Matka Eteläiseen Koreaan, poimintoja

Anonyymi

Economist Group YK:
Elämän laadussa maailmallisesti E-Korea pitää 19 sijaa
16 sijaa maailman kalleimpana maana elää
Asuntovuokra 500 euroa


raskaana olevat saavat sirulaitteen ja metrossa kun tulevat vaunuun niin aktivoituu raskaanaoleville tarkoitettu istuin joka antaa hätämerkin ja se henkilö joka istuu äitien penkillä tietää että raskaana olevalle pitää vapauttaa paikkaa

junavaunussa on 2 äitiys istuinta, jossa usein pehmolelukin

estääkseen ja muistutakseen tietä ylittäviä jalankulkijoita punaisesta valosta, tien pylväät päästävät höyryä ihmisten päälle

lisäksi tienvalot näkyvät asfaltin pinnalla, mikä valo kyseessä, jotten puhelimiin uppoutuneet kävele väärin

väsyneille bussissa tai metrossa ikkunalasiin on asetettu tyyny nojamista varten

rakennusten aikaan levitetään maahan jossa hiekkaa tai muuta maata, niiden päälle peite, estämään hiekan ja pölyn leviämisen

oluttuoppi jota täytetään pohjan kautta eikä yläkanttiin, koska silloin muodostuu vähemmän vaahtoa ja täyttö tapahtuu nopeammin

matkalaukut jotka seuraavat omistajansa itsenäisesti

puhuvat vessat kaikkien köyhien ja rikkaiden vessoissa
- vesihieronta

pelihuoneita jokaisella metro asemalla
1 tunti 250 ruplaa

tietokone ja peli teollisuus kuin uskonto
suuria tapahtumia jossa joukko pelaa ja suuressa katsomossa ihmiset seuraavat

"banaani joka päivä"
laatikossa on jokaiselle päivälle yksi banaani, jossa banaanit on asetettu kypsyysluokan mukaan valmiiksi riviin

peite jossa sähkölämmitys

hissin kutsunäppäin sijaitsee asunnon sisällä eikä ulkokäytävillä

lapset 30 vuotiaiksi elävät vanhempien kodissa
nuoret eivät kerro tapailevansa ketään
ei sellaista käsitystä kuin tapailla jotakuta
21 vuoden jälkeen, yliopiston jälkeen naimisiin
1/3 valitse itse ja 2/3 naitetaan esim. korkeata asemaa silmällä pitäen

seksimotellit jossa tehdään terpeensa
suosittuja ja iso teollisuus
äänieritys, kondomit, teemahuonet
kun mies maksoi leffaliput, niin nainen maksaa hotellimaksun


kahvila jossa eläimiä sisällä joiden kanssa oleskella

koiria ei syödä mutta eläviä mustekaloja syödään
leikattuja liikkuvia mustekaloja

pelätään numero 4

miehet käyttävät korkoita näyttäkseen pidemmiltä

kaupassa myydään laasteria joka peittää miehillä nännit

kainaloihin myydään välisuojaa jottei hiki erity paidan läpi

tupla vyö paidan alle

miesten jalkojen karvojen ajokone sekä rintakarvojen ajoa varten
on rumaa kun paidan läpi miehellä näkyy ihokarvoja

miesmuoti ihanne on naismäinen jossa täydet meikit
plastiikkakirurgiassa suositaan luomien luomista koska aasian silmässä ei sitä ole

panostetaan ulkonäköön

nuorten työttömyys viimevuosina on suurinta 23 % joka viides työtön

kouluarviointi perustuu muiden oppilaiden menestykseen eikä omaan oikeaan vastaukseen
ei riitä että tiesi vastauksen, mutta pitää tietää parempi kuin muut, joten 30 % oppilaista saa huonoja arvosanoja
100/100 tulosta on tehty melkein mahdottomaksi saada
tärkein tapahtuma on tentin anto, elämä pystähtyy sillä yhteiskunnassa työaika alkaa tunti myöhässä jotta opiskelijat pääsisivät tenttiin ajoissa
jokaisella metroasemalla odottaa moottoritiepoliisi kyydittäkseen tentti-opiskelijan kun sellainen myöhästyy
lentokonet lakkaavat lentämästä sillä moottorit häiritsevät päätenttia
koko elämä nuorilla kulminoitu final tenttiin

suosittu meemi on 'minä kävin kakalla'

liikaa korkeasti koulutettuja ja vähän matalasti siksi työttömyyttä

120 hakijaa yhteen korkeakouluopiskelupaikkaan ei ole vielä paljon

työpäivä 13 tuntia
näki lapsensa vain sunnuntaisin

keskipalkka 3 800 dollaria

tilastollisesti ensimmäinen itsemurhien määrissä maailmalla
kaikki eivät kestä kilpailua ja taakkaa

terveys maksu kuukaudessa on 100 dollaria valtiolle ja 100 dollaria yksityiselle


lähde: The Люди

4

911

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ikä lasketaan siitä asti kun munasolu hedelmöityy

      6 kunnioutusmuotoa kielessä

      jalkojen näyttäminen sallittua mutta ei yläkehon mikä on häpeällistä

      puhelimessa on ääni joka yhteydessä kuvaamisen, jottein ihmiset olisi ottamassa kuvia laittomasti

      vanhemmat saattavat antaa lahjaksi lapsilleen kauneusleikkauksen

      naiset maksavat itse deittailussa, ainakin puolet

      ei ole kasvistuotteita, on lihasyöjämaa

      ei ole juustoa myynnissä

      pitävät pienistä lahjoista

      • Anonyymi

        Jos Etelä-Koreassa ikä lasketaan siitä asti kun munasolu hedelmöittyy.
        Juhlitaanko Etelä-Koreassa siten lapsen syntymäpäivän sijaan sikiämis-päivää;
        "sitä päivää kun lapsi sai alkunsa..."

        Minä synnyin heinäkuussa.
        Sain alkuni 9 kuukautta aiemmin syyskuussa. Täytänkö vuosia tuon Etelä-Koreassa olevan ajattelutavan mukaan siis heinäkuussa vai syyskuussa?


      • Anonyymi

        Etelä-Korean ikälaskenta on todella kiva.
        Lapset kasvavat ilmeisesti nopeammin.
        Esimerkiksi sinä vuonna kun lapsi täyttäisi muissa maissa 5 vuotta, Etelä-Koreassa tuo lapsi olisi 6-vuotias.
        Tai sinä vuonna kun ihminen olisi muissa maissa 17-vuotias, Etelä-Koreassa hän on jo 18-vuotias.
        Sinä vuonna kun hän olisi muissa maissa 21-vuotias, hän on Etelä-Koreassa 22-vuotias.
        Etelä-Korea on kaikenikäisille ihana maa.
        Se on todella kiva paikka, varsinkin lapsille ja nuorille, mutta se on hyvä maa myös vanhuksille.

        Vaikka Etelä-Koreassa ihminen vanhenee tavallaan nopeammin.
        Etelä-Koreasssa vanhukset elävät pitempään ...

        Aion ehkä muuttaa Etelä-Koreaan!


    • Anonyymi

      Etelä-Korea on ihana maa...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      72
      1158
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      101
      1130
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      75
      997
    4. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      973
    5. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      23
      945
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      900
    7. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      131
      850
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      795
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      781
    10. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      778
    11. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      686
    12. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      681
    13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      662
    14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      652
    15. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      637
    16. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      63
      631
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      630
    18. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      612
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      604
    20. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      600
    Aihe