Hei,
voiko miesystäväni (emme asu yhdessä) ja siskoni avopuoliso toimia todistajina minun vanhempien keskinäisessä testamentissa?
Keskinäisen testamentin todistajat
5
107
Vastaukset
- Anonyymi
Perintökaari 10 luku 4 jae
Lue siitä- Anonyymi
Lanko ei saa todistaa.
- Anonyymi
Tarkasti lain mukaan, kyllä.
Tosin kun perintökaari kirjoitettiin avosuhteet olivat poikkeuksellisia, joten asiaa ei varsinaisesti harkittu. Uudemmassa lainsäädännössä myös avopuolisot on katsottu esteellisiksi. Jos ei muuta, tuollainen testamentti on epäilyttävä, vaikka olisi pätevä. Suosittelisin ennemmin edes naapurin pariskuntaa.- Anonyymi
"Uudemmassa lainsäädännössä myös avopuolisot on katsottu esteellisiksi." Esimerkki?
Toki esim. perintö- ja lahjaverolaissa aviopuolisoon on rinnastettu avopuoliso jos a) puolisot ovat olleet aikaisemmin keskenään avioliitossa, tai b) jos heillä on yhteinen lapsi.
Avioliittolain aviohtosopimuksen todistajia koskeva säännös on vuodelta 2011. Sen mukaan todistajien tulee olla esteettömiä. Esteettömyyttä ei määritellä.
Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 pykälä on vuodelta 2015. Siinä on luettelo henkilösuhteista, jotka oikeuttavat kieltäytymään todistamisesta, ja siinä avopuoliso on rinnastettu (ei kuitenkaan 1:1) aviopuolisoon. Ko. säännös laajentaa kieltäytymään oikeutettujen piiriä tästäkin: "se, jolla on vastaavanlainen parisuhteeseen tai sukulaisuuteen rinnastuva läheinen suhde asianosaiseen, saa kieltäytyä todistamasta." - Mainitut todistajat eivät ole esteellisiä todistamaan; jos he suostuvat todistamaan, he saavat todistaa.
Testamentin todistajaksi avopuoliso ei ole esteellinen (jollei itse ole edunsaaja), mutta käytännössä suhde vähentää hänen luotettavuuttaan todistajana testamentin riitajutussa. Siten parasta, jos vain mahdollista, olisi löytää etäisemmät todistajat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Uudemmassa lainsäädännössä myös avopuolisot on katsottu esteellisiksi." Esimerkki?
Toki esim. perintö- ja lahjaverolaissa aviopuolisoon on rinnastettu avopuoliso jos a) puolisot ovat olleet aikaisemmin keskenään avioliitossa, tai b) jos heillä on yhteinen lapsi.
Avioliittolain aviohtosopimuksen todistajia koskeva säännös on vuodelta 2011. Sen mukaan todistajien tulee olla esteettömiä. Esteettömyyttä ei määritellä.
Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 pykälä on vuodelta 2015. Siinä on luettelo henkilösuhteista, jotka oikeuttavat kieltäytymään todistamisesta, ja siinä avopuoliso on rinnastettu (ei kuitenkaan 1:1) aviopuolisoon. Ko. säännös laajentaa kieltäytymään oikeutettujen piiriä tästäkin: "se, jolla on vastaavanlainen parisuhteeseen tai sukulaisuuteen rinnastuva läheinen suhde asianosaiseen, saa kieltäytyä todistamasta." - Mainitut todistajat eivät ole esteellisiä todistamaan; jos he suostuvat todistamaan, he saavat todistaa.
Testamentin todistajaksi avopuoliso ei ole esteellinen (jollei itse ole edunsaaja), mutta käytännössä suhde vähentää hänen luotettavuuttaan todistajana testamentin riitajutussa. Siten parasta, jos vain mahdollista, olisi löytää etäisemmät todistajat.Esimerkiksi laki edunvalvontavaltuutuksesta 8.2
Puolisoilla tarkoitetaan 1 momentissa aviopuolisoita ja yhteisessä taloudessa avioliitonomaisissa olosuhteissa tai muussa parisuhteessa eläviä. Sukulaisiin rinnastetaan vastaavat puolisukulaiset.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445199Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243420Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982802Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552608- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261871Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161381