Onko oikein

Olen opiskellut jo kohta 1,5 vuotta,ja opiskelu sai uutta sisältöä kun miesvaltaiselle alalle tuli opiskelemaan myös naisia.

suurin osa ei saanut mielessäni aikaan mitään mutta kun lähemin tutustuin erääseen niin johan kolahti.
Jos olisin hiukan rohkeampi olisin jo pannut pyörät pyörimään.
mutta sen verran olen viisas että en voi kenenkään pariskunnan suhdetta rikkoa ja kun vielä lapsiakin heillä on se on niin pirun vaikeaa.
En tiedä onko tunteeni naista kohtaan oikeutettua huomaan joskusmyös hänen katseensa.
Mutta aina hän sen kääntää pois kun näen, tämä raastaa ja repii pää on sekaisin japumppu hakkaajoskus ylikierroksilla.
1596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ole realisti. Varatun vikittelystä ei tule kuin mustelmia, sinne oman sielun pintaan nääs. Usko huviksesi, kokemusta on.
Laajenna reviiriäsi ja jätä jo valinnan tehneet elämään omaa elämäänsä. Kolmantena pyöränä oleminen on kaikkea muuta kuin ihanaa ja jos lähtee hajottajan tielle, on parasta tuntea itsensä todella hyvin.
Siirrä energiaa siitä ihastuksestasi opiskeluun ja pidä elämä yksinkertaisena. Tulet vielä kiittämään itseäsi siitä realismista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


71-taurus kirjoitti:

Olen opiskellut jo kohta 1,5 vuotta,ja opiskelu sai uutta sisältöä kun miesvaltaiselle alalle tuli opiskelemaan myös naisia.

suurin osa ei saanut mielessäni aikaan mitään mutta kun lähemin tutustuin erääseen niin johan kolahti.
Jos olisin hiukan rohkeampi olisin jo pannut pyörät pyörimään.
mutta sen verran olen viisas että en voi kenenkään pariskunnan suhdetta rikkoa ja kun vielä lapsiakin heillä on se on niin pirun vaikeaa.
En tiedä onko tunteeni naista kohtaan oikeutettua huomaan joskusmyös hänen katseensa.
Mutta aina hän sen kääntää pois kun näen, tämä raastaa ja repii pää on sekaisin japumppu hakkaajoskus ylikierroksilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu