Moi.
Reilu viikko sitten, maanantaina aamuyöstä tää kaikki taas alkoi. Ja loppua ei näy. Sitä ennen vain joitain päiviä aiemmin muutama nopeahko välähdys ja ajatus susta, jotka vielä jotenkin onnistuin painaa pois.
Raskasta, kevyttä, polttavaa, muistoja, pettymystä, ahdistusta, univaikeuksia, surua, iloa, elämää, puoliksi kait elossa tässä sitkutellaan... En ole kokonainen, ilman sua. Mieli on ollut paljon muistoissa... Sinussa. Välillä tässä päivässä ja tulevassa. Täytyy pitää itsensä jotenkin kasassa.
Onneks on jo hieman ikää ja kokemusta niin osaa tasatakkin venttiiliä. Venttiiliä, jonka takana sä olet mun sydämessä, sielussa, tunteissa ja ajatuksissa. Vaikka välillä painemittari syöksyileekin ihan hallitsemattomasti Kaakkoon saakka.
En mä pääse susta yli enkä ympäri. Siks varmaan pitäis kulkea ihan kohti. Toistamiseen yrittää lähentymistä. Johan tässä taas 12 vuotta vierähti. Aika menee nopeasti. Valuu kuin hiekka sormien lävitse... Me vanhetaan. Kypsytään. Viisastutaan. Nöyrrytään kohtaamaan todellisuus ja elämä semmoisena kuin se annetaan. Niin kuin on tarkoitettu. Ollaan inhimillisiä ja empaattisia toisillemme. Armollisia ja anteeksi antavaisia. Lopetetaan kaikki turhat ja epämääräiset haahuilut sekä nää toistuvat tunnesoissa möyrimiset. Kuluttavaa ajanhukkaa semmonen, kun vois toimia muullakin tavalla.
Tehdään ensin reilu aseleposopimus, konfliktin ja kaikenlaisten vihollisuuksien lopettamiseksi. Jonka jälkeen mahdollisimman pian antaudutaan ehdoitta. Eikä enää vastustella uppiniskaisina luonnonlakeja ja mitä taivaissa on on jo ajat sitten päätetty 1984.
Huoh...
Rakkautta on heitetty meidän kohdalla suoraan kierrätykseen. Ihan romukoppaan! Sä olet kumminkin ollut pysyvästi lukittu mun sydämen sopukoihin. Tuntuu et valloitat kaiken tilan sieltä taas. Puristaa...
Olet optimoitu ja ohjelmoitu, ns. "hankala tapaus" jota ei voi enää deletoida tai sivuuttaa. Ei sit millään! Kaikki semmoset yritykset on automaattisesti tuhoon tuomittuja. Hävittyjä taisteluita.
Tää on jo kolmas kerta kun sen onnistut tekemään. Enää en sua saa pois. En edes halua. Koskaan. Ollenkaan. Annan sun tästä lähin vain reilusti olla mun sydämessä. En hetkeks, enkä vain kätkeytyneeksi sopukoihin ja kammioihin. Väijyen vaanimaan taas uutta tilaisuutta... Kun senhän sä sitten aikojen perästä teet taas kumminkin. Isket häikäilemättä kimppuun kun sitä vähiten osaan odottaa, just sillon kun käännän selkäni — koukistuen jonnekkin mieleni jokilähteelle juomaan.
Totta puhuen, tuntuu ettet sieltä kokonaan koskaan poistunutkaan, vaan jäit sinne asumaan jo sillon ensi kerran kohtaamisen jälkeen syksyllä 1997.
— M. M. — / <—O
Reilu viikko sitten, maanantaina aamuyöstä tää kaikki taas alkoi. Ja loppua ei näy. Sitä ennen vain joitain päiviä aiemmin muutama nopeahko välähdys ja ajatus susta, jotka vielä jotenkin onnistuin painaa pois.
Raskasta, kevyttä, polttavaa, muistoja, pettymystä, ahdistusta, univaikeuksia, surua, iloa, elämää, puoliksi kait elossa tässä sitkutellaan... En ole kokonainen, ilman sua. Mieli on ollut paljon muistoissa... Sinussa. Välillä tässä päivässä ja tulevassa. Täytyy pitää itsensä jotenkin kasassa.
Onneks on jo hieman ikää ja kokemusta niin osaa tasatakkin venttiiliä. Venttiiliä, jonka takana sä olet mun sydämessä, sielussa, tunteissa ja ajatuksissa. Vaikka välillä painemittari syöksyileekin ihan hallitsemattomasti Kaakkoon saakka.
En mä pääse susta yli enkä ympäri. Siks varmaan pitäis kulkea ihan kohti. Toistamiseen yrittää lähentymistä. Johan tässä taas 12 vuotta vierähti. Aika menee nopeasti. Valuu kuin hiekka sormien lävitse... Me vanhetaan. Kypsytään. Viisastutaan. Nöyrrytään kohtaamaan todellisuus ja elämä semmoisena kuin se annetaan. Niin kuin on tarkoitettu. Ollaan inhimillisiä ja empaattisia toisillemme. Armollisia ja anteeksi antavaisia. Lopetetaan kaikki turhat ja epämääräiset haahuilut sekä nää toistuvat tunnesoissa möyrimiset. Kuluttavaa ajanhukkaa semmonen, kun vois toimia muullakin tavalla.
Tehdään ensin reilu aseleposopimus, konfliktin ja kaikenlaisten vihollisuuksien lopettamiseksi. Jonka jälkeen mahdollisimman pian antaudutaan ehdoitta. Eikä enää vastustella uppiniskaisina luonnonlakeja ja mitä taivaissa on on jo ajat sitten päätetty 1984.
Huoh...
Rakkautta on heitetty meidän kohdalla suoraan kierrätykseen. Ihan romukoppaan! Sä olet kumminkin ollut pysyvästi lukittu mun sydämen sopukoihin. Tuntuu et valloitat kaiken tilan sieltä taas. Puristaa...
Olet optimoitu ja ohjelmoitu, ns. "hankala tapaus" jota ei voi enää deletoida tai sivuuttaa. Ei sit millään! Kaikki semmoset yritykset on automaattisesti tuhoon tuomittuja. Hävittyjä taisteluita.
Tää on jo kolmas kerta kun sen onnistut tekemään. Enää en sua saa pois. En edes halua. Koskaan. Ollenkaan. Annan sun tästä lähin vain reilusti olla mun sydämessä. En hetkeks, enkä vain kätkeytyneeksi sopukoihin ja kammioihin. Väijyen vaanimaan taas uutta tilaisuutta... Kun senhän sä sitten aikojen perästä teet taas kumminkin. Isket häikäilemättä kimppuun kun sitä vähiten osaan odottaa, just sillon kun käännän selkäni — koukistuen jonnekkin mieleni jokilähteelle juomaan.
Totta puhuen, tuntuu ettet sieltä kokonaan koskaan poistunutkaan, vaan jäit sinne asumaan jo sillon ensi kerran kohtaamisen jälkeen syksyllä 1997.
— M. M. — / <—O
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kaunis kirjoitus. Tuntui tulevan sydämestä.
Kirjoitin jo yhden vastauksen, mutta se katosi kuin tuhka tuuleen. Aivan mun tuuriani... ;) Mutta minä tekisin pähkinäsilmiesi kanssa rauhan rajan ja aseleposopimuksen. Tunnemyrskyjä on ollut jo ihan liikaa. Olet minulle jotain kuitenkin niin hypnoottista. Olet päihteeni. Paheeni. Unelmani. Energianlähteeni. Yhtään unetonta yötä en enää haluaisi, vaikka tiedän, ettei ne silti tähän lopu...
Ainut mitä pelkään on se, mitä ajattelet minusta, kun kuulet totuuden. Se mikä minun olisi sinulle pitänyt kertoa. Elämä kun osaa yllättää kierteellä juuri silloin kun sitä vähiten odottaa. Ehkä minun pitää pyytää anteeksi sitä, että ihastuin niin paljon suhun. Ja kun ihastus tekee pesän, jotain muutakin alkaa versoa.. vaikka sekään ei ollut tarkoitus. Anteeksi! Mutta niin, elämä osaa yllättää.
En ole sujuvasanainen, päin vastoin. Olen hidas, kömpelö ja hämmentynyt. Niin kuin se kuuluisa peura ajovaloissa... Tuntea tunne, jota ei ole tuntenut niin pitkään aikaan, ihmetellä sen voimaa ja väkevyyttä. Sua. Jokin tarkoitushan tällä myrskyllä täytyy olla, ja haluaisin todella saada selville, mikä. Ajatus elämästä kokonaan ilman sua tuntuu harmaalle, enkä halua elämääni yhtään lisää harmaata entisten lisäksi...
Kaipaan sua.
Ihanat tekstit, kuulosti tutulta. Minäkään en halua päästää irti vaan annan tämän tunteen olla ja elää sydämessäni.
Marisa puoliaasialainen naarastiikeri
Näin 37-vuotiaana tulee kypsempää tuotosta. Tietää jo mitä haluaa. Mä haluan sut. Vain sut. Ei enää hukattuja vuosia. Ei rakkauden hukkaan heittämistä. Katsottaisiin viimein yhdessä lähempää meidän rakkautta. Ihan ajan kans.
Niin, ja olethan sä läikähdellyt hieman kevyemminkin mun mielissä läpi aikojen... Sun kuviasi ja nettiprofiileitasi olen nähnyt. Et ole kauaa pysynyt sinkkuna, kun treffi-/seuranhakuproffit on jo poistuneet. Milloin mistäkin. Olen siis siten sillon tällön seurannut etänä taka-alalta, ihan mielenkiinnosta mitä sun elämään kuuluu.
Alunperin mun piti kertoa vain lyhyesti ja ytimekkäästi eräästä tärkeästä ajankohtaisesta asiasta anonyymisti, mutta tulin sitten kummin ottaneeksi sulle selvähköin vihjein täällä yhteyttä. Ehkä myöhemmin muutenkin, jos et nyt sitten pahastuisi ja ahdistuisi. Kieltäisi mua. Kunnioitan sua ja sun tahtoasi.
Menin sitten kumminkin "puolivahingossa" avaamaan sen rakkauden sisältävän kansion tuolta sydämeni sopukoista, johon olit mulla kätkettynä sieltä 90-luvun lopulta saakka. Kaikista arvokkaimman ja ainoan jota olen ylipäätään edes säilyttänyt.
Niin, kun mun sydän on tosiaan jo pidempään ollut täysin lukittu. Ihan loppuiäksi. Vain ja ainoastaan, sulle, Marisa. Ja todellakin tarkoitan sitä.
Sait mun lovemittarit Kaakkoon lyhyessä ajassa, ja ihan tosta vain! Vaikkei olla kasvotusten edes nähty ihan vähään aikaan.
No nyt se hemmetin tulen rakkauden voimakkuutta säätelevä paineentasausventtiilikin lentänyt jo luoja ties minne!
Olet mun lääkehuume ja monioireyhtymän aiheuttaja samassa paketissa. Edes lääkärit ilman rajoja ei voi mua tässä auttaa. Vain sä voit.
- MM - / <—O
Aloittajalta lisäys: https://youtu.be/CeS-TDbKJ7A
https://youtu.be/fkJIgtYdI7c
Sivusta