Sitä kesti muutaman päivän. Et tiedäkään, kuinka paljon odotin tapaamistamme. Nyt koko elämä menetti hetkessä merkityksensä. Jotenkin tuntuu epäreilulta, kun en ole kunnossa ilman sinua. Olisin halunnut oikeasti yrittää ja rakastaa sinua, niin että sen tunnet myös. Olen kokenut tämän ennenkin, sinun kanssasi. Silloin reilu vuosi sitten olin syvässä masennuksenkuilussa kuukausia. Miten voi elämänsä suurimmasta romanttisesta rakkaudesta selvitä hengissä? Miksi toisille tällainen kokemus annetaan vain, että saa todeta sen, ettei sitä pääse koskaan elämään todeksi. En jaksaisi olla yksin ja kärsiä, haluaisin rakastaa ja olla toiselle hyvä. Ainakin yrittäisin parhaani, jos sellaisen oikean mahdollisuuden saisin.
Olin hetken onnellinen
Anonyymi
36645
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Kerro lisää, tuntuu pahalta..
Mitä pitäisi sitten kertoa? Jaksamista ja halaus sinne, kuka ikinä oletkaan. Voimia ❤️
Onko kirjoituksen kirjoittaja mies vai nainen?
t:nainen
Nainen olen myös.
Kannattaa opetella rakastamaan itseään ensin. Sitten vasta muita. Muuten tuot pahaa oloa pelkästään sille toiselle osapuolelle, eikä sitä jaksa kovinkaan pitkään. Voimia toivotan.
Nimimerkk:i kokemusta on, eikä sitä jaksanut kovinkaan kauan semmoista ihmistä vaikka kuinka tykkäsi toisesta.
Tuo on kyllä toisaalta totta. Yritän opetella rakastamaan itseäni aidosti, vaikea tausta minulla. Identiteettiä pitää rakentaa ja vahvistaa pikkuhiljaa, koska minulla on oikein pahoja traumoja. Ongelmaisia taidetaan olla molemmat hänen kanssaan kylläkin, mutta kyllä tiedän rakastavani. Olen välillä pitkiäkin aikoja pysynyt erossa, koska olen ymmärtänyt, että niin on parempi. Jossain vaiheessa ajattelin, että kannan rakkautta sydämessäni, vaikkemme ole yhdessä ja ajattelin että opin elämään sen kanssa. Mutta sitten tulee kuitenkin aikoja, jolloin emme pysty pysymään toisistamme erossa. Kyllä siinä tunteita on. Hänelläkin, vaikka niitä peittääkin.
Ehkä hän peittää tunteitaan, joska haluat olla erossa ja se loukkaa ja hämmentää häntä eikä hän usko, että edes haluat olla hänen kanssaan.
Ei millään pahalla, mutta vaikutat aika itsekeskeiseltä.
Olet vain omien tunteidesi pauloissa ja jätät toisen yksinään..ei kiva yhtään.
Ehkä niitä tunteita ei ole, jos peittää. Kuvittelet kaiken.
Luot itse mahdollisuuden. Turha itkeä mahdotonta kun ainut asia joka estää on sinä itse.
Sinä olet antanut asioiden mennä tähän.
Epävakaa
Jos olisinkin, niin pitääkö sitä käyttää lyömäaseena? Toiset saa flunssan, jotkut diabeteksen tai alkoholismin, joillekin lankeaa epävakaa persoonallisuushäiriö. Ei sitä voi itse valita. Ihmisarvo meillä kaikilla on kuitenkin sama. Kukaan ei ole toinen toistaan parempi tai huonompi.
Silloin kun puhutaan epätasa-arvoisesta tilanteesta, sillä on väliä, sen toisen ihmisen armoilla olevan ihmisen kannalta. Oletusta, mutta sanon silti ääneen.
Niin kyllä sen toisen viha ja turhautuminen on ihan yhtä oleellisia, kun se masennus ja epävakaus. Silloin syyttää helposti, vaikka myöhemmin ehkä katuisikin kovia sanojaan.
Kun ei näe mitään syytä miksi kaiken pitää olla niin vaikeaa ja toisella aina joku draama menossa vaikka kaikki todellisuudessa ihan hyvin.
Täytyy vaan opetella ottamaan sitä toistakin huomioon pelkkien omien tunteidensa lisäksi.
Sitähän se parisuhde vaatii. Ja ihan tervettä poistua välillä niistä omiata ajatuksista ja keskittyä toiseen välillä, se on yllättävän tervehdyttävää...
Sä ajattelet koko ajan vain itseäsi.
Kyllä minä ajattelen häntä paljon. Miten pärjää ja miten jaksaa. Huolissaankin olen. En ehkä ole hänelle osannut sitä ilmaista. Tässä on kuitenkin kumpikin saatu siipeensa toisiltamme vuosien varrella kunnolla. Vaikeaa on luottaa ja vaikeaa on heittäytyä mukaan, vaikka sitä todella haluaisikin. Ihan mielettömän kovia kokemuksia tästä.
Eli nekin hyvät tunteet joita tunnet, pidät vaan itselläsi? Mitä hän sinulta sitten realistisesti edes saa? Pelkkä antamisen ilo kuivuu kyllä jossain vaiheessa.
Varo, ettet menetä elämäsi rakkautta!
