Voynichin kirja ratkaistu?

Anonyymi

Kuvia kasveista, joita ei ole olemassa, galakseista, joita kenenkään ei vielä 600 vuotta sitten olisi pitänyt nähdä ja alastomista kylpevistä naisista.
1400-luvulle ajoitettu kirja on yksi maailman suurimmista mysteereistä.
Nyt on taas joku "koodinpurkaja" lupaillut ratkaisua, mutta niin on lupailtu ainakin kolmasti aiemminkin huonoin tuloksin.

Tekstissä on vahvoja viitteitä Euroopan kielien edeltäjään arabialaisella sekoituksella. Kirja on ilmeisesti suunnattu kuningattarelle. Se saattaa olla astrologista hömppää tai sitten siinä käsitellään jotakin suurempaa tietoa jota ei siihen aikaan ollut olemassa ainakaan maapallolla.

On olemassa vanhoja karttoja joita ei periaatteessa ole voitu piirtää ilman lentolaitteita. On myös antarktiksen alla olevasta mantereesta karttoja ennen jääpeitettä. Sen ei varsinkaan pitäisi olle mitenkään mahdollista. Keskiaikaisissa maalauksissa esiintyy selkeitä ufoja. Olisiko niillä osuutta asiaan?

18

1150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      No tämänhän ei tarvitse olla muuta kuin jonkun psykoosissa elävän hengentuotos.
      Mitään järjellistähän tästä ei ole kukaan tähän mennessä löytänyt,
      Tarpeeksi kun tutkitaan, niin sitä "Salattua tietoa" alkaa löytyä vaikka satunnaisista numerosarjoista...

      • Anonyymi

        Kielitieteilijät pitävät sitä oikeana kielenä, siinä on kielen tunnusmerkit ja se on huolellista työtä. Kieli on todennäköisesti runolliseen muotoon kirjoitettua muinaiskieltä ja siksi koodia on vaikea purkaa koska siinä olevat sanat eivät ole käännettävissä nykysanoiksi kovin helposti.
        Kasvit voisi olla selitettävissä että ne eivät kasva tällä planeetalla ja galaksit sillä samalla. Kirjailija on päässyt käymään muualla?

    • Anonyymi

      Myös Aku Ankassa on asioita, joita ei pitäisi olla olemassa. Kenties muutaman sadan vuoden kuluttua tutkijat pohdiskelevat sitä?

      • Anonyymi

        Tuskinpa Aku Ankkaa on tutkittu FBI:n ja CIA:n parhaiden koodinpurkajien taholta. Kyllä tuota on ihan vakavissaan tutkittu ja koetettu selvittää, eikä sitä pidetä vitsinä asiantuntijoiden keskuudessa.

    • Kun tämänkin legendaarisen mysteerin ja ketjun kommentteja katsoo, niin herää kysymys että onkohan niin sanotut skeptikot aina olleet todellisuudessa höyrähtäneitä raamattumiehiä?

      Miehiä nimenomaan siksi, koska kristinkirkkohan ei vieläkään varsinaisesti tunnusta naisten oikeuksia eikä osallistumista mihinkään. Siinä se ei poikkea islamista.

      Kirkko johti aikoinaan tiedemaailmaa ja kaikkien tieteellisten havaintojen tuli tukea Raamatun sanomaa. Muuten epäiltiin kerettiläiseksi ja harhaoppien julistajaksi.

      Ihan noin vinkkinä näille raamattupelleille, että Raamattua ei ole koskaan tarkoitettu tietosanakirjaksi.

      Raamattu on fiktiivinen, eri aikakausina kymmenien eri kirjoittajien laatima sepostus heidän näkemyksistään huhuihin ja iltanuotiosatuihin, jotka ovat parin vuosituhannen aikana ruokkineet heidän mielikuvitustaan ja laittaneet heidät lisäämään toisistaan ja asiasta irti olevia kivoja juttuja kyseiseen kirjaan.

      Sitten on jotkut käännelleet ja eheyttäneet kirjaa koettamalla saada siihen edes jonkinlaista tolkkua, siinä huonosti onnistuen. Lopputulos on epälooginen ja sekava eepos, jonka lukeminen saa huolestumaan kirjoittajien mielenterveydestä.

      Onneksi tiede ei nykyään enää ole kirkon hallinnassa, niin tässä on mahdollisuus maailmalla mennä eteenpäin, kehittyä ja viisastua. Kirkot jos saisi päättää niin eläisimme edelleen pimeää keskiaikaa ja Suomessakin olisi vielä teilaukset käytössä kun perverssit kirkkoisät toteuttaisi fantasioitaan.

      Kun Raamattua sitten nämä perttipasaset pitävät tietokirjana, niin tulee näitä Aku Ankka -kommenttaja kun eivät muuhun pysty eivätkä uskalla koskaan edes perehtyä käsiteltävään aiheeseen koska se uhmaa heidän uskoaan.

      • Anonyymi

        Fundamentalistikristittyjä ei pysty muuttamaan. Ei heihin kannata käyttää aikaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinulla itselläsi joitain uskomuksia tai -oletuksia, jotka ovat oikeutettuja sellaisinaan?
        Mikäli on, olet fundamentalisti, sinun tapauksessasi todennäköisesti persussuomalaisia äänestävä ja heidän politiikkaansa kannattava, oikeistolaisesti ajatteleva mies.

        Jokaisella on uskomuksia, jotka ovat oikeutettuja sellaisenaan. Mutta fundamentaalikristityllä viitataan eri asiaan, esim he pitävät Raamattua erehtymättömänä.

        En kannata perussuomalaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinulla itselläsi joitain uskomuksia tai -oletuksia, jotka ovat oikeutettuja sellaisinaan?
        Mikäli on, olet fundamentalisti, sinun tapauksessasi todennäköisesti persussuomalaisia äänestävä ja heidän politiikkaansa kannattava, oikeistolaisesti ajatteleva mies.

        Älä huoli! Tabernaakkelit tulee ja pelastaa kun laitat haaviin ropoa. Muutoin tulee sanktiota. Taisteleekohan tabernaakkelit myös avaruuden demoneja vastaan?

        "Saarnaaja pelotteli kirouksella ja ohjasi kolehtirahoja omalle tililleen
        Kuulijoidensa ”kymmenyksiä” eli lahjoituksia omalle tililleen ohjannut saarnaaja on tuomittu kymmenien tuhansien eurojen rahankeräysrikoksesta.
        Kymmenysten maksaminen tuo ihmiselle siunausta ja maksamattomuus kirouksen”, yli 180 000 euron rahankeräysrikoksesta syytetty Jean Roos toisteli Pirkanmaan käräjäoikeudessa"
        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ca6805de-15f4-4825-93fe-6887d7480e67

        Perussuomalaiset ovat niitä kaikkein tavallisimpia suomalaisia joita ei hirveästi politiikka edes kiinnosta, mutta ovat huolissaan Suomen nykykehityksestä jossa suomalaisuudesta ollaan tekemässä syntiä ja isiemme uhraukset vedetään vessanpöntöstä alas.
        Eivät ne perussuomalaiset tee sinulle eikä ulkomaalaisillekaan mitään pahaa. Haittamaahanmuuton vastustaminen on pelkkää maalaisjärkeä eikä sillä ole mitään tekemistä minkään ulkomaalaisvihan tai natsismin kanssa.

        Sellainen elokuva on tulossa kuin Viimeinen tabernaakkeli vs. aalien

        "Älä huoli!"

        Talvi tulee, liukkaat tiet ja loskakelit. Kyllä huolettaa. Eikö sinua lainkaan?

        "Tabernaakkelit tulee ja pelastaa kun laitat haaviin ropoa. Muutoin tulee sanktiota. Taisteleekohan tabernaakkelit myös avaruuden demoneja vastaan?"

        Minä kun en usko sen kummemmin jumaliin kuin vihtahousuunkaan, joten tuohon satuiluusi on vaikea vastata mitään.
        Persut näyttävät sen sijaan linjaavan yhdeksi arvokseen "kristillisosiaalisuuden", joten kaipa he sitten palvovat Herra Sebaotia ja tärisevät Belsebuupin pelossaan.
        Mutta mitäpä pelättävää persuissa olisi, kunhan muistavat pysyvät omalla tontillaan, eivätkä ala ryppyilemään meidän pihalla, sillä silloin ne pitää nakata niskaperseotteella pois ympäristöä turmelemasta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa jutella psykiatrille noista perussuomalaisista. Miksi ne tulisivat sinun tontillesi?
        Persuilla on oma asunto tai talo, eikä ne tunge toisten tiluksille.

        Katsos kun nimenomaan perussuomalaiset kunnioittaa koskemattomuutta, toisten omaisuutta, jokaisen oikeutta rauhaan ja turvallisuuteen, isänmaataan ja sitä kuka tontin omistaa.

        Ne on kuules ihan eri ihmisiä, jotka sinne tontillesi tulevaisuudessa saattaapi tunkea.
        https://www.youtube.com/watch?v=_rVSwXloXoM

        Tätä perussuomalaiset eivät halua nähdä Suomessa, eikä kukaan suomalainen jolla jotakin vielä liiikkuu pääkopassa.

        Kysypäs espanjalaisilta, ranskalaisilta, saksalaisilta, kreikkalaisilta, italialaisilta ja ruotsalaisilta mitä mieltä he ovat nykyään haittamaahanmuutosta.

        Kukaan muu ei tuota roskaa itselleen halua harmiksi kuin jotka tekevät heillä rahaa eli ihmiskauppiaat. Ihmiskauppiaiksi luetaan kaikki jotka osallistuvat majoitus, kuljetus ja ruokintabisnekseen. SPR on kaikkein tekopyhin laitos tuossa välissä.

        Onneksi maailma on tulossa järkiinsä. Tanska ei aio ottaa enää yhtäkään ja Ruotsikin kiristää politiikkaansa. Pääministeri totesi että "jengimurhat eivät ole ihmisoikeus"

        Macron ja Merkel olivat samoilla linjoilla että pakolaisia tulee auttaa heidän lähialueillaan ja leireillä, eikä suinkaan kuljetella heitä paikkoihin johon he eivät kuulu eikä sopeudu.

        Meillä Pekka ja Maria ovat tekohumanistisissa kiimoissaan edelleen ja miettivät miten saataisiin mahdollisimman paljon.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Sinähän olet kommentoinut aiemmin siitä, että maata on kyllä puolustettava, johonkin rajaan asti, muttei sen jälkeen, joten summaten: Suomeen voi tulla, mikäli on matkustusasiakirjat kunnossa, tai mikäli tulijana on riittävän hyvin aseistettu ja määrätietoinen armeija, jota vastaan ei toinna alkaa sotimaan.
        Tuollahan sitä persujen ihannemaassa Putinin Venäjällä sekä kalustoa että solttua piisaa ja se halukkuuskin tullaan vielä näkemään.

        Sankarilliseen isänmaan puolustukseen viimeiseen asti tarvittaisiin taakse kansan enemmistö, jotka kokee että meillä on vielä isänmaa jota kannattaa puolustaa.

        Siihen tarvittaisiin tunne itsenäisyydestä ja tunne kansanvallasta, yli puolelta väestöstä. Tunne siitä että demokratia Suomessa toimii ja kansa on valinnut hallituksensa.

        En ole laisinkaan vakuuttunut että suomalaisilla olisi puolustustahtoa Venäjää vastaan, kun ei sillä ole taistelutahtoa edes EU:ta vastaan joka kieroudella vie sen mitä Saksa tai Venäjä eivät aseilla saaneet.

        Perussuomalaiset yksin ei riitä.

        Siellä ei rintamalla ole kiva olla jos huolto ei pelaa eikä kotijoukot ole tukemassa puolustautumista. Pahiten vasemmalla olevat vihreän arvomaailman omaavat vielä varmaan kaiken lisäksi nimittäisi puolustautujia äärioikeistolaisiksi ja natseiksi ja kävisi piirtämässä sotilaiden asuntojen seiniin hakaristejä.

        Meillä oli vielä jonkinlainen isänmaa tuossa vuoden 2000 paikkeilla. Siitä alkoi EU:n myötä sellainen alamäki jolle ei ole onnellista loppua näkyvissä. Suomi yksinkertaisesti katoaa, as we know it, siis sellaisena kuin me sen tunsimme.

        Jos olen rehellinen niin en osaa sanoa kumpi on pahempi asia. Se että meidät ottaa EU haltuunsa täysin vai Venäjä. Suomi katoaa molemmissa tapauksissa. EU on jo sen melkein tehnyt, eikä Venäjällä ole siihen mitään syytä.

        "Jos olen rehellinen niin en osaa sanoa kumpi on pahempi asia. Se että meidät ottaa EU haltuunsa täysin vai Venäjä."

        Sinä siis pohdit sitä onko parempi jos Suomi osa Euroopan Unionia vaiko osa Moskova-johtoista Euraasian Unionia.
        Britannia lähti EU:sta, eikä sen taloudessa oli suuremmin hurraamista sen johdosta, mutta Suomi on pienenä valtiona ja maantieteellisen sijaintinsa puolesta kokonaan toisessa asemassa.
        Putin nielaisisi Suomen välittömästi, eikä persupojilla näytä olevan siinä asiassa valittamista, mutta semmosiahan ne Kremlin edessä kontallaan könyävät persut ovat.

        Halpaa vodkaa ja Lada ilman käsirahaa. Kuulostaa mukavalta! (vitsivitsi)

        Ei Venäjä Suomella yhtään mitään. Koettavat päästä eroon Krimin tuomista sanktioista eivätkä takuulla halua uusia minkään merkityksettömän Suomen takia.

        Ainoa syy Suomen haltuunottoon olisi lännen laajamittainen hyökkäys Venäjälle. Silloin Suomi otettaisiin puskuriksi. Sotakorkean pojat on laskeneet että se veisi maksimissaan 10 päivää.

        Ollakseen osa jotakin, siitä tarvisi olla hyötyä jäsenilleen. Suomi on ikuinen nettomaksaja jota vain käytetään hyväksi ja hallituksemme kutsuu sitä mediaseksikkäillä nimillä vastuunjako ja solidaarisuus.

        Suomi on Länsi-Euroopan köyhin maa. Esimerkiksi avustamamme Italian nettovarallisuus pekkaa kohden on yli tuplat meihin verrattuna.

        Suomi ei ole osa Euroopan Unionia vaan sen nöyrin pikku orja. Unionin rahanjakajat nauravat partaansa kun lammasmainen Suomi ei laita lainkaan hanttiin kun se ryöstetään monin tavoin.

        Ajavat tahallaan Suomea alas, ottavat energiantuotantomme, metsät ja vedenjakelun halvalla haltuunsa ja sitten alkavat myydä sitä meille kovaan hintaan takaisin. Keskiluokasta tehdään työmyyrä joka elättää joutosakkia ja byrokraatteja.

        Vihreät ovat oiva apukeino alasajossa.

        Tuotot ja voitot jaetaan pitkin Euroopan pankkeja ja Cayman saarille vakuuskuorina Sipilän kuorien viereen. Noin 30% tuosta ryöstöretkestä on jo toteutettu ja yhteisen velan unioniin jo saavuttu, joka on vastoin EU:n perustamislakia.

        Pikkuhiljaa siirrytään siihen kommunismia muistuttavaan tilanteeseen jossa rahvas ei omista mitään, vaan kaikki toimii kuukausimaksuilla, leasingeilla ja vuokraamalla täydellisen kontrollin alla.

        Käteinen poistuu ja ihmisistä tulee osa tietoverkkoa isoveljen valvoessa silmä kovana.

        Mutta eipä tässä urputtaminen auta. Ei maailma ole koskaan ollut reilu eikä oikeudenmukainen. Kiltit poljetaan maahan ja älyköt ei lähde barrikadeille, sillä he rakastavat rauhaa ja hiljaisuutta.

        Maanpetturuudesta on tullut maan tapa, eikä siitä suinkaan enää rangaista, vaan paha saa enemmän palkkaa. Suomi on onnistunut muutoksen aikaan myös varsin hyvin hiljentämään soraäänet tuomitsemalla pienimmästäkin sanomisesta sosiaalisessa mediassa tai eduskunnassa.

        Kristitytkään eivät vaikuta olevan lainkaan huolissaan siitä että on jo rikos siteerata Raamattua, kutan Räsänen tekee. Kolmannella tuomiolla paraikaa. Ristinmerkkejä on poisteltu elintarvikepaketeista ja Suvivirttä ei saa enää laulaa ettei tule jollekin paha mieli.

        Feministit eivät ole lainkaan huolissaan siitä millaista naista alistavaa kulttuuria maahamme ajetaan hyvää vauhtia. Nyt vihreät on jo ehdottaneet kannabiksen laillistamisen lisäksi että 14 vuotias on valmis vaimoksi vanhan miehen kanssa jos hän tekee sen vapaaehtoisesti.

        Kivittäminen on ihan ok ja vaimon piilottaminen. Silpomiseenkaan ei oikein tahdota puuttua.

        Sateenkaariporukka ei myöskään ole lainkaan huolestunut kulttuurista jossa heidät nakataan säkki päässä tornitalon katolta alas.

        Voidaan varsin helposti todeta että maailma on tulossa hulluksi. Teknologia kehittyy mutta ihmiskunta vajoaa pimeään keskiaikaan.

    • Anonyymi

      Suomi24/ufot osioon on varsin turhauttavaa kirjoitella koska niin monet asiaketjut poistetaan alueelta ilman ilmeistä syyytä.

      Perin outoa, tarkkailkaapa asiaa!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5168
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3377
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1502
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1343
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1036
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      948
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      727
    Aihe