Yle: Suomessa kehitetään vauhdilla pienydinvoimaloita – Helsinki harkitsee sellaisen tuomista kaupunkiin kymmenessä vuodessa
Pienydinvoimala voitaisiin tuoda lähelle asutusta ja liittää kaupungin kaukolämpöverkkoon. Helsingissä oma ydinvoimala voisi olla käytössä kymmenen vuoden kuluttua.
Kuulostaa hyvältä. Ehkä näin päästään metsien käytöstä tuulivoimarakentamiseen.
Pienydinvoimalat ratkaisuksi energiasiirtymään
4
149
Vastaukset
- Anonyymi
On selvää, että suurin osa Suomesta ei halua uhrata maisemiaan ja ympäristöään tuilivoimaloille. Uudet ratkaisut ovat välttämättömiä. Eikä epävarmalla tuulivoimalla tietenkään voi turvata tadaista sähkönsaantia.
- Anonyymi
Muistatteko ns. paskalain? Sehän sai myyntimiehet liikkeelle. Liekö totta, mutta tarina kertoo, että rivarissa asuneelle mummolle oli myyty kallis viemärivesien puhdistusjärjestelmä.
Vähän sama fiilis tulee tuulivoimarakentamisesta. Nyt on menossa vaihe, jossa röyhkeät tuulivoimarakentajat etsivät kohteita jättimäisille tuulivoimaloille takataskussaan iskemätön ase, energiasiirtymä uusiutuviin tuulivoiman avulla. Harva päättäjä on niin fiksu ja vastuuntuntoinen, että miettii, onko järkevää/oikein ottaa tuulivoimaloita kuntaan/maakuntaan.
Mitä tästä seuraa? Paskempi ympäristö. Siinä viemärivesiongelmat jäävät toiseksi.
Mutta aika aikaa kutakin. Nämä pienydinvoimalat ovat suunta uuteen, nousu paskasta.- Anonyymi
Lisäyksenä vielä: tuulivoimaloilla on paikkansa, mutta lähellä asutusta ei ei ei. Tämä valaistuminen voi olla jo lähellä. Ja kaavoitusmonopoli pois kunnilta.
- Anonyymi
Niin, hyvä jos ihmiset ymmärtäis että ydinvoima on itse asiassa aika hyvä tapa tuottaa energiaa.
Mielestäni kolmanneksi paras tapa. Vesivoiman ja kivihiilivoiman jälkeen.
Asiaanhan on liittynyt, ja liittyy edelleen ydinvoiman fanaattista vastustamista.
Huonoja muistoja Tsherhobylin ja Japanin ydinvoimala onnettomuuksista varmaankin taustalla, tietämättömyyden yms syiden lisäksi.
Vaikka ydinvoiman kannattaja oonkin, niin muutkin kuin itse ydinvoimatekniikkaan liittyvät tekijät pitäis ottaa huomioon. Ja on tottakai otettukin.
Tulisi äkkiseltään mieleen, että joillekin hourupäisille terroristeille/ympäristöfanaatikoille joku liian huonosti vartioitu pienvoimala vois olla turhankin houkutteleva kohde. Tietysti tuollaisen voimalan saa myös esim murto varmaksikin rakennettua....
Siinä mielessä parempi tapa olisi ehkä sittenkin rakentaa useampia näitä isompia yli 1000 MW voimaloita ympäri maata, niinkuin esim pyhäjoelle on toivon mukaan joskus tulossa. Tosin eipä niitä isoja voimaloita ihan joka kylään, kuntaan ja kaupunkiin voi/kannata rakentaa jotain suht koht pieniä voimaloita korvaamaan... 🤔
Pien ydinvoimala voisi olla hyväkin tapa korvata näitä nykyisiä kivihiili/turvevoimaloita, jos näin halutaan. Teknisestihän asia on turha, asia on poliittinen.
Koska ne nykyisetkin voimalat olisivat ihan toimivia voimaloita vieläkin , joiden savukaasut voidaan nykytekniikan avulla poistaa suurimmaksi osaksi, jos se on tarpeen.
Eli ei niillä pienydinvoimaloilla itse asiassa tuuliturbiineja oo tarkoitus korvata, vaan näitä vanhoja fossiilisia voimaloita, joiden sähkön/lämmöntuotanto on tehty poliittisista syistä verotuskeinoin huonosti kannattavaksi/kannattamattomaksi.
Tuulimyllyjen rakentamisesta on tullut nykypoliitikoille lähes pakkomielle. Tarvittiin niitä, taikka ei. Tuulettomalla säällä ne eivät tietenkään sähköä tuota, ja nykytekniikalla sähkön varastointi "isossa mittakaavassa" on vielä kehitysasteella. Ja kaukolämpöä niillä ei voi suoraan tuottaa. Vesi pitäisi erikseen keittää tuulisähkön avulla, jos kaukolämpöä halutaan.
Sähköverkossa pitäis olla koko ajan joku tietty jännitetaso. Siinäkin mielessä nuo tuulimyllyt on aika huono tapa tuottaa sähköä, ainakin vielä tällä nykytekniikalla. Jossain pohjan meren rannikolla, esim Tanskassa tilanne on toinen, siellähän tuulee käytännössä aina. Suomessahan tilanne on, kuten kaikki (viherpiipertäjiä lukuun ottamatta) tietävät, hieman toinen.
Harmi vaan, kun tässä nykyisessä liittovaltio tyylisessä eu:ssa kaikkien jäsenmaiden edellytetään noudattavan esim ns Pariisin ilmastosopimuksia, jotka on mielestäni turhaa viherpiiperrystä.
Ps ihan mukavaa, että jollain on jotain muutakin mielessä, kuin esim joku alituinen koronasta jauhaminen, vaikka tuo tuulimylly asiakin on lähes yhtä tylsä aihe...
Kiintoisaa tosin, että kuinkahan moni sieviläinen näistä energia asioista oikeasti ymmärtää jotain, tai on kiinnostunut.
No, ehkäpä joku muukin engineerimies, ex sieviläinen, taikka nykyinenkin, tätä palstaa lukee.. 🤔
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!8311766Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla988929Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.844719Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka304054- 1004024
Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti63886Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j93680Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle233496Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.423285Yksi kuoli kolarissa Outokummussa
-toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei472924