Puolueettomuuden antamasta turvasta on historiassa huonoja kokemuksia

Anonyymi

Venäjän johto ja jotkut Suomessakin pitävät vanhanmallista puolueettomuutta parempana turvatakuuna Suomelle kuin puolustusliitto Naton jäsenyyttä.

Historia ei kyllä puolla tätä näkemystä.

26.12.1940 päivätyssä kirjeessään Moskovasta Väinö Tannerille lähettiläs Paasikivi kirjoittaa: ”Vanha neutraliteettipolitiikka ei ole valitettavasti ollenkaan riittänyt. Me noudatimme sitä tarkasti ja se päättyi sotaan. Tanska, Norja, Belgia ja Hollanti noudattivat sitä myös, mutta niiden on käynyt, kuten on käynyt. Samoin tekivät Baltian valtiot, Wiro, Latvia ja Liettua. Samoin Rumania ja Kreikka. Siis 10 valtakuntaa. Näin ollen on todettava, että se tie ei ole enää niin varma kuin ennen luultiin.”

77

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Paasikiven kirjeessään Tannerille mainitsemista ennen sotaa puolueettomista maista vain Suomi ei nykyään kuulu Natoon.

      • Anonyymi

        Me säästyimme miehitykseltä. Kumpikaan sodan osapuoli ei saanut (tai yrittänytkään) vallata aluettamme.

        Olipa puolustusratkaisu mikä tahansa, niin järkevintä on pyrkiä liennyttämään jännitteitä. Ja omasta kyvystä on aina pidettävä huolta kaiken varalta.


      • Anonyymi

        Suomi nostettin itsensä tuhonneesta fasistitakapajulasta eturivin hyvinvointivaltioiden joukkoon teollistamalla Neuvostoliiton tuella ja ohjaamana. Paasikiven ja Kekkosen puolueettomuuslinja teki opportunistista uskottavan kansainvälisen tekijän joka koki historian kunniahetken 1975 ETYK-kokouksessa.


    • Anonyymi

      Puolueettomuus ja sen kannattajatko sallivat Saksan joukkojen tunkeutuvan Suomeen, valmistelemaan hyökkäystä Venäjälle.
      Ei vaan Suomen sotahullut.

      • Anonyymi

        Ennen talvisotaa Suomi oli puolueeton maa eikä täällä ollut saksalaisia joukkoja. Silti Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939

        Neuvostoliiton painostus jatkui talvisodan jälkeen mikä pakotti Suomen tukeutumaan Saksaan.


      • Anonyymi

        "Puolueettomuus ja sen kannattajatko sallivat Saksan joukkojen tunkeutuvan Suomeen,"

        Ilmeisesti venäläisenä et tiedä että Neuvostoliitto hyökkäisi 30.11.1939 ensin Suomeen tehtyään Saksan kanssa salaisen etupiirijaon 23.8.1939


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Puolueettomuus ja sen kannattajatko sallivat Saksan joukkojen tunkeutuvan Suomeen,"

        Ilmeisesti venäläisenä et tiedä että Neuvostoliitto hyökkäisi 30.11.1939 ensin Suomeen tehtyään Saksan kanssa salaisen etupiirijaon 23.8.1939

        Paasikivi tarkoittaa juuri talvisotaa kirjoittaessaan Tannerille ettei puolueettomuudesta ole ollut apua.


      • Anonyymi

        Ei vaan Suomen sotahullut.

        Ei vaan Neuvostoliiton sotahullut Molotov ja Stalin ajoivat puolueettoman Suomen tukeutumaan Saksaan.

        Venäläinen historioitsija V M Holodkovski myönsi tämän 1981.

        "Petroskoissa 1981 pidetyssä Suomen ja Neuvostoliiton historiantutkijain symposiumissa professori Viktor M. Holodkovski Neuvostoliiton tiedeakatemiasta huomautti, ettei hänen maanmiehillään ollut oikeutta arvostella Suomen johdossa 1940-41 olleita miehiä, koska näiden ratkaisut johtuivat yksinomaan Stalinin ja Molotovin väkivaltaisesta politiikasta. Aloittamalla talvisodan, perustamalla Kuusisen hallituksen, pakottamalla Suomen Moskovan rauhaan ja jatkamalla painostusta myöhemminkin he olivat saattaneet Suomen asemaan, jossa maan hallituksella ei ollut muuta mahdollisuutta kuin tukeutua Saksaan."


      • Anonyymi

        Ai Suomi hyökkäsi Saksaan???

        En sanonut missään että "Suomi hyökkäsi" Saksaan. ? Sanoin että Neuvostoliiton painostus talvisodan jälkeen pakotti Suomen tukeutumaan Saksaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai Suomi hyökkäsi Saksaan???

        En sanonut missään että "Suomi hyökkäsi" Saksaan. ? Sanoin että Neuvostoliiton painostus talvisodan jälkeen pakotti Suomen tukeutumaan Saksaan.

        Tukeutuminen merkitsee samaa kuin turvautuminen.


      • Anonyymi

        Kauttakulku pelasti Suomen miehitykseltä loppuvuodesta 1940!

        Lähde: William L. Shirer: Kolmannen Valtakunnan nousu ja tuho II

        Siinä kerrotaan kappaleessa Molotov Berliinissä 12.11.1940 seuraavaa:

        Ratkaiseva välienselvittely oli siten vain lykätty, mutta ei estetty, ja seuraavana aamuna, kun Hitler ja Molotov jatkoivat neuvottelua, Neuvostoliiton ulkoasiainkansankomissaari oli aivan säälimätön. Ensinnäkin Suomen suhteen, jonka takia molemmat joutuivat pian katkeraan ja ivalliseen kiistaan. Molotov vaati, että Saksan oli vietävä joukkonsa pois Suomesta. Hitler kiisti, että "Suomi olisi saksalaisten joukkojen miehittämä". Joukot olivat vain matkalla Suomen kautta Norjaan. Mutta Hitler halusi tietää aikoiko Neuvostoliitto ryhtyä sotaan Suomea vastaan. Saksalaisten pöytäkirjan mukaan Molotov "vastasi tähän hiukan vältellen" eikä Hitler ollut siihen tyytyväinen.

        "Mitään sotaa ei saa syttyä Itämeren piirissä", Hitler vaati. "Se rasittaisi raskaasti Saksan ja Neuvostoliiton suhteita", hän uhkasi lisäten hetkistä myöhemmin vielä uhkauksen painoa sanomalla, että sellainen voisi aiheuttaa "arvaamattomia seurauksia". Mitä muuta Neuvostoliitto sitten Suomesta halusi? Hitler tiedusteli ja hänen vieraansa vastasi Neuvostoliiton haluavan "saman mittakaavan järjestelyt kuin Bessarabiassa" -joka tarkoitti ehdotonta Venäjään liittämistä. Hitlerin vastavaikutus on mahtanut saattaa jopa tämän häiriintymättömän neuvostoliittolaisenkin levottomaksi, sillä tämä kiiruhti kysymään Johtajan "mielipidettä siitä asiasta".

        Diktaattori vastasi vuorostaan hiukan vältellen sanoen vain "ettei Suomea vastaan saanut käydä sotaa, koska sellainen selkkaus voisi johtaa kauaskantoisiin seurauksiin".
        "Tämä asenne on tuonut uuden tekijän tähän neuvotteluun", Molotov jyräytti vastaan.

        Keskustelu oli käynyt niin kiihtyneeksi, että Ribbentrop, joka siihen mennessä oli varmaan käynyt hyvin pelokkaaksi, keskeytti sanoakseen saksalaisen pöytäkirjan mukaan, että "ei ollut mitään syytä tehdä Suomen asiasta kiistakysymystä. Kenties oli tapahtunut vain väärinkäsitys".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Puolueettomuus ja sen kannattajatko sallivat Saksan joukkojen tunkeutuvan Suomeen,"

        Ilmeisesti venäläisenä et tiedä että Neuvostoliitto hyökkäisi 30.11.1939 ensin Suomeen tehtyään Saksan kanssa salaisen etupiirijaon 23.8.1939

        Syy oli että Mannerheim oli jo siinä vaiheessa valmistellut tulevan Barbarossan saksanmatkoillaan ja Stalinilla oli tieto tästä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennen talvisotaa Suomi oli puolueeton maa eikä täällä ollut saksalaisia joukkoja. Silti Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939

        Neuvostoliiton painostus jatkui talvisodan jälkeen mikä pakotti Suomen tukeutumaan Saksaan.

        Rajalinja ei kulje maiden välillä vaan aseteollisuuden rhoittamien roskamedian trollien manipuloimien white trash -massojen ja pasifistisen , ympäristötietoisen eri maiden älymystön välillä.


      • Anonyymi

        Kas kun et kysy, että Puolueettomuus ja sen kannattajatko sallivat Neuvostoliiton puna-armeijan joukkojen tunkeutuvan Suomeen 30.11.1939? Sehän aloitti nuo sodat eikä meitä tuolloin puolueettomuus suojannut laisinkaan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syy oli että Mannerheim oli jo siinä vaiheessa valmistellut tulevan Barbarossan saksanmatkoillaan ja Stalinilla oli tieto tästä.

        Ei suinkaan vaan Stalin halusi puolikkaan Puolaa, Baltian maat ja Suomen ja hänellä oli tieto omista haluistaan!


    • Anonyymi

      Puolueettomuuden antamasta turvasta on historiassa huonoja kokemuksia, siksi me Natomieliset haluamme pikaisesti liittyä Natoon.

      • Anonyymi

        ” Joo hyvä. nykyään kun matkustusrajoituksia ei oikeastaan enää ole, niin lähtekää Tiltut Natoon vaikka heti seuraavalla lennolla tai Tallinnan laivalla.”

        Miksi?. Järkevämpää on se, että Venäjän Tiltu itse muuttaa Venäjälle! Silloin ei ole huolta Natosta!


    • Anonyymi

      Meillä Natoa kannattavilla on "Puolueettomuuden antamasta turvasta on historiassa huonoja kokemuksia".

      Siksi haluamme luovuttaa Suomen itsenäisyyden ja alueellisen itsemääräämisoikeuden ja Suomen alueen viisaiden USA:n kenraalien käyttöön.

      • Anonyymi

        Paasikiven kirjeessään mainitsemista ennen sotaa puolueettomista maista vain Suomi ei nykyään kuulu Natoon.

        En tunne maiden politiikkaa kovin hyvin mutta joka tapauksessa niissä on päädytty Natoon liittymisen olevan parempi turva kuin entisenlainen puolueettomuus.


      • Anonyymi

        Ja euroopan unionin päätösvallan alle.


      • Anonyymi

        Valehtelet! Natoon liittyminen ei johda Suomea USA:n kenraalien käyttöön! Esim Tanskassa ei ole yhtääbn vieraita joukkoja!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelet! Natoon liittyminen ei johda Suomea USA:n kenraalien käyttöön! Esim Tanskassa ei ole yhtääbn vieraita joukkoja!

        Nato-jäsenyys toimii hyökkäystä ennalta estävänä pelotteena. Historiahan todistaa sen Neuvostoliitto eikä Venäjä eivät ole koskaan hyökänneet mihinkään Naton jäsenmaahan.

        Muihin maihin kyllä useinkin.


      • Anonyymi

        ” Siksi haluamme luovuttaa Suomen itsenäisyyden ja alueellisen itsemääräämisoikeuden ja Suomen alueen viisaiden USA:n kenraalien käyttöön.”

        Älytön väittämä stallarilta! Ei se tuollaiseen ole johtanut Puolan, Baltian, Norjan tai Tanskan suhteen!


    • Anonyymi

      Suomi on rauhanrakentaja maailmassa. Uskoo puheen vaikutukseen sotien ehkäisijänä.

      • Anonyymi

        Ei suinkaan! Se usko romahti kun Talvisota alkoi!

        Sen sijaan moni uskoo Presidentti Putinin sanoihin, ettei Venäjä koskaan hyökkää Naton jäsenmaan kimppuun!


    • Anonyymi

      Kiireesti ulos EU:sta, se on ainoa järkevä liike, mitä Suomen pitäisi tehdä.
      Laittomasti liitytty, pitisi olla judirisesti helppo myös irrottautua.
      Oma raha on toinen, joka pitää saada takaisin jos haluamme pitää Suomen itsenäisenä maana.
      Nämä ovat itsestään selviä asioita ja sitten voisimme taas kunnioittaa vielä voimassa olevaa naapuruussopimusta irrottautumalla isäntämaasopimuksesta.

