Älä ota rokotetta vielä, , aika on rahaa.

Anonyymi

Olemme pian siinä vaiheessa että pian rokotettavat loppuu, tämän jälkeen kattavuuden parantamiseksi rokotettaville maksetaan korvaus rokotuksesta.
Samalla voimme keskustella siitä että ketkä olikaan näitä foliohattuja ja naureskella yhdessä ämpärin perässä juokseville ihmisille. Nyt meillä on vallalla syyllistävä / pilkkaava ilmapiiri. Kuten yleensä, on olemassa yksi totuus, eikä pointeista keskustella vaan ne sanellaan ylhäältä.
Jos et ole ottanut rokotetta, eikä sinulla ole totaalista aikomusta kieltäytyä niin aika on sinun puolellasi.

58

814

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Meillä keskustelu on sitä että käytännössä samaa mieltä olevat viilaa pilkkua.

      • Anonyymi

        USA:ssa sairaanhoitajat saa 1200 dollaria jos suostuu ottamaan rokotteen


    • Anonyymi

      Kun ensimmäisiä Suomalaisia alettiin rokottaa koronaa vastaan niin esimerkiksi Kainuun Sanomat vastasi tavallisten kansalaisten epäilyihin rokotetta kohtaan todistelemalla ettei rokotteessa ol vakoilusirua, vieläpä 3 toimittajan voimin. Tavallisia kansalaisia epäilytti kuitenkin kiireellä markkinoille tuotu ja huonosti testattu rokote.
      Kun median tapa vaientaa tavallisten kansalaisten ääni on jankata epäoleellisia asioita niin media voi syyttää tilanteesta itseään. Oli kyse ilmastonmuutoksesta, koronasta tai maahanmuutosta niin keskitytään puhumaan paskaa. Perinteiseen tyyliin vedetään jonkin äärimmäisen hörhön mielipide esiin ja leimataan sillä kaikki eri mieltä olevat
      Jos media haluaisi parantaa rokotekattavuutta niin se voisi tutkia omia tekemisiään ja pyytää vaikka anteeksi, jos siihen on syytä. Muiden syyttely ja pilkkaaminen ei johda mihinkään.

      • Anonyymi

        Salaliittoteoreetikkojen keskuudessa levisi alussa kaavio, jonka väitettiin paljastavan 5G-sirun rakenteen. Todellisuudessa kuva esittää Boss Metal Zone -kitarapedaalin kytkentäkaaviota. Tällainen asia paljasta hyvin sen, että joku hörhö jossakin väittää jotakin "höpöhöpöä" ja sitten salaliittouskovaiset lähtevät mukaan juttuun. Hauskuus tässä oli se, että kaavio tunnistettiin ja se paljastui Boss kitarapedaalin kaavioksi.

        https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/3a902181-f5e8-4296-bfa6-39822f65d436


    • Anonyymi

      On tutkittu ja selvitetty, että aktiivisimmat rokotevastustajat ja dis-informaation sekä valheiden levittäjät voivat hyötyä itse taloudellisesti salaliittojen levittämisestä. Dis-informaatiota levitettään takuulla ihan mielellään, jos se on taloudellisesti kannattavaa.

      Ei pidä uskoa kaikkea sitä, mitä kuulee ja lukee ja kannattaa uskoa vain puolet siitä mitä näkee. Kaikkeen pitää suhtautua terveellä kriittisyydellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Suosittelen kolminkertaista foliohattua


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        taisi niitä olla yli 8600..


    • Anonyymi

      Näihin kaikkein hörhöimpiin teorioihin uskoo vain kourallinen ihmisiä, niillä ei pidä leimata kaikkia väärän mielipiteen omaavia.
      Eheyttäminen pitäisi aloittaa siitä että pilkkaaminen ja ivaaminen lopetetaan. Vastuu aloituksesta on medialla ja puolueilla. Ne jotka pilkkaa katsokoot peiliin. Muuten ei saavuteta yhteiskunnan eheyttä ja kansanosien oikeudenmukaisuuden tunnetta.

      • Anonyymi

        Nämä rokottamattomat tekisivät fiksusti kun kieltäytyisivät sairaalahoidosta. Uudellamaalla sairaalat etenkin tehohoitopaikat alkavat täyttymään. Suuria leikkauksia joudutaan siirtämään, syöpäpotilaiden odotusaika hoitoihin pitenee. Pitäisi ihmisten ajatella kokonaisuutta.
        Pitäisi olla terveydenhoidossa olla kanttia jättää tehohoito pois näiltä rokottamattomilta jos se estää tehohoidon esim syöpäleikkaukseen tulevilta.


      • Anonyymi

        Eilenhän selvisi Mot ohjelmasta että Venäjä rahoittaa näitä äärioikeistolaisia puolueita juurikin jotta saataisiin EU sekaisin.
        Eipä tarvitse ihmetellä jos perussuomalaiset ovat EU-vastaisia, rokotevastaisia ,ilmastonmuutosvastaisia, nämä kaikki on Putinin oppikirjasta.
        Kukapa tietää paljonko Venäjä on rahoittanut Suomen oikeistoa.


