Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Yöralli Kauppakadulla

Anonyymi

Hei, olisiko mitenkään mahdollista lopettaa yörallit Kauppakadulla ja keskustassa? Ihmiset yrittää nukkua öisin. Se on ihan mahdotonta, kun joutuu vähän väliä säpsähtämään hereille autojen ja mopojen mörinään. Oikeen revitellään tahallaan, että ihmiset herää. Kiusantekoa suoraan sanoen. Menkää muualle rallaamaan tai tulee hidastepomppuja tielle.

111

2150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi voi soita poliisit paikalle turha se on tänne itkeä

      • Anonyymi

        Joskus 15 vuotta sitten eräs tyyppi tuli Niskasen luona päissään huutamaan joillekin musiikin soittamisesta hokien samalla metelöinnistä saatavan sakon summaa. Ei mennyt kuin hetki kun kuului rikkoutuvan lasipullon ääni ja näin, että joku oli yrittänyt heittää tätä huutajaa pullolla. Pullo rikkoutui hänen jalkojensa viereen. Tästä muutama tunti eteenpäin olin lähdössä kaverien juttusilta pois Niskasen edustalta, ajoi poliisiauto pihaan. Apukuskin paikalla istunut poliisi tuli kysymään, että onko täällä ollut jotain häiriötä? Onkos joku sitten soittanut? On. Eipä ole mitään häiriöitä näkynyt. Selvä, poliisi totesi ja istui takaisin apukuskin paikalle. Niskasen edustalla sattui ja tapahtui.

    • Anonyymi

      Poliisia pitäisi soittaa lähes 24/7 tuohon kirkon suoralle. Hyvinkin siihen voisin poliisilta valvontakameraa tai hidastetöyssyjä pyytää, tai jatketaan kaunista mukulakatua koko pätkä lossille asti.

      • Anonyymi

        Nuoriso elää ja voi hyvin aikansa rälläävät Kyllä se joskus loppuu tavalla tai toisella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuoriso elää ja voi hyvin aikansa rälläävät Kyllä se joskus loppuu tavalla tai toisella

        Kunnes tulee seuraavat.

      • Anonyymi

        Ylinopeuskamerat olis tosi hyvä taajamaan torin reunoille ja kiellot torilla päivystämiseen autoilla öisin. Ei se ole mikään kokoontumispaikka. Jos on autot niin menkööt möykkäämään hirvaskankaalle ABC:lle. Siellä ei ole asutusta.

      • Anonyymi

        Eipä noissa pikkukylissä oikein muuta tekemistä olla, kun ajella ympäri kyliä. Jos on tuunattu autoja niin ei oikein baarit kiinnosta

    • Anonyymi

      aina on rällätty ja tullan räälläämän..pakko saaha piparia

      • Anonyymi

        Ei taida pelkillä pakoäänillä ja dieselin katkulla hirveästi irrota 😂😂

        Kannattaa hommata bemari, niin saa piparia koko ajan eikä tarvi olla päristelemässä yötä päivää kylillä jossain hinttari porukassa 😂😂😂

        bemarilla bitch pls. xDddd

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        bemarilla bitch pls. xDddd

        Kylän tehokkain diisseli, voima tehää diisselillä, pensselit pestään bensiinissä.

        Mahtaa siellä niitä pakoputkiviritteisiä merssu kuskeja vähän harmittaa kun mun musta farkku bemmi lähtee kuin haukirannasta ku vähä polokasee.

        Suck smoke fuckers

        Siisti violetit vanteet on siinä bemmisä.

    • Anonyymi

      Heittele kananmunilla ikkunasta :D

      • Anonyymi

        Sinua vois pommittaa loppuu se kyttääminen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinua vois pommittaa loppuu se kyttääminen

        Amtaa tulla, tammelinin talo, kolmaskerros, ikkunat on kauppakadulle päin. Luulen ettei tuommonen pulkannaru jaksa edes heitellä kananmunia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinua vois pommittaa loppuu se kyttääminen

        No mites tänä yönä ? Ei taida reppanasta olla muuta kuin isottelemaan

    • Anonyymi

      Täällä ei kyllä ikinä saa hyvää keskustelua aikaiseksi. Jotkut älykääpiöt joka ikisen keskustelun käy pilaamassa. Laitan siis hidastetöyssymukulakivikatuasiaa eteenpäin, ettei tarvitse joka yö syödä nitroja.

      • Anonyymi

        Miten se siihen auttaa, kun polkevat kaasua torin pihassa paikoillaan? Kusta lirahtanut selkeästi enemmän kuin spermaa näiden lasten kohdalla.

    • Anonyymi

      Vanhoja paskoja bemareita millä kaahataan päättömästi. Mitsubishin Evo Lancer se pitää olla.

      • Anonyymi

        Mitsbizzi 🤣🤣🤣🤣🤣 Huumorimies

      • Anonyymi

        On kuin subarut ja nuo putkiviritteiset mersut, paljon melua tyhjästä.

        Minä tunnen kuinka merskukuski kiihtyy..... kun bemarilla ohitan ne...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitsbizzi 🤣🤣🤣🤣🤣 Huumorimies

        Evolla voi lähteä vaikka Jyskälään. Roikkuva putkiset Mersut hyytyy tuohon torin kulmalle.

      • Anonyymi

        Eero älä kehu sitä sun mopoa.

    • Anonyymi

      Pöyristyttävää, ei siinä oikein auta muu kuin käydä heittään kuskeille 50e seteleitä niin mänevät hirpparille kaahaileen ja kahville...

      • Anonyymi

        mutta housussa tasan 25senttiä..

      • Anonyymi

        Eihän nuo reppanat pääse kotakennään mutkaa pitemmälle, kyllähän suoralla jokainen osaa ajaa pärisevällä autollaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän nuo reppanat pääse kotakennään mutkaa pitemmälle, kyllähän suoralla jokainen osaa ajaa pärisevällä autollaan

        Mersut ei kestä mutkia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mersut ei kestä mutkia.

        Taitaa olla volvoja ne mitkä eniten häiritsee öisin.

    • Anonyymi

      Kameravalvonnalle ääni. Loppuu varmasti 90% häriköivästä käytöksestä sillä öisin. Ja loput makselee sakkoja sitten.

    • Anonyymi

      Torin aluehan oli kameravalvonnassa kun poliisiasema oli vielä osoitteessa Torikatu 4.

      • Anonyymi

        Miksi se ei enää ole kameravalvonnassa? Viikonloppuisin välillä ihan helvetillinen meteli, kun aivoton nuoriso huudattaa autojaan.

        Hirvensalmen ABC on hyvä paikka sekoiluun. Siinä on pitkää suoraakin molemmin puolin.

        Tehkää joku kansalaisaloite asiasta. Auto-ja mopo/mönkijä rallista.
        Varmaan tulee nopeasti 50 000 ääntä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tehkää joku kansalaisaloite asiasta. Auto-ja mopo/mönkijä rallista.
        Varmaan tulee nopeasti 50 000 ääntä.

        Ihan hyvä idea, mutta ottaa liikaa aikaa. Taidetaan laittaa kamera pitkällä objektiivilla kuvaamaan torille ja video poliisille. Loppuu tuo saatanan paukuttelu öisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi se ei enää ole kameravalvonnassa? Viikonloppuisin välillä ihan helvetillinen meteli, kun aivoton nuoriso huudattaa autojaan.

        Hirvensalmen ABC on hyvä paikka sekoiluun. Siinä on pitkää suoraakin molemmin puolin.

        Kyllä siellä on molemmissa päissä toria liikennemerkeissä kyltti, että torialue on poliisin kameravalvonnassa. Tosin se on eri juttu sitten, että pitääkö tuo kyltin tieto enää paikkaansa. Ei taida olla tuolla Etelä-Savossa sijaitsevalla Hirvensalmella ABC:tä. Oiskohan se kuitenkin Hirvaskankaan ABC?

    • Anonyymi

      Kohta taas viikatemies korjaa satoaan.

    • Anonyymi

      Nämä Valmet kuskit on pahimpia.

    • Anonyymi

      Aika uuden näköinen farmari se auto joka paukuttelee putkea. Olisiko Audi, ei kerennyt näkemään kunnolla, kun kaverille tuli kiire lähteä pois.

    • Anonyymi

      aina on rällätty keskustassa,aikoinaan vielä paljon enemmän. oli ihmisiä keskusta täynnä. nykyään vaan jonneja.

      • Anonyymi

        Niin, sen jälkeen ihmisistä on tullut vanhoja ja haluavat nukkua öisin. Ajat muuttuu Äkissäkin.

      • Anonyymi

        Niinhän sitä oli keskusta porukkaa täynnä, Niskasen edusta varsinkin. Joskus 15-20 vuotta sitten. Viikonloppuna jos ajaa illalla keskustan läpi, niin torilla saattaa olla muutama auto ja torin laidalla saman verran, muuten on hiljaista vanhaan aikaan verrattuna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, sen jälkeen ihmisistä on tullut vanhoja ja haluavat nukkua öisin. Ajat muuttuu Äkissäkin.

        Nekin ihmiset vanhenevat jotka nyt ajelevat, en se siitä miksikään muutu ja se on jatkuvuutta.

    • Anonyymi

      https://www.nettiauto.com/audi/a4/12965564 tämä auto paukutteli tällä viikolla.

      Jos tunnette lapsen vanhemmat niin sanokaa, että eivät anna viikkorahaa koko kesänä, kun lapsi ei osaa käyttäytyä missään määrin vaan raha on saanut kuvittelemaan, että omistaa koko kaupungin ja voi häiritä 10 000 asukkaan yöunia ja samalla vaarantaa liikennettä kaahailullaan.

      Ja muistakaa mainita, että katteelliset Mitsubisin omistajat soittivat poliisin, kun oli niin hieno auto pojalla!

      • Anonyymi

        Mitä se tuommonen diisseli pirkkamersu muka paukutteli ? Tööttöä vai .

        Ikää en kehtais tuommosella paskalla ajaa

    • Anonyymi

      Ihan mahtavaa toimintaa Äkin poliisilta. Ollut taas rauhallista ja ei ole tarvinnut nitroja syödä, kun yöllä herää paukkeeseen.

      Naapuri kertoi, että oli moottoripyöräjeppe ja pakettiautojeppe pyörinyt ja saaneet häirikön verkkoon kiinni.

      • Anonyymi

        Ihmisillä on suomessa vapaus liikkua, eikä sitä voi edes poliisi rajoittaa muuten kuin jos rikkoo lakia ja lakia ei rikota, jos on äänekäs auto.

      • Anonyymi

        Ei ne niitä mihinkään verkkoon ole saaneet, jos joku ajaa moottoripyörällä, niin se saa ajaa myös yöllä laillisella kulkuneuvolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisillä on suomessa vapaus liikkua, eikä sitä voi edes poliisi rajoittaa muuten kuin jos rikkoo lakia ja lakia ei rikota, jos on äänekäs auto.

        Lakia kyllä rikotaan jos on äänekäs auto auto tai kaksi pyöräinen !!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne niitä mihinkään verkkoon ole saaneet, jos joku ajaa moottoripyörällä, niin se saa ajaa myös yöllä laillisella kulkuneuvolla.

        Henkilöautoille raja on tämän artikkelin kirjoitushetkellä 74 dB(A), mutta Euroopan parlamentin päätöksellä uusien autojen melurajat tippuvat vähitellen 68 alle desibelin vuoteen 2024 mennessä.31.1.2016

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Henkilöautoille raja on tämän artikkelin kirjoitushetkellä 74 dB(A), mutta Euroopan parlamentin päätöksellä uusien autojen melurajat tippuvat vähitellen 68 alle desibelin vuoteen 2024 mennessä.31.1.2016

        Moottoripyörällä vaikkapa harley davidsonilla ajellaan vaikka olisi yö tai iltamyöhä, saa paukkua ja kuulua, ei se mua haittaa..keskustassa on kiva vääntää kaasua ja kuunnella kaikuja kerrostalojen seinistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moottoripyörällä vaikkapa harley davidsonilla ajellaan vaikka olisi yö tai iltamyöhä, saa paukkua ja kuulua, ei se mua haittaa..keskustassa on kiva vääntää kaasua ja kuunnella kaikuja kerrostalojen seinistä.

        Ei kannata sitten ihmetellä, jos tulee iso sakko ja poliisi vie kilvet sinulta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moottoripyörällä vaikkapa harley davidsonilla ajellaan vaikka olisi yö tai iltamyöhä, saa paukkua ja kuulua, ei se mua haittaa..keskustassa on kiva vääntää kaasua ja kuunnella kaikuja kerrostalojen seinistä.

        Moottoripyörien melurajat

        0,5 m etäisyydeltä pakoputken päästä ja puolella huipputehon kierrosluvusta mitattuna moottoripyörän melu saa olla enintään:
        valmistajankilven arvo +5 dB
        EU-tyyppihyväksymättömissä vuonna 1992 käyttöönotetuissa ja uudemmissa 103 dB
        ennen vuotta 1992 käyttöönotetuissa 106 dB

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moottoripyörien melurajat

        0,5 m etäisyydeltä pakoputken päästä ja puolella huipputehon kierrosluvusta mitattuna moottoripyörän melu saa olla enintään:
        valmistajankilven arvo 5 dB
        EU-tyyppihyväksymättömissä vuonna 1992 käyttöönotetuissa ja uudemmissa 103 dB
        ennen vuotta 1992 käyttöönotetuissa 106 dB

        Ei voi mitään, jos sytytys väliin reistailee ja pätkii, äänet on sallittun rajoissa eikä koskaan ole viety kilpiä eikä sakotettu, joten se niistä sakoista ja kilpien viemisistä.. laki ei koske minua..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi mitään, jos sytytys väliin reistailee ja pätkii, äänet on sallittun rajoissa eikä koskaan ole viety kilpiä eikä sakotettu, joten se niistä sakoista ja kilpien viemisistä.. laki ei koske minua..

        No ehkä tuo paukuttelu korvaa pillunsaanti ongelmat. 2 pyöräiset moottorivehkeet on kaikki penisjatkeita, niin kuin jotkut pitbull koiratkin. Kun pillua ei saa, niin pitää häiriköidä muita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ehkä tuo paukuttelu korvaa pillunsaanti ongelmat. 2 pyöräiset moottorivehkeet on kaikki penisjatkeita, niin kuin jotkut pitbull koiratkin. Kun pillua ei saa, niin pitää häiriköidä muita

        Kateelisten jorinoita, jokaisella omat mieltymykset, toiset ajelee prätkällä toiset ahdistuu kotona, sinä olet ottanut tavaksesi ahdistua kotona, etkä saa kaluasi seisomaan.

    • Anonyymi

      venesatamasa asti kuulu se helvetillinen pauke, luultiin ensin että joku ampuu ilotulitteita. ei ihme, ettei tullu kalaa.

    • Anonyymi

      Jos ihmettelette, ettei pauku enää niin isukki oli kuulema ottanut avaimet haltuunsa ostamaansa autoon, kun kuuli pojan harrastuksista kylällä.

      • Anonyymi

        Isukille pisteet, hieno mies. Vähän remmiä vielä pojan pyllylle niin oppii olemaan XD

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Isukille pisteet, hieno mies. Vähän remmiä vielä pojan pyllylle niin oppii olemaan XD

        Väkivaltainen kurittaminen on kielletty, jos isukki lyö saa isukki syytteen, eikä kukaan ole avaimia vienyt, joutavia kuulopuheita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väkivaltainen kurittaminen on kielletty, jos isukki lyö saa isukki syytteen, eikä kukaan ole avaimia vienyt, joutavia kuulopuheita.

        Siitä mitään syytettä saa.

        Kuulemma isi ei anna enään pojalleen viikkorahaa niin ei ole varaa ajella romullaan

    • Anonyymi

      Seksuaalista turhautumistaanko nuo pojat purkaa paukuttelulla vai yrittävät herätellä henkiin Ukrainasta tulleiden sotatraumoja? Mikä siinä on se perimmäinen tarkoitus?

      • Anonyymi

        Sexin puute saa valittamaan ja vasikoimaan poliisille, harrastaa seksiä iltaisin ennen nukkumaan menoa, niin nukahtaa vaikka paukkuis ympärillä eikä välittäis siitä, jos joku ajelee yöllä.

        Se torialue ei ole mikään yleinen pikkupoikien leikkikenttä. Ei kukaan tervejärkinen jaksa kuunnella sitä teidän paukuttelua ja kaasuttelua. Tuossa on moottoritie minne voi mennä kaasuttelemaan ja paukuttelemaan.

        Paukutelkaa siellä teidän vanhempienne kotipihalla, jos se paukuttelu ei kerran häiritse. Siellä selkeästi harrastetaan sitä peräänkuuluttamaasi sexiäkin, kun on tullut tahroja lakanoiden sijasta yhteiskuntaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se torialue ei ole mikään yleinen pikkupoikien leikkikenttä. Ei kukaan tervejärkinen jaksa kuunnella sitä teidän paukuttelua ja kaasuttelua. Tuossa on moottoritie minne voi mennä kaasuttelemaan ja paukuttelemaan.

        Hommaa aktiivinen kumppani itsellesi, sexi saa unen tulemaan ja aaaaahhh.. nautit vaikka vähän jytää ja paukkuu..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se torialue ei ole mikään yleinen pikkupoikien leikkikenttä. Ei kukaan tervejärkinen jaksa kuunnella sitä teidän paukuttelua ja kaasuttelua. Tuossa on moottoritie minne voi mennä kaasuttelemaan ja paukuttelemaan.

        Tervejärkiset ei asu torinlaidalla

    • Anonyymi

      Taloyhtiön kevätkokouksessa käsiteltiin myös tätä asiaa.

      Asukkaat tekevät läheistä yhteistyötä poliisin kanssa ja soittavat matalalla kynnyksellä poliisin paikalle havaitessaan häiriöitä. Asukkaat myös kirjaavat havaintoja häiriköiden autoista, joka helpottaa poliisin toimintaa ja parantaa alueellista viihtyvyyttä suuresti.

      Poliisilla on ongelma hyvin tiedossa ja alue pyritään rauhoittamaan lopullisesti Äänekoskella asuvien asukkaiden viihtyisyyden ja turvallisuuden takaamiseksi. Poliisi on myös yhteydessä lasten vanhempiin, että heilläkin on tiedossa mitä heidän lapsensa puuhastelevat öisin.

      Torilla voi siis edelleen kokoontua, mutta siellä tapahtuvan asukkaiden herättelyn täytyy loppua. Kevätkokoukseen osallistuneet osakkeenomistajat olivat tästä yksimielisiä.

      Hyvää kesää kaikille. Pidetään Äänekoski jatkossakin viihtyisänä, elinvoimaisena, rauhallisena ja turvallisena asukkaille.

      • Anonyymi

        Aivan sama kunhan muistavat etteivät riko tietosuoijalakia, yklslilönvapautta rekisteriden ylläpitämisessä, kuka todistaa, jos minä ajan "harlikalani" yöllä kaupungin läpi ,että juuri minä olin se ? Toivon muunlaista aloitetta asukkailta ja keskusteluyhteyttä muuoin saa olla rämpätipm..

      • Anonyymi

        Ja pitkät shitit sulle, ajelen ja soitan musiikkia kuin haluan, ei haittaa poliisit, kyttääjille tiedoksi, saatamme myös aktivoida itse taloihin ja asukkaisiin kohdistuvaa toimintaa.

      • Anonyymi

        Aili ja naapurin Sirkka olivat ostaneet kiikaritkin kun komeita poliisimiehiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja pitkät shitit sulle, ajelen ja soitan musiikkia kuin haluan, ei haittaa poliisit, kyttääjille tiedoksi, saatamme myös aktivoida itse taloihin ja asukkaisiin kohdistuvaa toimintaa.

        olet siis minäminäminä nuorisoa, joka kuvittelee omistavansa maailman. aktivoitukaa vaa se lisää poliisin kiinnostusta laittaa teidät vankilaan, jossa opitte sitten käyttäytymään ihmisiksi, jos opitte. ainakin on muutavan vuoden rauhallista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja pitkät shitit sulle, ajelen ja soitan musiikkia kuin haluan, ei haittaa poliisit, kyttääjille tiedoksi, saatamme myös aktivoida itse taloihin ja asukkaisiin kohdistuvaa toimintaa.

        2 §
        Ohjearvot ulkona

        Asumiseen käytettävillä alueilla, virkistysalueilla taajamissa ja taajamien välittömässä läheisyydessä sekä hoito- tai oppilaitoksia palvelevilla alueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää ulkona melun A-painotetun ekvivalenttitason (LAeq) päiväohjearvoa (klo 7-22) 55 dB eikä yöohjearvoa (klo 22-7) 50 dB. Uusilla alueilla on melutason yöohjearvo kuitenkin 45 dB. Oppilaitoksia palvelevilla alueilla ei kuitenkaan sovelleta yöohjearvoja.

        Loma-asumiseen käytettävillä alueilla, leirintäalueilla, taajamien ulkopuolella olevilla virkistysalueilla ja luonnonsuojelualueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää päiväohjearvoa 45 dB eikä yöohjearvoa 40 dB. Loma-asumiseen käytettävillä alueilla taajamassa voidaan kuitenkin soveltaa 1 momentissa mainittuja ohjearvoja. Yöohjearvoa ei sovelleta sellaisilla luonnonsuojelualueilla, joita ei yleisesti käytetä oleskeluun tai luonnon havainnointiin yöllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan sama kunhan muistavat etteivät riko tietosuoijalakia, yklslilönvapautta rekisteriden ylläpitämisessä, kuka todistaa, jos minä ajan "harlikalani" yöllä kaupungin läpi ,että juuri minä olin se ? Toivon muunlaista aloitetta asukkailta ja keskusteluyhteyttä muuoin saa olla rämpätipm..

        Kyllä siitä jatkossakin saa ajella ohi. Tämä nuoriso vaan jää meluamaan torille ja paukuttelemaan pakoputkea niin, että kaikki joilla vielä kuuloa on heräävät yöllä. Siihen on päätetty laittaa loppu yhdessä poliisin ja asukkaiden kanssa.

        Meillä lapsiperheillä, aikuisilla ja vanhuksilla on oikeus nukkua yömme rauhassa. Sitä vastaan on turha vapaan kasvatuksen saaneiden pikkupoikien kapinoida.

        Rekisterinumeroiden kirjaaminen ylös ei myöskään ole laiton henkilötietorekisteri johon viittaat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        2 §
        Ohjearvot ulkona

        Asumiseen käytettävillä alueilla, virkistysalueilla taajamissa ja taajamien välittömässä läheisyydessä sekä hoito- tai oppilaitoksia palvelevilla alueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää ulkona melun A-painotetun ekvivalenttitason (LAeq) päiväohjearvoa (klo 7-22) 55 dB eikä yöohjearvoa (klo 22-7) 50 dB. Uusilla alueilla on melutason yöohjearvo kuitenkin 45 dB. Oppilaitoksia palvelevilla alueilla ei kuitenkaan sovelleta yöohjearvoja.

        Loma-asumiseen käytettävillä alueilla, leirintäalueilla, taajamien ulkopuolella olevilla virkistysalueilla ja luonnonsuojelualueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää päiväohjearvoa 45 dB eikä yöohjearvoa 40 dB. Loma-asumiseen käytettävillä alueilla taajamassa voidaan kuitenkin soveltaa 1 momentissa mainittuja ohjearvoja. Yöohjearvoa ei sovelleta sellaisilla luonnonsuojelualueilla, joita ei yleisesti käytetä oleskeluun tai luonnon havainnointiin yöllä.

        Ihan yx paskan hailee mitä kirjaatte ylös tai milloin, saammehan mekin tietää ketkä ovat tehneet ilmoituksen, torilla tavataan..Luulis poliiseilla olevan tärkeämpääkin tehtävää, kuin leikkiä korttelipoliisia, jatkamme elämää ja se siitä, vaikka kirjaat ylös kaiken mitä näet tai jokaisen paskalla käyntisikin ei se vaikuta meidän elämään.

      • Anonyymi

        Tätä voi tulkita jo vainoamiseksi, siitäkin on olemassa lakipykälissä omat juttunsa.

    • Anonyymi

      Onko siellä torin laidalla vuokralla asuvia. Niitä ei sitten häirinne kun eivät ole kokouksessa olleet osallisina. Vai millainen rotu nämä osakkeenomistajat ovat.

      • Anonyymi

        vuokralaiset harvemmin osallistuvat taloyhtiön kokouksiin ellei taloissa itsessään ole korjaustarve.

    • Anonyymi

      Siinä on ajettu -70 luvun alusta asti... ei se lopu.

    • Anonyymi

      Moottoripyörät on tarkoitettu impotentista kärsiville jälkeen jääneille

      • Anonyymi

        Noin kommentoi vain jälkeenjäänyt ajokortiton teini..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin kommentoi vain jälkeenjäänyt ajokortiton teini..

        Oon 40, ajan harlikalla ilman korttia koska olen kova jätkä, eikä seiso.

        Mee taas peilin eteen kahtomaan että onko amisviikset tuuhentunut

      • Anonyymi

        ei täälä kukaan moottoripyörillä möykkää aiheuta. ja aika harvalla on moottoripyörä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oon 40, ajan harlikalla ilman korttia koska olen kova jätkä, eikä seiso.

        Mee taas peilin eteen kahtomaan että onko amisviikset tuuhentunut

        Meillä katsotaan ei kahtota ja kasvaa kunnolla parta. Opettele kirjoittamaan ja hyväksymään heikkoutesi.

    • Anonyymi

      Ne möykkääjät on niitä parikymppisiä äänekoskelaisia miehiä, jotka yrittää tehdä vaikutuksen takapenkillä istuviin 13-vuotiaisiin tyttöihin. Möykkäävät sen aikaa kunhan vanhemmat saavat tietää touhuistaan.

      • Anonyymi

        Sinulla käy nyt kauheesti kateeksi, kun oma nuoruus on jo aikaa sitten mennyt ja olet itse vaivojesi vanki sekä kärttyinen vanhus, anna nuorten nauttia ja paina pääsi alas.

      • Anonyymi

        Onkohan ne niitä samoja pikkunilkkejä, jotka käy öisin tuhrimassa meidän autokatosta? 8v pojan poikakin piirtää paremmin. Häpeä vanhemmille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla käy nyt kauheesti kateeksi, kun oma nuoruus on jo aikaa sitten mennyt ja olet itse vaivojesi vanki sekä kärttyinen vanhus, anna nuorten nauttia ja paina pääsi alas.

        ei käy kateeksi, kun pojat on lukeneet isin vanhoja v8 lehtiä ja kuvitelleet, että 500e romusta tulee sillä hyvä, kun autopuolella lyö pakoputken poikki.. et taida asua torilla vai oletko noiden pikkunilkkien isä?

    • Anonyymi

      No tässä meidän kerrostalossa torin reunalla terroria aiheuttaa nuottikorvaa kaipaava karaokelaulaja(t). Huudattaa laitteita aamusta iltaan.Nyt vielä keksinyt laittaa kajarin parvekkeelle ja lasit auki.Luulisi tähänkin jo poliisin puuttuvan.

      • Anonyymi

        Kyllä ne puuttuu kun teet ilmoituksen. Tuskinpa ne täältä tulee lukemaan häiriköistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne puuttuu kun teet ilmoituksen. Tuskinpa ne täältä tulee lukemaan häiriköistä

        On siinä mielikuvitusongelmia kerrakseen, asuessasi kaupungin keskustassa pitää ihmisen hyväksyä moottorin äänet ja jonkin tasoinen meteli, laittakaa omat ikkunat kiinni, älkääkä kyttäilkö, niin kaikki muuttuu paremmaksi. Asiat ja äänet pitää vain hyväksyä keskustassa asuessaan.

      • Anonyymi

        on siinä kerrostalokyttä oikein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne puuttuu kun teet ilmoituksen. Tuskinpa ne täältä tulee lukemaan häiriköistä

        On tehty ilmoitus ja valitettu isännöitsijälle.Eivät vaan meinaa saada lakia niille.Hoillottavat aamusta iltamyöhään eikä saa nukuttua kun on vuorotyö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tehty ilmoitus ja valitettu isännöitsijälle.Eivät vaan meinaa saada lakia niille.Hoillottavat aamusta iltamyöhään eikä saa nukuttua kun on vuorotyö.

        itse asun myös torilla, mutta en ole kyllä karaokea kuullut. niitä pikkunilkkejä käy kyllä huudattamassa autoa välillä ja niistä aina ilmoitus poliisille. jos kiikareilla näkee rekisterinumeron niin se ylös myös. loppuu se ihmisten yöunien häirintä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        itse asun myös torilla, mutta en ole kyllä karaokea kuullut. niitä pikkunilkkejä käy kyllä huudattamassa autoa välillä ja niistä aina ilmoitus poliisille. jos kiikareilla näkee rekisterinumeron niin se ylös myös. loppuu se ihmisten yöunien häirintä.

        On tehtävä rikosilmoitus aiheettomasta häiriöilmoittamisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        itse asun myös torilla, mutta en ole kyllä karaokea kuullut. niitä pikkunilkkejä käy kyllä huudattamassa autoa välillä ja niistä aina ilmoitus poliisille. jos kiikareilla näkee rekisterinumeron niin se ylös myös. loppuu se ihmisten yöunien häirintä.

        Poliisin on annettava ilmoittajan nimi, jos sitä kysytään ja siitä voikin sitten "asioida" eteenpäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poliisin on annettava ilmoittajan nimi, jos sitä kysytään ja siitä voikin sitten "asioida" eteenpäin.

        Ei ole.

        Jos olet erimieltä niin voit laittaa tähän lainkohdan missä näin mainitaan. Yörauha kuuluu kaikille.

        Ilmoittajia sen sijaan löytyy torin ympäryksen verran. Kaikki asukkaat ovat kyllästyneet heräilemään öisin. Asuntojen arvo laskee, jos annetaan muutamien pikkunilkkien häiriköidä. Suurin osa nuorista osaa käyttäytyä.

      • Anonyymi

        Ei ole sinusta muuhun kuin täällä uhkailemaan, ilmoittajan nimi on annettava, jos sitä asianosainen kysyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole sinusta muuhun kuin täällä uhkailemaan, ilmoittajan nimi on annettava, jos sitä asianosainen kysyy.

        Kuten sanoin, terve tuloa vaan jos jostakin saat nimeni selville. Viranomainen ei sitä kerro vaikka muuta väitätkin !!

        Joten paukuttele vaan miin kyllä ilmoitan välittömästi poliisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten sanoin, terve tuloa vaan jos jostakin saat nimeni selville. Viranomainen ei sitä kerro vaikka muuta väitätkin !!

        Joten paukuttele vaan miin kyllä ilmoitan välittömästi poliisille.

        Aiheeton soitto ja ilmoitus poikii rikosilmoituksen ja näin sinun nimesi tule emyös esiin, voin tulla kotisi ovelle myös koputteleen.

      • Anonyymi

        Tule sitten paikanpäälle sanomaan, älä täällä urputa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole.

        Jos olet erimieltä niin voit laittaa tähän lainkohdan missä näin mainitaan. Yörauha kuuluu kaikille.

        Ilmoittajia sen sijaan löytyy torin ympäryksen verran. Kaikki asukkaat ovat kyllästyneet heräilemään öisin. Asuntojen arvo laskee, jos annetaan muutamien pikkunilkkien häiriköidä. Suurin osa nuorista osaa käyttäytyä.

        Niin pieni on tämä kylä ja juorut, aina tulee soittajan nimi tietoon ei ne pysy salassa koskaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aiheeton soitto ja ilmoitus poikii rikosilmoituksen ja näin sinun nimesi tule emyös esiin, voin tulla kotisi ovelle myös koputteleen.

        Ei se ole aiheeton soitto, jos yöllä möykätään. Te ootte sitä sakkia, kun serkukset on unohtaneet käyttää ehkäisyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole aiheeton soitto, jos yöllä möykätään. Te ootte sitä sakkia, kun serkukset on unohtaneet käyttää ehkäisyä.

        Kaikkihan ne on serkuksia koskella..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkihan ne on serkuksia koskella..

        Kaikki ei oo sukurutsareita niin kuin sun sukusi on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki ei oo sukurutsareita niin kuin sun sukusi on

        Se koira älähtää mihin kalikka kajahtaa, tais osua ja pahasti, sukurutsit tiedetään joa aikojen alusta, siitä ei pääse koskella eroon edes thaikuista tuoduilla.

    • Anonyymi

      Mitenhän ne asuntojen arvot laskee jos siellä päristellään. Aikansa vinguttavat ja aikuistuttuaan häipyvät muihin hommiin. Onko tämä nyt erityinen tämän tavan ilmiökevät kun tästä näin paljon kirjoitetaan.

      • Anonyymi

        Eivät ymmärrä, että nykyään äänekoskella on poliisi. Tosiaan voivat häipyä muihin hommiin, mutta ei mielellään myöskään varastelemaan perämoottoreita!!!

      • Anonyymi

        ihmiset ei osta asuntoja, jos alue on rauhaton. sillälailla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät ymmärrä, että nykyään äänekoskella on poliisi. Tosiaan voivat häipyä muihin hommiin, mutta ei mielellään myöskään varastelemaan perämoottoreita!!!

        Poliisi? Äänekosken korttelikytät ei jaksa vaivautua kahvikupposen ääreltä muuta kuin "illin" tai kivetyn tappajan perään, Likolahden ja kierälahden asukkaiden seuraamista, pakoputket paukkuu ja sillä siisti, normi toimintaa, älä aina kaikesta valita mokomakin sikaniska.

    • Anonyymi

      Laitettava samanlaiset hyppyrit 50 metrin välein koko keskustaan kuin Suolahdessa. Siellä ei enää asukaan kuin kourallinen ja kylä on tyhjä yöllä ja päivällä.

    • Anonyymi

      Arjan kanssa oltiin parvekkeella ja n. 00:00-00:15 välisenä aikana harmaa auto paukutteli taas putkea. Jäi pysäköimään kauppakadulle ja joku tyttö hyppäsi kyydistä ja sen jälkeen Suolahteen päin mahdollisesti. Arjalla oli kiikarit jääneet autoon niin ei saatu rekisterinumeroa.

      • Anonyymi

        Arjalle terveisiä! Meillä on pihakadulle taas ilmestynyt seinään uusia töhryjä. Tämä täytyy saada loppumaan.

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2057
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1763
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1644
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1450
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      64
      1384
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      19
      1321
    7. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1298
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1292
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1241
    Aihe