Mitä ei enää ole, mitä uutta tulee olemaan?
Tulevaisuuden Kouvola?
27
928
Vastaukset
- Anonyymi
Miten kauas tulevaisuuteen? No, 50-100 vuotta.
- Autoissa rekisterikilven väritys kertoo auton käyttövoiman, jolloin EA henkilöstö tietää (jos sattumalta paikalle osuvat, tai puhelun aikana ei ole kerrottu) miten aloittaa pelastuss/sammutustyöt.
- Junissa ikkunasta tehty läpinäkyvä näyttö, jonka saturaatiota voi lisätä, että näkee paremmin, ja näytön kautta näkee mm. mitä kaikkea junan reitillä sillä hetkellä on, mitä paraikaa kohta ohitetaan (suuret maamerkit, järvet, joet, ylängöt, rakennukset...) Nettiverkko on VR:n oma sisäinen - et voi katsella esim. pornoa, vaan juniin liittyvää tietoa mm. youtubesta tai elokuvia.
- Dronet tuovat ruokaa koteihin, ja tätä varten kodeissa on rakennettu alusta ruokapaketin jättämistä varten.
- Vanhuksilla etuoikeus elää 1. kerroksessa, nuoret ylempänä.
- Yksinäisten tilanne tarkastetaan 2 krt/vk. Kuolleita ei näin ollen tulla enää löytämään hajun perusteella.
- Avioliittotoimiston kautta saa puolison luonnemerkkien perusteella, jolloin erot saadaan vähenemään (Sri Lankassa avioeroprosentti on n. 5-7, koska luonne huomioidaan)
- Kuvalliset asiapaperit ja -kirjat ovat voimassa niin kauan, kun pärstä on tunnistettavissa.
- "Peruskoulupohja" ei riitä enää syyksi sille, millaista työtä saat, vaan se, mitä osaat ja mitä yleensä mm. kotonakin teet. "Itsekehitys ja itseopiskelu on opin paljoutta tärkeämpää" tulee olemaan uusi ideologia.
- Lapset jaetaan kouluihin kehitysasteensa mukaisesti, osaavat ja taidolliset A tasolle, muut B ja C tasoille.
- Peruuttamattomasti sairaiden ei tarvitse enää kärsiä. Halutessaan he pääsevät päästäjän kautta lepoon. Tätä varten kehitetään erityinen uusi (vanha) ammatti.
- Narsistit eivät pääse enää tuhoamaan ihmisiä ja perheitä - heidät merkataan.
- Ihmisten pääluonnemerkit merkataan heidän otsiinsa. Näin he osaavat automaattisesti pysyä erossa itselleen sopimattomista luonteista, ja löytävät nopeammin parin, elleivät halua avioliittotoimiston kautta toimia, ja avaruuden säteilyn (ja kappaleiden) kautta tapahtuva ihmisluonteeen ohjelmoituminen tunnustetaan.
- Tietoliikenne siirtyy verkkoja pitkin, ilmateitse tapahtuva tiedonsiirto sallitaan vain poikkeuksellisesti. Huom. säteilyä ei nykyään osata varoa, koska sitä ei nähdä! Mttarit Turun torilla oli eräässä paikassa aivan kaakossa, mittarin lukemat eivät enää riittäneet, mutta aluetta ei edes aidattu!
- Äänestys siviileitlä kielletty, ja eduskunta valitsee itse pätevimmät (eihän me suuryritysten uusia johtajiakaan mennä valitsemaan).
- Kansalaisen tietopankkiin voi tallentaa omat mielenkiinnon kohteet, mistä työnantajat yms. hakevat sopivat henkilön töihin osaamisen ja mielenkiinnon perusteella, TE toimistoa ei tarvita.
- Yksin asuminen sallitaan vain poikkeuksellisest, ja ihmiset jaetaan klaaneihin, joilla jokaisella on mm. oma lääkäri-, turvapalvelu-, ja elinkeinopuoli.
- Ihmisten lisääntyminen saadaan hallintaan lisääntymisajankohtasuosituksilla, jolloin riskialttiita luonteita ei tule liian paljon. Lasten syntymän ajankohta pyritään myös sovittamaan äidin omaan luonteeseen sopivaksi. Näin ollen miesten on kyettävä osoittamaan vastuunottokykynsä.
- Ihmisen kehitys tunnustetaan suositelluimmaksi elämän - ei kuoleman kautta. Tämä rajottaa rahan, auton ja netin käytön tarvetta.
- Ihmiset saavat arvomerkintäkirjan, johon merkataan tunnustus teosta tai puheesta. 10 plussaa=1 arvomaininta. 5 arvomainintaa = 1 kunniamaininta. 3 kunniamainintaa = ylennys. Näin myös "työttömät" voivat olla ylpeitä itsestään, ja tuntea itsensä tärkeiksi.- Anonyymi
- Älykkäimpiä tullaan suojelemaan, joten kielletään ÄO alle 90 pääsy pohjoismaihin, jotta älykkäät saavat kehittyä rauhassa.
- "Suuret ihmiset puhuvat ideoista, keskinkertaiset puhuvat asioista ja pienet ihmiset puhuvat toisista ihmisistä" -ideologia vähentää roskapuheen määrää, ja säästää aikaa keksittäessä uusia asioita. Plussa pois siltä, joka kertoo miten toinen ihminen... ellei siitä voida oppia yleishyödyllistä asiaa. Näin myös yhteiskunnallinen vastuunottokyky paranee.
- Kuten metsäpeuran suojelun takia on aidat asetettu metsiin, etteivät ne sekottuisi poroihin, ja säilyttäisivät rotupuhtaudn, niin myös älykkäiden rotujen puhtautta vaalitaan.
- Koska puhtaasta vedestä tulee olemaan pulaa, oppivat ihmiset pesemään vähemmän likaiset kätensä vesimäärällä, jonka paksuus on virkkuukoukkuun verrannollinen. Tämä saadaan aikaan hanassa olevan säätimen kautta. Vedenkulutusta valvotaan, ja maksu on käytön mukaan. Vain vaatteiden käsinpesu, suihkussa käyminen, ja mm. kattilan täyttö vedellä sallii suuremman vesimäärän laskemisen.
- Vesivessat kielletään, ja tarpeet tehdään biovessaan, mihin heitetään myös biojäte.
- Koska aurinko ei ikuisuutta pysy elämälle kelvollisena, tulee avaruustieteestä, rakettitieteestä ja erilaisten voimanlähteiden keksimisestä yksi tärkeimmistä asioista, jotta päästäisi toiselle planeetalle (sikäli, kun tiedemiehet eivät aio jäädä odottamaan Jeesuksen paluuta, tai pitää sitä todennäköisenä).
- Minecraftista (uusi maapallo 1:1 on jo luotu), tai sen kaltaisesta ohjelmasta tulee uusi maailma2, missä panostetaan samoihin asioihin kuin maan päällä. Näin voidaan kehittää maailmaa edelleen, ja nekin, joilla ei ole mahdollisuutta alkaa arkkitehdeiksi, saavat mahdollisuuden rakentaa.
- Moniavioisuus sallitaan hyvägeenisille ja terveille.
- Kouvolan kirjastosta tehdään 2 kerroksinen kompleksi, ja se yhdistetään yli/alikulkukäytävällä kansalaisopistoon.
- Kaikkea ei tarvitse yrittää myydä, vaan keskustan torikatu katetaan, ja sinne rakennetaan molemmille puolille katua paikat, mihin voi jättää tarpeetonta tavaraa. Jos tavara ei parin viikon sisällä mene, se viedään kierrätysromuksi, tai jos se on hieno tms. - ulkomaille luovutettavaksi.
- Kauppojen sijainti täytyisi kaupunkialueilla olla enint. 1km, syrjäseuduilla 3-5km ja huitsin nevadassa enint. n. 10 km, kuitenkin jokaisella kylällä oma kyläkauppa, missä voidaan jakaa myös ylijäämätuotteita.
- Junareitti Kouvolasta Lahden ja Padasjoen kautta suoraan Tampereelle, kun Padasjoesta rakennettu suuri kaupunki (mikä ihmeen aukko Mikkeli-Kouvola-Tampere välillä oikeen on?)
- Imatralta ollaan suunnittelemassa Lastochka rataa Sveton, Antrean ja Viipurin kautta Pietariin? No, Kouvolasta sitten rata Haminan kautta Vaalimaalle, ja sieltä eteenpäin Kondratevon ja Viipurin kautta SPB. Saa Venäjäkin aiheen kehittää tätäkin osaa Karjalasta.
Yleensäkin Kouvola on todella merkittävä rataliikenteen solmukohta. Junalla pääsee kaikkialle - etelään, itään, länteen, pohjoiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Yleensäkin Kouvola on todella merkittävä rataliikenteen solmukohta. Junalla pääsee kaikkialle - etelään, itään, länteen, pohjoiseen."Kouvolasta sitten rata Haminan kautta Vaalimaalle, ja sieltä eteenpäin Kondratevon ja Viipurin kautta SPB"
Ei tarvi sittenkään mennä Viipuriin saakka. Rakennetaan Koiviston pohj.puolelta niemimaan kärjestä silta Baltetsiin. Oikasee melko hyvin, ja Koiviston itä- ja kaakkoispuolella olevat kylät saadaan osaksi radan vartta, kansainvälistymistä ja kaupantekoa.
Jotenkin arvelen, että se silta olisi jo rakennettu, jos olisi ollut mahis, joten onkohan viivästymisen syynä kenties epävakaa savipohja, kuten Krimin sillan ongelmana on kerrottu olevan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
- Älykkäimpiä tullaan suojelemaan, joten kielletään ÄO alle 90 pääsy pohjoismaihin, jotta älykkäät saavat kehittyä rauhassa.
- "Suuret ihmiset puhuvat ideoista, keskinkertaiset puhuvat asioista ja pienet ihmiset puhuvat toisista ihmisistä" -ideologia vähentää roskapuheen määrää, ja säästää aikaa keksittäessä uusia asioita. Plussa pois siltä, joka kertoo miten toinen ihminen... ellei siitä voida oppia yleishyödyllistä asiaa. Näin myös yhteiskunnallinen vastuunottokyky paranee.
- Kuten metsäpeuran suojelun takia on aidat asetettu metsiin, etteivät ne sekottuisi poroihin, ja säilyttäisivät rotupuhtaudn, niin myös älykkäiden rotujen puhtautta vaalitaan.
- Koska puhtaasta vedestä tulee olemaan pulaa, oppivat ihmiset pesemään vähemmän likaiset kätensä vesimäärällä, jonka paksuus on virkkuukoukkuun verrannollinen. Tämä saadaan aikaan hanassa olevan säätimen kautta. Vedenkulutusta valvotaan, ja maksu on käytön mukaan. Vain vaatteiden käsinpesu, suihkussa käyminen, ja mm. kattilan täyttö vedellä sallii suuremman vesimäärän laskemisen.
- Vesivessat kielletään, ja tarpeet tehdään biovessaan, mihin heitetään myös biojäte.
- Koska aurinko ei ikuisuutta pysy elämälle kelvollisena, tulee avaruustieteestä, rakettitieteestä ja erilaisten voimanlähteiden keksimisestä yksi tärkeimmistä asioista, jotta päästäisi toiselle planeetalle (sikäli, kun tiedemiehet eivät aio jäädä odottamaan Jeesuksen paluuta, tai pitää sitä todennäköisenä).
- Minecraftista (uusi maapallo 1:1 on jo luotu), tai sen kaltaisesta ohjelmasta tulee uusi maailma2, missä panostetaan samoihin asioihin kuin maan päällä. Näin voidaan kehittää maailmaa edelleen, ja nekin, joilla ei ole mahdollisuutta alkaa arkkitehdeiksi, saavat mahdollisuuden rakentaa.
- Moniavioisuus sallitaan hyvägeenisille ja terveille.
- Kouvolan kirjastosta tehdään 2 kerroksinen kompleksi, ja se yhdistetään yli/alikulkukäytävällä kansalaisopistoon.
- Kaikkea ei tarvitse yrittää myydä, vaan keskustan torikatu katetaan, ja sinne rakennetaan molemmille puolille katua paikat, mihin voi jättää tarpeetonta tavaraa. Jos tavara ei parin viikon sisällä mene, se viedään kierrätysromuksi, tai jos se on hieno tms. - ulkomaille luovutettavaksi.
- Kauppojen sijainti täytyisi kaupunkialueilla olla enint. 1km, syrjäseuduilla 3-5km ja huitsin nevadassa enint. n. 10 km, kuitenkin jokaisella kylällä oma kyläkauppa, missä voidaan jakaa myös ylijäämätuotteita.
- Junareitti Kouvolasta Lahden ja Padasjoen kautta suoraan Tampereelle, kun Padasjoesta rakennettu suuri kaupunki (mikä ihmeen aukko Mikkeli-Kouvola-Tampere välillä oikeen on?)
- Imatralta ollaan suunnittelemassa Lastochka rataa Sveton, Antrean ja Viipurin kautta Pietariin? No, Kouvolasta sitten rata Haminan kautta Vaalimaalle, ja sieltä eteenpäin Kondratevon ja Viipurin kautta SPB. Saa Venäjäkin aiheen kehittää tätäkin osaa Karjalasta.
Yleensäkin Kouvola on todella merkittävä rataliikenteen solmukohta. Junalla pääsee kaikkialle - etelään, itään, länteen, pohjoiseen.https://www.maailma.net/nakokulmat/planeetalta-loppuu-vesi
Puhtaan veden tilanne maailmalla alkaa olla huono. - Anonyymi

Yleensäkin Kouvola on todella merkittävä rataliikenteen solmukohta. Junalla pääsee kaikkialle - etelään, itään, länteen, pohjoiseen."Kouvolasta sitten rata Haminan kautta..."
https://vayla.fi/kouvola-kotka-hamina
Oho. Sitä tehdään jo.
- Anonyymi
Nämä kaikki siis vain hahmotelmia - ei mitään lukkoon lyötyä. Jos siis näette "ympyrän", se ei tarkoita vannetta tai palloa, vaan se saattaa olla vain putken toinen sisään/ulostulopää.
- Anonyymi
Venäjä rakensi sillan Krimille... Mitähän me keksittäis?
- Kotkasta silta Kuutsalo-Kirkonmaan kautta Haapasaarille, sieltä Suursaareen, ja sen eteläpuolelta Tytärsaaren kautta kaakkoon Kaipaalaan.
Siinä on Narvakin lähetyvillä, ei tarttis lähteä Viroon Hesan kautta. - Anonyymi
Ylipäätään ois hyvä, jos Kouvolaa siirrettäisi vähän itään päin, johonkin Taavetin tienoille, tai sitten Luumäestä olisi hyvä rakentaa joku isompi kaupunki... ja nimi kummallekin muuttaa paremmaksi.
- Anonyymi
- Opiskelusta tulee kiinnostavampaa, kun esim. kielioppikirjat eivät enää ole massatavaraa yleisten trendimäisten aiheiden perusteella, vaan jokaisella oppilaalla tulee oleman oma tabletti, ja oppikirjat on ohjelmoitu luonteiden mukaisesti sisällöltään henk.kohtaisia intressejä vastaavaksi. Näin kiinnostus opiskeluun kohoaa enemmän.
- Kun henkilö muuttaa maahan tai kaupunkiin, hän saa henk.kohtaiset tunnukset mm. verkossa viestimiseen. Tämä lisää vastuunottokyvyn parantamisen halua, kun jokainen haluaa tehdä parhaansa parantaakseen yhteiskuntaa, eikä puhu roskaa. Tekoäly kykenee seuraamaan kuka puhuu mitäkin, ja personoitu mielenkiinnonkohteiden lajittelu pystytään tekemään. Tunnukset kattavat siis koko netin, joten uusille sivuille ulkomaillekaan ei tarvitse luoda uusia tunnuksia, joten henkilön ei tarvitse muistaa kuin yksi nimi ja salasana. Vaihtoehtoisesti tunnuksen voi luoda kasvojen, tai vaikka sormen jäljen perusteella, jolloin ei tarvitse muistaa asiaa tekstinä.
- Henkilön luonne on merkittävässä asemassa myös ravintoloissa, missä pystytään rajaamaan ruokalista luonnetta vastaavaksi. Oinaille ei tarjoilla mietoja mauttomia ruokia, ja kaloille ei tarjoilla tulisia.
- Lakeja ei myöskään kirjoiteta enää massoille, vaan niiden sopivuutta parannetaan henkilön luonteeseen ja rikokseen nähden. Näin ollen laeista tulee yksilöityjä.
- Kaupungeissa on tekoäly, joka kykenee kommunikoimaan ihmisten kanssa heidän luonteensa perusteella yksilöllisesti niin, että henkilö kokee tulevansa ymmärretyksi täydellisesti. Tekoäly "seinät" (kuten nyk. mainostaulut) ovat pitkin katujen varsia, ja sieltä saa samantien selville mm. junan tms. lähtöajan.- Anonyymi
- Asumisesta voidaan tehdä personoitua asentamalla muunneltavat koristelut seinille ja lattialle. Mattoa ei tarvitse mennä ostamaan kaupasta, kun lattialla on liuska, johon voidaan ohjelmoida satoja tai tuhansia erilaisia mattoja (tai lattiapintoja). Viimekädessä liuskat saavat henkilön luonnetta vastaavat kuvat - tummaan ihastuneille ei tarjoilla vaaleita sävyjä, ja päinvastoin.
Myös tietysti katto on ohjelmoitavissa, kuten korkealuokkaisissa asunnoissa suosittu aihe on vaaleansininen taivas pilvineen. Sama juttu seinälle ripustettavien taulujen osalta. Tämä vähentää reilusti myös omaisuuden määrää, ja helpottaa siten mm. muuttoa.
- Anonyymi
- Eläinten ei tarvitse enää kärsiä ihmisen ajattelemattomuuden ja itsekkyyden takia, kun voit ostaa itsellesi hologrammilemmikin. Ulkoiluta vaikka tiikeriä tai karhua jos haluat. Myös oma hologrmmisihteeri on mahdollinen tekoälyyn kytkettynä. Sänkyhommiin häntä ei tosin saada...
- Hologrammivaimo? Ei sentään.
- Kun hologrammit ovat mahdollisia, viranomaisten ei tarvitse tulla paikan päälle toteamaan mitään henk.kohtaisesti, kun he näkevät samantien sisätilat älyseinien kautta. Tämän avulla pystytään myös hoitamaan yhteiskuntakelvottomat pois yhteiskunnasta, ja kämpän tuhoajat ja hamstraajat ovat historiaa...- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai mikä hologrammi?
https://www.youtube.com/watch?v=4N0Ewb_OVsUDroneparveilutaidetta.
https://www.youtube.com/watch?v=GX7xOqLgkTM
- Anonyymi
- Uudet konsonantti-vokaali yhdistelmäaakkoset. Kirjoituksesta tulee lyhyempää, joten tilaa säästyy. Sanaan "katso" tarvitaan 5 kirjainta. Tulevaisuudessa vain kaksi - "ka" ja "tso". Konsonanttipareja ovat mm. ch, ng, ts.
Aakkoset ovat helposti opittavissa, koska ne muistuttavat korean aakkosten mukaisesti suun ja kielen asentoja. Esim. sana "ka" on suurinpiirtein ^c
Taulukossa aakkoset esitetään ruudukossa: konsonantit olivat vasemmalla pystyssä, vokaalit ylhäällä vaakasuorassa, ja keskellä ovat näiden yhdistelmämerkit.
Tämä on mahdollista myös venäjän kielelle. Jos kyrillisen "jo" kirjaimen pisteet asetetaan kyrillisen B kirjaimen päälle, syntyy eng. sana "job".
- Se, että rikollisuutta on, merkkaa sitä, että joidenkin ihmisten on vaikea sovittautua yhteiskunnan liian ahtaisiin raameihin, ja kun eivät kykene tuomaan itseään esiin, eivätkä saa tunnustusta, he passivoituvat, ja aloittavat eväiden loputtua pahimmillaan itsetuhon.
Jos joku ihmettelee siis miten arvomerkintäkirjan tunnustusmerkinnät hoidetaan, niin se on tekoälyn kautta. Jos ihminen keksii jotain uutta, hän syöttää sen nettiin, ja saa siitä tunnustuksen. Tekoäly kuitenkin tietää mitkä ovat ihmisluonteen intressit joten se kykenee tarvittaessa viisain neuvoin jarruttamaan heti huipulle haluavia, jos on havaittavissa, että sinne pyritään hyppäämään "ilman siipiä".
Pieni poikakin voidaan kyllä istuttaa presidentin tai tuomarin tuolille, mutta se ei vielä tee hänestä vallan käyttäjää. Paras valtaan on henkilö, joka henk.kohtaisesti pyrkii parantamaan maailmaa omien intressien kautta, sallimalla yhteistyön myös muiden kanssa.
Ihminenhän kykenee ajattelemaan järkevästi ilman koulutustakin mm. esimerkkejä seuraamalla. Yksi useammasta presidentistä parin sadan vuoden päästä saattaa olla vain peruskoulupohjainen, jolla on vain suuri itsekehitys/-oppimishalu.
- Presidenttien määrää lisätään viiteen, jotta päästään eroon kaavamaisesta "yhdestä hallitsijasta". Näin poliittiset salamurhat on ehkäisty, ja myös diktatuuri on poissuljettua, kun vaihtuvuus voidaan asettaa jokavuotiseksi tiettyjen henkilöiden osalta. Paras siis jatkaa pidempään.
Pres. tehtävissä ollut voi myöhemmin toimia neuvonantajana, joka tehtävänä on periaatteessa suurempi, kuin pressa. Hallitus valitsee presidentin, ja eduskunta kansanedustajat netistä saatavien tietojen perusteella.
Vähääkään epäselvissä tai vaikeammissa asioissa järjestetään kansanäänestys. 60%-40% tapauksessa ne 40% saavat kertoa mielipiteensä miksi ovat puolesta tai vastaan. 70-30 tilanteessa ei tarvitse enää kysyä. - Anonyymi
- Nimet uudistetaan. Naurettavaa tai häpäisevää nimeä ei voi enää löytää kartasta, saati suvusta.
- Mustekynät uudistetaan uudelleen täytettäviksi. Näin roskaamisen ja hukkaan menon määrää vähennetään. Mustekynää, josta ei näe paljonko mustetta on jäljellä, ei saa tehdä, eikä myydä. Lyijykynät korvataan ympäristöystävällisemmällä materiaalilla, mutta koska kyseessä on kertakäyttötuote, niitä myydään vain ammattitarpeisiin.
- Asuntoja ei saa myydä tyhjillään olevina. Jokaisessa tulee olemaan ainakin opas "tuhat taito" erilaisten arkisten askareiden helpottamiseksi. Näin kansa saa saman tiedon. Myös veskipaperirulla kuuluu perussisustukseen.
- Huonekalut ovat vakiona kaikissa asunnoissa ja muunneltavissa, voit tehdä siitä sängyn tai vaikka pöydän. Tällaisia on jo keksitty. - Anonyymi
Mitä muuta tulevaisuudesta?
https://yle.fi/uutiset/3-10156148
Raportti: 20 suurta muutosta ja yli 200 tulevaisuuden työtä – Mikä on sinun uusi ammattisi?
https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/a6686429-3ffc-435b-8be7-9eef2dcffed4
(Perustuu samaan pohjaan kuin edellinen)
https://www.lut.fi/uutiset/-/asset_publisher/h33vOeufOQWn/content/tulevaisuuden-tietotyolaisella-voi-olla-sata-tyonantajaa-–-nama-ammatit-selviavat-tyomarkkinoilla-tekoalyn-kehittyessa
Katoavat ammatit:
https://yle.fi/uutiset/3-7027625 - Anonyymi
Tuosta ylen jutusta "200 uutta tulevaisuuden ammattia"
"Valtarakenteet menevät uusiksi – joukkoistuskoordinaattori vastaa uudenlaisesta päätäntävallasta
Digitalisaatio vapauttaa ajasta ja paikasta sekä automatisoi yksinkertaisen päätöksenteon. Rajankäynti julkisten ja yksityisten tehtävien välillä tulisi muuttuneessa tilanteessa tehdä uudelleen. Monikansalliset yritykset, rajat ylittävät verkostovaikutukset ja sosiaalinen media siirtävät valtaa rajojen ulkopuolelle.
Demokratiaan kuuluva subsidiariteettiperiaate eli läheisyysperiaate tarkoitti alun perin sitä, että kustakin asiasta päättävät ne, joita se lähinnä koskee. Aluksi kyse ei ollut yksinomaan maantieteellisestä läheisyydestä. Aiheenmukainen läheisyys oli myös tärkeä periaate. Osallistava päätöksenteko on askel takaisin tämän aiheenmukaisen läheisyyden suuntaan."
Tämä on se, mikä tarvitaan.- Anonyymi
Ihminen ja työ ei pitäisi olla kaksi eri asiaa, vaan yksi ja sama.
Ihmisen ei pitäisi tehdä sellaista työtä, jossa hän joutuu sanomaan "täytyy". Kun ihminen tuottaa asioita omasta tahdostaan intressiensä perusteella, hänen pitäisi saada tehdä se vapaaehtoisesti. Näin työaikaa ei tarvita, vaan henkilö pystyy prosessoimaan kellosta välittämättä, koska hän haluaa tehdä sen.
Itse olen muokannut tätä tiedostoa koko päivän, sekä muutamaa muutakin kokoelmaa useamman vuoden. KUKAAN EI OLE MAKSANUT SIITÄ PALKKAA, EIKÄ EDES TIEDÄ, ETTÄ SE OLEN MINÄ, koska yksityistämisestä on tehty hysteerinen asia kun pelätään ilmeisesti väkivaltaa tai syrjintää?
Maailmassa on pakko olla syrjintää ja moraalirajoja, jossa yksilö voi kehittyä lajinmukaisella tavalla! Jos jokin asia ei jollekulle käy, menköön sinne, missä on kaltaisiaan.
- Anonyymi
Kuka perhana avasi Pandoran lippaan?
- Anonyymi
Minä. Ja olen kuullut myös haittamaahanmuutosta ja elintasopakolaisista. Joten: miten se vaikuttaa tulevaisuudessa, jos muuten, kuin älykkyyden laskuna? Jo nyt yliopistot USA:ssa ovat alentaneet pääsyvatimuksiaan, jotta mustat pärjäisi siellä!
Suomen koulujärjestelmässä lässyhumanistis-vanhoilliskommunistisen tasa-arvoideologian nimissä on sekoitettu kaikki samaan luokkaan kouluissa! Ihan sama jos lapsesta yritettäisi tehdä aikuinen liian aikaisin, ja yhteiskunnan manööveejä jouduttaisi siksi muuttamaan järjen vastaisiksi! Kyllä tuolla pedoja riittää, joille se sopisi, mutta paholaisen pedoilu liittyy älyyn ja sen madaltamiseen.
Ihmiset yhä harvemmin myös puhuvat keskenään, koska netti vie suuren osan tästäkin ajasta, joten sosiaaliset taidot todennäköisesti rapistuvat.
Harva käyttää enää kynää, ellei työn puolesta tarvitse, joten kynän hallinta rapistuu.
On esitetty kysymys: "Tekniikka kehittyy, entä ihminen?"
Jos kuoleman ja elottomuuden sanotaan olevan paholaisen juttu, ja paholaisen omistavan valtakunnat, niin silloin tekniikka kehittyy, ihminen rapistuu. Toisaalta paholaisen on sanottu pukeutuvan valkeuden enkeliksi.
https://blogit.kaleva.fi/opiskelijan-aani/teknologian-kehitys-mullistaa-ihmisten-elaman
"Tieto kulkee entistä enemmän erilaisten koneiden välityksellä. Sen ansiosta avautuu uusia tapoja hoitaa asioita ja tiedonkulku hoituu nopeasti ja näppärästi. Yhteydenpito muihin ihmisiin on entistä helpompaa, mutta haittapuolena kasvokkain puhuminen vähenee...
Nyk. elinympäristössämme fyysinen kuormitus jää helposti liian vähäiseksi. Koulu- ja työelämä rasittaa harvoin fyysisesti, puhumattakaan vapaa-ajasta. Teknologia mahdollistaa liikkumisenkin ilman, että tarvitsisi käyttää juurikaan lihaksia. Fyysinen passiivisuus on yksi merkittävä riskitekijä, mitä teknologian kasvu voi lisätä....
Ehkä joskus koittaa se päivä, jolloin koneet ja laitteet tekevät kaiken, jopa ajattelevat puolestamme. Sillä olisi varmasti vaikutuksia ihmisen kehitykselle. Mitä tällainen uhkakuva tekisikään ihmisten ajattelukyvylle ja luovuudelle? Kuinka laiskoja ihmisistä tulee, kun totutaan siihen, että koneet tekevät kaiken puolestamme?"
Tämä selvä, eli liikkumattomuuden ja kehittymättömyyden suhteen tullaan todennäköisesti luomaan uusia lässyhumanistisia ideologioita, jotta ongelmat voitaisi hyväksyä helpommin, ja uudenlaiset "pakkohyväksyttävät" tulevat kaapista ulos.
Mutta kuten tunnettua, narsisti ensin antaa kaiken ja paapoo, samalla se väheksyy "rakastettuaan" ja vähentää tämän uskoa omaan itseensä yms. kunnes eräänä päivänä ottaa kaiken pois, ja ajaa ulos. Ihminen joutuu ulos lemmikkieläimen tasoisena - kyvyttömänä uskomaan itseensä tai mahdollisuuksiinsa. Paholaisen on sanottu olevan maailmankaikkeuden ensimmäinen narsisti. Muistakaa tämä.
- Anonyymi
Kouvolaa ei enää ole, politiikot ovat valtionapujen toivossa purkauttaneet kaiken
vanhan ja sitten huomanneet ettei olekaan yhtään rahaa rakentaa uutta mutta aina
huomio on vasta herännyt kun ollaan purkujätekasalla. Kunnallis maakunta valtionverot ovat lähes 80% kuntalaisella ja palvelutarjonta
liittyy vain kuolinapuun.
Menneisyys menestyvänä teollisuuskeskittymänä on historiaa, kun keskinäisten
riitojen ja katkeruuden repimässä paikassa ei kukaan halua asua ja yrittää. - Anonyymi
Se on liikenneruuhka, kun Kouvolan maaseutukyläksi rappeutuneen kaupungin molemmat traktorit osuvat samaan aikaan huoltoasemalle.
- Anonyymi
Jokaisella luonnetyypillä on oma etujärjestönsä. Näin luonteiden hyväksikäyttö yksityisen tai yrityksen toimesta on ennaltaehkäisty, ja järjestö tarjoaa myös asianajajat, avioliittotoimistot yms. arjen apua.
- Anonyymi
Sähköyhtiöt käyttävät tekoälyä apunaan. Jos jossain taloudessa tapahtuu sähkön kulutuksessa merkittäviä poikkeamia, se ilmoittaa sähköyhtiölle, joka tarpeen vaatiessa ottaa yhteyttä asiakkaaseen.
Periaate siis sama, kun pankki, joka ottaa selvää suurista rahamääristä, että mistä ne ovat peräisin. - Anonyymi
Puiden poltto pelkän tunnelman takia kielletään, ja polttopuun saamisen etuoikeus on työttömillä ja kodittomilla, sekä luonnossa eläjillä yms.. Polttopuuta toimitetaan droneilla tilattu määrä. Luonnosta elävillä tulee olla jokaisella 1 neliökilsa metsää ja kalastusaluetta mistä saada elintarpeet. Myös poikkeustilan takia rakennetut puukeskuslämityksellä toimivat hätämajoitukset ovat etusijalla.
Kerrostaloasuminen sallitaan vain työssä käyville.- Anonyymi
"1 neliökilsa metsää ja kalastusaluetta mistä saada elintarpeet"
Taitaa olla parempi lisätä ehkä kahteen.
- Anonyymi
Ne, jotka haluavat elää ilman rahaa, ovat oikeutettuja siihen. Työllä ansaitaan perustoimeentulo, kuten jokainen ihminen yleensä on tuottava.
Sen verran voisi varoittaa, että tulevaisuuden suhteen on nähtävissä, että kun maan varat vähenevät, ja puhtaasta vedestä tulee pulaa, on pakko tehdä rajoittavia lakeja, ja kelvottoman aineksen hävittämisestä tulee hyve. Tällä aikakaudella ja tässä sukupolvessa tätä ei ymmärretä, kuten eivät meidän edeltäjämmekään olisi ymmärtäneet meitä, ja tulevat sukupolvet tulevat kauhistuttamaan aiempia.
Nykyään isomahaisia näkyy, koska kaikkea on paljon ja kaikkea saa, jos rahaa riittää. Mutta eräänä päivänä siitä tulee loppu. Tällöin varsinkin kulinaristi härät ja herkkusuu rotat ja lohikäärmeet ovat kusessa.
Mutta eri luonteiden ominaisuudet täytyy ottaa huomioon, koska toisilla on suuremmat tarpeet kyetäkseen pitämään motivaation korkealla. Esim. hätävararuuistakin puhuttaessa harvoin unohdetaan mainita makeisia.
Jos siis avaruuden säteilyn takia (se joka nauraa, ei ole vielä kuullut viimeisintä uutista) tulee niin vaarallisia luonteita, että ne saattavat vaarantaa yhteisön hyvinvoinnin kiperänä ajanjaksona, niin kannattaiskohan katsoa tarkemmin milloin niitä kersoja synnytellään? Nykyaika antaa suuret edut kaikille, mutta se on kiinni siitä paljonko resursseja on saatavilla ja käytettävissä.
Jos joku epäilee elämään olennaisena osana kuuluvia ihmisluonteita ja niitä kutsutaan horoskoopeiksi, niin miksi niiden periaate on lyöty elottomiin tuotteisiin? Kumpi edustaa kuolemaa, Jumala vai paholainen? Kenen sanotaan omistavan valtakunnat? Autot ja kodinkoneet eivät elä. Mihin perustuu tekoäly? Koneella ei ole sielua, eikä se synny veden kautta elävästä, ja siihen ei avaruussäteily vaikuta, kuten ihmiseen.
Se on tämä sukupolvi, joka saamiensa etujen takia, ja niistä hullaantuneina riistää tulevilta sukupolvilta elinmahdollisuudet. Kyllä kestävän kehityksen periaatetta sovelletaan metsästykseen yms., mutta entä ihmiseen?
Mutta miten se voi olla mahdollista, jos nk. paholainen pukeutuu "valkeuden enkeliksi", kuten raamatussa todetaan, onhan aikakausi "pimeys" (kalat)? Muutos tulee viimeistään seuraavalla, vesimiehen (valkeus) aikakaudella (siihen tiett. n. 140 vuotta aikaa), ja koska paholainen ei voi olla osa totuutta, sen on "pukeuduttava pimeyden enkeliksi".
Aamuauringon kajastus on jo alkanut, ja aamulinnut alkaneet laulaa. Jos joku heräsi "liian aikaisin", tulisi hänen ymmärtää, että tarvittavat valmistelut tulisi tehdä päivän varalle ajoissa.
Yksi näistä on varmistaa, että vettä ja ruokaa riittää, että talon väki pukeutuu säädyllisesti vieraiden varalle, ja että lapset eivät mene liian kauas ja eksy. Ties vaikka jouduttaisi lähtemään kylille.
Kun rahat loppuu, lentää rakkaus ikkunasta ulos.
Kun ruoka loppuu, lentää uskonto ikkunasta ulos.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1115785Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta323877- 823322
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182936Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2481980Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?871953- 1411758
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81676Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui381665Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu861513