Enonkosken kunta ehdottaa siltaa Hanhivirtaan lossin tilalle

Anonyymi

Enonkosken kunta esittää, että Väyläviraston investointiohjelmaan lisätään Enonkosken Hanhivirran lossin korvaaminen sillalla investointiohjelmaluonnoksessa mukana olevan Hätinvirran lossin korvaamisen lisäksi.

Väylävirasto pyysi Enonkosken kunnalta lausuntoa luonnoksesta valtion väyläverkon investointiohjelmaksi vuosille 2022–2029.

Kunnanhallituksen laatimassa lausunnossa Enonkosken kunta toteaa, että Itä-Suomen liikennejärjestelmä- ja infran investoinnit ovat tarpeisiin nähden riittämättömät ja korjausvelkaa näiden osalta on tullut vuosien ajalta ja tulee koko ajan lisää muun muassa hoito- ja ylläpitovelkana.

– Liikenteen sujuvuuden, koko Itä-Suomen elinvoimaisuuden ja kilpailukyvyn kannalta toimivat liikenneratkaisut ja asianmukaisesti kunnossapidetyt väylät ovat ensiarvoisen tärkeitä, kunnanhallitus toteaa.

Enonkosken lausunnossa huomautetaan, että Itä-Suomen maakuntaliittojen kanta on yhteneväinen Enonkosken kunnan kanssa.

– Hätinvirran sillan lisäksi myös muita Itä-Suomen neuvottelukunnan esittämiä Saimaan vesistöalueen siltahankkeita sisällytetään erittäin kustannustehokkaina hankkeina investointiohjelmaan.

7

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Enonkosken kunta esittää, että Väyläviraston investointiohjelmaan lisätään Enonkosken Hanhivirran lossin korvaaminen sillalla investointiohjelmaluonnoksessa mukana olevan Hätinvirran lossin korvaamisen lisäksi.

    • Anonyymi

      hanhivirtaan uusi tielinjaus ja silta

    • Anonyymi

      2025 vuonna suunniteltu 80 tonnin lossi hanhivirtaan

      • Anonyymi

        Ja viime kesänä tehtiin kallis laituriremontti.


    • Anonyymi

      Savonlinnan seurakunta avustaa kymppitonnilla talousvaikeuksiin ajautunutta Enonkosken luostaria

    • Anonyymi

      2025 vuonna tulisi hanhivirtaan 76 tonnin lossi

    • Anonyymi

      Ja jeesus siunasi lossin henkilökohtaisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      233
      4159
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2624
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2355
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1426
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      115
      1406
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1087
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      953
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      936
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe