Onko Baba saanut kenkää kun ei ole moneen viikkoon näkynyt ruudussa.
Missä Baba Lybeck
Anonyymi
40687
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Totta! Jäikö jo eläkkeelle?
Aikaisin olisi päässyt eläkkeelle, ei oikein pidä se kutiaan tällä kertaa.
Hyvä alku
Nyt voi katsoa Viiden jälkeen ohjelmaa, ei ole se naurettava ällötys mekkonsa värisissä laseissa sönköttämässä.
Maikkarikin taisi saada tarpeekseen niistä laseista ja kampauksesta.
Samoin,ärsytti kun yritti olla niin teiniä.Varmaan joku ikäkriisi.Hyvä jos hävisi ruudusta.Toivottavasti kompastui ylitreeneihinsä.
Lomalla on ihana nuorekas Baba ,ei näköjään saa olla kaunis ja nuorekas enää kukaan.
Hyvä kun häipyi.Toivottavasti lopullisesti.Tekopirteä teeskentelijä.
Juuri niin; kateelliset huutelee. Ihana ihminen ja miettikää, mikä ammattitaito puhua ja vetää noin vaikeaa työtä❤️
Ennemmin olisi tuo Puopolo joutanut pois kuin Baba.!!!
On kyllä pitkä loma. Julkkikset kun puhuu lomalle jäämisestä se tarkoittaa Aurooraan tai Hesperiaan päätymistä.
Muuten mukavan tuntuinen, mutta vähän liikaa keikoili lyhyissä mekoissa, aikaihminen.
Baballa on kroppa millä voi keekoilla kaunis nainen.
Hyvä Baba olet hyvän näköinen ,niin minissä kuin midissäkin ,onneksi ei kaikkien tarvi pukeutua väljiin tunikoihin.
Mistä kohtaa, karsea naama ainakin, plussaa ettei lautana ole ottanut silikonipalloja :)
Juuri näin Baba telkkariin heti nyt,masetunut mieleni piristyi aina kun Baba oli tekkarissa.Nim.Mummu Oulusta
En tuota kaipaa, huutaa kummallisella kurkkuäänellä. Elämäni biisi ohjelmassa kun oli niin sillä oli unohtunut housut jalasta, vai pusero jota nyki koko ajan alaspäin kun reva pyrki näkymään. Soukat sääret, pitäähän niitä näyttää, mutta oli itsekin koko ajan vaivaantunut, kun paljas peppu penkillä. Tunsin myötähäpeää vaikka kehuinkin sen treenattuja sääriä.
Eipä paljon kaivata ruutuun.Itseään liikaa tyrkyttää.Myötähäpeää sai tuntea monta kertaa esiintymisestään.
Tulee takaisin, kun Joanna lähtee äitiyslomalle.
Oi,ikävää.Täytyy taas lopettaa senkin ohjelman katselu.On vain niin ärsyttävä tyyppi tämä Baba
Maikkari ilmoitti, ettei tulekaan.
Baba on ihanan pirteä nainen. Tykkään.
Baba takas ja heti
Ei kaivata takaisin.Voi taas katsoa viiden jälkeen ohjelmaa.Korosti liikaa itseään.Toivottavasti meni kauas pois.
Eikö kukaan tosiaan tiedä, olen hyvin pettynyt, kun Baba on kadonnut ???
Joku Baban tunteva voisi mennä kyselemään mihin helvettiin maikkari on rouvan haudannut? Ennen oli ruudussa kokoajan, mutta nyt Rahkolan tyttö on heivannut Baban helvettiin!
Mausoleumissa
Onnex älyää pysyä poissa tv.stä. Ärsyttävä tyyppi, miesmäinen.
Ei ole saanut kenkää eikä saa. Ainut edustava ja ei ryppynen vanhus.
Ja kaiken lisäksi suomenruotsalainen.
😑
Ja kaiken lisäksi silmälasit.😁😁😁
Ihana Baba❤️
Baban ihanat silmälasit ovat naurettavat.
Liekö nainen sairastunut, kun maikkarin on ollut hiljaa naisen poissaolosta. Viime keväänä kuitenkin toivotti näkemiin syksyllä.
Iltapäivälehdet kirjoitti, että Baballa pahat korona jälkioireet.
Baba twiittasi ettei hänellä ole mitään koronaoireita.
Tämän jälkeen ei Babaa ole maikkarilla näkynyt, mikä mahtaa olla syynä?
Toivottavasti ei palaa, lapselliset lasit ja vaatteet, tekopirteä, yrittää olla nuorekas tuolla iällä.
Hei toi on ihan kauhean epäkohteliasta! Voit poistua täältä, jos ei ole muuta sanottavaa!
Muut olkaa fikumpia kuin tämä idiootti haukkuja.
P.S. käyttäisin kirosanoja, mutta en uskalla
En usko, että on saanut kenkään hyvät ihmiset!
Jeesus tätä "aikuisten kommentointia"
Ihana Baba,kiva kun erilainen persoona . Toivottavasti tulee takaisin ,kova treenaamaan ja eikö kirjoittanut kirjaakin .