Soihtuköynnös

On naruamppelissa, sellaisessa aika tiheänaruisessa, jonka rakosista se on kasvattanut oksansa, jotka sitten riippuvat alaspäin.
Ongelma on se, että ei voi vaihtaa multaa. Oksat ovat sen verran jäykkiä, että napsahtavat poikki, jos niitä yrittää niin jyrkällä mutkalla taivuttaa.
Kasvaa siinä amppelissa säiliöruukussa ja siinä se pysyy kuin yhtä puuta olisi.
Nyt on pikkuhiljaa kukinnot vähentyneet, itse asiassa melko olemattomiin.
Lannoiketta olen ajatellut antaa, mutta mikä on paras menetelmä lannoituksen suhteen?
4267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Juurelle vaan lannoitevettä, levää kehutaan. Voihan siitä ottaa apistokkaita ja leikata vanhan lyhyeksi jos haluaa vaihtaa mullat tai heittää pois kun pistokkaat lähtee kasvamaan. Kokeilen itse laittaa nyt vettä allekin, mutta lannoite parempi antaa juurelle. Aika heikosti taitavat kotioloissa kukkia, valoa ainakin tarvitsisi enemmän, siirsin nyt posliinikukan lähemmäksi ikkunaa kun sitä en ole saanut kukkimaan kertaakaan.

Äänestä
  • Kiitos, se lyhyeksi leikkaaminen taitaa ollakin se menetelmä, jota tulen käyttämään tulevassa mullanvaihdossa.
    Posliinikukkaa ei täällä ole ollut, vaikka joskus sitäkin ajattelin, että olisi hieno.

    Äänestä

  • Nyt sitten vihdoin viimein vaihdoin mullan soihtuköynnökseen. Leikkasin tosiaan oksia lyhyemmäksi.
    Laitoin myös niitä poisleikattuja oksia multaan samaan purkkiin, että jos nekin juurtuvat?
    Purkin pohjalle laitoin ensin sentin multaa, siihen hieman lannoiteraketa ja kalkkia, sitten päälle multaa toinen sentti ja tämän jälkeen vasta varsinainen istutus.

    Äänestä

Sain soihtuköynnöksen kukkimaan kun vein kesäksi parvekkeelle, nyt yllätyksesi oli tehnyt salaa 3 kukkaa vuoden vaihteessa. Olin jo hävittämässä kun alkoikin kukkia parvekkeella, lehdetkin paljon isompia valoisassa, sisällä on tavallinen led-kohdelamppu lähellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

On naruamppelissa, sellaisessa aika tiheänaruisessa, jonka rakosista se on kasvattanut oksansa, jotka sitten riippuvat alaspäin.
Ongelma on se, että ei voi vaihtaa multaa. Oksat ovat sen verran jäykkiä, että napsahtavat poikki, jos niitä yrittää niin jyrkällä mutkalla taivuttaa.
Kasvaa siinä amppelissa säiliöruukussa ja siinä se pysyy kuin yhtä puuta olisi.
Nyt on pikkuhiljaa kukinnot vähentyneet, itse asiassa melko olemattomiin.
Lannoiketta olen ajatellut antaa, mutta mikä on paras menetelmä lannoituksen suhteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu