Naisia nöyryyttävät lääkärit

Paitsi rahansäästön ja resurssien ohjaamisen vuoksi niin uusi aborttilaki on erittäin tarpeellinen muun muassa siksi, että vältyttäisiin tällaisilta tilanteilta:

Tässä artikkelissa kolme Ylen haastattelemaa naista kertoo kokeneensa painostusta, nöyryytystä tai syyllistämistä, kun he ovat hakeneet lähetettä aborttiin. Vaikka siis laki määrää esim terveyskeskuksen antaman aborttilähetteen. Lääkäri on tehnyt virheen, kun käyttää lääkäriajan oman vakaumuksensa mukaiseen saarnaamiseen, eikä potilaan auttamiseen. Jos nainen tarvitsee moraalista ohjausta niin sitä voi hakea esim seurakunnasta. Tuollaisesta on toivottavasti tehty kantelu potilasasiamiehelle!

https://yle.fi/uutiset/3-12093896

"Lähetteen sijaan lääkäri päätti kuitenkin antaa ajan äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolaan, jonne Syrjälän olisi mentävä keskustelemaan päätöksestään. Se tuntui painostavalta."

LÄÄKÄRI on HALUNNUT että potilas jatkaa raskautta. Siis lääkäri on painostanut potilasta. Miten tämä voi olla mahdollista?? Huolehtisiko lääkäri myös äidistä ja lapsesta myöhemminkin?

Sama asia, kuin se että 1970-luvulla lääkäri ei suostunut antamaan avioparille ehkäisyä, koska LÄÄKÄRI HALUSI että pariskunta tekee vielä lapsia eikä lapsiluku ole vielä täynnä.

27

171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Justiinsa itsekin luin nuo jutut ja ajattelin että jo on pirullista touhua. Näin sitä pyritään täälläkin Suomessa naisia kontrolloimaan.

    • Anonyymi

      Luin jutusta että 9000 lääkärin vastaanottoaikaa vapautuis jos toinen lääkäri aika poistuisi. Se on valtava määrä. Ja O. Heikinheimo sanoo, että aivan turhaa kaksi gynekologista tutkimusta viikon välein. 🙄.

      Aika on ajanu lain ohi.

      • Anonyymi

        Ihan turhaa, miksi halutaan tehdä kaksi gynekologista tutkimusta? Onko gynekologinen tutkimus jotenkin moraalinen?

    • Anonyymi

      No voihan nyyhky.. että tällainenkin mahdollista vaikka KAIKKI lääkärithän on sitä mieltä, että mokoman "solumöykyn poisto" on ihan vaan itsestäänselvä "naisen oikeus"!! XD

    • Anonyymi

      Luuletko että tuollainen (henkilökunnan oikeutettu sananvapaus ja mielipiteen ilmaus) loppuu vaikka laki olisi miten hullun vapaa? :)

      • Semmoisista lääkäreistä jotka käyttäytyy potilasta kohtaan epäasiallisesti pitää tehdä ilmoitus potilasasiamiehelle.

        Itse olen tehnyt eräästä hoitajasta, joka kohteli tytärtäni huonosti kylläkin kantelun suoraan ylilääkärille. Mutta potilasasiamies on sitä varten myös.

      • Anonyymi

        Saahan ihmiset puhua Suomessa muutenkin mitä lystäävät. Mut käytöstavat pitää muistaa. En minäkään ala lääkärille saarnata eikä lääkärin homma ole mulle saarnata myöskään.

      • "Luuletko että tuollainen (henkilökunnan oikeutettu sananvapaus ja mielipiteen ilmaus) loppuu vaikka laki olisi miten hullun vapaa? :)"

        Saathan sinä riehua itseksesi vaikka maailman tappiin, jos se jotenkin helpottaa oloasi. Sitä vaan säästää hermojaan kun keskittyy olennaiseen eli siihen että huolehtisi omista asioistaan. Tai jos on lapsia, niin heidän hyvinvointiin.

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        Semmoisista lääkäreistä jotka käyttäytyy potilasta kohtaan epäasiallisesti pitää tehdä ilmoitus potilasasiamiehelle.

        Itse olen tehnyt eräästä hoitajasta, joka kohteli tytärtäni huonosti kylläkin kantelun suoraan ylilääkärille. Mutta potilasasiamies on sitä varten myös.

        Lapsen elämän suojelu on kylläkin lääkärin VELVOLLISUUS, jossa ei ole mitään "epäasiallista". Ainahan siitä joku herkkänahkainen palkonokka voi nillittää mutta miten usein se sitten johtaa mihinkään (paitsi nyyhkymutun naurunalaisuuteen), onkin toinen juttu...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ainahan siitä joku herkkänahkainen palkonokka voi nillittää"

        Semmosia jotkut uskis lääkärit on... Alkaa nillitttää omia horinootaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lapsen elämän suojelu on kylläkin lääkärin VELVOLLISUUS, jossa ei ole mitään "epäasiallista". Ainahan siitä joku herkkänahkainen palkonokka voi nillittää mutta miten usein se sitten johtaa mihinkään (paitsi nyyhkymutun naurunalaisuuteen), onkin toinen juttu...

        Niin, lapsen suojelu muttei minkään syöpään verrattavan solumöykyn.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Niin, lapsen suojelu muttei minkään syöpään verrattavan solumöykyn.

        No mitäs varten Suomessa sitten on äitiysneuvolajärjestelmä muuten kuin syntymättömien ja äitien raskaudenaikaisen hoidon ja huolenpidon vuoksi? Ei sillä suojella syöpään verrattavia kasvaimia tms vaan äitiä ja hänen lastaan raskauden alusta asti. Vähän köykäinen oli trollauksesi, valitan.

      • Onneksi niiden poistamiseksi lääkärit myös kirjoittavat lähetteitä ja ihan , sinun mielestäsi, lepsuissa tapauksissa.

    • Anonyymi

      Joo, on se todella hirveä nöyryytys, kun lääkäri toimii lain mukaan naisen halutessa lopettaa jälkeläisensä elämän. On se niin hirveetä naisten oikeuksien sortamista.

      Miten tässsä taas tuleekin mieleen äärifeministinen naisten uhriutuminen, yksi äärifeministisen propagandan väline?!

      • Anonyymi

        "Miten tässsä taas tuleekin mieleen äärifeministinen naisten uhriutuminen, yksi äärifeministisen propagandan väline?!"

        Sano muuta! Miksi akat valittaa ja sanoo vastaan kun lääkäri käskee lisääntyä!? Ei tajua ei. Jos mies katsoo parhaaksi lisääntyä vaikka väkisin niin mitä nillittämistä femakoilla on? Lääkärinikin sanoo niin että kun on kerta vehkeet niin se on lisäännyttävä eikä asiasta neuvotella. Femakkojen touhua ehkäisy ja äänioikeus.

    • Anonyymi

      Ei ole naisen asia päättää lisääntymisestään. Kyllä se on lääkäri, hellaripastori tai joku mies, esim raiskaaja joka määrää naisen kehosta. 🙄 (hekoheko siis)

      • Anonyymi

        Voi mikä femakkotrolli.
        Ei ollut kyse siitä, kuka määrää naisen kehosta, vaan raskauden keskeytyksestä.
        Oli kysymys lääkäreistä, jotka toimivat lain edellyttämällä tavalla.

      • Näin abortinvastustajat näyttää uskovan...

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        Näin abortinvastustajat näyttää uskovan...

        "Näin abortinvastustajat näyttää uskovan." Trollausta se valehtelukin on, arvoisa tieteilijä, eikä mitään uutta abortin edistäjätrollien kohdalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Näin abortinvastustajat näyttää uskovan." Trollausta se valehtelukin on, arvoisa tieteilijä, eikä mitään uutta abortin edistäjätrollien kohdalla.

        Onko tilanne sinusta se, että täällä kaikki muut sinusta trollaavat paitsi sinä?

        Pystyisitkö antamaan täältä yhtään esimerkkiä kirjoittajista, jotka eivät trollaa?

        Mr X

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tilanne sinusta se, että täällä kaikki muut sinusta trollaavat paitsi sinä?

        Pystyisitkö antamaan täältä yhtään esimerkkiä kirjoittajista, jotka eivät trollaa?

        Mr X

        Trollaako sinusta kaikki vastustajat ja muut kanssasi eri mieltä olevat? Jos ei, niin annatko esimerkin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trollaako sinusta kaikki vastustajat ja muut kanssasi eri mieltä olevat? Jos ei, niin annatko esimerkin?

        Vaikea ottaa suoraan kantaa, koska jostakin syystä aborttikielteiset ihmiset eivät uskalla tunnistautua kuin ihan vain hetkittäin. Näin ollen on vaikea kertoa edes tänne aktiivisesti kirjoittavien vastustajien lukumäärää.

        Näin äkkiseltään sanoisin, että kaikkien kohdalla ei pysty varmuudella sanomaan sitäkään, ovatko kaikki abortin vastustajina kirjoittavat sitä oikeasti. Osa kirjoittaa siihen tyyliin, että juttuja on mahdoton ottaa vakavasti.

        En ole kohdannut täällä oikeastaan yhtäkään aborttikielteistä kirjoittajaa, joka keskustelussa toimisi samoin kuin ihmiset yleensä kasvokkain keskustellessaan toimivat. Se tosin on tyypillistä Suomi24:lle. Mitä enemmän tekstiä pyrkii perustelemaan ja etsimään eri näkökulmia, sen kovemmin saa loukkauksia ja kuraa niskaansa.

        Sinun tekstisi on oikea trollin käsikirjan mallisuoritus. Sen sijaan, että vastaisit yksiselitteiseen kysymykseen, heität vain vastapallon. Pyrkimyksesi siis ei ole sanoa mitään järkevää, vaan pelkästään esittää vastakysymys.

        Kaikki nämä jutut on tullut käsiteltyä monta kertaa.

        Joko nyt saisit vastattua kysymykseeni?

        Minähän tein aivan samalla tavalla kuin sinäkin olet tehnyt jo vuosia. Ei saa toimia vastoin kirjoittamattomiakaan sääntöjä. Nytkö se onkin väärä tapa? Ei tuollaista voinut kukaan tietää, koska et ole sitä selvästi ilmoittanut muuttaneesi sääntöjä ja käytänteitä.

        Ja vastaamaan et kyennyt, vaikka minä vastasin sinun kysymykseesi. Voi sinua raukka parkaa. 😟

        Mr X

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja vastaamaan et kyennyt, vaikka minä vastasin sinun kysymykseesi. Voi sinua raukka parkaa. 😟

        Mr X

        Minähän tein aivan samalla tavalla kuin sinäkin olet tehnyt jo vuosia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikea ottaa suoraan kantaa, koska jostakin syystä aborttikielteiset ihmiset eivät uskalla tunnistautua kuin ihan vain hetkittäin. Näin ollen on vaikea kertoa edes tänne aktiivisesti kirjoittavien vastustajien lukumäärää.

        Näin äkkiseltään sanoisin, että kaikkien kohdalla ei pysty varmuudella sanomaan sitäkään, ovatko kaikki abortin vastustajina kirjoittavat sitä oikeasti. Osa kirjoittaa siihen tyyliin, että juttuja on mahdoton ottaa vakavasti.

        En ole kohdannut täällä oikeastaan yhtäkään aborttikielteistä kirjoittajaa, joka keskustelussa toimisi samoin kuin ihmiset yleensä kasvokkain keskustellessaan toimivat. Se tosin on tyypillistä Suomi24:lle. Mitä enemmän tekstiä pyrkii perustelemaan ja etsimään eri näkökulmia, sen kovemmin saa loukkauksia ja kuraa niskaansa.

        Sinun tekstisi on oikea trollin käsikirjan mallisuoritus. Sen sijaan, että vastaisit yksiselitteiseen kysymykseen, heität vain vastapallon. Pyrkimyksesi siis ei ole sanoa mitään järkevää, vaan pelkästään esittää vastakysymys.

        Kaikki nämä jutut on tullut käsiteltyä monta kertaa.

        Joko nyt saisit vastattua kysymykseeni?

        Mr X

        "Mitä enemmän tekstiä pyrkii perustelemaan ja etsimään eri näkökulmia, sen kovemmin saa loukkauksia ja kuraa niskaansa. "

        Sinultahan niitä perusteita riittää.. ja onneksi sinussa ei sentään koskaan ole mitään vikaa, etkä varsinkaan provoa ketään. :)

        Sinua on vaikea nähdä muuna kuin trollina. Ehkä jotkut aborttia ihannoivat saattaa olla jopa tosissaan.
        Minä en ollut se keneltä kysyit (vaikket tietysti tätäkään usko), mutta ei useimmat vastustajat vaikuttaisi mitenkään trolleilta faktoihin perustuvilla näkemyksillään ym. todistetuilla lausunnoillaan. Oma lukunsa on tietenkin "vastustajina" trollaavat suosijat, joita ei ole mitenkään vaikea tunnistaa.

    • Anonyymi

      Abortit ovat kuuma keskusteluaihe ja sille löytyy sekä puolesta että vastaan puhujia.
      Näin kristillisestä näkökulmasta katsottuna kiinnostaisi tietää millä voisit perustella abortteja raamatun sanalla vai voitko ollenkaan?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      68
      1733
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1421
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1232
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1204
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1116
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      879
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      835
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      204
      806
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      99
      775
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      664
    Aihe