On tärkeätä muistaa että rahvaan lukutaito on tuolloin ollut hekkoa. Monet eivät osanneet lainkaan lukea. Usko Jumalaan on koettu syvällä tunnetasolla ja opetus oli lestadiolaisuudessakin alkuun vallan maallikoiden varassa. Johan Raattamaa oli ruotsalainen kategeetta. Lestadius kuoli n. 17 vuotta liikkeen perustamisen jälkeen 1861. Liikkeen johtajaksi jäi kategeetta Raattamaa. Maallikkopuhuja siis. Raattamaan kuoltua asetelma oli jo valmis jakaantumaan osiin. Näin tapahtuikin. Raattamaan kaltaista laajan luottamuksen omaavaa "gurua" ei enään ollut. "Kalifin" paikalle oli tuolloin jo useampiakin tulijoita. Luonnollinen seuraus.
Luonnotonta (kun Kristukselle yksin kuuluvasta seurakunnasta puhutaan) oli sen sijaan entisten veljien ja sisarien tuomitseminen menettämään taivasosuutensa siksi, kun ei heidän seuransa ja opetuksensa enään kelvannut.
Pääosin, kahta ryhmää lukuun ottamatta, lestadiolaisuuden nimellä kulkevat ryhmät ovat samassa poterossa, ymmärtämättä mitä tarkoittaa että Jeesus Kristus on ainut Tie Totuus ja Elämä, ja sitä että me syntiset voimme pelastua ainostaan Jumalan armosta Kristuksen tähden, uskon kautta. Emme siis taustayhteisöjemme, kirkkojemme tai kirkkokuntiemme kautta. Emme sen kautta että jonkun liha olisi tullut pyhemmäksi kun jonkun toisen liha, tai jonkun teot enemmän Jumalalle kelpaaviksi kun jonkun toisen teot.
Multa on multaa ja multana pysyy. Synti ei ihmisen kehosta koskaan poistu ja pinikin synti on yhtä kadottava kun suurenakin pidetty synti. On vain YKSI tie. Jeesus Kristus Jumalan Poika Vapahtaja.
Arvosteltaessa 1800 luvulla syntyneitä herätysliikkeitä
18
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Keategeetta ja sakramantti. No ei kai sitä hitsarilta voi enempää odottaa. Vanha tarina lusikasta ja kauhasta pitää paikkansa. Kyllä voi ihminen olla tyhmä yrittäessään käyttää sivistyssanoja osaamatta edes niiden oikeinkirjoitusta.
- Anonyymi
tyhmä ei huomaa ja viisas on vaiti
- Anonyymi
Sinä tyhmä olet, sosiaalinen raakile, kyvytön luomaan ja ylläpitämään ihmissuhteita. Sairas mieleltäsi, mutta riittävän ylpeä hakeutuaksesi hoitoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä tyhmä olet, sosiaalinen raakile, kyvytön luomaan ja ylläpitämään ihmissuhteita. Sairas mieleltäsi, mutta riittävän ylpeä hakeutuaksesi hoitoon.
Ad hominem ?
- Anonyymi
vaito oli monta päivää hiljaa, sitten pokka petti
piti prilijeerata taas - Anonyymi
Vaikuttaisi ihan että poteroihin on saatava kannetkin päälle, ihan kuin sota-aikana oli monta hirsikertaa ja savutorvissa sulut !
onhan se vähän haittaa nopeille kranuiskuille, mutta kuitenkin.
tiety oli kaks reittiäkin kuin oravanpesässä jos vain mahdollista sellainen väsätä. - Anonyymi
ei se ole pahin ongelma se osaamattomuus kauan sitten, mutta kun se ei ole mihinkään siitä korjaantunut, niin mitäs sille asialle pitäisi tehdä !?!
- Anonyymi
Osaamattomuutta on ollut ennen, on nyt ja tulee olemaan. Siihen ei perustukaan Jumalan valtakunnan menestys - se perustuu Jumalan omaan työhön Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa ja Pyhässä Hengessä meidän syntisyydestämme ja osaamattomuudestamme huolimatta.
Jumalan valtakunnan rajoja ei meille näytetä, kuitenkin tiedämme, että olemme sisällä Jumalan valtakunnassa, koska olemme saaneet syntimme anteeksi. Iloitkaamme siitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osaamattomuutta on ollut ennen, on nyt ja tulee olemaan. Siihen ei perustukaan Jumalan valtakunnan menestys - se perustuu Jumalan omaan työhön Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa ja Pyhässä Hengessä meidän syntisyydestämme ja osaamattomuudestamme huolimatta.
Jumalan valtakunnan rajoja ei meille näytetä, kuitenkin tiedämme, että olemme sisällä Jumalan valtakunnassa, koska olemme saaneet syntimme anteeksi. Iloitkaamme siitä.Miksi sitten teit aloituksen jossa osaamattomuus näyttäytyy ongelmana, missä lokiikka !?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sitten teit aloituksen jossa osaamattomuus näyttäytyy ongelmana, missä lokiikka !?
Ongelma on J.O. Sosiaalisesti vaikeavammainen henkilö,
Avaus on minun ja se on täyttä asiaa. Mutta sinun kopiosi 01.10.2021 18:23 ei liity mitenkään minuun.
Sen sijaan se on astetta viisaamman henkilön viesti, jossa puututtiin oleelliseen.
