Rakkaussuhde on väkevin miehen ja naisen välisissä liitoissa. Tiedän, että
taloudellinen liitto on myös kestävää, tiettyyn rajaan saakka.
Samaa voi sanoa poliittisesta jätkästä ja lutkasta, joka ratsastaa valtiolla
tai kunnalla. Niin kuaun, hän määkii ja panettelee valtion ja kunnan
naama-aukolla, kuin kauan hän saa siitä taloudellista hyötyä.
Onko Thaimaassa sitten rakkautta ?
Tiedän, että muuan ihminen matkustaa aina sinne mistä hän on joskus
löytänyt rakkautta. Moniko ihminen on antanut myös koko omaisuutensa
Thaimaan rakkaalle. Rakkaus ei myöskään katso ulkomuotoa. Valtiossa
ja se sydämmellä on vaikeampaa löytää rakkautta ihmiseen ja elämään,
vaikka kuinka valtio ja sen paska papit vihkisi, vaikka alttarinsa päällä
ihmisiä. Vaikka pir***/valtion kirkkoon kokoontuisi miljoona ihmistä.
Sillä rakkaus on sielun rakkautta, joka tulee jumalta. Moni Teistä on
kokenut sen jo ensi silmäyksellä ja moni sen on tuntenut ja tiennyt
ennen, kuin edes vastakkaistapuolta on edes nähnyt kunnolla. Sillä
sielut on jo tavanneet. ( Raamatussakin on kertomus tästä )
Tästä on tehty tukimuksia ja noin sekunnissa ihminen on löytänyt
paikkansa, vaikka täydessä ravintolassa ja tehnyt päätöksen, että
mihin seuraan hän voi liittyä. Vaikka ihminen olisi miten super kaunis
tai komean näköinen, niin rakkautta heidän välille ei voi syntyä ilman
jumalan henkeä.
Rakkaus ihmisiin ja elämään taas ajaa ihmisiä aasiaan ja Thaimaahan.
Tämä kävi ilmi yhden kele-kytän puheesta tällä palstalla, sillä hänen
ihanteensa oli kylmiä ja paikat pinnallisia ja teennäisiä. Hän oli
valtion puolesta kyttäämässä tällä palstalla ja vahingoittamassa
Thaimaan tyttöjä ja niitä ihmisiä, jotka matkustaa Kela-rahalla
Thaimaahan. Sitten, hänen pahuuden palkka oli rahalla mitatut
ja kalseat ja kylmät paikat, joista pitää joku toinen henki.
Sillä aasia ja thaimaa on hyvin ihmisläheisiä paikkoja.
Älkää rakkaat veljet antako sielua valtiolle ja sen perkelei**** älkää
huoliko niiden verirahoja. Te menetättä rakkauden ihmisiin ja elämään.
Toki esivaltaa täytyy olla, kuten Paavali sanoi. Mutta ihmisen on
toteltava jumalaa enemmän, kuin ihmistä... myös Räsänxxxx eduskunnassa.
Minä olen nähnyt, kuinka ihmiset iloitsevat, kun he pääsevät Thaimaahan
ja itkevät, kun joutuvat lähtemään sieltä pois. Se on ottanut monella
sydämmen päälle, vain varallisuus on ollut esteenä jäämiselle. Nytkin
yksi tuttava aprikoi, että kuinka kauan hänellä olisi varaa olla täällä.
Sairaseläke ja eläke on todella hyvä polku elämänmyönteiseen
elämään Thaimaassa ja aasiassa. Itse en ole hetkeäkään katunut, että
olen muuttanut tänne ja täällä on varmaan miljoona erilaista kohdetta
missä voi elää elämäänssä onnelisena lämmössä ja lämmöllä. Menen
toki katsomaan, niin monia paikkoja, kuin pystyn... Voin taata, että on
luonnonkauniita paikkoja ja ihmisiä. Jokaisella matkaajalla on tieto ja
älkää antako sen sumentua Onnelassa.
Kateellisia ne on Teille ja Teidän rakkaudelle. Itkevät krokotiilin
kyyneleitä pahuudessaan ... ajattelevat valtiona ja ovat pedon kastamia.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kerrotko+mikä+on++numerot+%+edessä+pullossa+/+purkissa+josta+juot?
Kiitos, että ole saanut viestini perille...
Sketsisarjassa ulosottomies hääti pariskunnan asunnosta ulos, nainen oli viimeisillään raskaana. Istuivat tihkusateessa talon portailla synkän näköisinä. Sitten mies totesi naiselle iloisena että "Mutta onhan meillä se rakkaus". Toteamus ei hirveästi naista lämmittänyt. Se on niinkuin senseikin sen tietää että unelmat ei ketään joka päivä syötä. Senseiltä meni terveys, työ, rahat, asunto ja lopuksi vaimo. Ei auttanut rakkaus vaikka se oli ilmaista.
Minulle tuli melkein jumalainen ilmoitus, että kaikkien lamojen äiti
on tulossa. Ymmärsin monia asioita tai ne minulle näytettiin.
Myös Cambodia on syöksymässä suureen kriisiin ottamiensa velkojen
vuoksi millä rakentaa juuri nyt valtavasti teitä ja Infraa.
Thaimaan tilanne kehittyvän teollisuuden myötä on jäämässä todella
paljon jalkoihin nykyaikaisten ympäristö ohjelmien vuoksi.
Kiinan romahtaminen on jo kuilun partaalla, vaikka Kiinan valtio sitä
tukisi. Tästä oli jo alkusingaali kiinan asuntotuotannon ongelma
viime viikolta. ( Maailmassa on jo liikaa krääsää )
Kaiken ongelmien äiti on kuitenkin alkava suuren pörssikuplan
puhkeaminen, kun kaikki osakkeet kaikkialla on jo nyt yliarvosttettuja.
Ihmisten todellinen talouden kasvu pysähtyy asunto- ja rakennusalan
kasvun saavuttamaan pisteeseen kaikkialla maailmassa. Kun kaikki
maailmaan pumpatut tukirahat on valuneet pörsseihin ja näin
tukeneet taloudellista kasvua..., jopa Helsingin asuntomarkkinat
on olleet sijoitusyhtiöiden sijoituskohteena runsaan hinnan kasvun
seurauksena.
Ymmärrän mitä juuri nyt on tapahtumassa... En halua ennustajan
viittaa, mutta tulevaisuutenne pelottaa... kaikki maaimojen varat ja
rahat tulee siirtymään suurten maiden valuutoihin ja näin nostavat
rajusti Euroa ja dollaria ja japanin Jeniä. Tästä seuraa kulutuksen
pakonomainen siirtyminen, vain vahvoihin teollisuusmaihin.
Oi, sinä joka toivoit suomen EU eroa, onneksi ihmiset voivat edes
nyt saada leipää ja tulee paljon pakolaisia ... paljon ihmisiä vailla
mitään toimeentuloa. Voi, sitä työttömien määrää Onnelassa ja
muualla maailmassa... Olkaa onnekkaat ja hakekaa eläkettä ja
sairaseläkettä, sillä aikaa on vain vähän. Kiittäkää herraa Eurosta
myös, jolla voitte nauttia päivän ruuan.
Oi, sinä tyhmä mitä sinä nationalistilla nyt teet ?
Mikäli valtio ja matu ja ulkomaa ahdistaa !
Oletteko ajatelleet hypnoosia ja muuttaisitte muotonne Thaimaan
tytöksi ?
Kävisitte homo - baareissa onnelassa ...
Hypnoosi palveluita tarjoaa moni muukin, kuin valtion media.