Vuodevaatteita

Näin unta, että olin jossakin vieraassa asunnossa kylässä miestuttavani luona - hän oli ilmeisesti eronnut avovaimostaan. Minulle oli tehty talon olohuoneeseen vuode. Vuoteeseen (yksin) käydessäni ihmettelin, että miksei peitolla ollut pussilakanaa, eikä tyynyllä tyynyliinaa.

Sitten minulle oli tulevinaan vessahätä ja kun menin etsimään WC:tä, peiton ja tyynyn kanssa juoksennellen huoneesta toiseen, tulin käytävämalliseen tilaan. Isoimman vessan (miestuttava kertoi niitä olevan kolme) taakse muodostui jonoa, ja ensimmäisenä vessaan menikin aviomieheni; en tiennyt hänenkin olevan siellä käymässä. Sitten meni miestuttavani, ja kun hän tuli vessasta hän sanoi siellä olevan niin pahanhajuista, ettei halua minun menevän sinne. (näin hereillä aika hilpeää =)) Jouduin siis odottelemaan lisää, enkä ilmeisesti koskaan mennytkään vessaan...

Voisiko tuolla numerolla 3 olla jotain merkitystä, se tuli esille aiemmassa samanyön unessa kellonaikana? Isovanhempani olivat päiväunilla ja kävin kurkkaamassa kolmen aikoihin, kesken leipomiseni, ovatko he vielä kunnossa. Pelkäsin hirveästi heidän kuolevan nukkuessaan. He olivat tässä unessa muuttaneet takaisin lapsuudenkotiini. Isovanhempani nukkuivat muuten samassa asennossa, kuin minä ja mieheni oikeastikin: kyljellään ja miehen rinta selkää vasten.
1107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olet hakemassa helpotusta elämääsi itsesi ulkopuolelta. Sinulle ei siellä kyllä ole oikein sijattua paikkaa. Et kuulu sinne. Etsit siis väärästä paikasta helpotusta. Vessan etsiminen on helpotuksen hakemista. Et pääse sinne, aina jokin este, mies tekee näitä esteitä, et saa helpotusta asioihin, jonottaminen verottaa omanarvontunnettasi, ehkä sitä onkin jollain tavalla verottanut jokin aisa. Numerolla kolme voisi vessaunessa olla se merkitys, että kolmas kerta toden sanoo, yritit nyt vessaan 2 kertaa, kolmatta ei vielä tullut. Ehkä kolmannen kerran kannattaa vielä sitten yrittää jotain asiaa, jossa on ollut vaikeuksia.
Olisiko tämä vaikeus parisuhteessanne, kun tuo kellokin oli sitten kolme kun isovanhemmat nukkui, ne olivat kylläkin unessa sinä ja miehesi, kolmas kerta toden sanoo, voisi olla se viesti teille. Yrittäkää siis vielä kerran. Älä vain vielä totea kaikkea kuolleksi. On vielä mahdollisuus. Ainakin yrittää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja vessa kirjoitti:

Näin unta, että olin jossakin vieraassa asunnossa kylässä miestuttavani luona - hän oli ilmeisesti eronnut avovaimostaan. Minulle oli tehty talon olohuoneeseen vuode. Vuoteeseen (yksin) käydessäni ihmettelin, että miksei peitolla ollut pussilakanaa, eikä tyynyllä tyynyliinaa.

Sitten minulle oli tulevinaan vessahätä ja kun menin etsimään WC:tä, peiton ja tyynyn kanssa juoksennellen huoneesta toiseen, tulin käytävämalliseen tilaan. Isoimman vessan (miestuttava kertoi niitä olevan kolme) taakse muodostui jonoa, ja ensimmäisenä vessaan menikin aviomieheni; en tiennyt hänenkin olevan siellä käymässä. Sitten meni miestuttavani, ja kun hän tuli vessasta hän sanoi siellä olevan niin pahanhajuista, ettei halua minun menevän sinne. (näin hereillä aika hilpeää =)) Jouduin siis odottelemaan lisää, enkä ilmeisesti koskaan mennytkään vessaan...

Voisiko tuolla numerolla 3 olla jotain merkitystä, se tuli esille aiemmassa samanyön unessa kellonaikana? Isovanhempani olivat päiväunilla ja kävin kurkkaamassa kolmen aikoihin, kesken leipomiseni, ovatko he vielä kunnossa. Pelkäsin hirveästi heidän kuolevan nukkuessaan. He olivat tässä unessa muuttaneet takaisin lapsuudenkotiini. Isovanhempani nukkuivat muuten samassa asennossa, kuin minä ja mieheni oikeastikin: kyljellään ja miehen rinta selkää vasten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu