Hyvä huolto Tampereen vieressä.

Olen motoristiurani aikana käynyt monessa huollossa, hyvissä ja huonoissa. Nyt kävin testaamassa Kataforin huoltoa, olleet kuulemma viime kesästä Hondan merkkihuolto. Tuntiveloitus oli vain 45e kun tampereella saa maksaa kympin enempi. Vaikka huolto oli vasta pyörän ensimmäinen niin sain tosi hyvän kuvan työstä ja siittä mitä ne teki pyörälle. Asiakaspalvelukin oli erittäin mielekästä ja kahvitkin sai varrotessa. Ne tekivät pyörälle samalla jonkun tehdaskamppis tarkistuksen jarruihin, kysyivät vielä itse että olenko saanut kutsun että sen vois tehdä samalla. Itse olin unohtanut jo koko lapun mikä tuli talvella. Ei voi muuta sanoa kun 10 pistettä ja papukaijamerkki pojille
3819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ainakin Jämsässä huoltokaksikko
www.huolto-kaksikko.com
tekee ammattitaidolla ja löytyy testivehkeitä.

Äänestä
  • s.joen ypäristössä on useita pajoja..vain yhdestä olen saanut asiallista palvelua,
    Pienkonehuolto Alanen on sellainen.
    yleensä saa henkilön siellä hyvin kiinni, tietävät tilanteen.. neuvoo-suosittelee.
    on keskusteleva.
    Ymmärrän kyllä että monet huollot ovat tuskassa kaikenmailman turhiin kyselijöihin ..miten lataan akun ..miten ketjunsuojan saan irti.

    useimmista saa kysyessä täysin asittomia vastauksia.. jos sinulla viasta joku diagnoosi.. yksikin paja sanoi "no korjaa sitten itte" sovitut ajat heittää helposti viikon jopa 2..

    Äänestä

Missähän päin Tampereen lähellä tää huoltoliike on, pyöräni olisi huollon tarpeessa ja voisin kokeilla sitä liikettä.
En löytänyt sillä nimellä keltasilta sivuilta
(Katafori) oliko oikein.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


CBR1100XX_ kirjoitti:

Olen motoristiurani aikana käynyt monessa huollossa, hyvissä ja huonoissa. Nyt kävin testaamassa Kataforin huoltoa, olleet kuulemma viime kesästä Hondan merkkihuolto. Tuntiveloitus oli vain 45e kun tampereella saa maksaa kympin enempi. Vaikka huolto oli vasta pyörän ensimmäinen niin sain tosi hyvän kuvan työstä ja siittä mitä ne teki pyörälle. Asiakaspalvelukin oli erittäin mielekästä ja kahvitkin sai varrotessa. Ne tekivät pyörälle samalla jonkun tehdaskamppis tarkistuksen jarruihin, kysyivät vielä itse että olenko saanut kutsun että sen vois tehdä samalla. Itse olin unohtanut jo koko lapun mikä tuli talvella. Ei voi muuta sanoa kun 10 pistettä ja papukaijamerkki pojille

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu