Nyt on menossa tapahtuma Kävele Naiselle Ammatti. Naisten Pankille kerätään rahaa, jotta naiset Afrikassa, Lähi-Idässä ja Aasiassa voidaan kouluttaa johonkin ammattiin ja sitten he voivat harjoittaa siellä yritystoimintaa ja elättää itsensä, lapsensa ja perheensä. Sehän on aivan loistava ja hieno idea! Paitsi, että EI OLE. Pitäisi edes pikkuisen ottaa huomioon noita kulttuureja Afrikassa ja Lähi-Idässä. Ei siellä toimita kuin Suomessa. Kun naiset saavat ammatin ja ovat yrittäjiä, perheen tulotaso nousee, hyvä. Mutta mihin se johtaa? Lapset jäävät hoitamatta, kun äidit ahkeroivat aamuvarhaisesta iltamyöhään. Ei noissa kulttuureissa lastenhoito kuulu isille! Miehet iloitsevat. Heillä on nyt aikaa istuskella paikallisissa kahviloissa, kapakoissa, pubeissa jne. Ryypiskellä kahvia, olutta, kotitekoista viinaa tai poltella ruohoa – uskonnon ja paikallisten perinteisten tapojen mukaan. Ja käväistä välillä nauttimassa paikallisten kevytkenkäisten naisten palveluista – kotonahan on väsynyt vaimo. Nythän ei tarvitse huolehtia perheen toimeentulosta, kun vaimolla on ammatti ja hän tekee pitkää työpäivää väsyksiin asti. Eikä tästä saa moittia noita miehiä. Sellainen elämäntapa kuuluu noihin kulttuureihin. Ketä sitten pitää moittia? Näitä hölmöjä länsimaisia naisia, jotka luulevat tekevänsä hyvää tehdessään pahaa. Miten pitäisi toimia? Miehet siellä pitäisi pakottaa töihin jollakin konstilla! Mutta mikä olisi se konsti? Taitaa olla vaikeata, sillä kyllä se miesten joutenolo taitaa asua kovin syvällä noissa kulttuureissa.
VOI NOITA HÖLMÖJÄ HYVÄNTAHTOISIA NAISIA!
19
666
Vastaukset
- Anonyymi
Tässäki avustusjutusa lienee tosiasia se että ainaki 80 prossaa lahjotuksista menee keräyskuluihin. Ei siitä paljo perille mene.
- Anonyymi
On siinä kanssa yhdenlainen pönttö. Eipä silti, tuskin se kävely auttaa tuossa asiassa paljoakaan. Pitäis laittaa juoksuksi.
- Anonyymi
Tuo kertoo Suomalaisten hyvä uskoisuudesta ja siitä kuinka meitä käytetään hyväksi, me joudumme maksamaan ulkomaan avustuksia me otamme vastaan maahanmuuttajia maksamme myös heidän elämisen täällä, Sen lisäksi olemme valmiita antamaan ihan kaikkemme mm tähän pohjattomaan rahan keruu kaivoon nimeltä euroopan unioni;/ koska me Suomalaiset oikein opimme ettei aina tarvitse syytää rahaa ulkomaille ja ajatella että käytämme rahaa oman kansamme hyvinvointiin?
- Anonyymi
Rahan lahjottajat on kyllä oikeesti hölmöjä. Mutta keräyksen järjestäjät on omala tavallaan fiksuja ja häikäilemättömiä. Noilla keräysrahoilla syntyy monta hyväpalkkaista työpaikkaa sille naisten pankille. Se on varmaan mukavaa hommaa, kun saa täydellä palkalla matkustella eksoottisissa maissa, noissa ns. avustuskohteisa ja suunnitella siellä jotain koulututa. Ja palkan lisäksi varmaan päivärahat mukavasti lihottaa pankkitiliä.
- Anonyymi
Naisten pankki tekee arvokasta työtä, tukee naisten pienyrittäjyyttä pienillä lainoilla ja tukee koulutusta ja ammatinhankintaa. Ja paljon muuta.
Toivotan Naisten Pankille menestystä, ja kannustan sijoittamaan siihen. On oikeaa toimintaa tukea yrittäjyyttä, ja sillä on saavutettu hyviä tuloksia.
Teille, jotka selvästi ette tiedä, mistä siinä on kyse, ottakaa selvää asiosta. Kirjoittelunne kertovat tietämättömyydestä.
Suomalainen mies- Anonyymi
Munamartta...
- Anonyymi
Aivan täyttä kusetusta, ei mitään muuta.
- Anonyymi
Kalajoella pitäisi nyt tehdä päätös, että joka kesän matkailutulosta ( sehän lienee jotain 40-45 miljoonaa euroa) lahjoitetaan matkailuyritysten toimesta tämän Naisten pankin toiminnan tukemiseen. Se jos mikä olisi kunnon hyve poseerausta. Nyt Leijonat, Rotarit Matkailuyhdistyksen porukat ja muut maailmanpelastajat, ottakkapa tästä nyt koppia !
- Anonyymi
Ilman muuta, hyvä ehdotus, kiitos
- Anonyymi
Joo, siitä valtavasta matkailutulosta on jaettavaa. Ei kyllä riitä 50 miljoonaa, vaan vähintään tuplat! Särkät on kultakaivos. 🤣
- Anonyymi
Toi on huippuhyvä idea. Mut se pitää tehdä silleen, että siihen palkataan kalajokinen nainen projetipäälliköksi. Hän järjestää keräyksiä, tapahtumia ja kävelyretkiä ja kerää rahaa kaikin konstein. Ja jos on oikein ahkera, niin kyllä hän varmaan palkkansa verran kerää. Sehän täytyy olla itsestään selvää, että ne hänen palkkakulunsa maksetaan niistä keräystuotoista. Tietysti olisi extraa, jos joku euro jäisi vielä sen Naisten Pankin isommille pomoille, silleen kannustusrahaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toi on huippuhyvä idea. Mut se pitää tehdä silleen, että siihen palkataan kalajokinen nainen projetipäälliköksi. Hän järjestää keräyksiä, tapahtumia ja kävelyretkiä ja kerää rahaa kaikin konstein. Ja jos on oikein ahkera, niin kyllä hän varmaan palkkansa verran kerää. Sehän täytyy olla itsestään selvää, että ne hänen palkkakulunsa maksetaan niistä keräystuotoista. Tietysti olisi extraa, jos joku euro jäisi vielä sen Naisten Pankin isommille pomoille, silleen kannustusrahaksi.
Hanna Saari olisi tuossa rahankeräyksessä kyllä hyvä. Ehkä jopa paras.
- Anonyymi
Tuskinpa maailmassa on suurempaa tyhmyyttä ja tehokkaampaa rahantuhomiskonstia keksitty kuin tämä kehitysapu. Se kuulostaa hyvälle, mutta tulokset ovat surkeita. Ei mustat Afrikan asukkaat aivan tyhmiä ole. Kun valkoiset sinne avosylin rahaa kehitysapuna kantavat, se otetaan ilomielin vastaan. Ja pistetään lauluksi ja tanssiksi ja odotellaan, että Punaisen Ristin ystävällinen väki tuo taas aamulla valmiin puuron pöytään. Lukekaapa kirja: "Matti Kääriäinen - Kehitysavun kirous". Olen varma, että kissanpojan silmät aukeavat. Toki voi olla, että noilla Naisten Pankin naisilla luomiväriä on niin paljon, että silmät pysyvät kiinni.
- Anonyymi
Oho! Ihan oikeesti, oletko lukenut yhden kirjan? Wau 😄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oho! Ihan oikeesti, oletko lukenut yhden kirjan? Wau 😄
vääräätietöa,tämä on sitä valtion työllisyystoimintaa,eli tämäkin työllistää,mutta sinä olet maksajan roolissa ota huomioon,rahan koronkeruuta tämä on.ajatelkaa kuinmoni tälläkintoimilla työllistyy,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oho! Ihan oikeesti, oletko lukenut yhden kirjan? Wau 😄
Jo vain mäkin olen sen lukenut ja hirveän määrän muita kirjoja. Kyllä tieto tuskaa lisää tosiaankin. Voi kun olisin tuon keitysavun huulluuden aiemmin tajunnut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jo vain mäkin olen sen lukenut ja hirveän määrän muita kirjoja. Kyllä tieto tuskaa lisää tosiaankin. Voi kun olisin tuon keitysavun huulluuden aiemmin tajunnut.
Kuuluuko joukkoon "Olet maamme armahin Suomenmaa"?
- Anonyymi
Olen lukenut. Täyttä asiaa.
- Anonyymi
Sitä vähän arvelinkin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä602007Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661688Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701408Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411367Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2321313Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391179- 1281155
- 801135
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3171085IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3421082