Vastamielenosoittajat lähtevät kadulle torjumaan Elokapinaa

Anonyymi

Vastamielenosoittajat lähtevät kadulle torjumaan Elokapinaa

ILKKA LUUKKONEN | 28.09.2021 | 10:36

Tavanomaista, kuten melkeinpä asialle kuin asialle, sanoo poliisi.

Ympäristöjärjestö Elokapinan mielenosoitus keskiviikkona saa rinnalleen vastamielenosoituksen. Asiasta on tehty ilmoitus poliisille, sanoo ylikomisario Heikki Porola Helsingin poliisilaitokselta.

– Se on tavanomainen vastamielenosoitus, kuten melkeinpä asialle kuin asialle, Porola sanoo.

Hänen mukaansa kyse on muutaman kymmenen ihmisen protestista Elokapinan varsinaiselle mielenosoitukselle. Elokapinan mukaan sen mielenosoitukseen Helsingin keskustassa osallistuu noin tuhat ihmistä. Porolan mukaan vastamielenosoitus lisännee hieman poliisin työmäärää.

– Neuvotteluja pitää käydä senkin joukon kanssa, että asiat sujuvat turvallisesti ja laillisesti. Meillä on lähtökohta se, että kaikki noudattavat lakia.

Elokapina on ilmoittanut, että se katkaisee keskiviikosta lähtien liikenteen Mannerheimintiellä. Poliisi on kuitenkin todennut, ettei tämä käy päinsä ja että mielenosoitus pitää siirtää muualle, esimerkiksi Kansalaistorille. Neuvotteluja on käyty, mutta ne eivät ole edenneet.

Mannerheimintiellä siis alkaa tapahtua keskiviikkona?

– Meidän näkemyksemme on se, että ei ala tapahtua, mutta jollakulla muulla voi olla jotain muuta ajatusta, Porola sanoo.

Elokapinan mielenosoituksen on määrä kestää kymmenen päivää. Järjestön mukaan se aiheuttaa kohtuullista haittaa liikenteelle.

Lue myös: MTV: ”Poliiseja ei riitä vahtimaan 10 päivän telttaleiriä Mannerheimintiellä”

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

        Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
        Maailman menoa
        232
        7087
      2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

        "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
        Maailman menoa
        165
        3710
      3. Haluaisitko enemmän ?

        Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
        Ikävä
        171
        1775
      4. Vihjeitä kaivatusta

        Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
        Ikävä
        72
        1595
      5. Rakas mussukka

        anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
        Ikävä
        70
        1134
      6. Niin pettynyt

        Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
        Ikävä
        126
        1091
      7. Mira Luoti, Vain Elämää

        kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
        Maailman menoa
        6
        1017
      8. Lieksa missä syy?

        Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
        Lieksa
        127
        923
      9. Martina Jeopardyssa

        Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
        Kotimaiset julkkisjuorut
        205
        904
      10. Faktat kehiin!

        kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
        Ikävä
        102
        863
      Aihe