menettää "mitään" jos sitä ei sillä hetkellä tajua? Koskee sama logiikka sitten varmaan taas vauvoja, nukkuvia, tiedottomia jne. Vai eikö sittenkään.
        Alkion kokemukset olisi mitä todennäköisimmin edessäpäin.

        "Niiden seuraukset ovat surulliset."

        Kaiken turhan tappamisen seuraukset on surulliset, ennenkaikkea uhreille mutta usein tekijöillekin. Jostain sentään olemme samaa mieltä.

        Alkiolla ei ole muistoja, kokemuksia eikä ajatuksia. Näin ollen se siis ei voi mitään niistä menettää. Alkio on käytännössä osa äidin elimistöä ja sillä ei voi sanoa olevan elämää yksilönä. Kukaan ei voi tietää, millainen elämä alkiolle muodostuisi vai muodostuisiko mitään.

        Laittomia abortteja tehdään siksi, että laillisia ei saa. Joku haluaa abortin ja ei sitä saa. Seuraukset ikävät.

        "ei ole muistoja, kokemuksia eikä ajatuksia."

        Mitä elämän menetys noihin liittyy? Sitä kun on ilman noitakin.

        "Alkio on käytännössä osa äidin elimistöä"

        Höpö höpö, alkio on eri ihmisyksilö omalla genetiikallaan ja vain tilapäisesti naisen sisällä.

        "Kukaan ei voi tietää, millainen elämä alkiolle muodostuisi vai muodostuisiko mitään. "

        Niin? Se elää sitä elämäänsä joka sillä kehitysvaiheelleen tyypillisesti sillä hetkellä on.

        "Seuraukset ikävät. "'

        Aborttien seuraukset on aina ikäviä, kyllä.

        Elämää on jo solullakin. Sinä siis väität, että ihmisen elämä ei ole solun elämää kummenpaa. Ok.

        Mr X

    • Anonyymi

      Mikään syy, suru tai kohtalo ei voi tehdä toisen yksilön elämän tahallista tuhoamista hyväksyttäväksi, ymmärrät kai sen?!
      Tahto tappaa ei oikeuta tappamista, tappaminen on aina absoluuttisesti pahaa, siihen ei ole oikeutta yksilöllä.
      Mitä jumalia jotkut naiset kuvittelevat olevansa kun edes ajattelevat että heillä olisi valta lopettaa toisen elämä!? Olen nainen ja minulla ei sellaista oikeutta kuulu olla,sellaista ei saisi olla.

      Nykyään jokainen nainen voi helposti välttää raskautumisen jos ei lapsia halua,vastuullisuus on velvollisuus jos seksiä harrastaa.
      Raiskauskaan ei ole syy abortille, jos sinut raiskataan hakeudut päivystykseen jossa tutkitaan ja annetaan jälkiehkäisy sekä sitten tehdään rikosilmoitus.
      Eli raiskauksiin on turha abortissa vedota.
      Sitäpaitsi myös raiskauksessa alkunsa saanut lapsi on toivottu lapsi jollekin adoptioperheelle.

      Abortin tehnyttä riivaa syyllisyys ja siitä kumpuaa puolustelu ja lapsen de-humanisointi.
      Abortin synninkin voi kohdata ,hyväksyä synniksi, katua ja saada anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden.
      Hän on armahtaja ja pelastaja, ei tarvitse jäädä kahleisiin vaan anteeksi voi saada ja päästä parantumaan abortinkin syyllisyydestä.

      • Anonyymi

        Et kai sinä itse kuvittele puhuvasi Jumalan suulla ja puolesta?

        Mr ja X

      • Anonyymi

        Mitäs jos pitää jeesusta satuna? Vähän kuin nuuskamuikkunen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      119
      7043
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      116
      4811
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      62
      4064
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      14
      3404
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      693
      2134
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      243
      1520
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1388
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1378
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      53
      1326
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      1002
    Aihe