On tuossa tullut perheen kanssa pohdittua kun oli altaan takana lääniä pelkällä puutarhalla, että mitä sinne rustais.
No Jeren kanssa tuli espanjassa pelailtua jonkin verran tennistä, ja siinä puuhassa myös padelia, josta me molemmat tykättiin.
Espanjassa perheyritys joka erikoistunut aiheen kenttiin ja niiden varusteisiin, joten päädyin hieman kyselemään, että mitä jos lähtisivät reissuhommiin tänne Chiang Maihin.
Ei lähtenyt mutta heillä olikin täällä thaimaassa edustaja jolla edelleen rakentaja- ja asentajakaarti.
Tuli tehtyä sopimus ja nyt tontin “takafarmi” on valmista pelikenttää, jossa padelin lisäksi koripallo- ja sulkapallovermeet, tosin aitaverkot jätimme pois.
Voi siinä vanhoilla Wilsoneillakin huitoa, mutta silleen vähän rauhallisempaa svirriä.
Ai että mikä on svirri, no kerron.
Kun pelailemme pojan kanssa niillä mailoilla, joita 2010 pitää pepussaan kun hänellä majavafiilis, niin poika osaa lyödä sellaisia kierteitä että jos ei hoksaa jo lyöntivaiheessa varautua mihin suuntaan pallo pompsahtaa pöytään osuessaan, niin se on siinä.
Alasvirri on täysin mahdoton joskus koska pallo pomppaa takaisin hänen puolelleen niin hän tykittää siitä sellaisen, että se on siinä.
Harkinnassa samanlainen Phukettiin, mutta täytyy saada myytyä ensin pieneksi käynyt Azi suuremman viereltä.
Thaimaalaisista kultasormuksista ja täällä thaimaassa kultasormuksien pitämisestä sormessa varsinkin lomaillessa kehotan sormien menettämisen vaaran johdosta pitämään ne pöytälaatikossa sormen sijaan, älkääkä hyvät rakkaat narahtako ostamaan kultapitoisia kultakäätyjä, 2010 tietää että sellainen on todella harvinaista.
Muistakaa ehdottomasti, älkää uiko sormus sormessa, voitte menettää sormenne, senhän tietää lapsikin.
PADEL.....
1
284
Vastaukset 1
- Anonyymi
Aatu ja Iita neuvolassa
Tänään on Aatulla ja Iitalla suuri juhla. He täyttävät kaksi vuotta. Siksi heillä on hienot vaatteet. "Minä olen näin vanha", ylpeilee Aatu ja nostaa kaksi sormea pystyyn.
Yhdessä Aatu ja Iita puhaltavat kakusta kynttilät sammuksiin. "Paljon onnea", sanoo Aatu Iitalle. "Sinä olet kiva", sanoo Iita Aatulle ja pussaa tätä suoraan nenälle.
Iita ja Aatu saavat kaksi ihan samannäköistä pakettia. Innoissaan he repivät lahjapaperit pois. Kummallista, paketeista löytyy kaksi ruttuista muovin palaa. Mutta sitten, voi ihme, isä puhaltaa niihin ilmaa ja toisesta mytystä tulee vekkuli kala ja toisesta suloinen kili. Kaksoset ovat riemuissaan.
Seuraavana päivänä heillä on tarkastus neuvolassa. Matkalla neuvolaan Aatu pelästyy, kun hän huomaa että kili on ihan veltto. Äiti yrittää puhaltaa siihen ilmaa, mutta kilistä kuuluu vain sihinää. "Iita puri siihen reiän", valittaa Aatu. Iita tuijottaa vain tiukasti kenkiään. "Ei saa olla tuhma Iita", toruu äiti.
Pian he ovat neuvolassa. Neuvolan tuntee siitä, että sen oven vieressä on paljon rattaita ja vaunuja. Sisällä neuvolassa on vilskettä. Apina-äiti yrittää pukea vilkasta lastaan. Hiiri-vauva on juuri kastellut vaippansa ja kiljuu. Miten niin pienestä otuksesta lähteekin niin iso ääni. Äiti auttaa Aatua ja Iitaa riisuutumaan.
Sitten terveydenhoitaja sanoo, että Aatun ja Iitan vuoro. Ensin he saavat punnita terveydenhoitajan. Ja sitten terveydenhoitaja punnitsee heidät. Aatu ja Iita haluavat, että heidät punnitaan yhdessä ja erikseen.
"Nyt minä mittaan kuinka pitkiksi te olette kasvaneet", selittää terveydenhoitaja. Aatu haluaa olla pitempi ja seisoo varpaillaan, mutta terveydenhoitaja huomaa sen. Hän kutittaa pikkuisen Aatua ja kysyy osaako Aatu seistä kantapäät maassa. Kyllä Aatu osaa.
Sitten Aatu ja Iita pääsevät lääkärin luo. Lääkäri tutkii heidän neuvolakorttejaan. "Nyt onkin rokotuksen vuoro", lääkäri toteaa. "Kumpi haluaa tulla ensin?"
"Minä", sanoo Iita reippaasti. Lääkäri rokottaa Iitaa käteen. Sen jälkeen on Aatun vuoro. Iita ottaa Aatua suojelevasti kädestä. Vähän rokotus nipistää mutta se menee pian ohi. Terveydenhoitaja laittaa heille hienot, pienet laastarit.
Silloin Iitalla välähtää ajatus. Hän juoksee hakemaan Aatun kilin. "Voisitko sinä parantaa tämän kilin?" kysyy Iita lääkäriltä. "Katsotaan", lääkäri sanoo ja tutkii kiliä. "Pannaan laastari sen jalkaan niin kyllä se varmasti paranee".
Kilin jalkaan laitetaan laastari. Äiti puhaltaa kilin täyteen ilmaa ja kili on taas pullea ja hyvä. "Kiitos hoidosta", sanoo Iita lääkärille.
Aatu ja Iita ovat jo pukemassa. "Sinä olet kiva", sanoo Aatu Iitalle ja pussaa tätä suoraan nenälle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran99919Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?150839- 63708
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26682Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47674Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46644- 45601
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä29552Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20533- 31531
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27516Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee428502Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81489- 6486
- 44461
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.29461- 30456
- 41441
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363432En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39414
