YLE vähentänyt taas alueuutisia

Anonyymi

Onko tämä mielestänne fiksua toimintaa. Yle on lopettanut 13.30 alueuutislähetykset Radio Suomelta. Enemmän musiikkia vähemmän asiasisältöjä. Miksi tällaisesta pitää maksaa pakolla, kun samaa on kaupalliset täynnä?

28

295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä niitä alue uutisia tulee ihan riittävästi. Varsinkin kun ne on koko päivän samat. Ei yhtään haittaa ettei klo 13.30 niitä tule

      • Anonyymi

        Mieluummin uutisia kuin samoja vuosikausia kanavalla soitettuja biisejä uudestaan ja uudestaan. Ehkä alue-uutisia tulee riittävästi, mutta tätä vanhaa hittiä hitin perään musiikkia tulee aivan liikaa.

        Pointti on se, että samanlaisesta mistä et joudu maksamaan kaupallisen osalta tai se on vapaaehtoista, pitäisi olla ainakin viihdesisältöjen ja muun identtisen osalta myös YLE:n osalta vapaaehtoista.

        Yleveroa alemmas, kun hömppä lisääntyy ja asia vähentyy.


    • Anonyymi

      YLE on muutenkin heikentänyt alueradioiden ohjelmien tasoa. YLE haluaa olla samanlainen kanava kuin kaupalliset. Esimerkiksi YLE Puhe aamutiimi ei mitenkään edukseen poikkea kaupallisten vastaavista. Aiemmin selvästi erotti että, nyt kuunnellaan yleisradion lähetystä vaan ei enää.

      • Anonyymi

        Erona on Aamypylsyä ei kenenkään ole pakko rahoittaa, Puheen aamua on.


      • Anonyymi

        Puheen aamua muutettiin kuulemma syystä: Kuulijat eivät jaksa kuunnella tuntia, kahta saati kolmea putkeen asiapuhetta vaan väliin tarvitaan musiikkia ja puhutusta sisällöstä täytyy tehdä hötömpää.

        Miten vaikeaa voi olla tajuta. Tällainen ihminen ei alunperinkään ole Puheen kohderyhmää. Miksi kohderyhmää eikä ole edelleenkään, koska kuulijaluvut laskivat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erona on Aamypylsyä ei kenenkään ole pakko rahoittaa, Puheen aamua on.

        Unohdat vallan sen että joka kerta käydessäsi kaupassa, rahoitat kaupallisia asemia tuotteiden hinnoissa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohdat vallan sen että joka kerta käydessäsi kaupassa, rahoitat kaupallisia asemia tuotteiden hinnoissa!

        🤣😂 uskoo ken tahtoo.


    • Anonyymi

      Kellotin 13.00 uutiset. Kestivät jopa 2 min tunnareiden kanssa. Siinä on YLE-verolle vastinetta.

    • Anonyymi

      Ihan tarpeeksi on uutisia.Eipä niitä jona tunti tarvitse tulla.En kyllä katsoikkaan kuin yhdet päivässä.

      • Anonyymi

        Samoja vanhoja hittejäkö ei toisteta ihan tarpeeksi lukuisilla radiokanavilla? Voit kääntä Novalle, Pookille, Iskelmälle, Suomipopille, Aito Iskelmälle... Siinä muutama mainitakseni ja YLE radio Suomi on samoilla apajilla.

        Sama ongelma toki tulee siinä vaiheessa, jos uutiset ovat uusintoja. Samat aiheet luetaan... Kukaan ei pakota YLE:ä tekemään näin uutistenkaan osalta. Se ei silti parane vähentämällä uutisia ja toistamalla vanhoja hittejä enemmän. Eri asia jos tilalla tulisi jotain mitä ei ole miljoonia kertoja soitettu radiossa saati koskaan ennen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoja vanhoja hittejäkö ei toisteta ihan tarpeeksi lukuisilla radiokanavilla? Voit kääntä Novalle, Pookille, Iskelmälle, Suomipopille, Aito Iskelmälle... Siinä muutama mainitakseni ja YLE radio Suomi on samoilla apajilla.

