Sain istutettavaksi kotimaisia valkosipuleita Muhevaisesta. Viime vuonna myöhästyin, myydään loppuun jo syyskuun aikana, vaikka täällä Uudellamaalla ei kannata vielä istuttaa.
Kyselin viikko pari sitten myös Bauhausista, kun oli sinne asiaa, mutta heille ei ollut vielä tullut. Ilmeisesti tulossa ulkolaista.
Tarkoitus laittaa lavakaulukseen kasvamaan. Laskeskelin yhteen lavaan menevän noin kuusi sipulia, kun kynsiä näyttäisi olevan viidestä kahdeksaan sipulia kohti. Nyt mietin, laitanko kaksi vai kolme kaulusta eli 8 vai 12 säkkiä multaa. Onko kellään kokemusta?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.