Mä en ole ujo. Ja kuitenkin olen. Pohjimmiltani en ole ujo, rakastan esiintymistä ja olen kamalan puhelias. Ja jos joudun outoon ihmisporukkaan jossa pitää puhua tai muuten olla asiallinen ja edukseen (esim. pääsykoetilaisuudessa oli näin), pystyn siihen hyvin. Onnistun antamaan itsestäni älykkään, kohteliaan ja asiallisen kuvan. Mutta jos joudun olemaan siinä uudessa ihmisporukassa kauan aikaa, en pysty vetämään rooliani kauaa. Asteittain alan vajota todella ujoksi enkä missään tapauksessa voi paljastaa itsestäni mitään. Olen mestari vastaamaan yksinkertaisiinkin kysymyksiin (esim. millaisesta musiikista pidän) itseasiassa vastaamatta niihin. Puhun ympäripyöreitä antamatta suoraa vastausta (musta tulisi tosi hyvä poliitikko).
On todella tuskaista olla esim. koulussa kun joutuu näkemään samoja ihmisiä joka päivä. Uudet ihmiset kestän rohkeana mutta tutuiksi käyneitä en. Omituista.
Pitemmän päälle (tarkoittaa vuosia) totun uuteen porukkaan ja alan olemaan oma itseni. Valitettavasti tämä vie niin kauan että en esim. yläasteella ehtinyt saada yhtään ystävää enkä nyt lukiossakaan tule saamaan. Mulla on vain ne vanhat kaverit joihin tutustuin pienenä jolloin en vielä ollut ujo.
En tiedä mihin tällä pyrin. Halusin vain kirjoittaa. Tulen toimeen ujouteni kanssa ja tiedän selviäväni opiskeluista ja työelämässäkin, mutta en ihmissuhteissa.
On todella tuskaista olla esim. koulussa kun joutuu näkemään samoja ihmisiä joka päivä. Uudet ihmiset kestän rohkeana mutta tutuiksi käyneitä en. Omituista.
Pitemmän päälle (tarkoittaa vuosia) totun uuteen porukkaan ja alan olemaan oma itseni. Valitettavasti tämä vie niin kauan että en esim. yläasteella ehtinyt saada yhtään ystävää enkä nyt lukiossakaan tule saamaan. Mulla on vain ne vanhat kaverit joihin tutustuin pienenä jolloin en vielä ollut ujo.
En tiedä mihin tällä pyrin. Halusin vain kirjoittaa. Tulen toimeen ujouteni kanssa ja tiedän selviäväni opiskeluista ja työelämässäkin, mutta en ihmissuhteissa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mulla on samanlainen juttu...Eli saatan olla ihan vieraille ihmisille hyvinkin sosiaalinen ja esittää sellaista asiallista roolia. Kun toimin kesäisin myyjänä, joudun puhumaan jatkuvasti vieraiden ihmisten kanssa ja kyllä se sujuu, mutta jos joku asiakas alkaa käymään liian tutuksi (käy usein ja aina juttelee) niin minua alkaa hirveästi ahdistamaan ja toivon ettei se enää tulisi etten "paljastuisi"! Koulussa minulla ei tosiaan ole yhtään kaveria. Alussa yritin olla sosiaalinen ja jutella ihmisille mutta sitten aloin syrjäytyä ja nykyään en enää oikein puhu kenellekään. Harmittaa tosi paljon siksi kun tiedän että olen ihan kiva ja hauska tyttö, mulla olisi niin paljon enemmän annettavaa ihmisille! Mutta kun en vaan pysty antamaan sitä, se on jossain alitajunnassa etten saa näyttää ihmisille sitä mikä oikeasti olen, vaan pitää vetää jotain roolia joka alkaa sitten puuduttaa..
Mullakin kestää helposti vuosia ennen kuin totun muihin ihmisiin..Ja se on ihan ymmärrettävää ettei muilla ole mitään intressejä odotella niin kauan...
Joten tulen kai aina olemaan se "outo hiljainen tyttö" mikä olen aina ollut. Eikä se minua haittaisi ollenkaan, jos vain olisi pari hyvää ystävää.
Minä olen huomannut itsessäni samanlaisen piirteen.....outojen ihmisten kanssa saatan puhua niitä näitä, enkä ujostele, mutta kun olen tullut tutummaksi esim. opiskelukavereiden/työkavereiden kanssa, niin en pystykkään puhumaan enää heidän kanssaan niin hyvin...mistä lie johtuu....sitten taas sellaisten ihmisten kanssa, joihin olen tutustunut vähän paremmin, niin pystyn puhumaan ujostelematta...Mutta, jos olen isossa porukassa esim. kahvipöydässä, niin jutustelu on vaikeaa....en kertakaikkiaan kehtaa sanoa mitään, vaikka mieleeni tulisikin sanottavaa tai kommentoimista jonkun toisen sanomaan asiaan. Mutta, jos puhun kahden kesken jonkun kanssa, niin juttu luistaa hieman paremmin....en ole oikein suosittu ihminen työpaikalla varmaan juuri sen takia, kun en JUORUA kahvipöydässä niin paljoa kuin muut.....
Oma ongelmani ihmissuhteissa taitaa olla se ,etten pysty millään luottamaan siihen, että joku pitäisi minusta sellaisena kuin olen. Siis jos en lainkaan yrittäisi hikoilla sen eteen miltä vaikutan muiden silmissä...Itse asiassa aikuisten kanssa sitä ongelmaa ei niinkään ole...pystyn juttelemaan ummet ja lammet syvällisistä asioista, mutta sellanen tavallinen oleskelu samanikäisten (lukiolaisten)kanssa tuottaa tuskaa ja päänvaivaa...osaan olla hauska, mutta en uskalla tuoda sitä huumoria esiin koulussa, koska en tiedä toimiiko se siellä. Ja kuitenkin huumori on iso osa persoonaani. Tunnen olevani jotenkin olematon siinä ympäristössä. Saatan joskus jutella paljonkin, mutta koskaan se ei ole nautinnollista ja kivaa. Paremmin juttelu onnistuu kahden kesken jonkun kanssa...vieraankin. Luulen, että ihmiset olettaisivat, että olisin ulospäinsuuntautuneempi sen perusteella, että olen esiintynyt lukuisissa koulun juhlissa ja näyttänyt kuulemma siltä, "ettei jännitä yhtään"...jännittää toki, mutta juuri ujouden vuoksi en kai sitäkään voi missään nimessä näyttää. Parempi olla tiukasti sen roolin takana esityksen ajan...
Ujous on myös iso ongelma miesten kanssa. Kanssani on niin vaikea virittää keskustelua, että ennemmin tai myöhemmin kiinnostus siirtyy vieressä istuvaan kaveriini...huvittavaa on että olen harvoin kuullut kohteliaisuuksia itsestäni kenenkään miehen suusta suoraan, mutta esim. erään kaverini poikaystävä oli sanonut kaverilleni, pitävänsä minua "tosi nättinä"...samaa olen kuullut muualtakin, mutta tuo ei paljon auta kun mitään konkreettista ei meinaa tapahtua...Kaikki "juttuni" miesten suhteen jäävätkin aina siihen flirttitasolle,jolloin suutaan ei vielä tarvitse aukaista...Onhan sekin tyhjää parempi, mutta rakkauden kaipuuseen se ei kauan auta:(...En kauheasti sensuroinut kirjotuksiani, mutta toivon, etä siitä löytyisi jotain yhteistä, josta ehkä voisi virittää enemmänkin keskustelua:)
ihan ku oisin itse kirjoittanu nämä kolme tekstiä! Tää on todella vaikeaa, ku ei pysty paljastamaan omaa minäänsä, näyttää kaikille minkälainen oikeesti on! Esim. mullakin olis todella paljon tarjottava muille, olen mukava, hauska. Kavereiden kanssa (joita mulla on tasan 3,joiden kaa pystyn olemaan oma itteni) olen todella puhelias, saan ne aina nauramaan, itsekin ihmettelen miten hauska ja fiksu saatan olla, mut muutun vieraiden ihmisten seurassa muita miellyttäväksi robotiksi! Eikä tässä varmaan muukaan auta ku et vaa yrittäis puhua ihmisille mahdollisimman paljon ja olla mahdollisimman rento, mut ku se sattuu olemaan niin vaikeaa! Olis kyl kivaa saada tietää mistä tää kaikki johtuu..
Kuulostaa tutulle. pystyn usein kahdenkeskisissä tilanteissa olemaan oma itseni, siis sellainen mikä minulle tuntuu luontevalta eikä ujous tule ongelmaksi. Mutta heti kun kolmas henkilö tulee tilnteeseen, kangistun ja alan tarkkailla itseäni ja jännittää. Tästä seurauksena aikaisempi vapautunut käyttäytyminen alkaa tuntua teskentelyltä ja alan pitää itseäni ujona luuserina. Onko kahdenkesken vain helpompi vetää jotain roolia, vai onko se ujous vaan sitä, että tarvitsee normaalia enemmän aikaa ollakseen luontevasti uuden ihmisen kanssa?..hankalaa.
tän sivun kirjoitukset ihan kuin omasta elämästä. Oon kanssa tosi puhelias yms kahdenkesken kaverien tai vieraampienkin ihmisten kanssa, mutta heti kun ollaan isommassa porukassa, hiljenen enkä saa mitään sanotuksi. olen ns. vaan kuuntelijana... Samaten koulussa tuntemattomien kanssa keksin hyvin juteltavaa, mutta kun joku käy liian tutuksi, tuntuu että en pysty avautumaan, vaan sulkeudun kuoreeni.
Välillä tuntuu että osa pitää koulussa ja työpaikalla mua outona kun en kerro itsestäni juurikaan mitään, jos kysytään jotain niin vastaan mahdollisimman lyhyesti.. tämän takia on vaikea saada ystäviä näistä paikoista, muut luulevat että en halua paljastaa itsestäni mitään, mutta todellisuudessa haluan, en vaan osaa! haluaisin enemmän ystäviä koulusta mutta kun se on niin vaikeaa.
Oon jo nyt alkanut erakoitua, meen ja tuun kouluun välillä sanomatta kellekkään mitään, enkä jää kouluun "hengailemaan" mihinkään porukkaan niin kun muut, vaan menen suoraan tunnille ja sieltä heti kotiin...