alueuutisissa juri sanottiin, että siellä Kuopiossa eivät yliopisto-opiskelijat osaa oikein mennä Kuopio-hallille koronarokotuksiin. eikös se ole melkein vieressä ja opiskelijoiden luulisi olevan sitä maamme älykkäintä osaa. Mutta ei, kampukselle pitäisi rokotukset saada kun ei Kuopio-halli löydy.
Alue-uutisista juuri kuulin...
8
84
Vastaukset
- Anonyymi
Trolli on internet-slangissa viesti tai henkilö, jonka ensisijainen tarkoitus on ärsyttää ihmisiä, aiheuttaa ristiriitoja, turhien viestien kirjoittamista ja saada vastaukseksi fleimejä (kiihkeitä tai muuten tunteellisia vastauksia) tai ennalta arvattavia viestejä taikka peittää kirjoittajan puutteet käsiteltävänä olevan asian tuntemuksessa.
Netiketti suosittelee olemaan ruokkimatta trollia. Tämä tarkoittaa käytännössä trollin jättämistä omaan arvoonsa ja suhtautumista trollaaviin viesteihin tai viestiketjuihin ikään kuin niitä ei olisi koskaan kirjoitettukaan. Tämä on usein vaikeaa, sillä muutaman ihmisen trollaantuminen saattaa aiheuttaa trollaustarkoituksessa aloitetun keskustelun laajenemisen tai olemassa olevan keskustelun väärille urille ajautumisen.- Anonyymi
Tuhansien aiheiden tyyppi taas huolissaan vaikka ei ole edes täältä päinkään!
- Anonyymi
Itse asia jää nyt aloittajan arvostelemisen varjoon. Onko jotenkin ylivoimaista löytää kampukselta Kuopio-hallille?
- Anonyymi
Eehän se nyt iha ylvoemastakkaa oo vuan ku opiskelijoehen kulukureetti ee ihan satu Kuopijohallin nurkalta kulukemmaa ni ee sitä jaksa asijaksseen lähttee sinne rokotusta suammaan:D Harjotustyöt ja tentittii paennaa piälle:D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eehän se nyt iha ylvoemastakkaa oo vuan ku opiskelijoehen kulukureetti ee ihan satu Kuopijohallin nurkalta kulukemmaa ni ee sitä jaksa asijaksseen lähttee sinne rokotusta suammaan:D Harjotustyöt ja tentittii paennaa piälle:D
Haalarikekkereissä voi kyllä pyöriä ympäriinsä hirmulösseissä tenttien häiritsemättä.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1013522Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3091896Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471717- 971582
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4141535Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21430Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4311428Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431190MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar291034Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3581030