Joulupukki sai tulla

Anonyymi

Tästä tapauksesta on jo vuosia aikaa, kun oli joulupukkina naapurin perheessä. Naapuriini muutti aikoinaan mukava perhe omakotitaloon, heillä oli kaksi tytärtä, vanhempi tyttäristä asui jo omillaan, mutta nuorempi tytär kävi vielä koulua ja asui vanhempiensa kanssa. Olimme naapureiden kanssa aika paljon tekemisissä, kun täällä maaseudulla asutaan. Nuorempi tyttäristä oli kesätöissäkin minun puutarhalla, kun muuta kesätyötä ei ollut silloin tarjolla, näppärä tyttö ja joskus oli jopa pientä flirttiäkin, mutta ei sen kummempaa, olihan tuo tyttö minua 16 vuotta nuorempi.
Muutamia vuosia kului ja tuo vanhempi tyttäristä avioitui ja naapureille syntyi ensimmäinen lapsenlapsi. Yhtenä jouluna naapurit sitten pyysivät minua heille jouluaattona joulupukiksi. Mikäpä siinä, se sopi minun suunnitelmiin, kun olin juuri eronnut ja vietin yksin joulua, niin olihan se vaihtelua aattoiltaan käydä naapurissa esiintymässä joulupukkina.
Matkaa naapuriin oli vain pari sataa metriä, mutta pakkasta oli lähes 30 astetta, joten menin autolla punaisissa pukin varusteissa sinne. Otin sovitusti lahjasäkin piharakennuksesta ja astelin ulko-ovelle, oven tuli avaamaan perheen isäntä ja toivotti tervetulleeksi joulupukin. Olohuoneessa odottelikin jo pieni tyttö hieman arkailleen joulupukkia äitinsä kanssa ja muu perhe oli siinä myös läsnä. Heitin siinä tuttua joulupukin tarinaa, kun olin aiemminkin ollut joulupukkina. Olihan siellä ollut kilttiä lapsia, niin pieni, kuin isommatkin. Lahjatkin sain jakoon, kun nuorempi talon tyttäristä tuli auttamaan, Hanna oli jo lähes parikymppinen, hän oli tehnyt itselleen äitinsä neulekoneella punaisen villamekon ja oli varsin jouluisen oloinen punaisine tonttulakkeineen ja tuo villamekko oli niin vartalon myötäinen, että siinä hänen hyörimistään lahjojen jakamisen kanssa katsellessa minulla alkoi tuntumaan housuissa ahtaalta, onneksi pukin vaatteet olivat sen verran väljät ettei sitä nähnyt ajattelin.
Lahjat oli saatu jaettua ja naapurit halusivat vielä valokuvia, siinä oli porukkaa pukin ympärillä ja siinä sitten Hanna kysyi, että saako hän istua pukin syliin. Siinä sitä sitten oltiin, Hannan istuessa syliini aika reilusti tunsin hänen painuvan täydessä seisokissa olevaa kyrpääni vasten. Ohhoh, Hanna kuiskasi minulle, jouluhalkoko siellä on!
Hanna vielä korjasi asentoaan sylissäni ja hieroi itseään kyrpääni vasten, kun perhe lauloi vielä joulupukille kuvien ottamisen päätteeksi. Tämä alkoi menemään jo aika mielenkiintoiseksi.
Siinä sitten laulujen loputtua oli pakko todeta, että vielä on monta paikkaa joulupukilla käymättä, pitää joutua seuraavaan paikkaan. Olin jo lähdössä, kun Hanna otti kännykkänsä esille ja luki siitä tekstiviestiä, kysyi minulta, että voisiko pukki vielä tulla yhteen paikkaan, kun sinne pitäisi saada joulupukki tulemaan. Olisi kuulemasti kiireellinen ja hänen lähtee kyllä mukaan auttamaan, ei ole kovin kaukana se paikka.
Mikäpä siinä totesin, joulupukilta on nyt varmaan unohtunut joku osoite, kun tätä ikääkin alkaa olemaan. Voidaanhan sinne mennä, jos lähdet Hanna kerta mukaan, tiedät varmaan tien.
Hanna sanoi vielä vanhemmilleen, että hän taitaa jäädä sinne paikkaan lopuksi aattoiltaa ja menee sieltä sitten aamulla joulukirkkoon, niin ei tarvitse joulupukin enää ajella enempiä aattoiltana.
Olin hieman ihmeissäni ja hieman vain arvelin, että mihin asti pitäisi vielä mennä esiintymään joulupukkina, kun en Hannan kavereista juuri tiennyt. Vaan, kun pääsimme autolleni, kysyin Hannalta, että mihin suuntaa nyt ajetaan.
-Nyt kuule ajetaan vain ihan sinun luokse, minua panettaa niin, että ei mitään määrää. Minä olen se paikka mihin joulupukin pitää tulla! Ja ei ole kiirettä, saadaan naida vaikka koko yö aamuun asti, minä mihinkään joulukirkkoon mene. Eikös meillä ollut jo kesällä sen verran silmäpeliä, että ei varmaan ole sinullekaan vastenmielistä ja kyllä sulla tuo kyrpä seisoo siinä mallissa, että varmaan alkaa joulu hyvin.
Niinhän se sitten meni aattoilta ja joulupäiväkin mukavasti tuon naapurin tytön kanssa.

2

9743

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ...olihan tuo melkoinen joulu, kun sitä näin jälkeenpäin muistelee. Me ei päästy kotonani, kuin eteiseen, niin aloimme jo toisiamme siinä hyväilemään ja kourimaan, minulla vieläkin joulupukin asu päällä ja se hassu partanaamarikin, missä oli ne feikkisilmälasit. Hanna tunnusteli kyrpääni ja minä puolestani Hannan märkää pillua neulepuvun takaa. Hanna huokaili, että tekee tosi hyvää, voinko tulla takaapäin, on kyllä pillerit ja voit tulla paljaalla.
      Siinähän me sitten jo heti eteisessä naitiin, Hanna otti portaikosta tukea ja minä panin takaapäin, eteisen peilistä katselin naimistamme. Uuh, kun tekee hyvää, pane vaan lujempaa, on tätä odotettu, Hanna vaati. Ei siinä kovin pitkään mennyt, kun alkoi tuntumaan, että minulta lähtee lasti. Mä en pysty pidättelemään, on sun pillu niin kireä, totesin Hannalle. Uuh, anna tulla vaan, multa tulee ihan kohta, tuleeee ihaan kohtaaa, pane vaan lujempaa, tuleeeee... Ja sitten minulta tuli ja panin vielä minkä ehdin, sinne meni koko lasti Hannan pilluun.
      Huh, olipas se, todettiin siinä ja ollaan vasta eteisessä!

      Siinä se jouluaatto sitten vasta oikein alkoikin, todettiin siinä eteisessä, että voitaisiin mennä saunaan ja pesulle, kun päästään näistä vaatteista. Joulupukin asuni oli hieman tähmääntynyt, mutta ensi jouluun sen kyllä ehtii pesemään. Hannan vaatteet olivat sentään säilyneet siistimpänä, kun olin nostanut sitä neulemekkoa ylemmäs.
      Kyllähän se sitten selvisi, että Hanna oli suunnitellut tätä jo ennen joulua hyvissä ajoin ehdottamalla, että minä voisin tulla heille joulupukiksi, tekstiviestinkin hän oli itse lähettänyt omaan puhelimeen valmiiksi. Se punainen neulepukukin oli tehty tarkoituksella niin mittojen mukaan, että sen kanssa pystyi häärimään lahjojen kanssa siinä.
      Kyllä se jouluaatto ja vielä joulupäiväkin meni meiltä ihan naidessa, iltapäivällä Hanna lähti kotiinsa "joulukirkon" jälkeen. Tosin hän kyllä tuli tapaninpäivänä iltapäivällä käymään, kun oli jotain unohtunut luokseni...
      Loppiaiseen asti meillä tätä sitten jatkui, että lähes joka päivä Hanna tuli luokseni jossain vaiheessa, kun hän kävi ulkoilemassa iltalenkillä ja tuli tietysti heti luokseni.
      Loppiaisen jälkeen Hanna lähti takaisin opiskelemaan ja yhteydenpitomme jäi vähemmälle, kunnes sitten hiihtolomalla hän tuli käymään, niin pääsin sauvomaan.
      Vielä pääsiäisenä olimme Hannan kanssa, mutta sitten meistä kumpikin löysi ikäistään seuraa ja suhteemme jäi vain ystävyyden asteelle. Hannan vanhemmatkin erosivat ja he muuttivat pois naapurista. Mukavat muistot kuitenkin!

      • Anonyymi

        Diipadaapa liibalaaba trallallaa uffafaa joo sahapukki


    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      408
      3223
    2. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      99
      2400
    3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      1
      2329
    4. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      22
      2009
    5. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      188
      1536
    6. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      11
      1357
    7. Sukupuolen merkitys elämässäsi?

      Jäin tuossa toista ketjua lukiessani miettimään seuraavaa ... Kuinka paljon koet sukupuolesi vaikuttavan/vaikuttaneen el
      Sinkut
      202
      1150
    8. Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne

      niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,
      Ikävä
      44
      1102
    9. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      93
      1021
    10. Iltalehden evästeasetukset

      No nyt pomppas! Avasin Iltalehden sivut ja niin kuin silloin tällöin sattuu, sivusto kysyi evästeasetuksia, joihin ylee
      Maailman menoa
      119
      982
    Aihe