      Huomatkaa että nämä 'sitoumukset' ovat kaikki perustuslakia rikkovia sopimuksia.
      Millaisessa demokratiassa oikein elämme?

      • Anonyymi

        ” Kiireesti ulos EU:sta, se on ainoa järkevä liike, mitä Suomen pitäisi tehdä.
        Laittomasti liitytty, pitisi olla judirisesti helppo myös irrottautua.”

        Ja kerrotko, että mikä oli se ”laittomuus”? EU:hun liityttiin poikkeuksellisen neuvoa-antavan kansanäänestyksen jälkeen ja gallupeissa n kannatus vain yhä kasvanut, joten stallari valehtelee taas!

        ”Oma raha on toinen, joka pitää saada takaisin jos haluamme pitää Suomen itsenäisenä maana.
        Nämä ovat itsestään selviä asioita ja sitten voisimme taas kunnioittaa vielä voimassa olevaa naapuruussopimusta irrottautumalla isäntämaasopimuksesta.”

        Sinä voit Takkispoika vapaasti muuttaa ”itsenäiseen maahan” hyppäämällä Allegroon! Se on se ja sama minä sinä Suomea pidät! Vihaat Suomea kaikissa tapauksissa!

        ”Huomatkaa että nämä 'sitoumukset' ovat kaikki perustuslakia rikkovia sopimuksia.
        Millaisessa demokratiassa oikein elämme?”

        Rikkoo miten? Oikeuskansleri ei ole ”rikkomuksia” havainnut, mutta Suomen viimeinen stallari on!?


    • Anonyymi

      # Ennen talvisotaa Suomi oli puolueeton maa eikä täällä ollut saksalaisia joukkoja. Silti Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939 #

      Puolueettomuus oli sana jolle ei ollut Suursuomi haaveilijoiden mielessä merkitystä.
      Siihen ei mitenkään pyritty.

      Samoin kuin nyt Länsimaiset arvot.
      Niistä paasaa ne jotka maailmalla touhuavat täysin arvottomasti.

      • Anonyymi

        "Puolueettomuus oli sana jolle ei ollut Suursuomi haaveilijoiden mielessä merkitystä.
        Siihen ei mitenkään pyritty."

        Suomen puolueettomuus ennen talvisotaa oli kansainvälisesti tunnustettu asia.

        Puolueettomuuden romutti Hitlerin ja Stalinin salainen sopimus 23.8.1939 jolla puolueeton Suomi liitettiin salaa Neuvostoliiton etupiirimaaksi.


      • Anonyymi

        "Puolueettomuus oli sana jolle ei ollut Suursuomi haaveilijoiden mielessä merkitystä."

        Suur-Suomi haaveilijat oli mitättömän pieni joukko . Suomen johto ei halunnut mitään sotaa ja armeija jätettiin heikosti varustetuksi.


    • Anonyymi

      Moskovan neuvotteluissa lokakuussa 1939 Paasikivi ja Stalin esittivät seuraavia näkökohtia:

      Kun Paasikivi jälleen korosti Suomen puolueettomuutta ja lujaa päättäväisyyttä puolustaa omaa aluettaan jokaista hyökkäjää vastaan,Stalin puhui hyökkäävän suurvallan mahdollisesta maihinnoususta Suomen alueelle näyttäen kartalta Hankoa.Samalla hän sanoi "Suomi on pieni ja heikko.Teiltä ei lupaa kysytä.Ette voi,vaikka tahtoisitte,estää suurvaltaa nousemasta maihin sekä jatkamasta kulkuaan teidän vastustuksestanne huolimatta".

      Paasikivi vastasi siihen: "Aliarvioitte meidät.Tulemme taistelemaan kovemmin kuin luulette".

      • Anonyymi

        Talvisodassa Suomi pystyi yksin torjumaan Neuvostoliiton maanvaltaushyökkäyksen.

        Stalin oli niin ollen väärässä sanoessaan Paasikivelle ettei Suomi voisi suurvallalle mitään.

        Neuvostoliiton olisi kannattanut uskoa että Suomi puolustaa puolueettomuuttaan joka suuntaan kuten Paasikivi sanoi.


      • Anonyymi

        "Jatkosodan alkuvalmisteluissa Suomen silloiset "nato tiltut" totesivat että suomi on heikosti aseistatutunut ja on ehdottomasti liittouduttava kolmannen valtakunnan kanssa ja hyökätä sitten Uralille asti."

        Nuo horinat on sinun oman punapropagandan tuotetta.

        Suomessa pelättiin aivan aiheellisesti talvisodan jälkeen että Neuvostoliitto tekee Suomelle saman minkä teki Baltian maille ja lähennyttiin siksi ainoaa mahdollista auttajaa Saksaa tekemällä sen kanssa syksyllä 1940 kauttakulkusopimus.

        Olihan Molotov sanonut kesäkuussa 1940 Liettuan ulkoministerille:

        ”Teidän Liettuanne yhdessä toisten Baltian kansojen kanssa, Suomi mukaanlukien, liitetään neuvostokansojen kunniakkaaseen perheeseen.”


      • Anonyymi

        Presidentti Mauno Koivisto sanoo kirjassaan :

        "Suomessa oli välillä vallalla sellainen ajattelu , että joustavammalla linjalla olisi päästy parempaan tulokseen. Omalta osaltani en ole törmännyt tietoon johon tämä usko voisi nojata.

        Ei ole näyttöä siitä, että Neuvostoliitolla olisi ollut Suomen osalta toisenlaiset suunnitelmat kuin Baltian maiden osalta. Stalin korosti useasti Baltian mallin seuraamista myös Suomen kohdalla."


    • Anonyymi

      Ei kai Suomen kautta Amerikkaan eikä Saksaan hyökkää kukaan.
      Olemalla puolueeton tukkisimme vain Lännen yhden hyökkäysreitin Venäjälle ja jättäisimme suuri merkitykselliset sodankäynti välineemme tyhjäkäynnille.
      Se ei suurille nato uljaille käy. Sodanlietsojia kun ovat.
      Siinähän Suomi säästyisi natojäljiltä tutuilta tuhoilta.
      Eikä sekään tunnu mitään painavan.
      Sekin vielä, ettei Venäjällä olisi Suomen ollessa uskottava, mitään tarvetta lisätä joukkojaan Suomen suunnalle.
      Mutta totta kai se voisi puolustaa rajojaan voimakkaammin jollain muulla suunnalla.
      Natomieliset avoimesti ovat uhraamassa Suomen luhistumassa (toivottavasti ) olevan Amerikan herruuden säilyttämiselle.
      Älkää vastatko, niin olette parhaiten selvinneet.

    • Anonyymi

      Puoluettomuus ei tietenkään yksin riitä vaan pitää olla pelisilmää myös kulloisellekin maailmantilanteelle minkä Suomen sisäpolitiikka talvisodan alla esti antamasta lupausta liittoutuneille yhteistyöstä.

      • Anonyymi

        Liittoutuneiden yhteistyö, sen aikainen "nato", myös oli Neuvostoliiton osalta pitkällä jo talvisodan alkuhetkillä.

        Jatkosodassa oltiin jo 100% vaauhdissa ja Natomaat Iso-Britannia ja USA sotivat Neuvostoliiton rinnalla Suomea ja Saksaa vastaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liittoutuneiden yhteistyö, sen aikainen "nato", myös oli Neuvostoliiton osalta pitkällä jo talvisodan alkuhetkillä.

        Jatkosodassa oltiin jo 100% vaauhdissa ja Natomaat Iso-Britannia ja USA sotivat Neuvostoliiton rinnalla Suomea ja Saksaa vastaan.

        "Jatkosodassa oltiin jo 100% vaauhdissa ja Natomaat Iso-Britannia ja USA"

        Oletko tyhmä vai huijari ? Jatkosodan aikaan ei ollut mitään "Natomaita"

        Nato perustettiin vuonna 1949 puolustamaan Euroopan demokratioita Neuvostoliiton uhalta.

        Nykyään Natoon on liittynyt maita jotka kokevat Venäjän uhaksi itselleen kuten Baltian maat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liittoutuneiden yhteistyö, sen aikainen "nato", myös oli Neuvostoliiton osalta pitkällä jo talvisodan alkuhetkillä.

