Eikös palkkojen leikkaaminen hoitajilta tuonutkaan tulosta ja hoiva-ala vain kärsii lisää?
Minkälainen pääministeri te oikein olitte?
Minkälainen pääministeri te oikein olitte?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Sipilä on oilea johtaja, Marin ei. Sitä todistavat myös ratkaisut.
miksi kansa ei ummarra mm maahanmuutto 2015?
Kuin kaksi mariaa
Ohisooloa
hoitajat on boomereita
Niin Sipilä oli poistamassa arkipyhiä palkattomiksi ja lisät ei kyl juurikaan arvostusta🙄!
suojatie hyvä olla kun hoitajat tulee päissään vastaan?
Sipilä meinaa musta kolme tonnii
Äkiitos talonpoijaat
rahaa
Kokovartaloisen Juha-Lesta Sipilän ainut agenda oli kurmoottaa lestatyylisesti duunareita ja niitähän hoitajatkin ovat, vai mitä?
Se mistä tuo lestalahkolaisten duunariviha juontaa niin se on kysymysmerkki.
Lestapaskathan eivät voi olla duunareita, joten ne ovat nykyään kevytyrittäjiä eli duunarin palkalla ja yrittäjän kuluilla töitä tekeviä uusköyhiä.
Omapahan on valintansa, mutta valtion ei tulisi enää nykypäivinä elättää suurperheitään, ollenkaan.
Tehy voisi julkisesti onnitella mulkkua
kerro
palkat alas?
tulokset näkyy ja hoitajat lähtee
pitääkö tolliskoilta leikata kädet vai palkkaa?
Juha?
Kädet ja jalat.
keskusta leikkaa 500e hoitajien kk palkkaa
muuten suomi kaatuu
mulkku leikkas hoitajien pienistä palkoista kolme vuotta
keskusta sanokaa?
Odotusarvona on, että meistä jokainen tulee jossain vaiheessa koronan sairastamaan, lopulta.
Jopa keuhkoveritulppaherkän Juha-Lesta Sipiläkin eli toivottavasti korona hoitaa.
https://www.hs.fi/talous/art-2000008311708.html
sipilä ei ymmärrä että Naisenkin pitää saada rahaa?
sokaiseeko lestaadiouskonto vai omat miljoonat?
Sipilä puhumaan että hoitajilla on liian isot palkat-tyhmät naiset kaataa työllään koko maan? koronakin heidän syytä?
Alfa TV ottakaa Sipilä ruutuun ja kysykää oikeita asioita
500e kk palkasta pois?
näin
palakat alas
hiilinielua kirkuuu vaikka petti suomalaiset
hyi saatana kun pyytävät lisää palkkaa kun sorvin ääreen voi kuolla
Toivottavasti korona hoitaa Sipilän.
Kokovartalolestan suojatieseikkailut saavat varmasti jatkoa.
Toivottavasti seuraavalla kerralla "tervehditään kunnolla ja perusteellisti".
eikö Sipilä uskalla enään ottaa hoitaja asiaan kantaa
tule samoihin bileisiin hoitajien kanssa jooko?
Sipilä on lesta ja lestoillahan ei ole omaatuntoa, vastuuntunnosta nyt puhumattakaan.
erheellinen mies
leikataan
palkat alas?
älä unohda minua
Hoitajat ja opiskelijat eivät enää Juha-Lesta Sipilän jälkeen keskustaa äänestä, duunareista nyt puhumattakaan.
Kohta ole jäljellä enää kuin lestat.
Kempeleen kyrpänaaman lesta-agendojen tulos, sairaanhoitajat lähtevät Ruotsiin ja Norjaan:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/55973718-161b-4fe9-8039-48e1ebce4abf
"Myös nykyistä parempia palkkoja hoitajille, jotta nämä eivät karkaisi töihin Ruotsiin ja Norjaan."
hoiotajien kaipuuu alempiin palkkoihin jotta liikemiehet voi saada voittoja veroparatiisiin
Sipilä vie hoitajien palkat maahanmuuttajien taskuun
palkat pitää puolittaa!?
sais ees huumeita kuten Löfen sanoo keskiluokasta ruotsissa
Juhan
suojatie ei ole turvallinen jos väärät asiat
Kyllä, nyrkkitervehdys heilahtaa helposti.
hoitajat pitää työskennellä palkatta jotta saadaa maahanmuuttajia lisää?
Ja lestakepulipuolue ihmettelee vielläkin sitä, että miksi kukaan ei enää äänestä.
alistus
niin? kusitolppa ja ansaitusti!
hoitajilta palkkaa pienemmäksi kun hoitavat koronaa?
Tässä sitä ollaan nyt kun Urpojen urpo neuvoo ja opastaa
Anonyymi
26.11.2021 10:15
Ilmoita
Ravintolat auki heti kesälläämissä vastuunkanto kokomusäämsisä nyt Urpojen urpo piileksii kun pitäs sotaa vastuuta sanomsisetaan
Mari s
Leikkauksia
Pakkotöiä ilmaistötä palkatonta
Ja saatte maksaa lisää maataloustukeq ja loput pajaan rikkaille yrityksille lisävoittoihin
tuli joku joka raiskais tai veis rahat
Sipilä maan johtoon heti-hoitajat vaatii
palkanlaskua keskusta kaavailee?
Sipilä näytti kuinka kannatus saadaa alas
hahhahhahahhahahah
ilman palkkaa töihin?
Juha Sipilä?
kyllä lähtee palkat
Hoitajat ja opiskelijat erehtyivät kerran kroonisesti valehtelevaa Juha-Lesta Sipilää ja puoluettaan äänestämään, mutta toista kertaa tuskin aivan heti on tulossa, äänen antamista leskustalle siis.