Mitä on ajateltava ihmisestä jolle toisen kirjoittama yksi väärä kirjain aioheuttaa häpeämättömän panetteluviestin kirjoittamisen. En ihmettele, että yksin elää ja yksin pysyy loppuikänsä tuo halveksittavasti käyttäytyvä moukka. Mitä kylvää sitä niittää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osaamattomuutta on ollut ennen, on nyt ja tulee olemaan. Siihen ei perustukaan Jumalan valtakunnan menestys - se perustuu Jumalan omaan työhön Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa ja Pyhässä Hengessä meidän syntisyydestämme ja osaamattomuudestamme huolimatta.
Jumalan valtakunnan rajoja ei meille näytetä, kuitenkin tiedämme, että olemme sisällä Jumalan valtakunnassa, koska olemme saaneet syntimme anteeksi. Iloitkaamme siitä.Nämä jumalaksi tekeytyvät sosiaalivammaiset kuten J.O. eivät sitä määrittele mikä on osaamista ja mikä ei ole. Maailma ei ole niin yksinkertainen kun tuollaiset sosiaalisissa haavoissaan mätänevät ylpeät ihmiset jotka eivät sen tähden haleutua ajoissa hoitoon.
Mutta joo, viestisi 01.10.2021 15:13 on täyttä asiaa. On hyvin vaarallinen sairaus eristäytyä omaan kuviteltuun osaamiseensa ja alkaa halveksimaan muita. Siinä kärsii eniten itse. Kuten on tämänkin henkilön elämässä nähty.
Lestadiolaisen herätysliikkeen tarina on se, jonka avauksessani kerroin. Kristusta (Jumalan Sanaa) hyvin vähän tunnetaan, yhditykselle ja erityisesti näitä eri lohkoja johtaville henkilöille on annettu asema ja kunnia joka kuuluu yksin Jumalalle.
Kun ryhmässä kunkuksi korotettu on kupsahtanut, on seuraavan kunkun paikasta tullut taistelu ja kaksi ryhmää on ollut tuloksena.
Ryhmiä voi olla ja niitä on kristinuskossa runsaasti, tuhansia, mutta ylimmäiseksi tuomariksi ryhtyminen ja yhteistyöstä muiden kristittyjen kanssa kieltäytyminen on pelkkää itsepetosta.
- Anonyymi
Arvosteltaessa 1800 luvulla syntyneitä herätysliikkeitä
Arvostelen,koska on alistamista,pedofiilia,eriarvoistumista,outoja turhia sääntöjä,pelkoa vaikka uskonnon pitäisi olla Rakkaus,rangaistuksia,ahdistamista,hoitokokouksia,hylkäämistä jne..
Lukematon määrä asioita jollet ole ruodussa.
Sairaat ihmiset johtavat sairaita..
Itse kyllä USKON mutta,ei ikinä uskoni lähtisi lahkoista,toisten puhumisista,jääräpäiden jauhannasta,alistamisesta ja hyväksi käytöstä.
Lahkoille 1800 luku sanon,haistakaa pask..ihan saatanasta olette!
Mielen sotkijat!- Anonyymi
Uskot itseesi, ja pseudolehtiin, ja sen vuoksi tulet pettymään todella pahasti, kun lähtöhetkesi tästä ajasta koittaa.
Jos haluat lestadiolaisuudesta jotakin tietää, ja kristinuskosta yleensäkin, niin tervetuloa nettisivuille ja myös vierailulle seurakokouksiin.
Kiroilu ja valehtelu sujuu sinulta mallikkaasti kyllä, nämä avut eivät valitettavasti pelasta ketään helvetistä. 😥
- Anonyymi
Lukutaidottamat poropaimenet alkoivat jumalaa kiittämään...
Suuta ei saatu tukittua vaikka lukeminen ei onnistunut..
kuultua kyllä ymmärrettiin...
Siitäkös oppineet riemastuivat...
mm.Gustav Johanson.- Anonyymi
Ne miehet söivät todennäköisesti psilosybiiniä sisältäviä sieniä (suippumadonlakkeja) ja tätä kautta pääsivät hyvinkin lähelle jumalaa, vaikka lukeminen ei onnistunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne miehet söivät todennäköisesti psilosybiiniä sisältäviä sieniä (suippumadonlakkeja) ja tätä kautta pääsivät hyvinkin lähelle jumalaa, vaikka lukeminen ei onnistunut.
Älä sano väärää todistusta lähimmäisistäsi. Sen sijaan rukoile parannuksen armoa omalle kohdallesi.
- Anonyymi
Tuohon suiden tukkimisyrityksiin Jumalaa kiittäviltä ihmisiltä en oikein usko. Jumalanpalveluksissa toki voi olla, että ääneen kiittäviä katsottiin pitkin nenän vartta?
Lestadiuksen ollessa pappina, sillä paikkakunnalla oli yksi tehtailija, joka suututti Lestaiusta.
Liekkö Lars Lestadiuksen herraviha ja lukeneiston turha arvostelu niiltä ajoilta peräisin?
Lestadiuksella oli selkeästi luterilaisesta tunnustuksesta poikkeavia käsityksiä. Varsinaisesti lestadiolaisuus meni pahasti pieleen vasta Johan Raattamaan johdossa. Lestadius kuoli jo v.1861, liike oli hyvin nuori vielä tuolloin.
- Anonyymi
Paavali kirjoittaa korinttolaiskirjeessä:
"Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.
Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on.
Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi.
Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, Jumala saattaa turmioon hänet. Jumalan temppeli on pyhä, ja tämä temppeli olette te."
Me olemme Jumalan temppeli - se kuulostaa uskomattomalta, mutta niin se on, koska Raamattu sen todistaa. Sen mukaisesti me saamme elää ja se mukaisesti suhtautua toisiimme. Jumala meitä siinä auttakoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit337591Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834516Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne663113- 552156
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281699Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71677Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3511463Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us141419Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581119Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2761070