Naapurin rouva näyttää kaunista vittuaan.

Naapurin rouva ja vaimoni olivat samassa firmassa, mutta eri työpisteessä. Tutustuivat kutenkin työmatkalla ja tulivat hyviksi ystäviksi. Hän kävi usein myös meillä.

Eräänä päivänä sain puhelimeeni viestin, että rouva oli ottanut vitustaan kuvan miehensä iloksi, mutta hän vois lähettää sen minullekin, jos haluan. Totta kai halusin. Rouva lähettikin erittäin kauniin kuvan ja kertoi vielä, että voisin ottaa lisää kuvia, juuri sellaisia, kuin halusin.

Sovittuna päivänä hän tuli meille, riisuuntui ja puki päälleen valkoiset stay up -sukat. Hän on muutenkin säkenöivän kaunis, mutta tässä asussa huippukaunis. Hän oli lyhentänyt ja poistanut vittukarvansa ja jäljelle jäi pieni kolmio, joka ei peittänyt kauniita häpyhuulia. Sisemmät häpyhuulet olivat runsaat, muodostivat kukkakuvion - kuten hän kauniisti sanoi - jo seisoma-asennossa. Sievää.

Otin kuvia, joissa sekä vaimoni että hän sohvalla istuen avasivat vittuaan. Sitten kuvasin häntä takaapäin, vittuaan levittäen kontallaan sohvaan nojaten. Upeita kuvia. Ehdotti, että ottaisin myös kuvia tuolilla istuen jalat sivuilla, jolloin vittu näkyy erityisen edullisesti auki avaamattakin. Loistoehdotus.

Kuvat olivat täydellisiä. Katselen niitä edelleen ja nautin hänen ja hänen vittunsa kauneudesta.

Kun myöhemmin kysyin, mikä häntä oli innostanut niin ystävälliseen tekoon, sanoi että hän haluaa ilahduttaa myös hyvän ystävän aviomiestä. 🌹👀

7

12834

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä tarina! Kunpa olisikin totta!

    • On totta, mutta jos ei pidä sitä uskottavana, saa lukea sitä sitten fiktiona. Tavallisesti kirjailija saa fiktioonsa aineksia todellisuudesta. Tässä poikkeuksellisesti oli VAIN todellisuutta.

      • Anonyymi

        Laita yksi kuva todisteeksi vaikka aijaa.com sivulle, niin fiktio muuttu todellisuudeksi. Mutta blurraa kuvasta sellaiset strategiset kohdat, joista naiset saatetaan tunnistaa.


    • Anonyymi

      Hyvä tarina tosiaan - mutta vain tarina.
      Pari vuotta sitten tapasimme toisen nuoren pariskunnan kanssa pelata kaikenlaisia seurapelejä ja joskus kun oli enemmän nautittu "virvokkeita" päädyimme myös räsypokkaan. Yleensä se päättyi siihen että jompi kumpi rouvista joutui luopumaan rintaliiveistään, mutta erän kerran päätimme jatkaa vähän sääntöjä. Ensimmäisen kierroksen hävisin minä ja jouduin esittelemään vehkeitäni keskellä lattiaa seisten. Naisten pyynnöstä heiluttelin siinä heppiäni. joka kyllä alkoi jäykistyäkin siinä leikissä. No se oli naisista vain hauskaa ja minun oli vielä runkattava se ihan kunnon seisokiksi.
      Toisen kierroksen hävisi tämä toinen rouva - toivottavasti ei lue tätä juttua koskaan!!! Hän on rehevähkö ja erittäin viehättävä nainen. No hänen kookkaat rintansa olin jo pari kertaa nähnytkin, mutta nyt tuli paha tikki. Nyt oli hänen vuoronsa esitellä sukuelintään, ja se ei millään tahtonut onnistua. Viimein hän rohkaisi mielensä, istahti nojatuoliin ja nosti reitensä käsinojalle ja avasi sormet vapisten pillunsa. Katselimme kaikki kolme tätä viehättävää ja kiihottavaa näkyä hieman ehkä henkeäkin pidätellen. Sitten minulle tavattomana yllätyksenä - varmaan jonkin solidaarisuuskohtauksen saaneena - vaimoni istahti viereiseen tuoliin. Hän oli luopunut vasta ainoastaan puserostaan ja yllä oli edelleen pitsirintaliivit ja hame. Hän veti hameensa lantiolle, riisui pikkuhousunsa ja levitti jalkansa - ja oli pakko nielaista kun hän avasi pillunsa niin auki kuin mahdollista. Seisokkini ei meinannut mahtua enää boksereihini. Ihmettelin oliko näytös tarkoitettu minun silmilleni vai kaverille. Heti kyllä selvisi että kaverille. Vaimoni katsoi ensin minua ja sittten kaveria pitkään. Kaveri tulkitsi asian omalla tavallaan ja astui vaimoni eteen. Vaimoni veti hänet vielä lähemmäs ja kaivoi hänen kullinsa esiin ja kehotti minua tekemään saman. että nyt kaikkien vehkeet olivat kaikkien katseltavissa. En tiedä kumpaa vittua olisin mieluummin katsellut - kyllä se toisen rouvan pillu kiinnosti enemmän.
      Illalla mietin kotona sängyssä miten lähellä oli ollut ettei vaimoni olisi tarjonnut vittuaan sille kaverille. Tai ehkä hän tarjosikin, mutta kaveri ei rohjennut. En ole siitäkään varma olisinko itse pystynyt panemaan tätä toista rouvaa - jos hän siis olisi edes suostunut. Siitä huolimatta että hänen kauniit rintansa ja houkutteleva vittu olivat saaneet kyrpäni kivikovaksi.

      • Minusta parasta oli, että me emme tarvinneet teennäisiä kilpailuja ja alkoholia. Kun kaikki tapahtui selkeästi, siitä jäi myös selkeät muistikuvat valokuvien lisäksi.


    • On tavallisempaa, että joku tekee jotakin rohkeaa jonkin varjolla, esimerkiksi on humalan tai uinnin, saunominen tai auringonoton varjolla on alasti, jopa rohkeissa asennoissa.

      Mutta on myös siskoja, jotka toimivat ilman varjoa, herttailevat vittuaan näyttämällä niin selkeästi, että se selkenee myös toiselle aivan tarkoitukselliseksi. Tällainen selkeä toiminta on miehelle miellyttävämpää, sillä hän voi olla VARMA, että sisko on todella tarkoittanut ilahduttaa häntä.

      Mainitsemani naapurinrouvan lisäksi, myös oma vaimoni on tällainen. Hän on ilostuttanut muutamaa miellyttävää miestä avaamalla ja huolellisesti ja levollisesti esittelemällä vittuaan. Mitään ei ole jäänyt salaisuudeksi. Hän on myös supistellut emätintään.

      Vastaavasti kyseiset miehet ovat voineet olla aivan rentoja ja ujostelematta paljastaa, että herttailu on mennyt perille. Ovat poikkeuksetta antaneet peittelemättä kyrvän seistä merkkinä siitä, että ovat ymmärtäneet tahallisuuden, toiminnan suoraan, ilman jonkin varjoa.

      Ihmiset ovat useimmin niin arkoja, ettei tämä ole heille mahdollista. Näin rakentuneilla ihmisillä ei ole omakohtaista kokemusta, ja heille saattaa olla miltei mahdotonta uskoa, että tällaista edes vähän tapahtuu.

      Palstoilla vilisee myös epäuskoharhaisia kuin Vilkkilän kissoja. Silloinhan on kyse jo mielenterveyden häiriöstä.

      x x x x

      Hyvin miellyttävä oli, kun naispuolinen opiskelutoverini kutsui minut kahville. Hänkin oli omalla tahollaan naimisissa. Oli kutsunut usein ennenkin, mutta nyt hänellä oli lyhyt hame ilman pöksyjä. Hän istui jalat istuimelle nojatuolille vastapäätä nosti hameensa ja avasi jalkansa, ja vielä käsillään sisemmät häpyhuulensa.

      Sain katsella pitkään siinä jutellessamme hänen kaunista vittuansa. Ja kaunis se olikin. Karvoitus oli vaalea, vähäinen, vaikutelma kuin kauniin kukan. Hän hiljalleen hyväili terälehtiä. Lopulta hän onanoi itselleen orgasmin. Sanoin valehtelematta, että olipa kaunista katsoa.

      Siinäkään ei ollut mitään osuutta alkoholilla, vain silkkaa ystävällisyyttä. Kutsui toistekin. Silloin osasin jo odottaa.

      • Anonyymi

        Kynä M se taas sekoilee menehän nyt sinne zombi osastolle pipipää


    Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      41
      1743
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1637
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1378
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      238
      1316
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      200
      1214
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1127
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1076
    9. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1057
    Aihe