Olisi hyvä kun Suomeen rakennettas aidat/muurit eli rajattu alueita karhuille, susille, ahmoille, ketuille yms. Ja kaikki Suomen rotat/hiiret/myyrät yms voisi tappolaatikkojen sijasta ennemmin kerätä ns. "siirtolaatikoilla" asumaan vaikka eläintarhoihin, näin rotista, hiiristä, myyristä, susista, karhuista yms. Ei olisi enää ikinä vaaraa että vaikka susia kohtais yms ja saisivat asua omilla alueillaan rauhassa. Eläviä olentojahan me ollaan kaikki, miksi ihmisen lihakuoreen syntyneitä arvostetaan enemmän ja eläimiä vähemmän? Koska eläimet eivät näytä ihmisiltä, jotkut ihmiset ovat "rasisteja" eläimille eli sukupolvesta toiseen eläimiä on kunnioitettu elävinä olentoina vähemmän. Toinen selitys että niistä ei ole ihmisille niin suurta hyötyä joten hyödyttöminä ajatellaan niiden olevan arvottomia. Mutta kyllähän Kelan luukulla käyvien ihmistenkin annetaan elää, niin miksei eläimetkin saisi elävä olentona nauttia elämästä niinkuin sinäkin. :) Kaupunkejakin pystytään rakentamaan joten aitojen/muurien rakennus onnistuisi varmasti :) Ja tämähän olisi pysyvä ratkaisu, Muurit voisi ulottua Venäjä/Ruotsi rajalle niin sieltäkään ei kukaan pääsisi, ei eläin eikä ihmiseläin. :D Kaikki voittaisivat. Kuulostaa hyvältä?
Luetuimmat keskustelut
- 951596
- 721254
- 901222
Jasmin vauhdissa
Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois2761005- 95929
- 40904
- 49777
- 80775
- 55753
- 45695