Huomautus, käsitys, huomautus, ei syytettä

Anonyymi

13

61

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ainoa vaikutus noilla käsityksillä ja huomautuksilla on se että niille nauretaan viraston kahvihuoneessa. Onhan se hyvä että laillisuusvalvojat tuottavat iloa muuten niin ankeaan virastoelämään mutta huolestuttavaa ja huonoa on se että laillisuusvalvojat tekevät samalla itsestään naurunalaisia pellejä.

      Lainuudistukset toimivat vain silloin jos lakia noudatetaan, Kelan toimeentulotukiohjeissa on jo nyt paljon laittomuuksia ja jos niihin ei puututa niin niitä on lain uudistuksen jälkeenkin. Laki takaa sosiaaliturvan mutta Kela lain toimeenpanijana yrittää kaikin keinoin estää sen toteutumisen varsin kyseenalaisin ja jopa laittomin keinoin.

      • Laittomuus on sitä jos rahaa tulee vähemmän mitä LAIN MUKAAN pitäisi tulla tai päätös on muuten lain vastainen.

        Minulla on tapana AINA tarkistaa päätöksen LAILLISUUS ihan ensimmäiseksi, tuosta johtuen monta valitusta on jäänyt tekemättä ja kyllä sen nykyisin huomaa heti ensi silmäyksellä onko päätös laillinen vai ei. Em. syystä muutosprosentti on reilusti normaalia suurempi, yli 90% päätöksistä on muuttunut ja/tai laillisuusvalvojilta on tullut moitteita viranomaiselle. Tuo 10% muutoksen hauista on tullut urheiluhenkisitä kokeiluista joista tosin joku on mennyt läpi.
        Esim. aktiivimallin innoittamana tehty protestimielinen valitus 21,5-kertoimen käytöstä meni läpi ja Kela-parka hävisi hallinto-oikeudessa ja joutui maksamaan n. 600 €, en uskonut voittavani sitä mutta valitin silti. Samaan aikaan vireillä ollut 10€ lasku ei mennyt vaikka luulin sen jutun voittavani. Aikoinaan vesimaksuasiassa Kela luovutti kun sai lausuntopyynnön hallinto-oikeudesta, sen verran pätevät perusteluni olivat ettei Kela pystynyt kumoamaan niitä. Sen jälkeen ei Kelan oikaisuvaatimuskeskuksessa ole järkeä havaittu.
        Tämä on ihan normaalia omista oikeuksistaan tietoisen kiinni kiinni pitävän ihmisen toimintaa.

        Palstan idiootit nälvijät haukkuvat muita keskustelijoita vatipäiksi kun eivät ymmärrä mitään itse asiasta eivätkä ota niihin kantaa. Vatipääksi haukkumiseen riittää noiden virkanilkkien perseen nuolijoiden mielestä se että on perustellusti eri mieltä heidän kanssaan. Todennäköisesti e ovat itse virkanilkkejä tai heidän jälkeläisiään tai sitten muuten vaan sekopäitä persläpiä.

      • Anonyymi
        167-176 kirjoitti:

        Laittomuus on sitä jos rahaa tulee vähemmän mitä LAIN MUKAAN pitäisi tulla tai päätös on muuten lain vastainen.

        Palaa nyt rakas pötköpölvästi vaan sinne eläketuellesi.. Sun pötköjäs EVVK..

        "en uskonut voittavani sitä mutta valitin silti. "

        Jeesus mikä nuija...:D

      • Anonyymi kirjoitti:

        Noista valituksista ei tiedä milloin ne menee läpi ja milloin ei. Valittamisessa ei ole mitään hävittävää eikä varsinkaan hävettävää kävi niissä miten tahansa. Mieshän se on hävinnytkin mies ja helevetin huono mies onkin ja myös niin että Kelahan se on hävinnytkin Kela ja helevetin huono Kela onkin 😁 😆 😅 😂 🤣

        Suakin elättänyt vuosikymmenet, eikä Kela ole hävinnyt mitään vaan valtio, joka on kustantanut sinun pötköpölvästin elämän vuosikymmenien ajan, ennen Kelaa oma kuntasi, joka vastasi toimeentulotuesta ennen kuin se siirtyi Kelaan. Ennen haukuit samalla tavoin kuntaasi, kun raukkariepu et saanut 10e lumenluontilaskua yhteiskunnan maksettavaksi... Painu v.. n ja vie tyhjänpäiväiset löperryksesi mennnessäsi, kukaan ei sun kommenttejasi enää kaipaa!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä perusteella kuvittelet päättäväsi siitä mitä joku toinen tekee/on tekemättä, minne painuu/on painumatta tai mitä kirjoittaa/on kirjoittamatta?
        "kukaan ei sun kommenttejasi enää kaipaa!!"
        Oletko kysynyt kaikilta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suakin elättänyt vuosikymmenet, eikä Kela ole hävinnyt mitään vaan valtio, joka on kustantanut sinun pötköpölvästin elämän vuosikymmenien ajan, ennen Kelaa oma kuntasi, joka vastasi toimeentulotuesta ennen kuin se siirtyi Kelaan. Ennen haukuit samalla tavoin kuntaasi, kun raukkariepu et saanut 10e lumenluontilaskua yhteiskunnan maksettavaksi... Painu v.. n ja vie tyhjänpäiväiset löperryksesi mennnessäsi, kukaan ei sun kommenttejasi enää kaipaa!!

