Olen tänäänkin koettanut jaksaa. Siis jaksaa olla reipas ja käydä töissä ja tehdä ruokaa ja syödä. Ja kävinpähän mehuasemallakin ja tulin sieltä mukanani 63 litraa ihanaa omenamehua.
Eilenkin jaksoin hakea Lidlistä muovintorjuntajoukkojen eväät ja muut talkoohärpäkkeet, jaksoin tehdä kanteleleirikirjeen ja töitten jälkeen jaksoin miettiä, miten jakaa työvoima ensi sunnuntain varainhankintalounaan järjestämiseksi. Opetuksia en jaksanut suunnitella, mutta sen verran kauan olen tunteja pitänyt, että menee ne suunnittelemattakin joskus. Jaksoin pyytää Taivaan Isältä voimia äidilleni, itselleni ja miehelleni jaksamiseen.
Mietin, että kuinka paljon pitää jaksaa. Voisiko vaan sanoa, ettei jaksa. Ja jättää kaikki muiden huoleksi. Vaikka Taivaan Isä on luvannut antaa voimia ja varmasti antaakin.
Kun mietin, mitä olisi tärkeintä jaksaa, tulen siihen tulokseen, että esimerkiksi tänään on ollut tärkeintä jaksaa hoitaa äitiä, kuunnella Siionin laulu -cd ja silittää koiraa. Niistä on tullut hyvä mieli. Eikä ollenkaan vähäisin mielenvirkistys ollut se, kun entinen työkaveri tietämättä tämän päivän olostani laittoi viestin: “Muistathan, että jos ahdistaa tai turhauttaa, mulle voi aina soittaa.”
Kun on tottunut siihen, että jaksaa tehdä ja ajatella monia asioita, on tottunut olemaan mukana kaikessa mahdollisessa, on aina nauttinut uusista jutuista ja halunnut oppia aina lisää, jaksamiselle on vaikea vetää raja. Sitten yhtäkkiä vaan huomaa, että ei jaksa. Kun lähtee ajamaan autolla, kohta miettii, että kumpaan suuntaan risteyksessä pitääkään kääntyä, mihin onkaan nyt menossa. Kun pitäisi hoitaa yksi puhelu, se painaa mieltä monta päivää, ennen kuin sen saa tehtyä. Vaikka ennen on hoitanut kymmenen asiaa päivässä helposti. Kun yrittää lukea, muutaman sivun jälkeen ajatukset ovat juosseet jo kymmeniä kilometrejä pois kirjan tapahtumista.
Olen huomannut, että vaikka ei aina jaksakaan, silti on paljon asioita, joista on onnellinen. Ehkä pienet
ilonaiheet huomaa vähävoimaisena paremmin. Ehkä kokee asioita herkemmin ja tunteikkaammin. Ja turvalliselta tuntuu, että hiuskarvakaan ei putoa Jumalan tietämättä; voi luottaa siihen että kaikella on tarkoituksensa.
Huomenna aion mennä mökillä käymään. Siellä voi istua rannassa, nuuhkia nuotion savua ja katsella järvelle. Sitä jaksaisin tehdä vaikka aina.
Liisa Lilvanen-Pelkonen
Eilenkin jaksoin hakea Lidlistä muovintorjuntajoukkojen eväät ja muut talkoohärpäkkeet, jaksoin tehdä kanteleleirikirjeen ja töitten jälkeen jaksoin miettiä, miten jakaa työvoima ensi sunnuntain varainhankintalounaan järjestämiseksi. Opetuksia en jaksanut suunnitella, mutta sen verran kauan olen tunteja pitänyt, että menee ne suunnittelemattakin joskus. Jaksoin pyytää Taivaan Isältä voimia äidilleni, itselleni ja miehelleni jaksamiseen.
Mietin, että kuinka paljon pitää jaksaa. Voisiko vaan sanoa, ettei jaksa. Ja jättää kaikki muiden huoleksi. Vaikka Taivaan Isä on luvannut antaa voimia ja varmasti antaakin.
Kun mietin, mitä olisi tärkeintä jaksaa, tulen siihen tulokseen, että esimerkiksi tänään on ollut tärkeintä jaksaa hoitaa äitiä, kuunnella Siionin laulu -cd ja silittää koiraa. Niistä on tullut hyvä mieli. Eikä ollenkaan vähäisin mielenvirkistys ollut se, kun entinen työkaveri tietämättä tämän päivän olostani laittoi viestin: “Muistathan, että jos ahdistaa tai turhauttaa, mulle voi aina soittaa.”
Kun on tottunut siihen, että jaksaa tehdä ja ajatella monia asioita, on tottunut olemaan mukana kaikessa mahdollisessa, on aina nauttinut uusista jutuista ja halunnut oppia aina lisää, jaksamiselle on vaikea vetää raja. Sitten yhtäkkiä vaan huomaa, että ei jaksa. Kun lähtee ajamaan autolla, kohta miettii, että kumpaan suuntaan risteyksessä pitääkään kääntyä, mihin onkaan nyt menossa. Kun pitäisi hoitaa yksi puhelu, se painaa mieltä monta päivää, ennen kuin sen saa tehtyä. Vaikka ennen on hoitanut kymmenen asiaa päivässä helposti. Kun yrittää lukea, muutaman sivun jälkeen ajatukset ovat juosseet jo kymmeniä kilometrejä pois kirjan tapahtumista.
Olen huomannut, että vaikka ei aina jaksakaan, silti on paljon asioita, joista on onnellinen. Ehkä pienet
ilonaiheet huomaa vähävoimaisena paremmin. Ehkä kokee asioita herkemmin ja tunteikkaammin. Ja turvalliselta tuntuu, että hiuskarvakaan ei putoa Jumalan tietämättä; voi luottaa siihen että kaikella on tarkoituksensa.
Huomenna aion mennä mökillä käymään. Siellä voi istua rannassa, nuuhkia nuotion savua ja katsella järvelle. Sitä jaksaisin tehdä vaikka aina.
Liisa Lilvanen-Pelkonen
Vastaukset 2
Vanhimmat
laiska töitään luettelee?
Vl-ajoilta muistan Siionin lauluista muun muassa: sanat: "älä uuvu matkalla". "tie on tuskien".