    • Anonyymi

      Meillä koronlukuja yritetään sekoittaa. Vihjaillaan vaan rokottamattomista.
      Kertokaa jatkossa jokaisen koronaan sairastuneen tai kuolleen kohdalla kuinka moni on rokotettu.
      Avoimmuus on myrkkyä valeuutisille, salailu lisää näitä.

      • Anonyymi

        Koronatauti on nykyään rokottamattomien vaiva.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronatauti on nykyään rokottamattomien vaiva.

        Tunnen kaksi rokottamatonta, joilla on parhaillaan korona. Toinen vielä kotihoidossa, toinen Meilahdessa. Onnea vain, jos aiotte rokottamattomina väistellä koronaa. Itselläni on kaksi piikkiä pohjalla, joten elämä alkaa taas olemaan helpompaa.


    • Anonyymi

      Väärän informaation eli ei tieteeseen perustuvan ”tiedon” levittäminen pitäisi olla lailla kielletty. Aloittajan voisi viedä teholle katsomaan ohjeistuksensa tuloksia.

      • Anonyymi

        Aloitus ei lopullisesti ohjeista kieltäytymään rokotteesta, mutta teidän asenne pitää muuttua. Odotellaan miten te käyttäydytte ja nyt on hölmöä hakea ämpäri kun kohta saat polttoainetta.


    • Anonyymi

      Meidät halutaan vaientaa,ettei saatanan valhe paljastuisi(suuri eksytys)-vielä!!!!!

    • Anonyymi

      Rokottamattomat ovat suorastaan mätämunia. Vai mitä sanotte UUtissuomalaisen jutusta 3.10., jossa harmitellaan tartuntoja, joita rokotekielteiset ehdoin tahdoin aiheuttavat:
      "– Nyt rokottamattomien viiden kolonna kuluttaa Suomessa terveydenhuollon resursseja ja pahimmillaan levittää yleisvaarallista tartuntatautia riskiryhmiin, joiden rokotussuoja ilman kolmatta rokotusta alkaa kohta hiipua."
      Näin HUS.-asiantuntija.

      • Anonyymi

        Kaikki turhia natkoja tekevien syytä, he levittää tautia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki turhia natkoja tekevien syytä, he levittää tautia.

        Sulkekaa suunne syyttäjät,tuleppas pakolla yrittämään..


    • Anonyymi

      Odotan toista tulemista. Yhden kerran olen saanut rokotteen. Tälle kuulle on varattu aika toiselle.

      • Anonyymi

        No siitä se ura urkenee piikkisellä tiellä,kuiskaa niille että suolaliuosta kiitos.Näin saat sitten kor.todistuksen ja pääset matkoille,-HAHHAHHAAAAA!!


    • Anonyymi

      Hus alkaa antamaan virallisia lukuja koron vuoksi sairaalaan joutuneista. Kyllä tauti on rokottamattomilla ylivoimaisesti eniten. On sairastuneita rokotetuillakin joilla on vakava perussairaus joka laskee rokotteen tehoa. Siksipä olisi hyvä jos virus saataisiin matalalle.
      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008311876.html

    • Anonyymi

      Käykää koronan lomalta Suomeen tai Kainuuseen tuoneet jonkun Koronaan kuolleen haudalla. Voi olla että olette itse syyllisiä hänen kuolemaan.

    • Anonyymi

      Odotan suurella innolla sitä kolmatta rokotetta. Jätin sen vuoksi ensimmäisen ja toisen ottamatta. Kiinalaiset lepakonpureskelijat toivotan alimpaan helevattiin.

      • Anonyymi

        Vasta sitten, kun alkaa koronarokotteen kuudes kierros, voin miettiä ottaako, vai eikö ottaa.
        Jospa siinä vaiheessa maksetaan lumepiikistä 10 000 euroa, niin voin piikin ottaa, ja lahjoittaa summan maahamme muuttaville rintamakarkureille, ja tyttöjämme raiskaaville rupikulleille, hah hah haaa!!!...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasta sitten, kun alkaa koronarokotteen kuudes kierros, voin miettiä ottaako, vai eikö ottaa.
        Jospa siinä vaiheessa maksetaan lumepiikistä 10 000 euroa, niin voin piikin ottaa, ja lahjoittaa summan maahamme muuttaville rintamakarkureille, ja tyttöjämme raiskaaville rupikulleille, hah hah haaa!!!...

        Foliohatut tulisi syyttää oikeudessa vähintäänkin pahoinpitelystä, levttäessään koronaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasta sitten, kun alkaa koronarokotteen kuudes kierros, voin miettiä ottaako, vai eikö ottaa.
        Jospa siinä vaiheessa maksetaan lumepiikistä 10 000 euroa, niin voin piikin ottaa, ja lahjoittaa summan maahamme muuttaville rintamakarkureille, ja tyttöjämme raiskaaville rupikulleille, hah hah haaa!!!...

        Kokkolan viisain mies kirjoittaa taas asiaa. Tiedän sen nimimerkistä hah hah haaa!!!...
        Kumma kun kommenttia ei ole vielä poistettu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Foliohatut tulisi syyttää oikeudessa vähintäänkin pahoinpitelystä, levttäessään koronaa.

        No eihän virus tartu rokoteuskovaisiin eli mikä hätänä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokkolan viisain mies kirjoittaa taas asiaa. Tiedän sen nimimerkistä hah hah haaa!!!...
        Kumma kun kommenttia ei ole vielä poistettu.

        Minäkin nauran usein päin naamaa,hahhahhaa!Enkä muuten ole Kokolasta..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Foliohatut tulisi syyttää oikeudessa vähintäänkin pahoinpitelystä, levttäessään koronaa.

        Kiihottajien on ennenkin käynyt niin, että omaan jalkaan ovat kusseet...

        20-vuotias rokoteaktivisti kuoli muutamassa viikossa toisen mRNA-piikityksen jälkeen!
        Lääketieteen opiskelija Hadley Ann Huffman, joka oli aktiivinen koronarokotteiden kannattaja Detroitista, Michiganista, kuoli vain muutamassa viikossa saatuaan toisen annoksen koronarokotetta.

        Terveystietojen mukaan Hadley Ann Huffman kuoli yllättäen 15. kesäkuuta 20-vuotiaana Detroitissa, Michiganissa. Waynen osavaltion yliopiston lääketieteen opiskelija perusti koronarokotuksia edistävän Student Against Medical Racism Non-profit (SAMR).
        Lääkäriksi opiskellut Huffman perusti SAMR: n kiinnittääkseen huomiota epäoikeudenmukaisuuteen rokotesaatavuuteen värillisten keskuudessa. Huffman, joka julkaisi Facebookissa SAMR-varainhankintaa mainostavan mainoslehden ja toimi saadakseen vähemmistöt COVID-rokotetuksi.

        Hadley esimerkiksi julkaisi tammikuussa myös Maailman terveysjärjestö WHO:n mainosvideon COVID-19-rokotteista. Hän oli demokraatti, joka äänesti Joe Bidenin ja Kamala Harrisin puolesta vuoden 2020 vaaleissa sosiaalisen median tilinsä mukaan.

        Luottaen demokraattipoliitikkoihin, valtamediaan ja lääkejätteihin, Hadley ilmoitti 15. huhtikuuta, että hän oli juuri saanut toisen annoksensa COVID-19-rokotuksesta: ”2/2! Palataan takaisin normaaliin tilaan.”


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Foliohatut tulisi syyttää oikeudessa vähintäänkin pahoinpitelystä, levttäessään koronaa.

        Kyllä se hymy hyytyi Ronal Babbiltakin. 57 vuotias jäbä joka haukkui ja syyllisti kanssaihmisiä.
        Nyt hän on kuollut otettuaan myrkkyinjektion :-😂

        48 vuotias ohjelmoija haukkui antivaxxereita ja makaa halvaantuneena muttei hauku enää kuin rakkikoira 🤣

        Nyrkkeilijä Marvin Hagler kuoli kokeelliseen injektioon

        45 vuotias baarimikko haukkui injektoita vieroksuvia, mutta kuoli itse otettuaan piikin 🤣


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Thl:N lääketieteellisen tutkimuksen mukaan rokottamattomilla on 17kertainen mahdollisuus sairastua vakavaan koronatautiin mitä 2 kertaa rokotetuilla. Tällä hetkellä ympäri suomea sairaala ja tehohoidossa olevista koronapotilaista enemmistö on täysin rokottamattomia, myös 2 kertaan rokotettuja on ,mutta heillä on joku vaikea sairaus joka alentaa rokotteen antamaa immuunisuojaa. Eli kyllä se suuri vaikean koronataudinriski on juurikin näillä rokottamattomilla iästä riippumatta.

      • Anonyymi

        OAN-raportti: Rokotetut sairastuvat 27-kertaa todennäköisemmin koronavirukseen kuin rokottamattomat!

        Yhdysvaltojen OAN-uutiset raportoi tieteellisten suurtutkimusten tuloksista, joiden mukaan kokeellisilla COVID-rokotteilla piikitetyt potilaat sairastuvat koronaviruksen oireisiin 27 todennäköisemmin kuin rokottamattomat henkilöt. Luonnollinen immuniteetti on paljon vahvempi kuin yksikään markkinoilla olevista koronarokotteista.

        Kuvakaappaus OAN-uutisten raportista, video olemassa.
        Jo rokoteagendan julistamisesta eli vuoden 2020 lopusta lähtien lukemattomat lääketieteen huippuasiantuntijat ovat varoittaneet, että mRNA-COVID-geenipiikitykset tuhoavat ihmisten luonnollisen immuniteetin ja solujen piikkiproteiinit tulevat aiheuttamaan terveyskatastrofin. Erityisesti on varoitettu, että mRNA-piikitettyjen luonnollinen vastustuskyky tulee romahtamaan.

        Suomen valtamedia on kategorisesti vaiennut tai leimannut ”huuhaaksi” mRNA-rokoteagendan uhkakuvat, joita on julkaistu UMV-Lehdessä. Varoituksille on kuitenkin tullut jo runsaasti tieteellisiä vahvistuksia, erityisesti maailman korkeimman rokotekattavuuden Israelista, joka on toiminut kokeellisten mRNA-geenipiikitysten ihmiskokeiden kohdemaana joulukuusta 2020 lähtien.

        Yhdysvaltain OAN-uutiskanava raportoi synkät madonluvut varsinkin Pfizer/Moderna-rokotetuille, joiden vastustuskyky on todettu kymmeniä kertoja heikommaksi kuin ihmisillä, jotka eivät ole rokotekokeiluun osallistuneet. Todetaan, että tieteelliset tutkimukset vahvistavat sen, että luonnollinen immuniteetti on paljon tehokkaampi suoja koronavirusta vastaan kuin rokotteiden tarjoama suoja.

        ”Me näemme valtavan määrän ongelmia, joita nämä rokotteet aiheuttavat. Nyt tiedemiehet Israelissa vahvistavat, että ihmisten luonnollinen immuniteetti ei ole ainoastaan paljon parempi kuin odotettiin, se on paljon vahvempi kuin mikään rokotteista saatu, joita tänään käytetään”, OAN-raportoi.

        Huipputason tutkimuksessa, joka on nyt julkaistu, seurattiin kymmeniä tuhansia potilaita, joilla oli havaittu COVID-tartunta. Kyseessä on suurin käytännön tutkimus jota aiheesta on koskaan tehty. Viitatun MedRxiv-tutkimuksen ovat suorittaneet mm. CSH, BMJ ja Yalen yliopisto.

        ”COVID-potilaat, jotka kehittivät luonnollisen immuniteetin, ovat huomattavasti pienemmässä vaarassa saada uutta tartuntaa, kuin he, jotka ovat olleet täysin rokotettuja. Mukaan lukien uusimmat variantit”.

        Täysin rokotettujen myös havaittiin paljon helpommin saavan sairaustilan, joutuvan sairaalahoitoon ja vaativan kovaa lääkinnällistä hoitoa verrattuna niihin, jotka olivat kehittäneet luonnollisen immuniteetin. Tutkijoiden mukaan kyseessä on ”käsikirjaesimerkki” siitä, kuinka luonnollinen immuniteetti on parempi kuin rokotus.

        Raportissa viitataan myös toiseen tutkimukseen, jonka otoksena oli 2,5 miljoonaa israelilaista. Sen perusteella rokotetut ovat saaneet 6-13 kertaa todennäköisemmin COVID-tartunnan kuin rokottamattomat henkilöt. Tutkimus myös osoitti, että rokotetut sairastuivat tartuntaansa 27-kertaa todennäköisemmin kuin rokottamattomat henkilöt.

        OAN-raportissa mainitaan lisäksi laajasti todetut ja välittömät piikitysten haittavaikutukset, jotka viranomaistenkin (FD) on ollut pakko myöntää. Muistutetaan, että rokotteiden tulisi määritelmänsä mukaan tarjota immuniteetti, eikä pelkkää terapiaa tautien seurauksiin!!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OAN-raportti: Rokotetut sairastuvat 27-kertaa todennäköisemmin koronavirukseen kuin rokottamattomat!

        Yhdysvaltojen OAN-uutiset raportoi tieteellisten suurtutkimusten tuloksista, joiden mukaan kokeellisilla COVID-rokotteilla piikitetyt potilaat sairastuvat koronaviruksen oireisiin 27 todennäköisemmin kuin rokottamattomat henkilöt. Luonnollinen immuniteetti on paljon vahvempi kuin yksikään markkinoilla olevista koronarokotteista.

        Kuvakaappaus OAN-uutisten raportista, video olemassa.
        Jo rokoteagendan julistamisesta eli vuoden 2020 lopusta lähtien lukemattomat lääketieteen huippuasiantuntijat ovat varoittaneet, että mRNA-COVID-geenipiikitykset tuhoavat ihmisten luonnollisen immuniteetin ja solujen piikkiproteiinit tulevat aiheuttamaan terveyskatastrofin. Erityisesti on varoitettu, että mRNA-piikitettyjen luonnollinen vastustuskyky tulee romahtamaan.

        Suomen valtamedia on kategorisesti vaiennut tai leimannut ”huuhaaksi” mRNA-rokoteagendan uhkakuvat, joita on julkaistu UMV-Lehdessä. Varoituksille on kuitenkin tullut jo runsaasti tieteellisiä vahvistuksia, erityisesti maailman korkeimman rokotekattavuuden Israelista, joka on toiminut kokeellisten mRNA-geenipiikitysten ihmiskokeiden kohdemaana joulukuusta 2020 lähtien.

        Yhdysvaltain OAN-uutiskanava raportoi synkät madonluvut varsinkin Pfizer/Moderna-rokotetuille, joiden vastustuskyky on todettu kymmeniä kertoja heikommaksi kuin ihmisillä, jotka eivät ole rokotekokeiluun osallistuneet. Todetaan, että tieteelliset tutkimukset vahvistavat sen, että luonnollinen immuniteetti on paljon tehokkaampi suoja koronavirusta vastaan kuin rokotteiden tarjoama suoja.

        ”Me näemme valtavan määrän ongelmia, joita nämä rokotteet aiheuttavat. Nyt tiedemiehet Israelissa vahvistavat, että ihmisten luonnollinen immuniteetti ei ole ainoastaan paljon parempi kuin odotettiin, se on paljon vahvempi kuin mikään rokotteista saatu, joita tänään käytetään”, OAN-raportoi.

        Huipputason tutkimuksessa, joka on nyt julkaistu, seurattiin kymmeniä tuhansia potilaita, joilla oli havaittu COVID-tartunta. Kyseessä on suurin käytännön tutkimus jota aiheesta on koskaan tehty. Viitatun MedRxiv-tutkimuksen ovat suorittaneet mm. CSH, BMJ ja Yalen yliopisto.

        ”COVID-potilaat, jotka kehittivät luonnollisen immuniteetin, ovat huomattavasti pienemmässä vaarassa saada uutta tartuntaa, kuin he, jotka ovat olleet täysin rokotettuja. Mukaan lukien uusimmat variantit”.

        Täysin rokotettujen myös havaittiin paljon helpommin saavan sairaustilan, joutuvan sairaalahoitoon ja vaativan kovaa lääkinnällistä hoitoa verrattuna niihin, jotka olivat kehittäneet luonnollisen immuniteetin. Tutkijoiden mukaan kyseessä on ”käsikirjaesimerkki” siitä, kuinka luonnollinen immuniteetti on parempi kuin rokotus.

        Raportissa viitataan myös toiseen tutkimukseen, jonka otoksena oli 2,5 miljoonaa israelilaista. Sen perusteella rokotetut ovat saaneet 6-13 kertaa todennäköisemmin COVID-tartunnan kuin rokottamattomat henkilöt. Tutkimus myös osoitti, että rokotetut sairastuivat tartuntaansa 27-kertaa todennäköisemmin kuin rokottamattomat henkilöt.

        OAN-raportissa mainitaan lisäksi laajasti todetut ja välittömät piikitysten haittavaikutukset, jotka viranomaistenkin (FD) on ollut pakko myöntää. Muistutetaan, että rokotteiden tulisi määritelmänsä mukaan tarjota immuniteetti, eikä pelkkää terapiaa tautien seurauksiin!!!

        Tutkimus: COVID-rokotetut kantavat 251-kertaista virusmäärää verrattuna rokottamattomiin – ”Uhkaavat ympäristöään”!!!!

        Oxfordin yliopiston tutkimustulos viittaa siihen, että koronarokotetuista on tulossa sairauksien superlevittäjiä. Tutkituilla täysin koronarokotetuilla terveydenhuollon työntekijöillä on 251 kertaa suurempi viruskuorma, joka on uhka heidän rokottamattomille potilaille ja työkavereille.

        Valtamedian esittämän narratiivin mukaan rokottamattomat uhkaavat rokotettuja, mutta uudet tieteelliset tutkimukset osoittavat, että päinvastoin – rokotetut ovat vaarallisia tautipesiä.
        Oxfordin yliopiston kliinisen tutkimusryhmän löydästen tuloksista julkaistiin 10. elokuuta tiedelehti The Lancetissa. Tutkimuksessa havaittiin, että rokotetuilla on 251-kertainen COVID-19-virusten kuormitus sieraimissaan rokottamattomiin verrattuna, joka aiheuttaa akuutin uhan.

        Samalla kun rokottaminen lievittää infektion oireita, rokotetut kantavat epätavallisen suuria koronaviruksen määriä ilman, että he sairastuvat, mikä puolestaan voi tehdä heistä ”oireettomia superlevittäjiä”.

        Havaittu ilmiö voi olla syynä järkyttävän suuriin rokotusten jälkeisiin tartuntamäärien nousuihin laajasti rokotetuissa populaatioissa, joka on todettu maailmanlaajuisesti.

        Tutkimuksessa tarkkailtiin terveydenhuollon työntekijöitä, jotka eivät voineet lähteä sairaalasta kahden viikon aikana. Tiedot osoittivat, että täysin rokotetut työntekijät, noin kaksi kuukautta Oxford/AstraZeneca COVID-19-rokotteen (AZD1222) injektion jälkeen kantoivat ja oletettavasti välittivät Delta-variantin rokotetuille kollegoilleen.

        He lähes varmasti myös tartuttivat Delta-infektion rokottamattomille ihmisille, myös heidän potilailleen. Kantojen sekvensointi vahvisti työntekijöiden levittäneen SARS-CoV-2:n toisilleen.

        Tutkimuksen tulos on johdonmukainen Yhdysvalloissa tehtyjen havaintojen kanssa, ja se on yhdenmukainen CDC:n johtajan kommenttien kanssa siitä, että COVID-19-rokotteet eivät ole pysäyttäneet SARS-CoV-2-tartuntoja.

        Tutkimuksen johtopäätökset tukevat johtavien lääketieteen asiantuntijoiden varoituksia siitä, että COVID-19-rokote mahdollistaa 251-kertaisen SARS-CoV-2-viruskuorman kuljettamisen verrattuna rokotuksia edeltävältä ajalta vuonna 2020.

        Meillä on siis löydetty palapelin avain, joka selittää, että miksi Delta-taudinpurkaus on niin valtava rokotettujen keskuudessa, toimien tehokkaina lavantauti-Maryn tyyppisen kulkutaudin levittäjinä.

        Rokotetut henkilöt kantavat yhteisöihinsä viruksia ja ruokkivat uusia COVID-aaltoja. Rokotetut terveydenhuollon työntekijät tartuttavat lähes varmasti työtoverinsa ja potilaansa aiheuttaen kauhistuttavia lisävahinkoja.

        Rokotusten jatkaminen pahentaa ongelmaa erityisesti rokotettujen lääkäreiden ja sairaanhoitajien toimesta, jotka huolehtivat haavoittuvassa tilassa olevista potilaista. Terveydenhuoltojärjestelmien pitäisi luopua rokotteista välittömästi, arvioida COVID-19-toipuneita työntekijöitä, jotka ovat vahvasti immuuneja Deltalle, ja pitää rokotettuja terveydenhuollon työntekijöitä mahdollisina uhkina suuren riskin potilaille ja työtovereille.

        Artikkelin on allekirjoittanut Peter A. McCullough, M.D., MPH, joka on on sertifioitu sisätautien, sydän- ja verisuonitautien sekä kliinisen lipidologian alan tohtori.!!


    • Anonyymi

      Aika on rokottamattomia vastaan. Jokainen saa viruksen jossain vaiheessa ja riskiryhmäläinen hyvin todennäköisesti kuolee. Nuorempia perusyerveitäkin on kuollut ja invalidisoituneita on miljoonia.
      Long covid aiheuttaa lievänäkin joka toiselle aivovamman.
      Kannattaa siis miettiä että riskeeraako elämänsä ilmaisen pizzan takia.

    • Anonyymi

      Kappas, Savuskininkadun aamuvuorokin on taas aloittanut hommansa ja lähtenyt levittämään huhuja. Ymmärrän toki että teitä jurppii kun omassa maassanne ei oteta rokotteita mutta tuo huhujen levittäminen on kylläkin omaan punttiin pissimistä: Siinä nimittäin käy niin että teidän omat kansalaiset lukevat noita huhuja ja -uskomatonta kyllä- uskovat niihin. Eli levittämällä huhuja naapurimaihin heikennätte rokotustilannetta omassa maassanne. Ei taida olla ihan fiksua hommaa.

      • Anonyymi

        Kassi-Alma turhan jankuttaja tyhjillä mitäänsanomattomilla monisteillaan.

        Ei pysty Alma kumoamaan miljoonia myrkkypikkeihin kuolleita ja vammautuneita!

        Seinä vastassa Alma-parka!


    • Anonyymi

      Kaikkia jotka ovat korona epidemian puhkeamisen jälkeen käyneet ulkomailla voitaisiin syyttää tapon yrityksestä. On vastuutonta käydä ulkomailla kun tietää levittävänsä tautia. Vaikka sinut olisi rokotettu 3 kertaa niin levität tautia ja rokotetutkin sairastuu ja kuolee koronaan.
      Vasta siinä vaiheessa on aika matkustella kun markkinoilla on lääke tai rokote joka 100% tehoaa koronaan .

      • Anonyymi

        Julkaistu 18. syyskuuta 2021 / In Non-profits and Activism

        Hautausjohtaja 15 vuoden ajan Isossa -Britanniassa puhuu. Paljastaa järkyttäviä yksityiskohtia covid -kuoleman tilanteesta. Ei pandemiaa. Kuoleman uhrit on merkitty tahallisesti väärin. Jokainen, jonka ruumiin hän otti, oli saanut laukauksen. Hän ei koskaan ryhtynyt varotoimiin covid -uhreja kohtaan. Koskaan ei saanut mitään edes läheisessä kosketuksessa hoitavaan vartaloon. Äkillinen aalto alkoi ja pysähtyi hoitokodeissa. Äkillinen rauhoittavien lääkkeiden nousu. Jopa näki parittoman tiedoston kansanhuoneissa, mikä viittaa siihen, että heidät oli rauhoitettu (kuolemaan). Puhuttiin sairaanhoitajille, jotka kehotettiin antamaan tappava annos rauhoittavia aineita. Soitettiin sairaalaan hakemaan vielä lämpimiä ihmisiä. Vuosi 2020 oli hautajaisissa hiljaisempi kuin 2019. Hän alkoi haistaa rotan. Ennustettiin, että numerot nousevat rokotteen aloittamisen jälkeen ja se tapahtui. Nyt hän näkee heidän kuolevan sydänongelmiin, verihyytymiin, aivohalvauksiin ja erityisesti elinten vajaatoimintaan. Vaihtoehdot ovat vahan sivuvaikutuksia. 45 hautausjohtajan työnantajaa otti häneen yksityisesti yhteyttä huolissaan myös heidän tietämästään totuudesta. Media välttää nyt. Jaa totuus itse! Tämä kaveri on niin kunnollinen ihminen. Jumala varjelkoon häntä nyt, kun hän tulee julki totuuden kanssa!
        PS. Hänelle tarjottiin 85 000 puntaa ollakseen hiljaa. Se kertoo kaiken rikollisten puuhista tässä plandemiassa!

        https://ugetube.com/watch/funeral-director-john-o-039-looney-blows-the-whistle-on-covid-deaths_XbaWvi245Qk6JO5.html?__cf_chl_jschl_tk__=pmd_50d8yXwmB9XdoG9AB6kdIV9GPsKn8FfqsURbMsHyBZM-1631998724-0-gqNtZGzNApCjcnBszQuR


    • Anonyymi

      Niin että luvanperästä lentelette ympäri maapalloa kun olette ottaneet jonkun valhepiikin ja siten tuotte ja levitätte tautia ympäriinsä.Sitten tulette tänne syyttelemään ihmisiä jotka ei ole langenneet tuohon piikkiansaan ja jotka joutuvat piileskelemään ja varomaan kaltaisianne ettei saisi tuomaanne tautia!Se tässä on törkeyden huippu kun vielä ilkeyttänne syytätte piikittömiä levittäjiksi.Luulisi noiden "asiantuntija"puoskareidenkin tietävän miten asia menee eikä jatkuvasti medioissa valehtelisi!

    • Anonyymi

      Rokottamaton ihminen on uhri, hänen pitäisi ottaa rokote että toiset saisi elää vastuuttomasti.
      Jos kaikki eläisi yhtä fiksusti kuin suurin osa rokottamattomista niin korona ei olisi ikinä tullut suomeen, eikä se leviäisi.
      Koronakuolemiin syyllinen on aina se ketjun ensimmäinen joka toi tartuntaketjun suomeen. Tartuntaketjun muut sairastuneet ovat uhreja.
      Yksittäisillä kansalaisilla voi olla vastuullaan jopa useiden ihmisten kuolema.

    • Anonyymi

      Se rokottamaton elää just niin ettei välitä kenestäkään muusta ja ei usko koronapandemian vakavuuteen. Nyt kun 80% rokotekattavuuteen ei päästy ja liian aikaisin löysättiin koronarajoituksia niin tässä on tulos, sairaaloissa koronapotilaiden määrät vaan nousee päivä päivältä ja heistä enemmistö on rokottamattomia.

    • Anonyymi

      Paikallisen avautumisen malli olisi ratkaisu. Nyt vain itseään ajattelevat ihmiset katsoo että heillä on oikeus levittää tautia ja heidän etunsa takia kaikki pitää rokottaa.

      • Anonyymi

        Nämä rokottamattomat aiheuttavat sen että joudutaan palamaan rajoituksiin. Hus alueella tehohoidossa on lähes kaikki rokottamattomia maahanmuuttajia suuri osa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä rokottamattomat aiheuttavat sen että joudutaan palamaan rajoituksiin. Hus alueella tehohoidossa on lähes kaikki rokottamattomia maahanmuuttajia suuri osa.

        Juurikin näin,miksi ne maahanmuuttajat ei mene rokotuksiin.


    • Anonyymi

      Kuka on käskenyt avaamaan maan. Hokekaa mieluummin että älä matkustele, varsinkaan ulkomaille. Ulkomaan matkan väliin jättäminen on myös ilmastoteko.

    • Anonyymi

      Nyt kannattaa ottaa Pfizerin rokote., vaikka Maikkari kertoi tänään valeuutisen rokotteen nopeasta tehon laskusta, muutamassa kuukaudessa teho muka tippuu 20 prosenttiin.

    • Anonyymi

      Milloin ensimmäiset koronarokotekorruptioepäilyt paljastuvat Suomessa? Australiassa jo ensimmäinen vallankahvassa kiinni ollut kimmonnut paljastusten myötä.

    • Anonyymi

      No miksi suomessa sitten rokottamattomat ovat se enemmistö jotka ovat sairaalahoidossa koronan takia? 2 kertaa rokottetut sairaalahoidossa olevat ovat erilaisia sairauksia sairastavia ihmisiä joilla immuuni on muita ihmisiä heikompi.

      • Anonyymi

        Samoin sinno


      • Anonyymi
        UUSI

        Vastaus kysymykseesi on ettei heille ole jaettu ämpäriä koronan varalta.


    • Anonyymi

      Suomessa ollaan kohta vuosi tiedetty että korona-rokotteet ovat yhtä turvallisia kuin burana. Kuinka moni kieltäytyy syömästä buranaa haittavaikutusten takia.

      • Anonyymi

        Olet rokotetutkija? Vai oletko lukenut ja katsonut valtamediaa? 🙈 🙈 🙈

        Kannattaisi tutkia tutkimuksia ja johtavia lääketieteen ammattilaisia, nämä suomen johtavat tiedotus äänitorvet saavat palkkansa suoraan rokote valmistajilta ja säätiöiltä.


    • Anonyymi

      Yllättävän moni rokotuksista kieltäytyvä on hormooneilla lihasmassaa kasvattava,nehän ne piikit juurikin on hyvin tutkittuja rokotteita virosta ja venäjältä tulleita hevoshormooneja. Koronarokotusta ei uskalleta ottaa kun "myrkkypiikki" mutta laittomat täysin lääketieteellisesti tutkimattomat hormoonipiikit uskalletaan.

      • Anonyymi

        Hormonipiikit toimii, koronarokote ei


    • Anonyymi

      erikoisvahvasta foliosta saa tosi tukevan pipon

    • Anonyymi

      Kuntosalit kun itki koronarajoituksista,niin ne vois nyt ensimmäisenä ottaa koronapassi käytännön niin ois turvallista treenata ja rupeis samalla tuo rokotusprosentti nousemaan kun salille ei pääsiskään vapaamatkustajat.

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Wow! Dannyyn, 79, liitetty Helmi Loukasmäki, 20, aistikkaana punaisissa kynsissään: "Kuuma kaunotar"

      Helmi, 20, on lähtenyt ulkokuvauksiin syksyn ihmeitä kummastelemaan. Danny, 79, puolestaan lähtee keikkarundille vanhojen kavereidensa kanssa: Kai Lin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      11768
    2. Sensuuri kaatoi Tokentuben.

      Ja mikä ajoitus, tänään äänestetään rokotepassista ja on mielenosoitus siitä eduskuntatalon edessä.
      Maailman menoa
      340
      1642
    3. Joukkoliikenteessä suuri päästöjen vähennyspotentiaali

      Esimerkkinä HSL:n täyttöasteet vuonna 2020. 90% matkustajapaikoista on ollut tyhjinä. Vuoroja ja reittejä voisi todella reilusti karsia. Täyttöaste
      Maailman menoa
      32
      1580
    4. Tänää hetken mietin

      Mikä on tehnyt susta niin epävarman ihmisen, toki ikäkin siihen jo vaikuttaa, mutta toivon, että joskus pääset siitä yli. Löydät kyllä joskus hyvän
      Ikävä
      107
      1247
    5. Mikä mättää teknisellä?

      Puolet työntekijöistä sairauslomalla? Onko työilmapiirissä ongelmia? Tekninen johtajakin hakee muita töitä? Kunnossapitomestari lähti, samoin ympärist
      Kauhava
      44
      1119
    6. Vie minulta järjen tämä yhteys sinuun

      Ei ole normaalia tuntea voimakasta yhteyttä, kun ei olla lähekkäin edes. Varattukin vielä. Joskus kun olen yksin se iskee, sanaton tunne, että tunnen
      Tunteet
      79
      1116
    7. Kertokaa yksikin hyvä syy ottaa koronarokote

      Tähän saakka on kerrottu vain uskomuksia. Koronarokote ikään kuin olisi ratkaisu ongelmaan. No miksi sitten rokotettuja on sairaalahoidossa siinä miss
      Maailman menoa
      438
      1005
    8. Upeaa koronapassi on totta!

      Yle: Koronapassittomat asiakkaat komennetaan ulos jo ensi yönä – uusi laki saamassa lopullisen sinetin tänään
      Maailman menoa
      375
      897
    9. Ranskaa puhuvalle huippuälykkäälle naiselle

      Olet ihaninta ja kauneinta maailmassa. Rakastan Sua kultainen. 😚🥰
      Ikävä
      102
      889
    Aihe