Jos ratsastuskoulussa asiakas tekee tallitöitä ratsastustunteja vastaan, eli "työntekijä" saa työstään palkan ratsastustunteina ja raha ei vaihda omistajaa, niin onko se laillista, kun veroja ja tyelejä ei makseta?
Vastaukset 2
- Anonyymi
Ehkäpä kysyn tätä verotoimistosta, jos täällä ei kukaan tiedä.
Työsopimuslain mukaan on mahdollista työskennellä palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Näin ollen on laillista työskennellä talleilla ja saada palkakseen ratsastustunteja.
Sinänsä luontaissuorituksista ei voida periä ennakonpidätystä, joten työntekijän olisi kaiketi ilmoitettava verottajalle erikseen työstään saamansa vastikkeen arvon. Samoin kaiketi työnantajan olisi ilmoittava verottajalle ja eläkeyhtiölle työsuoritusta vastaan antamansa vastikkeen arvon, jonka perusteella eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut määräytyisivät. On sitten eriasia, että voiko työnantaja vähentää verotuksessaan vastikkeeksi antamiensa ratsastustuntien arvon, kuten olisi mahdollista palkkamenojen osalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS782422Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.15945Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52796Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke46741- 50724
- 47654
- 80616
- 50595
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35584Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍61568