Miksi sä puutut toisten elämään. Sun ei tarvi huolehtia toisten puolisoista, huolehdi vaan omastasi, olet aikamoinen mielikuvituksissa eläjä, sinus ta tässä pitää olla huolissaan, ku on palstalla yötä päivää, nii sekasi Han siitä menee.....! 🤭
Olen pahoillani, mutta miksi kirjoitat tänne etkä suoraan minulle/hänelle ja selvitä asioita?
Olen aina ollut suora, oletko sinä?
Ei tainnut osua. Ja kun on riidoissa juuri taas erottu, ei oikein voi lähteä toista ahdistelemaan. Vaikka emme voisi koskaan olla yhdessä, tulen rakastamaan häntä.
Mahdollisuuksia on ollut paljon ja on edelleen. Mutta luuletko että tulet saamaan sellaista? Mietitkö koskaan mitään muuta kun omaa kokemustasi? Näetkö itsesi ulkopuolelle? Ymmärrätkö syitä ja seurauksia? Mikä saa sut noin huonovointiseksi? Koska toinen ihminen se syy ei ole.
Ehkä herättää muistoja varhaisemmista hylkäämiskokemuksista. Ei niistä välttämättä toivu ikinä. Näen itseni ja tulevaisuuteni yksineläjänä. Hänen kanssaan ajattelin, että voisimme ylläpitää tapailusuhdetta ja elää kumpikin omaa elämäämme erikseen. Se olisi ollut ihan fine, jollei muuhun pysty. Mutta ei ehkä onnistu sekään. Ei tuo vastapuoli yhtään terveempi ole. Ehkä emme ole toisillemme hyväksi.
Herran jumala sä olet pihalla. Et ymmärrä mitään.
Täällä on paljon kommentoitu, että en reagoi terveesti. Tosiasia on vaan se, että toiset on herkempiä yksilöitä kuin toiset, jo syntyjään. Sekä miten joku voi tietää ry pisteen kykyä rakastaa? Minusta tuntuu, että rakastan liikaa. Ei hän ole ainoa jota rakastan, tunnen rakkautta muihinkin ihmisiin, vaikkakaan en romanttisessa mielessä.
Ry pisteen = toisten
Mutta eikö sulla ole tällaisessa tilanteessa minkäänlaista vastuuntuntoa? Ettet ehkä voi täällä kirjoittaa ja vihjailla mitä tahansa?
En tiedä. En todellakaan tiedä miksi.
En pidä sinusta. Luin kommenttejasi tuosta. En vaan pidä tyylistäsi.
Arvaa vaan, paljonko liikuttaa, jos joku anonyymi ei kirjoitustyylistäni tykkää? Onneksi oikeassa elämässä on ihmisiä, jotka välittävät. Kirjoitin siis Tunteet- palstan alle ja olen saanut aika paljon paskaa päälleni. Minusta se kertoo enemmän kanssaihmisten empatiakyvyttömyydestä ja siitä miten huonosti ihmiset voivat. Halutaan haukkua ja arvostella muita ja nähdään tilanne niin, että olen syypää suunnilleen kaikkeen.
Olen juuri kokenut tilanteen, joka minut tähän olotilaan suisti. Tuntuu siltä, että ihmiset haluaa lyödä lyötyä oikein kunnolla. Onneksi se ei minuun vaikuta. Sen sijaan ystävälliset kommentit muistuttaa siitä, kuinka tärkeää on lähimmäisenrakkaus ja niistä liikutun.
Tuskin täälä kukaan sulle pahaa tahtoo.
Kaikki on nuorena itsekeskeisiä ja osa jää sellaisiksi, kun ei opi ottaan toisia huomioon. Täälä palstalla on paljon meitä vähän aikuisempia.
Itsekeskeisyys parisuhteessa on ihan törkeän ärsyttävää ja loukkaavaa, siinä toinen jää ihan ulkopuoliseksi. Sun kirjotuksesta vaan paistaa, että imet tunteita ja vellot niissä ja toinen ei ole oikein saman arvoinen, teet johtopäätöksiä ja dominoit suhteen tilaa yksipuolisesti toisesta välittämättä.
Olisit varmaa ihana rakastaja, jos opit molemmin puolisen tunneyhteyden salat. Rakkaus on muutakin kun sinun omat tunteet ja se mitä saat itsellesi. Rakkaus on tekoja ja ennen kaikkea se yhteinen tunne kahden ihmisen välillä.
Sanot ettet halua tavata ja rakastat aina. Ihan jäätävän kylmää, ihan kuin vain hedonistisesti nautit yksinäsi toisen herättämistä tunteista ja se tunteiden herättäjä kituu jossain ilman mitään todellista läheisyyttä.
Tämmöisiä ajatuksia sun kirjoitukset mussa herätti.
No sinäpä olet hyvä ihminen.
Onpa srullinen aloitus.
Oudot asiat on sinusta surullisia.
Taidat olla trolli, joka elää omissa mielikuvituksissa. Siinäpähän elä, mutta jätä sulle tuntemattomat ihmiset rauhaan!
no, on kai sulla kuitenki elämässä muutakin kuin tuo hieman traagiselta ja epätoivoiselta kuullostava suhde tai ehkä pikemminkin fantasia siitä. Toistakin ylisuuret odotukset voivat rasittaa ja saada reagoimaan vaikkapa etääntymällä. Suosittelen keskittymään enemmän muuhun ja ottamaan tuon vähän kevyemmin niin ettei siitä kasva mitään elämää suurempaa kuitenkaan.
Ei hyvä neuvo.