Jatketaanko samasta aiheesta? Minun piti poistua menoilleni ja nettiyhteys lakkasi toimimasta, en saanut sinulle vastattua. Kopion jopa kommentin omalle koneelleni.
Mihin Aladdinin aiempi aloitus hävisi? Kuka poisti? Miksi poisti?
14
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Tässä vastaukseni siihen aiempaan keskusteluun johonkin kommenttiisi, jota en pystynyt lähettämään.
En minäkään halua, että se huomio tulisi ensisijaisesti ulkoisista asioista vaan sisäisistä asioista. Tiedän, että olen älykäs, lahjakas, hauska ja huumorintajuinen sekä hyvää seuraa. Minulla on vahva arvopohja ja kykenen ja haluan pitkään ja uskolliseen suhteeseen. Olen päämäärätietoinen, sitkeä ja ehkä vähän kunnianhimoinenkin mutta se ei kuitenkaan ohjaa toimintaani. Minussa on paljon hyviä sisäisiä ominaisuuksia ja toki etsin sellaista, joka arvostaa niitä ja jossa on myös niitä.
En todellakaan miesten vuoksi meikkaa tai laittaudu, jos en oikeasti halua. Toisten huomioimista voi olla myös se, että laittautuu sillä tavalla, että se itselleen luontevaa eikä tapahdu pakosta. Jos haluan kulkea pieruntuoksuisissa legginsseissä, myös kuljen (ainakin kotona), eikä se välttämättä kovin seksikästä kaikkien mielestä ole. Minua ärsyttää naisen yliseksualisoiminen ja -roolittaminen tiettyyn muottiin. Pidän silti vaatteista, kengistä ja kaikesta muusta, mistä nyt moni naisista usein pitää. Pidän niistä ja hankin ja käytän niitä, olipa miestä tai ei. Rakastan myös sitä ulkoista kauneutta ympärillä. Ulkoisen kauneuden arvostaminen ei ole väärin.
Se, että joku ei ole ulkoisesti kaunis, ei tarkoita sitä, ettei joku voisi olla sisäisesti kaunis. Se, että joku on ulkoisesti kaunis, ei tarkoita automaattisesti sitä, että hän olisi myös sisäisesti kaunis. Toisaalta ulkoisesti "rumakaan" tai ei-fyysisesti-viehättäväkään ei ole automaattisesti sisäisesti aina kaunis vaan voi omata myös todella vastenmielisen sisimmän ja toisaalta niin voi ulkoisesti kauniskin. Toiset toki voi olla sekä ulkoisesti että sisäisesti kauniita, toiset sekä ulkoisesti että sisäisesti vastenmielisiä. Ulkoisesti kaunis voi olla ruma ja vastenmielinen sisältä ja ei-fyysisesti-viehättävä voi olla todella kaunis sisältä.- Anonyymi
Oho, pitää hetki sulatella. :D
Miten puran ja vastaan.
Ensinnäkin hienoa, että arvostat itseäsi ja uskallat ääneen sanoa sen.
"Jos haluan kulkea pieruntuoksuisissa legginsseissä, myös kuljen"
-Hahhahhaa, nyt repesin. Kuule, ennen kun vaihdoin vaatteet miesten vaatteisiin, minäkin kuljin jatkuvasti leggareissa ja tunikoissa. :D
Ne on oikein jees. Pierulla ja ilman.
Eipä tuohon ole lisättävää. Asiaa. :)
🧞♂️ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oho, pitää hetki sulatella. :D
Miten puran ja vastaan.
Ensinnäkin hienoa, että arvostat itseäsi ja uskallat ääneen sanoa sen.
"Jos haluan kulkea pieruntuoksuisissa legginsseissä, myös kuljen"
-Hahhahhaa, nyt repesin. Kuule, ennen kun vaihdoin vaatteet miesten vaatteisiin, minäkin kuljin jatkuvasti leggareissa ja tunikoissa. :D
Ne on oikein jees. Pierulla ja ilman.
Eipä tuohon ole lisättävää. Asiaa. :)
🧞♂️;OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO ;D
- Anonyymi
Viimeisessä kappaleessa esiintyy sana kaunis 9 kertaa, ulkoisesti 7 kertaa, sisäinen 7 kertaa.
- Anonyymi
Kuka jaksoi tsoorin lukea.ei kukaan💩
- Anonyymi
Ai minkä? Ai tuon pitkän kommenttini vai sen edellisen ketjun, jonka joku poisti/poistatti?
- Anonyymi
Missä keskustelukumppani luuhaa? ;)
- Anonyymi
Luuhasin sinkuissa. :)
🧞♂️ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuhasin sinkuissa. :)
🧞♂️No kiva, että tulit. Kuis hurisee? :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kiva, että tulit. Kuis hurisee? :)
Tulin, kun kyllästyin jankkaamaan. :)
Tänään olen pääosin lorvinut koko päivän. Jaano kyllä mä siivosin lattiat tänään, moppasinkin. Pyykkihuoltoa ja lasten kyyditsemistä. Kohta lupasin laittaa nuoremmalle lapselle pään täyteen pikkulettejä. Aamulla on sitten söpöt laineet. :)
Entäpä sulla? :)
🧞♂️ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulin, kun kyllästyin jankkaamaan. :)
Tänään olen pääosin lorvinut koko päivän. Jaano kyllä mä siivosin lattiat tänään, moppasinkin. Pyykkihuoltoa ja lasten kyyditsemistä. Kohta lupasin laittaa nuoremmalle lapselle pään täyteen pikkulettejä. Aamulla on sitten söpöt laineet. :)
Entäpä sulla? :)
🧞♂️Ahkera typykkä! :)
Lounastin ulkona hyvässä seurassa, siksi piti poistua. Kävin katsomassa taidetta sen jälkeen. :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ahkera typykkä! :)
Lounastin ulkona hyvässä seurassa, siksi piti poistua. Kävin katsomassa taidetta sen jälkeen. :)Noo, typykästä tiedä mutta mää. :)
Mitäs söit lounaaksi? En yhtään utelias. :')
🧞♂️ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noo, typykästä tiedä mutta mää. :)
Mitäs söit lounaaksi? En yhtään utelias. :')
🧞♂️Siellä oli buffet, hyvin runsas sellainen. Kaupungin parhaaksi valittu monta kertaa. Siellä oli vaikka mitä tarjolla. :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä oli buffet, hyvin runsas sellainen. Kaupungin parhaaksi valittu monta kertaa. Siellä oli vaikka mitä tarjolla. :)
Nyt tulee nälkä, kun kuvittelee kaikkea hyvää tuoksuineen buffetpöytään, niukasti syönyt taas tänäänkin. Perso hyvälle ruoalle. :P''
Käväsen tekemässä ne pikkuletit. :)
🧞♂️
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun503394Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5682142Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si852044Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei171970- 201608
Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431558- 281406
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?901359Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1291353KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar571314