Olemme eläkeläispariskunta, jotka asumme vanhassa omistamassamme isohkossa omakotitalossa. Meillä on kaksi lasta, jotka elävät omillaan. Puolisollani on pieni perimänsä metsäpalsta. Nyt kysyisin, että olisiko viisasta tehdä keskinäinen telstametti? Kysyn sitä siksi, että jompikumpi meistä kuolee joskus ja leskelle jäisi taloomme elinikäinen käyttö ja asumisoikeus. Leski ei kuitenkaan voisi myydä taloa koskaan, vaikka ei siinä kykenisi enää asumaankaan. Siitä syystä olisi meille kaikille selvempi, että toisen puolison kuoltua talo jäisi suoraan jäljelle jääneen puolison omistukseen. Lapsethan perisivät jokatapauksessa jälkeemme loput. Vähäiset yksityise rahavaramme tahtoisimme jättää myöskin toisillemme. Tuo palstahan kuuluu ilman muuta lapsilemme.
Kannattaisiko tehdä keskinäinen testamentti?
Anonyymi
1
89
Vastaukset
- Anonyymi
Voittehan te tehdä keskinäisen testamentin kaiken varalta ja jos mieli muuttuu niin ei toisen kuollessa lesken ole edes mikään pakko vedota testamenttiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445239Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243440Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992830Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui562643- 1702312
- 242119
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661845Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391