        Jatkosodassa oltiin jo 100% vaauhdissa ja Natomaat Iso-Britannia ja USA sotivat Neuvostoliiton rinnalla Suomea ja Saksaa vastaan.

        "Liittoutuneiden yhteistyö, sen aikainen "nato", myös oli Neuvostoliiton osalta pitkällä jo talvisodan alkuhetkillä."

        Nato perustettiin 1949 torjumaan Neuvostoliiton uhkaa.

        Naton esiasteena voidaan niin olen pitää Ranskan ja Englannin valmistelemaa apujoukkoa Suomelle talvisodan aikaan.

        Se uhka joutua sotaan kahta suurvaltaa vastaan sai Stalinin luopumaan Terijoen hallituksesta ja suostumaan rauhaan Helsingin hallituksen kanssa.


    • Anonyymi

      Suurvaltojen vastakkainasettelussa Suomen puolueettomuudella ei ole muuta merkitystä, kuin että Suomen katsotaan olevan irrallaan ja matalammalla kynnyksellä invaasion kohde. Poliittisesti olemme EU:n jäsen, mutta sotilaallisesti yhä ilman kansainvälistä puolustusliittoa. Historialliset kokemukset osoittavat, että irrallaan olevat alueet tulevat suurvallan kohteeksi mahdollisen konfliktin yhteydessä.

      On vaan fakta, ettei suurvaltojen konfliktissa kunnioiteta puolueettomuutta. Näin on aina ollut ja tulee aina olemaan.

      • Anonyymi

        Jos Ryssä joutuu poistamaan Natomaat USA:n ja Britannian Suomen alueelta, niin kyllä siinä lähtee puoli Suomea saman tien ja tänne meidän pohjolaan muodostuu asumiskelvoton puskurivyöhyke...

        Kuuluuko se Natoon vai ongelmajätteiiin, lienee aivan sama asia...


    • Anonyymi

      Meillä on maailman paras naapuri, eikö ole kummallista miten maailma muuttuu?
      Globalistihallinnot ovat rikollisia järki järjestään, eikä Venäjä kuulu samaan sakkiin, eikö niin?
      Jos meillä olisi ollut todella isänmaalliset päättäjät, suhteemme Venäjään olisi edelleen ykkösasia ja ihan syystä.
      Mutta miten asiat on ajettu, kohta isänmaata ei enää ole ja siihen ei Venäjä ole mitenkään syyllinen.

      Isäntämaasopimuksella ja hybridikeskuksella käydään kahdenlaista sotaa Venäjää vastaan ja sitten, miten tämä politiikka hyödyttää tavan kansalaisia?

      • Anonyymi

        Jos sinusta tuntuu, ettei ole enää isänmaata, niin hakeudu ihmeessä parempaan maahan. Monelle uusi isänmaa löytyi aikoinaan itärajan takaa. Tuhansittain muutettiin perhekuntineen parempaa hakien, tottapa siellä pidettiin hyvänä, kun niin harvasta mitään myöhemmin kuultiin.
        Kokeile sinäkin.


      • Anonyymi

        Maailman paras naapuri olisi isänmaansa menettäneelle erinomainen uusi kotimaa.


    • Anonyymi

      NATOn tapa normalisoida suhteensa Venäjään

    • Anonyymi

      Neuvostoliiton virallisessa sotahistoriateoksessa sanotaan talvisodan rauhasta sivulla 266:

      "Länsivaltojen todellisen uhan synnyttämä tilanne vaati hallitukselta kiireellisiä toimenpiteitä aseellisen selkkauksen ratkaisemiseksi solmimalla rauha."

      Eli eräänlainen Naton esiaste todella pelasti Suomen keväällä 1940 .

      Stalin todella pelkäsi joutumista Suomen takia sotaan kahta suurvaltaa Ranskaa ja Englantia vastaan ja luopui siksi Terijoen hallituksesta ja suostui rauhaan Helsingin hallituksen kanssa. Vaikka sodan alussa Stalin tunnusti vain Terijoen hallituksen jonka kanssa teki avunantosopimuksen.

      Nykyään Suomea suojaa Venäjän uhalta se että Naton ovi on auki Suomelle ja Suomella on virallinen Nato-optio.

      Venäjä tietenkin varoo uhkaamasta Suomea niin että suomalaisten enemmistö alkaisi kannattaa Natoon liittymistä heti.

      Tämä antaa suomalaisille petollisen turvallisuudentunteen. Jos Naton ovi jostakin syystä menee Suomelta kiinni olemme silloin samankaltaisessa asemassa kuin Ukraina jolta Naton ovi on kiinni.

      Naton antaman turvan jatkuminen pitkälle tulevaisuuteen voidaan varmistaa vain liittymällä Natoon vielä kun ovi on auki Suomelle.

      • Anonyymi

        Nato-optio suojaa Suomea rauhan aikana Venäjän uhkaa vastaan niin kauan kun Naton ovi on auki Suomelle. Venäjä ei tietenkään halua ajaa Suomea Natoon.

        Samaan tyhmään tapaansa kuin Molotov ajoi Suomen turvautumaan Saksaan välirauhan aikana. Puhumalla Suomen sovjetisoinnista.

        Putinin puolueen neuvonantaja Dugin on kyllä syyllistynyt samaan tyhmyyteen kuin Stalin ja Molotov välirauhan aikana.

        Kirjassaan Dugin sanoo että Suomi pitää liittää Venäjään.


    • Anonyymi

      Onneksi Suomi ei ole enää puolueeton maa, se olisi vaarallista.

    • Anonyymi

      Puolueetonta voi turvallisesti leikkiä vain valtio, joka on kaikilta suunnilta sotilaallisesti turvassa, kuten Sveitsi.

      • Anonyymi

        Mene Sveitsiin sitten.

        Suomi pysyy puolueettomana Naton ulkopuolella edelleen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene Sveitsiin sitten.

        Suomi pysyy puolueettomana Naton ulkopuolella edelleen.

        Miksi menisin? Asun Suomessa ja Suomea ei puolueettomuus aikanaan suojannut tipan vertaa kun 30.11.1939 vihollinen vyöryi rajan yli!


      • Anonyymi

        Tunnistettu. Venäjän trolli jaksaa yövuorossa. Palkkaavat myös hyvin nuoria.


      • Anonyymi

        Asumme erittäin turvallisessa maassa, sinä et ole mikään pois ajaja.


    • Anonyymi

      Suomi ei ole enää puolueeton maa !

      Noudatamme yhtenäistä ulkopolitiikkaa EU maiden kanssa ja olemme myös sitoutuneet monilla sopimuksilla sotilaalliseen yhteistyöhön länsivaltojen kanssa.

      Höpötys lännen ja idän välissä olevasta puolueettomasta Suomesta on menneen talven lumia ja homehtuneiden YYA hörhöjen satua.

      Hyvä näin, sillä kasakka ottaa sen mikä on irrallaan.

    • Anonyymi

      Kengänpohjaan jäi kivi! Ei siinä vielä kaikki, jääkaapissa oli juusto väärinpäin! Kiinnostaa yhtä paljon, kuin NATO. Natopellet ovat täriseviä pellejä, jotka ei tajuu tästä nykyajasta mitään.

      • Anonyymi

        No, jo on sinullakin ongelmat.

        Yritä ratkoa nuo sinun suuremmat pulmasi ja jätä Nato muiden asiaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, jo on sinullakin ongelmat.

        Yritä ratkoa nuo sinun suuremmat pulmasi ja jätä Nato muiden asiaksi.

        Natottajilla ei mitään sanomista Suomen nato päätöksistä. Olette niin pienen pieni vähemmistö jolla ei mitään merkitystä.


      • Anonyymi

        tiltusilla näyttää olevan itänaapurin mentaliteetti noissa päätöksentekoasioissa


    • Anonyymi

      ”Puolueettomuuden antamasta turvasta on historiassa huonoja kokemuksia”

      Nato-jäsenyydestä on myös huonoja kokemuksia.

      Esim. Nato-Kreikka ja Nato-Turkki sotivat keskenään v.1974.

      Nato-Turkin joukot miehittivät kolmasosan Kyproksen tasavallan alueesta sen jälkeen, kun Kyproksen presidentti oli syrjäytetty vallankaappauksessa. Kaappauksen tarkoituksena oli liittää Kypros Kreikkaan.
      Miehitys johti saaren jakoon kreikkalaiseen Kyproksen tasavaltaan ja turkkilaiseen Pohjois-Kyprokseen, joka on de facto voimassa edelleen.

      • Anonyymi

        Nato -jäsenyydestä ei ole mitään huonoja kokemuksia, sillä ei ollut mitään varsinaista roolia Turkin ja Kreikan väliseen kiistaan Kyproksella, joka ei edes ollut mikään maiden välinen sota. Rajakiistoja riittää kyllä joka valtiolle.

        Nato lienee ollut noidenkin valtioiden kiistoissa rauhoittava tekijä.


      • Anonyymi

        ” Miehitys johti saaren jakoon kreikkalaiseen Kyproksen tasavaltaan ja turkkilaiseen Pohjois-Kyprokseen, joka on de facto voimassa edelleen.”

        Mikä on pelkästään hyvä asia! Kiistat ja riidat loppuivat siihen ja Kreikka sai saaresta 2/3-osaa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Miehitys johti saaren jakoon kreikkalaiseen Kyproksen tasavaltaan ja turkkilaiseen Pohjois-Kyprokseen, joka on de facto voimassa edelleen.”

        Mikä on pelkästään hyvä asia! Kiistat ja riidat loppuivat siihen ja Kreikka sai saaresta 2/3-osaa!

        Juomavedet jäivät Turkin puolelle. Turkki paatosi purot ja ja kränä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juomavedet jäivät Turkin puolelle. Turkki paatosi purot ja ja kränä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...

        Kypros oli USKONTOJEN välinen sota.

        Sitä on noilla alueilla tuota uskonto hihhulointia. Jutkut ovat siinä heti seuraava hörhösakki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kypros oli USKONTOJEN välinen sota.

        Sitä on noilla alueilla tuota uskonto hihhulointia. Jutkut ovat siinä heti seuraava hörhösakki.

        Naton ansiosta alueella on rauha. Ilman Natoa saattaisivat Kreikka ja Turkki olla yhä ikiaikaisessa sodassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juomavedet jäivät Turkin puolelle. Turkki paatosi purot ja ja kränä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...

        Hyvin tuntuu vettä piisaavan myös kreikkalaisten puolella!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin tuntuu vettä piisaavan myös kreikkalaisten puolella!

        Laivalla tuovat juomavedet Kreikan puolen Kyprokselle.

        Uskontojen välinen sota jatkuu Kyproksella.


    • Anonyymi

      Nato antama turva on toiminut 100 % varmuudella.

    • Anonyymi

      Konfliktissa suurvaltojen välissä ei voi olla puolueeton.

      • Anonyymi

        Valitettavasti avoimet konfliktit ovat saapuneet Euroopan reuna-alueille.


    • Anonyymi

      Venäjän johdon mielestä Suomen asema puskurivaltiona on sopivampi kuin Naton tukikohdat. Nato-Suomessa esim. Ahvenanmaan erityisasema Venäjän reuna-alueena katoaisi.

    • Anonyymi

      Suomi ei ole koskaan pystynyt säilyttämään puolueettoman maan asemaa. Maailmansotien välisenä aikana sitä sinisilmäisesti yritettiin, mutta se johti katastrofiin. II MS:n jälkeen puolueettomuus oli pelkkää kulissia ja Kekkosen nuorallatanssia. Ei Suomi voinut suoraan sanoa, mitä se asioista ajatteli.

      Puolueettomuuden jatkuva hokeminen oli suorastaan irvokasta.

    • Anonyymi

      Puolueettomuuden antamasta turvasta on historiassa hienoja kokemuksia.

      • Anonyymi

        Enempi huonoja kuin hienoja!


    • Anonyymi

      Puolueettomuuden antamasta turvasta on historiassa huonoja kokemuksia.

    • Anonyymi

      Suomen poliitikot on jo myyneet Suomen itsenäisyyden ja puolueettomuuden ja kyllä niiden kanssa olisi pärjätty paremmin kuin nykyisten liittoutumien kanssa mutta puolueettomuudessa poliitikoilla pitää myös olla pelisilmää mitä Suomen poliitikoilla ei talvisodan alla ollut koska sotaaika ei ole puolueettomuuden aikaa ja Suomen etu olisi ollut tehdä yhteistyötä liittoutuneiden kanssa.

    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe