Tutkintapyyntökampanja osana yhteisövainoa

Anonyymi

Tutkintapyyntökampanja osana vainoa

Yleisyys?

11

208

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oikeusjärjestelmän hyväksikäyttö osana yhteisövainoa.

      Esimerkiksi sadat tai tuhannet perheet/ihmiaet tuhoavat yhden perheen elämää kiimaisesti mutta eivät rehellisesti vaan uhria, marttyyria esittäen. Heille toiminta tuo elämään merkityksen. Antaa energiaa, pitää parisuhteen kunnossa.

      Rikkovat tahallisesti suunnitelmallisesti järjestelmällisesti systeemisesti uhrinsa kotirauhaa nautiskellen ja addiktoituneena. Tehden kuitenkin uhristaam kotirauhatutkintapyyntöjä.

      Rikkovat uhrinsa kunniaa levittäen valheita, mustamaalaten, esittäen uhria. Mutta tekevät uhristaan kunnianloukkaustutkintapyyntöjä.

      Kaikki tämä tehdään uhrin läheisille, eli koko lapsuuden ajan satojen ihmisten vihan ja melukampanjan kohde. Ei yhtään taukoa.

      Voiko selvitä hengissä.

      Jos yksi potkii niin hengissä voi selvitä mutta jos 50 perhettä 3 polvessa potkii yhtö eli sadat ihniaet potkivat yhtä perhettä, ihminen todennäköisesti kuolee sydämen pysäytykseen, aivoninfarktiin tai kaiklo elintoiminnot vain loppuvat koska ihminen om rikki.

      Jos tällaista voidaan tehdä minulle se voi yleistyä. Mitä ihmisestä on tullut?

      • Anonyymi

        Säälittävää. Tämä vaino on sairaalloista ja tämän massapropagandan levittäjäkin tiedetään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Säälittävää. Tämä vaino on sairaalloista ja tämän massapropagandan levittäjäkin tiedetään.

        Tämä koskee mitä ilmeisimmin keskusteluita Satakunnassa tapahtuneesta yhden perheen viranomaisvainoamisesta ja murhayrityksestä, jossa on politiikka osallisena.
        Kyse henkirikoksen yrityksestä. Satakunnan sairaanhoitopiiri on tapauksessa kyseessä.


    • Anonyymi

      Satakunnasta en kirjoita

    • Anonyymi

      Normaalisti ihmisillä ei tuota vaikeuksua elää niim ettänaapuriin ei tuiteta höiriötä. Onnistuu 98% ihmisistä vuodesta toiseen. Ihan riippumatta perhetilanteesta yms Itsekin pitävät kotirauhasta

      Sitten joku voi aloittaa mt- kiiman, jossa pakkomielle, merkitys, tarkoitus, elömälle tulee meluaminen, jonkun vahtiminen ja tahallinenhäiriköinti, sadismi, julmuus, pahuus.

    • Anonyymi

      99% muuttaa okt koska hiljaista. Lähes koskaanokt alueilla ei ole melua.


      Jos jatkuva ulkoilusta aiheutuva meteli kuuluu vuodesta toiseen sisälle, on joku laittanut vainon vaikuttanut ihmisten käytökseen niin ertä vaihtoehdoista elää valitaan sadismi

    • Anonyymi

      99% muuttaa okt koska hiljaista. Lähes koskaanokt alueilla ei ole melua.


      Jos jatkuva ulkoilusta aiheutuva meteli kuuluu vuodesta toiseen sisälle, on joku laittanut vainon vaikuttanut ihmisten käytökseen niin ertä vaihtoehdoista elää valitaan sadismi

      Jos esim tiskaat 4 kertaa päivssä plus laitat ruokaa 4 kertaa päivässä ja istut syömässä keittiössä 4 kertaa päiväsdä

      Naapurin mies seisoo joka kerran auton vieressä tai koko perhe

      Tunteja päivässä

      Uudehkojen autojen vieressä monet ei seiso yhtäön

      Tai max kerran kuussa

      Ei niitö itse korjata

      Miten tällaiseen voi olla aikaa

      Tämmöistä tekee kaikki mieget kiima alueella

    • Anonyymi

      Aikaisemmin ihmiset seisoi kadulla katsorn minua kun puuhasin keityiösdä, maslittamisesta 2007 alkaen

      Nyt omissa pihoissa

      Tienaavatko huumekaupasta ihmiskaupasta vedonlylnnistä

      Yhteisvainorinki

    • Anonyymi

      Muualla mieget potkii jätkiään perseelle kuskaa kustantaa kannustaa miten tämä meni

    • Anonyymi

      Plus kahvinhaut, plus völipalat jne joo oon koko ajan keittiösdä, mutta miten yhdessä paikkaa voi kaikki miehet etuoven vieressä pällistellä, miten muualla ei ketään.

    • Anonyymi

      Seisoskelu ja pyöriminen lienee osa yhteisövainon provosointia, jonka tarkoitus kertoa, että olet vahdittu, saada reagoimaanjolloin rikostuomio, saada stressaantumaan, jotta sairastut kuolet, mikä vainon tarkoitus.

      Vainoajillle hauskanpito, hupia, peli, elämää suurempaa yhteisöllisyyttä tarjoava elämäntarkoitus, energiaa, säpinää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      65
      630
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe