Joko kesäseisokki on päättynyt ja ihmiset alkaneet tilaaman lämmityspolttoainetta pitkää ja kylmää talvea varten?
Öljyjalostuksen kesäseisokki.
Anonyymi
581690
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Syysseisokki alkoi juuri. Odotetaan lisäravinnekautta ja syöpäkautta.
Monilla on jo öljysäiliöt täynnä biomöhnää joka kivettyy säiliöihin pikkuhiljaa. Ensitalven saavat lämmitellä vaikka hypynarulla kun biomöhnä ei toimi.
Ei starttaa enää tuo tehdas. Toiminta todettu tuottamattomaksi.
Nyt tarvitaan lisää pöhinää. Ei tilanne sentään nyt toivoton ole. Ravintolisäkausi alkaa vasta kun syksyn flunssa-aika pyörähtää käyntiin.
Olisi jo tuotanto pantu täysillä käyntiin vaen tämä siltojen kunto arveluttaa siinä määrin että alotusta on lykätty hamaan. Syväväylää meinotellaan pielisen kautta,kuhan saahaan Määttäseltä lupaus rahoitukselle.
Ja teollisuusraide, että junillakin mustaa kultaa maailmalle. Määttäsen ja kepujen peukut pystyyn.
Heh. Gfn taitaa olla samanlainen paikka kuin Yli-Viikarin VTT: parille henkilölle maksetaan palkkaa ilman työvelvoitetta ja loput on lomautettuina.
VTT on eri asia kuin VTV. Nämä on hankalia nämä kirjainlyhenteet kyllä. Kela on onneksi helpompi muistaa (muistuttaa Anssi Kelaa ja umpikelaa). Kelasta pitäisi GFN:n myös ottaa mallia, rahaa tulee seinästä kuten on sovittu. Lisää reikiä Lieksan seiniin tarvitaan eikä mitään biolaitoksia. Päättäjät, älyhoi!
Minä muistan kelan aina, kun näen somalin. Somali ja kela sopivat niin hyvin yhteen.
GFN antoi henkilökuntansa mennä jo joululomalle. Tarkoitus, että talvilomat jatkuisivat suoraan joululomista. Tehtaan tuotto ollut, niin hyvää, että ylimääräisiä lomia hyvä pitää nyt, ennen isoa rynnäkköä.
Kun lämpölaitokset tarvitsevat lisää polttoainetta, ehkä lokakuun alussa kannattaa käynnistää, varmaankin sen bioöljyn juosevuuden säilyttämiseksi.
Mitä varten käynnistää kun tuo paska ei pala eikä sitä kukaan osta.
"Lämmitysöljyn kysyntä on vähäistä lämpimällä kesäkaudella", tiesi viimeksi kertoa GFN:n hallituksen puheenjohtaja asiantuntevasti. Lämmitysöljyn kysyntä kasvaa näin loppuvuodesta, joten paikallislehti voisi tiedustella hall.puh.joht. kuulumisia tuoreeltaan nyt lämmityskauden kynnyksellä.
Tulevana viikonloppuna siirrämme taas kellon viisareita. Kesä on mennyt, osin syksykin ja Lapissa on jo täysi talvi. Siirrymme talvi- eli normaaliaikaan.
Lämmityskausi on alkanut, rekkaralli lämmitysöljyn jakelussa on käynnistynyt. Tuotteella olisi kysyntää, mutta huippumoderni jalostamo vain seisoo ja kaupungin virallinen tiedotuskanava Lieksan Lehti on täysin hiljaa.
"leiska"
Pitääkö lämmitysöljysäiliössä olla lämmitys, jotta öljy juoksisi putkessa.
Riippuu öljystä, mutta yleensä EI pidä olla!
Niin kylmää talvea ei tulekaan että jalostamoa kannattaisi käynnistää.
Rahat on jo siirretty parempiin kohteisiin ja GNF Lieksa Oy näkyy olevan Kauppalehden protestilistalla.
Eli maksuhäiriömerkintöjä pukkaa.
Ei Lieksan Lehti kirjoita mitään vaikeuksista. Siinäkin halutaan valehdella kuntalaisille.
Yhtiö on hoitanut laskut ! Vielä !
https://www.kauppalehti.fi/yritykset/yritys/27943068
Vanhaa dataa. Kotipaikka Joensuu.
https://www.finder.fi/Polttoaine/Green Fuel Nordic Oy/Joensuu/yhteystiedot/2637886
https://vainu.io/company/green-fuel-nordic-oy-taloustiedot-ja-liikevaihto/532430/yritystiedot
"markkinat"
Ei nuo maksuhäiriömerkinnät minusta kovin vanhoja ole.
Kaksi viimeisintä tratta 30.09-2021
Velkojana Lowell Suomi Oy (entinen Lindfoss)
Lähde kauppalehti / Protestilista (maksumuurin takana)
Mitävarten tuossa Lieksan laitoksen kohdalla on henkilöstömäärän kohdalla pelkkä viiva, eli ei vissiin olekkaan niitä 100 työntekijää olekkaan?
Maksuhäiriön uhka on olemassa. Se ei ole vielä todentunut.
https://www.axactor.com/fi/artikkelit/tratta
"markkinat"
Yhtiössä on ollut 2 vakinaista työntekijää. Toimitusjohtaja on ollut vakinaisesti palkattu. Hän on kuitannut työllään yhtiön osakkeita.
Osakkeet ovat menettäneet arvonsa. Käytännössä yhtiön omaisuuden omistavat pantin haltijat.
Laitteistoa voitaisiin ehkä hyödyntää lahonsuoja-aineiden valmistuksessa.
Kuten Hollannissa sillä on käsitelty onnistuneesti puutarhakalusteita.
Sinkkikloridia sekä tärpättiä sekaan...
"markkinat"
Tuskin on oltu tilaisuudessa missä on ollut näin viisaita miehiä ja puhuttu näin viisaita sanoja.
Peräti 6 henkilöä töissä 2020.
https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/green-fuel-nordic-oy/24331357/taloustiedot
Gfn Lieksa Oy:lle on tällä viikolla julkaistu jo kolme velkomustuomiota.
Sieltä niitä maksuhäiriömerkintöjä alkaapi tulla.
Ok, kiitos tiedosta. Jatka päivitystämistä ja pidä meidät ajantasalla! Teet hyvää työtä ja olet meille GFN-aktivisteille tärkeä henkilö, koska osaat lukea, kirjoittaa ja mennä nettiin.
Olisipa lukutaitoa ollut myös päättäjillä.
Silloin ei olisi tarvinnut rakentaa tuota monumenttia ollenkaan ja verorahoja olisi säästynyt rutkasti.
Alusta saakka on ollut selvää että homma ei ole toiminut tuottavasti missään.
"Alusta saakka on ollut selvää että homma ei ole toiminut tuottavasti missään."
Nyt kirjatkaa itsellenne muistiin valtuutetut jotka tätä hanketta ajoivat ja junttasivat. Pielisen arvokkaat rantamaisemat annettiin kepulaisten satusetien käyttöön. Siis meidän kuntalaisten maaomaisuutta ja meidän verorahoista. Nämä pitäisi saada oikeuteen vastaamaan teoistaan.
Poliittinen muisti on tunnetusti lyhyt. Valtuutetuille syötettiin satuja. Hekin olivat uhreja ketjussa.
Tämä on tosiasia. Heille yksinkertaisesti kerrottiin väärää dataa ja siihen oli konsensus.
Ketjussa oli käytännössä kaikki. Myös kaupunginjohtaja. Kaikki olivat uhreja.
"markkinat"
Kaikki näyttää keskittyvän Saarelaiseen. Kukapa muu. Kyllä kaupunginjohtaja on se , jonka täytyy kantaa vastuu tästäkin investoinnista. Hän on se joka esittelee asian valtuutetuille. Valtuutettjen on sitten esittelyn pohjalta tehtävä muodolliset päätökset.
Tohtorismies meni vipuun.
Typistettynä näin että miten tolloja voi olla valtuutetut ja kaupungin johtaja? Tuostakin huomaa ettei jatkossakaan tapahdu muuta, kun epäonnistumisa! Lehdon ja soilen kiimaisesti ajama agenda kuuluin: somaleista työvoimapulan paikkaajia Lieksaan! Siis ei ole merkitystä kuka on kaupunginjohtajana
Lieksan päättäjiltä nuo taidot taitaa puuttua.
Ihana kesäseisokki! )))
"Virtaala korostaa, että vireillä on todella hyviä neuvotteluja "bioöljyn" toimitussopimusten suhteen. Ongelmana on se, että potentiaalisilla asiakkailla ei ole vielä teknisiä valmiuksia käyttää bioöljyä ja korvata sillä fossiilisia polttoaineita. Se vaatii investointeja."
Asiakkailla on ollut kymmenen vuotta aikaa tehdä teknisiä valmiuksia lämpölaitoksiin,
mutta laitokset ovat ymmärtäneet tehdä parempia ratkaisuja ja kannattavampia investointeja. Ei toimiva lämpölaitos tule tekemään tänä päivänä miljoonien eurojen investointeja voidakseen käyttää pyrolyysinestettä energian tuotannossa. Hei haloo!
"leiska"
Kun otetaan huomioon vielä se, että toimittajia näyttää olevan kovin niukasti. Ei yhden toimittajan varaan voi laskea mitää.
Biohorottilaitos on seisoksissa kun kukaan ei osta tuota tervankusta kun se ei pala. Työntekijät ( kaikki 100 ) ovat lomautettuna hamaan tulevaisuuteen saakka ja uusia höynäytettäviä etsitään jotka ostaisi mohnätehtään osakkeita. Toivottavasti kukaan ei ole niin tyhmä että ostaa.
Kukas sitä siellä tehtaassa oikeastaan tekee, jos sopimuksia syntyy.Tehdaspäällikkökin näkyy häipyneen kuvioista . Osa tyntekijöistä jo muissa hommissa. Ei sinne nyt ihan kasunmieskään voi mennä hommiin. Eikös tuo porukka pitänyt oikein Hollannissa asti kouluttaa. Kyllä se on nyt loppu koko kusetus.
Viagrapurkki tyhjentynyt. Seisokki jatkuu
Ampparit sivustolla on pitkä juttu GFN tilanteesta . Kolmeen vuoteen tappio seitsemänsataa tuhatta.ja kaupungin rahaa mennyt ,KOLME MILJOONAA EUROA. Siihen menee kauan kun kaupunki saa rahat takaisin. Osa työntekijöistä on irtisanoutunut. Olisko konkurssi ovella. Ei järkevä sijoittaja osta tuollaisen firman osakkeita. Mistä ei saa tosi pitkään aikaan tuottoja todennäköisesti ei ikinä. Aina kun Lieksan päättäjät tekevät isompia rahoitus päätöksiä johonkin firmaan liittyen niin rahat haihtuvat taivaan tuuliin.
Tässä linkki siihen juttuun:
https://yle.fi/uutiset/3-12173698?origin=rss
Kaikki mennyt alusta saakka kohti konkurssia, yhtiön johto on sen tiennytkin varmaan, että eihän siitä mitään tule. Mutta ilmeisesti joillekin tahoille on rahallista hyötyä tästä ja tehdas kannatti rakentaa.
Jutusta selviää, että laitokselta ei ole myyty litraakaan tuotetta. Tuo kahden tonnin liikevaihto on syntynyt varmaan tyhjien kaljapurkkien myynnistä. Kukahan tuolle uudelle tj: lle maksaa palkkaa. Vai onko hänetkin lomautettu. Kuka siellä muuten neuvottelee toimitussopimuksista?
Eli se tehtaalta lähtenyt ensimmäinen rekka-autokin oli pelkkää kusetusta?
Kusetusta oli. Mitä lie ollut se musta möhnä pikkuputelissa josta Lieksan Lapussa oli kuva. Otsikko elämöi että mustaa kultaa alkaa virrata kevätniemestä. Hah!
Savon Voima Oy Joensuu sai puupyrolyysitervaa koekäyttöön.
Fortumilta siirtyneellä teknisellä johtajalla Timo Partasella on vahva empiirinen näkemys puupyrolyysitervan käytön ongelmiin.
Fortum joutui taistelemaan ongelman kanssa ja kokeilemaan kaikkia mahdollisuuksia,
Tässä on YDIN ! Se on verifioitu myös käytännössä.
https://patentimages.storage.googleapis.com/45/3b/56/b8f13da0c2a7f1/FI116902B.pdf
"markkinat"
http://www.motiva.fi/files/7937/Ruokohelpin_tie_pellolta_polttoon.pdf
Ei ollut menestys. Polttoaineen syöttö tukossa ja tuhka lasittui kattilaan.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/velipohjonen/260967-biotaloudella-on-ruokohelvesta-opittavaa/
Kyösti Kakkonen on viisas ja alykäs. Hän ei aio syöttää rahaa molokin kitaan.
Hän on varmasti oppinut tästä surullisesta tapauksesta.
Hänellä on hajautettu voitollinen salkku ja valtava kiinteistömassa.
"markkinat"
Kakkonen selvisi, mutta monella muulla on huono tilanne.
Suomen selkäranka on tässä sekä korkealaatuisessa sahatavarassa ja jalosteissa !
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/velipohjonen/ekosellun-tavoitteet-toteutuivat/
"markkinat"
Arvostettu Veli Pohjonen on hyvin usein ytimessä. Informaatiota on liikaa... Kaiken tutkimiseen ei yksinkertaisesti ole aikaa.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/velipohjonen/fossiilisesta-lammitysdieselista-luopuminen-kestaa/
Veli Pohjonen tietää nyt varmasti, että puupyrolyysineste ei ole öljyä.
Ja sanan "bioöljy" määritelmä on tässä tapauksessa voimakkaasti harhaanjohtava termi.
Kyseinen puupyrolyysineste on tervaa.
"markkinat"
Kokemus ja tieto.
https://fi.linkedin.com/in/eerootronen
"markkinat"
Puusta tislattu aine on epäpuhdasta sekä se palaa öljypolttimessa voimakkaasti karstaavasti.
https://www.youtube.com/watch?v=J9y58pJmHVk
Laitosta ei voi mikään eikä kukaan pelastaa.
Pelastaja ei ainakaan ole yhtiön hallituksen puheenjohtaja tai Lieksan Lehden toimittaja!
Ensimmäinen puhuu monikossa "jalostamoista", jotka pystyisivät jatkojalostamaan pyrolyysinestettä (tervaa). Toinen (toimittaja) ei ymmärrä asiasta tuonkaan vertaa, eikä edes osaa kyseenalaistaa, ja kysyä, että "no niin, mikähän se sellainen jalostamo on ja missä se mahdollisesti sijaitsee"?
LL: "Sama ongelma on bioöljyn käyttämisestä kiinnostuneiden jalostamojen suhteen. Ne investoivat parhaillaan, että ne pystyisivät aloittamaan bioöljyn jatkojalostamisen.
Virtaalan mukaan ideana on se, että bioöljyn tuotantolaitosta pidetään "elossa" niin pitkään, että asiakkaiden investoinnit tulevat valmiiksi ja ne pystyvät aloittamaan bioöljyn vastaanottamisen."
Jos joku tietää tällaisen kehittyneen tervan jalostusjalostamon olemassa olosta, niin voisi kertoa sen kaikelle kansalle. Loppuisi lopulta tämä jatkuva pajunköyden syöttö!
"leiska"
Kyllä voi! Tulipalo ja vakuutusyhtiö.
Nimi. "leiska" kirjoittaa napakympisti.
Eikö siellä gfn tehtaalla jo yritetty pientä paloa saada aikaiseksi. 😂
Nosto.