Heräsin ja avasin silmät

Anonyymi

Olin parisuhteessa noin 2 vuotta ihmisen kanssa, joka alussa hurmasi minut ulkonäöllään ja olemuksellaan. Tuntui ihmeelliseltä ja upealta se alku. Kuitenkin vaistosin jo varhaisessa vaiheessa ihan viikossa tai kuukaudessa tässä ihastuksen kohteessa olevan jotain mitä en kuitenkaan voinut sanoa mitä se oli. Ne oli sellaisia hetkiä, jossa tämä ihminen oli siinä, mutta ei kuitenkaan ja aivan todella pieniä hetkiä. Menin kuitenkin hänen kanssa eteenpäin ja se alku on sitä ihanaa aikaa kun tehdään kaikkea, ollaan yhdessä, viestitellään, tunnetta, läheisyyttä, ihastusta, tutustumista, keskusteluja ja kaikkea mitä siinä alussa voi olla. Sitten tuli se tapahtuma jonne oli sovittu mennä. Oli syy mikä tahansa lopuksi niin siihen tapahtumaan ei ollut lippuja. Molemmat varmaan muisteli, jotta toinen hankkii ne ja sitten tämä väärinkäsitys oli sen suhteen nyt. Alkoi huuto, syyttely, kirosanoja ja itsekkin pelästyin oikein, että kuka tämä ihminen on. Hommasin uudet liput samalle iltaselle ja kaikki hyvin lopuksi, mutta silloin todella kohtasin aivan toisen ihmisen ja se jäi päähäni. Kaikki meni suhteellisen normaalisti eteenpäin lukuun ottamatta niitä samoja hetkiä mitä näin jo ihan alussa. Ne muuttui osaksi normaalia. Keskustelua hänen kanssa oli aluksi mukava käydä kuitenkaan ne eivät menneet hänen puoleltaan kuin tiettyyn asti, mutta normaalia eri asiosta kuitenkin. Kun oli kulunut hieman aikaa enemmän aloin huomaamaan kuinka olin maksajan paikalla yleensä. Kyllä toinenkin aluksi jotain pieniä tekemisiä maksoi, mutta se suhde oli alusta alkaen epätasapainossa aina loppuun saakka. Kun otin puheeksi sen ihan asiallisesti hän loukkaantui hieman, mutta myöhemmin kun otin toisen kerran puheeksi tuli taas esiin toinen ihminen. Huuto, kiukku, viha. Se osaksi vaikutti, että sen suhteen aloin olemaan varoinen mitä hänen kanssa voi puhua. Kun se alkuvaihe oli ohi aloin näkemään hänessä kyllästyneisyyttä ja hänkin otti sen puheeksi, kuinka hän on miettinyt ja ei oikein tiedä mitä haluaa. Juteltiin ja kyselin mitä voisimme tehdä. Keskustelun jälkeen ainakin oli parempi mieli molemmilla ja uskoa taas, mutta se hänen tapansa hän mieleen tälläkin kertaa. Lämmintä ja kylmää. Ne saattoi muuttua koko tänä aikana ihan riippuen päivästä. Tein omasta mielestäni hänelle paljon, mutta itse sain murusia. Lomat oli yhdessä ja sielläkin olin maksaja ja jotenkin odotti tai johdatteli aina sen niin, että sinähän tämän varasit niin maksaja olin minä. Rajansa kaikella ja näin jälkikäteen sen suhteen se oli oma valinta, mutta normaali ihmissuhde ei ole vaan otan ja toinen antaa. Monia eri varoitusmerkkejä oli ilmassa, mutta en nähnyt niitä. Jossain vaiheessa otin puheeksi hänen ailahtelu vaisuutensa. Näin hänen sisällään jotain mitä hän kantaa ja ei halua sitä kertoa. Meni aikaa eteempäin oli ylä - ja alamäkiä hänen mielialassa ja koetin piristää häntä eri tavoin. Sitten tuli korona ja se vaihe oli ehkä rauhallisin sellainen tasainen hänen kanssa. Tehtiin niitä asioita mitä pystyttiin ja kaikki tuntui normaalilta. Kunnes huomasin, että hän alkoi taas kyllästyä. Kyllä siinä koettiin kaikkien kärsivällisyyttä varmaankin kun korona sulki paljon asioita ja tekemisiä. Piti taas yrittää piristää ja vaatiihan se hieman, mutta taas minä yksin. Ehdottelin eri asioita saamatta mitään hänen ehdotuksia häneltä itseltään ja tuntui kun olisin ollut joku sirkus, jossa on eri ohjelmanumeroita ja yksi sitten valitsee niistä oman mielensä mukaan. Koko juttu oli ihan vääristynyt ja itse aloin herätä, että ei tämä voi olla näin. Toinen ei sitoudu, osallistu tai mitenkään jaa omaa elämää muuten kuin pinnallisesti. En voi sanoa onko tämä henkilö narsisti, mutta näen, että jotain piirteitä on ja takana tiedän, että hänellä ei ole ollut mitään helppoa. Kun kysyin mitä hän haluaa sain vastaukseksi.
Helppoa ja mutkatonta elämää sekä hän haluaa nähdä mitä maailma voi hänelle antaa. Oli asioita mistä hän ei voinut kertoa vaikka itkeskeli niistä ja sekin jotenkin oli outoa. Hän huomasi minussa muutoksia myös ja sanoi niistä ihan asiallisesti ja samoin. Etäinen alusta saakka hänestä sai kuvan vaikka itse aika avoin.
Tuntuu nyt, että olin hänelle joku matkan varrella missä hän sai, mutta ei antanut oikeastaan mitään. Harmittaa tietysti, mutta koen myös helpotusta tietäen ettei suhde ollut mitenkään sellainen mitä itse kukin odottaa.
Nyt se on takana ja opin ainakin jotain.