        Sama ongelma toki tulee siinä vaiheessa, jos uutiset ovat uusintoja. Samat aiheet luetaan... Kukaan ei pakota YLE:ä tekemään näin uutistenkaan osalta. Se ei silti parane vähentämällä uutisia ja toistamalla vanhoja hittejä enemmän. Eri asia jos tilalla tulisi jotain mitä ei ole miljoonia kertoja soitettu radiossa saati koskaan ennen.

        Vaihda Järviradioon.Mukavaa musiikkia eikä aina samoja rajoituksia kuin Ylellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaihda Järviradioon.Mukavaa musiikkia eikä aina samoja rajoituksia kuin Ylellä.

        Se ei poista YLE-veroa, vaikka jätän Ylen radiokanavat kuuntelematta. jonka teen jo nyt. Valitettavasti en voi jokapaikassa välttyä niiltä, jos en ole itse vastuussa siitä mikä radiokanava soi vai soiko mikään.

        Radio Soi ja Sea FM ovat järviradiotakin monipuolisempia musiikissa, mutta ei se Järviradiokaan huonoin vaihtoehdoista todellakaan ole ja enemmän asiaa jos sitä kaipaa myös.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ei poista YLE-veroa, vaikka jätän Ylen radiokanavat kuuntelematta. jonka teen jo nyt. Valitettavasti en voi jokapaikassa välttyä niiltä, jos en ole itse vastuussa siitä mikä radiokanava soi vai soiko mikään.

        Radio Soi ja Sea FM ovat järviradiotakin monipuolisempia musiikissa, mutta ei se Järviradiokaan huonoin vaihtoehdoista todellakaan ole ja enemmän asiaa jos sitä kaipaa myös.

        Sanotaan näin Järviradion pitkäaikaisena kuuntelijana että, kanava on muuttunut laajentumisen myötä. Toki sieltä on tiettyjä juontajia menehtynyt ja sitä myötä "tutut" radioäänet vaihtuneet ja osa siirtynyt toisiin tehtäviin. Matintuvan Hannu on ikänsä puolesta jo eläkkeellä joten se varmasti vaikuttaa paljon on äänessä. Monet noista radioäänistä on olleet enemmän tai vähemmän radion kanssa tekemisessä sen alkumetreiltä lähtien.

        Mutta Sea FM on musiikin osalta hieman erilainen kuin Radio Soi. Ja tuo kuuluu perinteisestä radiosta ainoastaan Sipoon suunnalla. Jostain syystä tuo Radio Soi ei kuulu omassa radiossa vaikka jopa joitain viron teletornista harjumaalta lähetettyjä asemia on mahdollisuus kuuunnella.

        Radio Soi ja Sea FM taitavat molemmat olla enempi vain musiikkia jukebox tyyliin soittavia asioita eivät poikkea noista Bauerin asemista muutama minuutti puhetta ja taas musiikkia-tyylillä.

        Radio Helsinki on laajentunut kuuluvuudessa uusille paikkakunnille mitä pidätte tuon radiokanavan tarjonnasta? Siellähän on ohjelmiakin eikä pelkkää ohjelmavirtaa. Olipa kanavasta muuten mitä mieltä tahansa.


      • Anonyymi

        Vaikka sinä et kaipaa asiaa vaan turhanpäiväistä hömpää ja samoja biisejä, hyväksy asia että joku muu haluaa YLE:ltä ihan muita asioita. Ei maksaa siitä mitä on ihan tarpeeksi ilmaiseksi kaupallisilla kanavillakin kuultavissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka sinä et kaipaa asiaa vaan turhanpäiväistä hömpää ja samoja biisejä, hyväksy asia että joku muu haluaa YLE:ltä ihan muita asioita. Ei maksaa siitä mitä on ihan tarpeeksi ilmaiseksi kaupallisilla kanavillakin kuultavissa.

        Muista että rahoitat kaupa.. ääh älä jaksa enää 🥱


    • Anonyymi

      Aina samoista asioista aloituksia . Todennäköisesti samalta ihmiseltä. Ylelle on jo monta ketjua. Tämänkin aloituksen olisi voinut lisätä niihin kommenttina. mitään aikaansaamattoman aloitus joka ei johda mihinkään

      • Anonyymi

        No jos on esim. espoolainen radioharrastaja niin kyllähän ylestä kannattaa aloittaa aina uusi viestiketju samoin vanhoin sisällöin.


      • Anonyymi

        Kaikki kritiikki missä vain on parempaa ja on edes mahdollisuus vaikuttavuutten, kuin vaieta YLE:n huonontumisesta tyystin.

        Ihan aiheellista ihmettelyä mielestäni. Kaikille ei ehkä riitä 163 euron vastineeksi pelkkä hömppä ja vanhat isoimmat hitit.


    • Anonyymi

      Hienoa YLE kun pitää tunkea Lapin uutisiin nyt Keminkin asioita ja entistä vähemmän tulee alueeni uutisia, mutta uutisten kestoa ette voi pidentää. Onko Rovaniemi niin mitätön paikka?

      • Anonyymi

        Kemi on yhtä paljon Lappia kuin Rovaniemi tai Inari.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kemi on yhtä paljon Lappia kuin Rovaniemi tai Inari.

        KYLLÄ, mutta ei sen takia pitäisi alueellisten asioiden uutisointia vähentää radiossa. Miten voi olla niin tarpeellista saada enemmän tilaa toistaa vanhoja kaikkien tietämiä hittibiisejä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KYLLÄ, mutta ei sen takia pitäisi alueellisten asioiden uutisointia vähentää radiossa. Miten voi olla niin tarpeellista saada enemmän tilaa toistaa vanhoja kaikkien tietämiä hittibiisejä.

        Vaadin Loimaalle omia Ylen alueuutisia!!!!!!!!!!!!!


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Se, mitä olen esim. tv:sta vähänkään uutisia katsonut, niin aika harvoin omalla alueella tapahtuu juurikaan mitään. Minusta nekin ja niiden lähettämiset voisi lopettaa ihan kokonaan.

      • Anonyymi

        Tai sitten siitä mitä alueellasi ja lähialueilla tapahtuu ei vain uutisoida. Siitä tuntemukseksi. Kunhan nyt ensiksi ne tarpeettomat turhakkeet karsitaan pois tai sitten YLE-verosta pitäisi luopua kokonaan.

        Nämä huomiot nyt tämän palstan aihepiiriin sopien.
        Uusintoja tulee monesti enemmän kuin kuapallisilla tv-kanavilla.
        Radiokanaville YLE:llä kelpaavat vain hittibiisit
        Monet kappaleet ovat soineet kuukausia kaupallisilla ennen kuin kelpaavat YLE:llä soittoon
        Samoja urheilutapahtumia, leffoja, sarjoja ja dokkareita on aivan liikaa YLE:n ohjelmistossa, mitä kaupallisten tarjoajien kanavilla / streemauspalvelussa on samanaikaisesti tai ollut aiemmin.

        Miksi YLE:n pitää maksaa ohjelmistoonsa elokuva, joka on tullut satoja kertoja kaupallisilta ja tulee jatkossakin. VMP!


    • Anonyymi

      Mihin YLE panee rahojansa? Ainakaan se ei näy ohjelmasisällöissä. Uutiset kauttaaltaan näivettyneet ja muutenkin televisiossa ja radiossa vähemmän asiasisältöjä ja puhetta kuin koskaan aiemmin. Minne se raha katoaa?

    • Anonyymi

      Onhan tästä puhuttu, kun joku väittää ettei ole noteerattu.

    • Anonyymi

      Leikkuriin!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      250
      4526
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      125
      2965
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2732
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1700
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1553
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      17
      1437
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      52
      1295
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      202
      1067
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1055
    Aihe