Istutin aluista (3kpl) uuden rönsyliljan, josta olen poistanut aina rönsynalut. Tätä pidänkin ikkunalaudalla ja siitä on tullut niin tuuhea ja komea viherkasvi, ettei koskaan silloin aiemmin, kun annoin sen kasvattaa rönsyjä.
Rönsyjen kanssa sitä ei oikein voi pitää kuin amppelissa ja ne rönsyt kyllä vievät pääkasvin voimia, että ei siinä silloin ole kehumista.
Toista on nyt, kyllä kelpaa katsella.
Rönsylilja ilman rönsyjä parempi
1
884
Vastaukset 1
- Anonyymi
Jäykkäkehtinen rönsylilja kasvaa hyvin ilman amppeliakin vaikka antaisi rönsyjenkin kasvaa., sojottavat ylöspäin. Tekee enemmän kukkia kuin tavallinen ja minusta paremman näköiset lehdet. Ei nuo valkoiset kukat silti niin kauniita ole että joutaa ne rönsyt poiskin leikata.
Ostin samaan aikaan kuningasbegonian ja se on kasvanut aivan älyttömästi, tuplaantunut koko muutamassa viikossa. Eikä ole kärsinyt vaikka pari kertaa multa kuivunut, luulin että tuo olisi helpompi kuin kukkivat mihin tulee helpoosti härmää, mutta onkin olevinaan vaikein.
"Varoituksen sana on silti paikallaan: tämä ei ole helppo hoidokki. Lukuisia huonekasveja esittelevässä Plants are the strangest people -blogissa juuri kuningabegonialla on kyseenalainen kunnia pitää vaikeusasteikossa kärkisijaa ja kuulua kirjoittajan ei koskaan enää -listalle."
http://www.viidakkokirjeet.fi/2011/04/begonioiden-oikukas-kuningas.html#more
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1231128
- 651023
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93803- 77753
- 44699
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la38676- 67624
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22582Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37508Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44467