10

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Narsistille on ominaista tuo, että ottaa ja hyötyy mutta ei itse panosta. Toisaalta monikaan ei eroon pääse ihan vähällä jos kyse on oikeasti narsistista.

    • Anonyymi

      Tuo kaikki oli kuin sanasta sanaan minun elämästäni, on kuin olisin itse tuon kirjoittanut, hätkäytti todella. Olin suhteessa näin jälkikäteen mietittynä aika tavalla narsistisen naishenkilön kanssa. Alussa kaikki oli intensiivistä ja ihanaa, olin parasta mitä hän oli kohdannut. Olin komea ja fiksu yms. yhteen muuttamisestakin tuli jo varmasti kolmansilla treffeillä puhetta. Noin vuosi meni hyvin, mutta sitten tuli ihmeellisiä raivareita käsittämättömän pienistä syistä, jopa lapseni valmistujaisjuhlien järjestelyistä, joita olimme exäni kanssa miettineet. Lähellä oli etten saanut mustaa silmää, mutta ulos pakkaseen minut heitettiin keskellä talviyötä, kun en suostunut toimimaan hänen tahdon mukaan juhlien järjestelyssä, olisi pitänyt olla erijuhlat . Hän ei ollut edes tavannut tytärtäni. Yhtenä päivänä hän saattoi olla kuin herran enkeli, toisena päivänä kun tapasimme saattoi raivo syntyä aivan mitättömästä asiasta jota jäin ihmettelemään. Luonteeltani olen tasainen ja rauhallinen, joten hammasta sain purra monesti. Rahan käytön suhteen minä oli yleensä se maksaja, illalliset , matkat, leffat teatterit yms tilattiin aina minun kortilla ja hyvä jos maksoi edes osan jostain, jos jotain olimme sopineet hänen maksavan niin sain muistutella häntä monesti, pikku hiljaa haistoin mikä homman nimi oli. Olin kuulemma useimmiten maksaja, koska olin mies ja miehen tulee maksaa. Vuosien myötä huomasin, että olin se joka antoi ja palveli, mutta kun näin jälkeenpäin mietin niin hän ei juuri mitään koskaan antanut vastapainoksi. Välillä oli tunne kuin olisin ollut vain pelkkä tarvekalu, jota tarvittiin silloin, kun tarvittiin palveluita ja ajanvietettä, henkistä syvällistä yhteyttä tähän naiseen en koskaan juuri löytänyt. Nätti hän oli ja panosti kyllä tarvittaessa ulkoiseen habitukseen paljonkin rahaa ja mielellään otti arvokkaita lahjoja vastaan, mutta mitään vastavuoroisuutta ei hänestä suhteessa saanut. Mielenkiintoinen seikka minkä huomasin hänessä oli vähäinen ystäväpiiri ja kohtuullisen reipas alkoholin käyttö, lisäksi monia ihmisiä hän nimitti narsisteiksi, eikä hän koskaan löytänyt vikaa itsestään vaan kaikki riidat ja loukkaukset johtuivat muista.

    • Anonyymi

      Heräsin myös ja avasin silmät:
      Suuri osa ihmisiä ei ole lainkaan luottamuksen arvoisia, eikä heille edes kannata puhua lainkaan.


      ppoiiuuuyuy

      • Anonyymi

        Kauheeta manipulointia valeilla...ei semmoseen kannata osallistua.
        Pitää vain putsata päänsä moisesta,.


        poiuyyyy


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kauheeta manipulointia valeilla...ei semmoseen kannata osallistua.
        Pitää vain putsata päänsä moisesta,.


        poiuyyyy

        Soopaa en suostu puhumaan enää kenenkään kanssa, jossain se raja pitää mennä.
        Poistun täältä yrittämään kirjoittaa laatutasoista tekstiä.



        poiuuyyyyt


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soopaa en suostu puhumaan enää kenenkään kanssa, jossain se raja pitää mennä.
        Poistun täältä yrittämään kirjoittaa laatutasoista tekstiä.



        poiuuyyyyt

        Mä luulen, että tää mun vanhempia koskeva asia tästä asettuu. En enää puhu asiasta ulkopuolisille. En enää soittele epäluotettaville tahoille. Tietämättömille ihmisille ei kannata puhua, se on saamani kova koulu.


        ppoioiuuyuy


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä luulen, että tää mun vanhempia koskeva asia tästä asettuu. En enää puhu asiasta ulkopuolisille. En enää soittele epäluotettaville tahoille. Tietämättömille ihmisille ei kannata puhua, se on saamani kova koulu.


        ppoioiuuyuy

        "Apu", jota mä oon saanut on semmosta, että mua häiriköidään niin, että on vaikea voida elää elää elämän hyvää puolta rauhassa....tragikoomista...


        ppoiiuiuu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Apu", jota mä oon saanut on semmosta, että mua häiriköidään niin, että on vaikea voida elää elää elämän hyvää puolta rauhassa....tragikoomista...


        ppoiiuiuu

        mutta niin en kyl osallistu moiseen enää.


        ppoiuuyuy


    • Anonyymi

      Pääseekö narsistista koskaan ilman lähestymiskieltoa, vai pääseekö edes sitten??

    • Anonyymi

      Ilmeisesti tuota kriisipuhelinkokemusta ei pysty millään konstilla korjaamaan.
      Se on vaan kärsittävä. Miksköhän tollastakin jouduin kokemaan. ..pelkkää sotkua elämään.


      ppiuiuyuyuy

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9479
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      392
      4017
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2790
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2554
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      178
      2538
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1803
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1632
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1590
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1403
    Aihe