Suora vetoomus/käsky/pyyntö sinulle mies lammas-komppaneineen: Lopeta minun seuranta, tarkkailu ja

Anonyymi

stalkkaaminen! Toisen tietotekniikan seuranta, salakuuntelu omassa kodissa, ja kaiken maailman oman mielikuvituksen avulla keksittyjen juttujen ja valheiden kertominen "totuutena", jossa ei ole totuuden häivääkään.

Perustelet/kauppaat itsellesi sinun apulaisille/lampaille: "haluan suojella" "Haluan hänelle parasta" antamalla mukamas jotakin "suojelua", jotta ihmiset/lampaat uskoo, ja monihan uskoo (tämä on tämän hetkinen tilanne minun kohdalla, mutta joskus aiemmin yritit tuhota minua, saada hulluksi - ei se onnistu minun kohdallani eikä tule koskaan onnistumaan). Ja tätä stalkkausta on kestänyt jo kauan 7 - 8 vuotta. Meni vuosia ennen kuin havahduin. Nyt tiedän, mutta ongelmana on, miten sen todistan, vaikka tiedän asian olevan juuri niin kuin sanoin, ja vielä pahempaakin, mutta minulta puuttuvat todisteet mustaa valkoisella, ja se on ongelma. Tiedän, että kohteita on muitakin, tarkoitusperät suhteessa kohteeseen ovat vain erilaiset.

Ja pyydänkin kaikkia niitä (teitä on useipia), jotka tietävät tästä, ja heillä on enemmän mustaa valkoisella kuin mulla, niin puuttukaa asiaan. Tiedän myös, että olet menettänyt monia entisiä "liittolaisia", koska heille on avautunut se oikea ymmärrys, mistä tästä on kysymys, ja se on väärin. Ja heitä nyt pyydänkin tekemään asialle stoppi, koska teillä on sitä "mustaa valkoisella". Minulta puuttuu se todistusaineisto vaikka tiedänkin hyvin pitkälle (en kaikkea), mitä olet tehnyt, ja sen on loputtava.

Toisen tietokoneelle tehty murtautumminen on rikos. Toisen asunnossa käyminen, kun asunto on tyhjä on rikos. Millä sinä sen teet? Saanut teetettyä avaimet? Taloyhtiön/huoltomiehen kautta? Joku muu taho?
Puhelimeen murtautuminen, kaikki nämä ovat todella törkeitä rikoksia. Puhumattakaan toisen pankki/terveystietojen roistoaminen.

Teet tämän kaiken sinun "vallan", joka suvun ja nimen kautta ovat tulleet, vaikka teot ovat täysin sairaita ja laittomia. Toteutat kaikki toimet suhdeverkoston ansiosta, koska moni ei sano osaa/uskolla kieltäytyä. Tiedän myös, että tässä sinun lammasjoukossa on paljon media-alan ihmisiä, ja teillä kaikilla on resurssit jo valmiiksi totetuttaa kaikki nämä urkkimiset, koska teillä on pelit ja vehkeet totetuttaa niitä.

Ja niille, jotka alkavat lyömään hokemalla :"hae hoitoon", niin totean, ei ole tarvetta. Tämä on todellisuutta, ja itseasiassa tänä päivänä ei kovin monimutkaista toteuttaa, kun resurssit, laitteet ja osaamista riittää. Jokainen, joka on yhtään kartalla tekniikasta tietää tämän, ja sitä valitettavasti käytetään väärin. Ymmärrän myös, jos "hae hoitoon" tulee ensimmäisenä mieleen, mutta on myös ymmärrettävä, että se on aika pieni prosentti, jotka sairastavat skitsofreniaa, jossa he näkevät ja kuulevat ääniä, ja epäilevät, että heitä seurataan yms. yms. mutta onneeksi heitä on kuitenkin loppujen lopuksi vähän, ja tätä telelaitteisiin tunkeutumista pitää ymmärtää, että se on tänä päivänä itseasiassa yleisempää kuin edes tavalliset ihmiset ymmärtävät. Ja sitä narsku/psykopaatit käyttävät, jotka/joilla on pelit ja vehkeet ja resurssit ja mielenkiintoa tällaiseen terroritekoon. Ja heillä ei omatunto soimaa.

Tämä oli kehoitus, ei keskustelujen avaus, toki saatte keskustellakin aiheesta, mutta itse en tule kommentoimaan tai vastaamaan tähän enempää.

3

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niinpä, et tietenkään tule sillä vedätät tätä tarinaa pähisemällä suurella miehisellä vaikutusvallallasi, mitä ei ole olemassakaan ja ilman vipuapuja et kykene edes stalkkaamiseen. Niin turhake olet.

    • Anonyymi

      Olet täysin oikeassa tässä asiassa. Minä olen loppu tähän vuosikausia jatkuneeseen kiusaamiseen ja stalkkaamiseen, tietokoneelleni ja puhelimelleni murtautumisen, henkilökohtaisten kuvieni ja viestieni levittämiseen, uhkailuun ja kiristykseen jne. Mikäli kuvittelit että voit jatkaa touhua loputtomiin se kuvittelu loppui nyt. Poliisille on jo tehty ilmoitus ja mikäli kodistani löytyy yksikin seurantalaite olet isossa kusessa. Hanki itsellesi elämä ja lopeta minun elämäni kautta eläminen. En halua enää ikinä kuulla sinusta sanaakaan ja olen kertonut kaikille perheenjäsenilleni mitä aiot joten uhkailu ei toimi siinäkään suhteessa. Et pysty enää satuttamaan minua. Haluan sanoa teille kaikille ketkä olette vuosien varrella osallistuneet ilkkumiseen ja kiusaamiseen joka kohdistunut minuun kun olin heikossa kunnossa henkisesti, olette kaikki silmissäni nollia, täysiä kusipäisiä lampaita ja karma tulee vielä korjaamaan teidätkin viimeistään tuomiopäivänä. Itse elän jatkossa vapaana, muutan pois nykyisestä asunnostani jotta ette kiusaa tulevaa asukasta tämä tiedoksi. Jospa oppisitte sen että tämä ei ole leikkiä kiusaamisen uhreille. Teitä voi kovasti naurattaa kun näette että joku harrastaa seksiä kotonaan kameroiden surratessa tietämättömänä koko asiasta. Tämä kertookin vain teistä, olette 2 vuotiaan tasolla mentaalisesti. Piste. Hyvästi.

    • Anonyymi

      Olet sama joka väitti tuolla naisia miehiksi? Sanon vaan pitkään aloitukseesi, että olen oikeasti nainen, en tiedä kuka sinä olet enkä ole millään tavalla kiinnostunut sinusta.

      Palstalle kirjoittamisellani ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi. Joskus ärsyynnyn kun olet niin kiivas inttäjä, mutta se ei tarkoita että olisin mies tai sanani olisi sinulle tarkoitettu. Sinä itse vänkäät väkisin joka ketjuun. En edes halua jutella kanssasi.

      Sivusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.

      Tämä asia ihmetyttää suuresti.
      Maailman menoa
      150
      3805
    2. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      86
      3229
    3. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      85
      2644
    4. Suomalainen lähti ilman takkia sotaan

      Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.
      Maailman menoa
      7
      2426
    5. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      247
      2373
    6. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      39
      2226
    7. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      84
      1833
    8. Mies älä

      Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
      Ikävä
      42
      979
    9. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      95
      958
    10. Mä tiedän

      Että sä tiedät, että mä tiedän, että sä tiedät. Me molemmat tiedetään. Onko näin?
      Ikävä
      53
      849
    Aihe