        Kovat on puheet kun ei sinulla oikeasti ole valtaa päättää edes omista tekemisistäsi saati sitten muiden. Sinulla ei ole päätösvaltaa edes siihen milloin käyt paskalla vaan siitä päättää peräsuolesi jolla on siis enemmän valtaa kun sinulla itselläsi 😁 😆 😅 😂 🤣

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suakin elättänyt vuosikymmenet, eikä Kela ole hävinnyt mitään vaan valtio, joka on kustantanut sinun pötköpölvästin elämän vuosikymmenien ajan, ennen Kelaa oma kuntasi, joka vastasi toimeentulotuesta ennen kuin se siirtyi Kelaan. Ennen haukuit samalla tavoin kuntaasi, kun raukkariepu et saanut 10e lumenluontilaskua yhteiskunnan maksettavaksi... Painu v.. n ja vie tyhjänpäiväiset löperryksesi mennnessäsi, kukaan ei sun kommenttejasi enää kaipaa!!

        On jollain suuret luulot itsestään kun kuvittelee päättävänsä siitä mitä teen tai mitä kirjoitan 😁 😆 😅 😂 🤣

      • Anonyymi
        167-176 kirjoitti:

        On jollain suuret luulot itsestään kun kuvittelee päättävänsä siitä mitä teen tai mitä kirjoitan 😁 😆 😅 😂 🤣

        Vai kymppiä olet läski pummanut lumenluontikulunkeja valituksen kautta...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vai kymppiä olet läski pummanut lumenluontikulunkeja valituksen kautta...

        En ole mitään pummanut vaan olen käyttänyt lakisääteistä oikeuttani muutoksenhakuun.
        Tietääkseni et ole minua nähnyt joten et tiedä sitäkään olenko läski vai en. On se ihme että kaikkein hölmöimmät kuvittelee tietävänsä eniten.

        Pienin kiista koski vesimaksun huomioimista, 3,40€/kk. Kela luovutti kun sai lausuntopyynnön hallinto-oikeudesta.
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/14660184/vesimaksun-quotkohtuullistaminenquot-laitonta!!

        Mulla on nollatoleranssi Kelan perseilyjen suhteen ja viimeisin asumistuen tarkistus tulee johtamaan taas jälkiselvittelyihin Kelan toiminnasta vaikka itse päätös on nyt tehty ja oikein. Ei näytä lakien noudattaminen Kelalle vieläkään maistuvan. Siinä on parikin asiaa joista harkitsen rikosilmoituksen tekemistä, kanteluratkaisuissa on laillisuusvalvojat jo aiemmin huomauttaneet Kelaa noista asioista joten kanteluista ei ole hyötyä.
        Kissakin oppii sisäsiistiksi kun sille syöttää omaa paskaansa, Kelan virkanilkit eivät ole yhtä oppivaisia.

        No, saat jotain "äksöniä" elämääsi sentään ilmaiseksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No, saat jotain "äksöniä" elämääsi sentään ilmaiseksi.

        Mulla tuota "äksöniä" on viime aikoina ollut ihan tarpeeksi, en kerro mitä ettei nälvijät saa taas vettä myllyynsä.
        Nyt kun virkanilkkien kostomahdollisuuksia ei juuri ole voin toimia vapaasti ja järjestelmällisesti eikä kiirettäkään ole kun virkarikoksen vanhentumisaika on vähintään 5 vuotta ja siksi voisin kaivella vielä vanhojakin asioita ja saatan niin tehdäkin jos alkavat änkyröidä.
        En kyllä vieläkään ymmärrä sitä miksi Kela-raukka kerjää itselleen harmeja ja ikävyyksiä toimimalla lain vastaisesti, en usko ollenkaan että siellä ei lakia osata vaan toiminta on täysin tahallista.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1501
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1103
    3. 82
      982
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      806
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      774
    6. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      760
    7. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      713
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      700
    10. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      681
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      656
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      582
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      39
      522
    18. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      513
    19. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      512
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      508
    Aihe