Martinan suhde on tuhoon tuomittu

Anonyymi

Nykyään kun Martina lukee avoimia suhdehaastatteluja, häntä hirvittää kyseisen julkkiksen puolesta.
Luen niitä koko ajan ja olen kauhuissani.
Mun mielestä suhde on tuhoon tuomittu kun annat sen julkisuuteen.
Eli hänen ja Hannun suhde on tuhoon tuomittu hänen mielestään, kun antoivat parisuhde haastattelun 4kk seurustelun jälkeen. Ennen Hannun raiskaussyytettä tykitettiin urakalla rakkauskuvia someen, oli lätkäjätkää kenen kanssa kosketeltiin tähtiä, oli rakas ja sydämiä. Mitä toi on muuta kuin parisuhteen tuomista julkisuuteen. Taas puhui muija paskaa jälleen kerran.

119

1405

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Feikkilehti mikä feikkilehti. Kaikki tuodaan nykyhetkelläkin julkisuuteen Hannun kanssa mutkien kautta. Julkaistaan kuvia samasta paikasta mutta erikseen, että varmaan kaikki tietää, et yhdessä ollaan. Kyllä on Hannustakin niin linssilude tullut, säälin heitä kun pitävät tuollaista näytelmää yhdessä pystyssä.

    • Anonyymi

      Kaikki miehet jotka on kiinni saanut ja hetken tämän kyseisen Martan kanssa viihtynyt on äkkiä tuotu julkisuuteen tavalla tai toisella. Hänellä on niin kova tarve tuoda itseänsä esille, että kyllä hänetkin vielä joku huolii. Tasosta joutuu tinkimään, ei ole varaa valita.

      • Anonyymi

        🤕🤕🤕🤔👎

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        🤕🤕🤕🤔👎

        Onko sulla pää kipeänä?

      • Anonyymi

        Hannu luuli pääsevänsä vihreälle oksalle, kun Martina pokasi hänet. Mutta mies ei tiennyt, mihin kätensä sotki, kun alkoi suhteeseen Martinan kanssa. Nyt ei kaveritkaan enää häntä arvosta, heittävät ronskia herjaa ja säälivät.

        Kyllä musta tuntuu että se on toinen pari jota ei arvosteta

        Mistä puhut oikein, elä keksi valheita edes tänne keksi.Kerro ketä Hannun kavereita tunnet, eli et yhtään heistä.Kallekin kehui Hannua, et on hyvä mies.Tiedän et Hannula on iso kaveripiiri ja yhdessä käyvät ennenkaikkeja erilaisia urheilutapahtumia katsomassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sulla pää kipeänä?

        Jos sillä on leikattu päästä jotain...

        Kalle sanoi että hyvä mies, mutta sääli kun on Martinan kanssa. Aikaisemmassa haastattelussa sanonut heistä ettei tuo kauan tule kestämään. Et vaan ymmärtänyt yksinkertaisena Kallen vinoilua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sillä on leikattu päästä jotain...

        Onkohan sille tehty lobotomia.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannu luuli pääsevänsä vihreälle oksalle, kun Martina pokasi hänet. Mutta mies ei tiennyt, mihin kätensä sotki, kun alkoi suhteeseen Martinan kanssa. Nyt ei kaveritkaan enää häntä arvosta, heittävät ronskia herjaa ja säälivät.

        Odotellen ,et he menisivät vaikka kihloihin ensi kesänä viimeistään.💫💫

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannu luuli pääsevänsä vihreälle oksalle, kun Martina pokasi hänet. Mutta mies ei tiennyt, mihin kätensä sotki, kun alkoi suhteeseen Martinan kanssa. Nyt ei kaveritkaan enää häntä arvosta, heittävät ronskia herjaa ja säälivät.

        Niinkö ? Mihin perustat tämän väitteesi Pikkaraisen kavereiden arvostamisesta ? Jos takerruit kiihkeästi Palanderin sanomiseen, niin et ymmärtänyt pointtia. Ja muutahan sulla ei olekaan, kuin tämän hassunhauskan "pelimiehen" tyypillinen höpöttely ja kundien välinen normi nokittelu. Joten äläpä ota Pikkaraisesta ja hänen ystävyyssuhteistaan agendaa, sillä sulla ei ole mitään relevanttia sanottavaa asiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä musta tuntuu että se on toinen pari jota ei arvosteta

        Ja sehän se näitä angstaajia juuri veetuttaakin. Tämä toinen pari ei juuri ystäviä saati arvostusta saa osakseen mistään. Ja syystä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kalle sanoi että hyvä mies, mutta sääli kun on Martinan kanssa. Aikaisemmassa haastattelussa sanonut heistä ettei tuo kauan tule kestämään. Et vaan ymmärtänyt yksinkertaisena Kallen vinoilua.

        Kalle viittasi seiskaan. Kalle jos joku tietää minkälaista on olla ko paskajulkaisun lööpeissä. Ja Martinan rinnalla sinne joutuu aivan jokainen, koska Martina on kuuma puheenaihe vuodesta toiseen. Kiitos hyeenojen ja dissattujen toimittajien, joille ei haastiksia tipu. Eli se olet nyt sinä, joka et ole ymmärtänyt ja juurikin se yksinkertainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä puhut oikein, elä keksi valheita edes tänne keksi.Kerro ketä Hannun kavereita tunnet, eli et yhtään heistä.Kallekin kehui Hannua, et on hyvä mies.Tiedän et Hannula on iso kaveripiiri ja yhdessä käyvät ennenkaikkeja erilaisia urheilutapahtumia katsomassa.

        Sinä yksi ja ainoa kirjoitusvirheinen täällä yrität epätoivon vimmalla puolustella Martinaa ja Hannua. Tiedät heistä melkein kaiken ja sulle tai sun tutuille sattunut aina samanlaisia asioita kuin heillekin. Olet niin läpinäkyvän lapsellinen kirjoituksissasi. Kova duuni sulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kalle sanoi että hyvä mies, mutta sääli kun on Martinan kanssa. Aikaisemmassa haastattelussa sanonut heistä ettei tuo kauan tule kestämään. Et vaan ymmärtänyt yksinkertaisena Kallen vinoilua.

        Mitä saatana valehtelet taas ,sanoi et hyvä mies, mutta Seiskalehti pilasi miehen.Sanoi vielä erikseen ,ettei tarkoita Martina et se on pilannut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä saatana valehtelet taas ,sanoi et hyvä mies, mutta Seiskalehti pilasi miehen.Sanoi vielä erikseen ,ettei tarkoita Martina et se on pilannut.

        Totta näin sanoi .!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkö ? Mihin perustat tämän väitteesi Pikkaraisen kavereiden arvostamisesta ? Jos takerruit kiihkeästi Palanderin sanomiseen, niin et ymmärtänyt pointtia. Ja muutahan sulla ei olekaan, kuin tämän hassunhauskan "pelimiehen" tyypillinen höpöttely ja kundien välinen normi nokittelu. Joten äläpä ota Pikkaraisesta ja hänen ystävyyssuhteistaan agendaa, sillä sulla ei ole mitään relevanttia sanottavaa asiaan.

        Palanderin kommentit voi jättää omaan arvoonsa eli roskikseen. Hoitaisi ensin oman liittonsa kuntoon. En arvosta pätkääkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannu luuli pääsevänsä vihreälle oksalle, kun Martina pokasi hänet. Mutta mies ei tiennyt, mihin kätensä sotki, kun alkoi suhteeseen Martinan kanssa. Nyt ei kaveritkaan enää häntä arvosta, heittävät ronskia herjaa ja säälivät.

        Hannun oma vika, kun niin oli halukas julkisuuteen. Kyllä Martinasta niin paljon on juttuja ollut vuosien varrella, että kyllä olisi Hannunkin pitänyt tietää mihin kätensä iskee. Nyt Martina ei luovu Hannusta koskaan... :D Tok hyvähän tuo on Hannun tietää, jos se raiskaussyyte oikeudessa näytetään toteen ja Hannu syyllinen. Hirveesti ei varmaan muita ottajia ole kummallakaan osapuolella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannu luuli pääsevänsä vihreälle oksalle, kun Martina pokasi hänet. Mutta mies ei tiennyt, mihin kätensä sotki, kun alkoi suhteeseen Martinan kanssa. Nyt ei kaveritkaan enää häntä arvosta, heittävät ronskia herjaa ja säälivät.

        Jokohan on ovi käynyt muuallakin? Mara ei ole luotettavin seurustelukumppani.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannu luuli pääsevänsä vihreälle oksalle, kun Martina pokasi hänet. Mutta mies ei tiennyt, mihin kätensä sotki, kun alkoi suhteeseen Martinan kanssa. Nyt ei kaveritkaan enää häntä arvosta, heittävät ronskia herjaa ja säälivät.

        Nyt olet hukassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sehän se näitä angstaajia juuri veetuttaakin. Tämä toinen pari ei juuri ystäviä saati arvostusta saa osakseen mistään. Ja syystä.

        Höpöhöpö, teidän luuloissanne on noin, totuus on toinen.

    • Anonyymi

      Miten niin? Heidän haastattelunsa oli paljon aiemmin ja hän on huomannut nyt itsekkin että ei kannata kaikkea tuoda julki kun media / ihmiset alkavat heti solvata mm typerä 7 lehti, some jne. Hyvä huomio häneltä muttei se tarkoita sitä että oma suhteensa olisi tuhoon tuomittu. Fiksu ihminen osaa ottaa opikseen. Hyvä Martina!

      • Anonyymi

        Niin, fiksu ihminen osaa ottaa opikseen, mutta Martina ei ole oppinut mitään näiden kahden vuosikymmenen aikana, kun hän on epätoivoisesti roikkunut julkkiksen imagossa. Jokaisen eron ja mokan jälkeen hän ei enää jaa yksityiselämäänsä, hän on ottanut opikseen ja on kasvanut ihmisenä. Tuntuuko tutulta? Jokainen kerta samat litaniat.

        Miten niin? Hän.ei ole antanut vuosiin haastatteluja törkylehdelle nimeltä 7. Kyseinen lehti vääntää jutut some kommentoinneista jne. Ihan ymmärrettävissä oleva asia jos osaa ymmärtää. Edelleen, Hyvä Martina!

        Fiksu omanyrityksen omistaja, tekee nytkin kahta tv. ohjelmaa yhtäaikaa ja valmennustyöt ja mainostyöt siihen lisäksi. Sitten urheilu harrastukset ja lapset , kyllä naisella näköjään riittää puhtia joka lähtöön.

        Kyllä stalkkerillakin puhtia riittää! 🤣😅. Tekee pitkää päivää näillä juorupalstoilla, usein aamu varhaisesta iltamyöhään, ja ei varmasti pidä edes viikoloppuvapaita, kesälomista puhumattakaan. Joten kyllä se on tekevä ja työteliäs täti, ja todistetusti sen työn määrä päihittää laadun mennen tullen.

      • Anonyymi

        Martina sanonut aloituksen tekstin vuonna 2018, eli mitään ei ole oppinut. Tuo suhteen heti julkisuuteen jos jonkun verkkoonsa saa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin? Hän.ei ole antanut vuosiin haastatteluja törkylehdelle nimeltä 7. Kyseinen lehti vääntää jutut some kommentoinneista jne. Ihan ymmärrettävissä oleva asia jos osaa ymmärtää. Edelleen, Hyvä Martina!

        Esko taas antanut Seiskalle haastatteluja, vaikka siellä mollataan Martinaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, fiksu ihminen osaa ottaa opikseen, mutta Martina ei ole oppinut mitään näiden kahden vuosikymmenen aikana, kun hän on epätoivoisesti roikkunut julkkiksen imagossa. Jokaisen eron ja mokan jälkeen hän ei enää jaa yksityiselämäänsä, hän on ottanut opikseen ja on kasvanut ihmisenä. Tuntuuko tutulta? Jokainen kerta samat litaniat.

        Miten niin epätoivoisena roikkunut missään ? Tehnyt työtään, johon kuuluu valkut, erilaiset tapahtumat ja tv-tuotannot. Se, että hänestä ollaan kiinnostuneita poikii lisää julkisuutta, joka ei ole valinnaista. Suhteestaan Hannuun halusi kertoa itse ennen kuin "lähipiiri" kiiruhtaa sepittämään stoorejaan ja sevenin kuvaavathan olivat jo sionä vaiheessa stalkanneet heidän instansa ja lenkkipolkunsa. Martina ei roiku missään, mutta hyvin tukevasti on ihmisiä kiinnostava henkilö. Sori siitä ja koeta kestää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fiksu omanyrityksen omistaja, tekee nytkin kahta tv. ohjelmaa yhtäaikaa ja valmennustyöt ja mainostyöt siihen lisäksi. Sitten urheilu harrastukset ja lapset , kyllä naisella näköjään riittää puhtia joka lähtöön.

        Niinpä, ne lapset. Koska tekee heidän kanssa jotain.. Tuntuu että reissaa Hannun kanssa enemmän kuin lapsiensa kanssa. Oli kyllä kätilö oikeassa kun sanoi ettei sovellu äidiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, ne lapset. Koska tekee heidän kanssa jotain.. Tuntuu että reissaa Hannun kanssa enemmän kuin lapsiensa kanssa. Oli kyllä kätilö oikeassa kun sanoi ettei sovellu äidiksi.

        Ilmoitus tehty. Kukaan ei ole noin kommentoinut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martina sanonut aloituksen tekstin vuonna 2018, eli mitään ei ole oppinut. Tuo suhteen heti julkisuuteen jos jonkun verkkoonsa saa!

        Voitko todistaa?

        Nyt on kuitenkin nyt.. Turha tuoda tänne esille vanhoja juttuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmoitus tehty. Kukaan ei ole noin kommentoinut.

        Kuliss, että noin harras Martina-fani olisi tuonkin sarjan katsonut ja melkein ulkoa osaisi…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin? Hän.ei ole antanut vuosiin haastatteluja törkylehdelle nimeltä 7. Kyseinen lehti vääntää jutut some kommentoinneista jne. Ihan ymmärrettävissä oleva asia jos osaa ymmärtää. Edelleen, Hyvä Martina!

        Ei ole antanut Seiskaan haastattelua, mutta sen sijaan Me Naisiin antoi. Antoikin sellaisen haastattelun, että kertoi 4 kkn seurustelun jälkeen jo suunnitelmista tehdä yhteinen lapsikin. Yhteiset arvot jaetaan ja tähtiä tavoitellaan muuta lapsellista jorinaa.
        Sitten tuli Hannun epäilty raiskaus ja tämäkin kupla puhkesi.
        Nyt pidetään matalaa profiilia, ettei yhteistyökumppanit suutu.
        Missä ilmenee se, että Martina ei kerro suhdejuttujaan julkisuuteen? Eikös Me Naiset ole sitä julkisuutta mielestäsi?
        Martina sanoo: Suhde on tuhoon tuomittu, jos annat sen julkisuuteen ja kuitenkin juuri näin tämä teki itse.
        Tämän Martinan jutut on aina olleet kaikkea muuta kuin loogisia ja tämä todistaa sen jälleen.
        Tuuli huulia liikuttaa....

        Just oli Päivärinnan ohjelmassa antamassa haastattelua ja Iltalehdessä pieni juttu aiheesta. Vieläkin mouruaa "kipeää" eroaan ja kiertelee ja kaartelee Hannusta. Nyt ei voi miesystävällä revitellä, kun ei tiedä mitä oikeus päättää raiskauksen osalta. Me Naiset -lehdessä kesällä hehkutti suhdetta ja avoliittoon olivat muuttamassa. Mutta sitten tuli tuo raiskaussyyte ja avoliitto jäi haaveeksi. :D On se aikamoinen satutäti tuo Feikkilehti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, ne lapset. Koska tekee heidän kanssa jotain.. Tuntuu että reissaa Hannun kanssa enemmän kuin lapsiensa kanssa. Oli kyllä kätilö oikeassa kun sanoi ettei sovellu äidiksi.

        Saman olen huomannut, lasten kanssa vain näytösmielessä, että saa kuvia instaan " leijonaemo".

        Pää ei taida kestää olla läsnä lasten kanssa.
        Aitoa vanhemmuutta ei omaa lapsilleen.

    • Anonyymi

      Voi, voi Martina on niin upea nainen, oli aivan ihana kuvia instassa ja töitä näköjään riittää aivan hyvin. Ei tarvitse tyrkytellä mihinkään, kun eri juttuihin kutsutaan. Hienoa Martta, ei muuta kuin eteenpäin ❤️

      • Anonyymi

        👍👍👍.
        Kylläpä rumia stalkkereita harmittaa, kun niillä ei ole muuta elämää, kuin notkua päivät pitkät palstoilla jauhamassa pascaa.
        Martina elää elämäänsä eteenpäin ja stalkkerit elävät elämäänsä taaksepäin.

      • Anonyymi

        Martina on kova tekee töitä sitä arvostan ja ihana hannu vierellä onnea heille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martina on kova tekee töitä sitä arvostan ja ihana hannu vierellä onnea heille

        Samoin arvostus on minun puolelta myös suuri ,kovaa tekee töitä ja kannustaa myös muita tekee samoin.

      • Anonyymi

        Kyllä. Samaa mieltä. Hyvä Martina !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        👍👍👍.
        Kylläpä rumia stalkkereita harmittaa, kun niillä ei ole muuta elämää, kuin notkua päivät pitkät palstoilla jauhamassa pascaa.
        Martina elää elämäänsä eteenpäin ja stalkkerit elävät elämäänsä taaksepäin.

        Just näin 👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Samaa mieltä. Hyvä Martina !

        Kiirettä pitää siiderivalaalla pesee, pesee muttei puhdasta saa ryvenneestä ! 🐖🐷

    • Anonyymi

      Stefun ja sofian suhde on tuhoon tuomittu miten Stefu jaksaa katella tota kumi ankkaa joka on vielä täys luuseri tekotissineen perseet on laitettu uusiksi ja naama kumi huuli

      • Anonyymi

        Nyt taitaa olla väärä ketju.

      • Anonyymi

        Paha mieli Maran fanittajalla, ja sitä pahaa mieltä ei voi purkaa mihinkään muuhun kuin Soffan haukkumiseen. YHYYYYYY

    • Anonyymi

      Mara on menneen talven lumia

      • Anonyymi

        Toivon todella ,et Martina on sinulle menneen talven lumia ja jättäisit hänet kokonaan ajatuksistasi pois tyystin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivon todella ,et Martina on sinulle menneen talven lumia ja jättäisit hänet kokonaan ajatuksistasi pois tyystin.

        Martina ja hannu rakkautta heille ihana pari

      • Anonyymi

        Sinun toiveajattelua. Martina tulee olemaan yhä enemmän julkisuudessa lisääntyvien töidensä kautta. Saatpa nähdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martina ja hannu rakkautta heille ihana pari

        Ihana pari minustakin. Molemmilla rattituomio, Martinalla parit pahoinpitelytuomiot ja Hannulla mahdollisesti kohta myös tuomio raiskauksesta.
        Upea pari jakaa yhteiset arvot.
        Onneksi ne Martinan lapset osaa lukea.

    • Anonyymi

      Vaikuttaa kyllä et he ovat hyvin onnelisen tuntuinen pari yhdessä , nyt vaan onnea heidän suhteeseen jatkossakin.

    • Anonyymi

      Mitäs ne Martinan rinnat on, kumia, ja mitäs Martinan naama sisältää, botoxia ja mesolankoja mitä laitetaan 3kk välein että pysyy naama koossa ettei valahda, hah haa hah haa. Oikein kumi ja myrkkyä täynnä koko naikkonen. Eikä se tatuointi mustekaan varmaan mitään terveellistä ole, ja sitä tällä naikkosella riittää kropassa! Feikkiä koko kroppa tossa muijasta.

      • Anonyymi

        Martina on todella upean näköinen nainen. Tyypistä säteilee hyvä vointi ja tyytyväisyys elämäänsä. Saa hyvällä omallatunnolla olevansa kiitollinen, koska on töitä, joka ei ole itsestään selvyys näinä aikoina.

      • Anonyymi

        Silokonirinnat ja parit botoxit eivät tee kenestäkään "pelkkää feikkiä". Sitten kun ruvetaan muokkaamaan kasvoja leukalinjoineen ja kohotuksineen ja siirtelemään rasvaa olemattomiin perskannikoihin, voidaan alkaa puhumaan todellisesta feikistä. Mutta tällaiset asiat eivät liity mitenkään Martinaan, joten jätetään omaan arvoonsa.

      • Anonyymi

        Kutsut naisena toista naikkoseksi ja muijaksi, en ymmärrä. Tiedän, että et voi hyvin, mutta ajattele edes jälkikasvuasi ja yritä tuota katkeruutta ja pahansuopaisuutta jotenkin hallita.

        Jep näin on 👍

        On upea nainen juu, tatuointineen ja miehekkäine kasvoineen, suonikkaine käsineen. Jos saat siitä upean naisen, niin kyllä on maku sulla.
        Mulle taas muistuttaa enemmän miestä.

        Et ole näköjään luomua saanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martina on todella upean näköinen nainen. Tyypistä säteilee hyvä vointi ja tyytyväisyys elämäänsä. Saa hyvällä omallatunnolla olevansa kiitollinen, koska on töitä, joka ei ole itsestään selvyys näinä aikoina.

        Martina on tatuoitu kammotus ennen aikojaan. Hyvä kun Stefu pisti oven kiinni ja sai nuoremman ja kauniimman tilalle mitä rakastanut jo vuosia ❤️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kutsut naisena toista naikkoseksi ja muijaksi, en ymmärrä. Tiedän, että et voi hyvin, mutta ajattele edes jälkikasvuasi ja yritä tuota katkeruutta ja pahansuopaisuutta jotenkin hallita.

        Tuon toiveesi olisit voinut osoittaa nimenomaan Martinalle. Ajattelisi edes jälkikasvuaan koheltaessaan.

      • Anonyymi

        Ja Maran pää humisee tyhjää. 🤡

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On upea nainen juu, tatuointineen ja miehekkäine kasvoineen, suonikkaine käsineen. Jos saat siitä upean naisen, niin kyllä on maku sulla.
        Mulle taas muistuttaa enemmän miestä.

        Kaunista Martina ei rumaksi saa tekemälläkään,on vieläkin missi ainesta .

    • Anonyymi

      Voi, kunpa olisivat yhdessä loppuelämän. Se olisi siunaus. Eivät olisi uhkana muille.

    • Anonyymi

      Kallen ei kannata paljon kommentoida, kun tuuliviiri-Riinis on
      muijana....aika rumaa settiä ollut...pettämistä jne
      Muija viilettää pitkin maailmaa kuin päämäärätön pyryharakka.

    • Anonyymi

      Voi wau, mitä tajunnan virtaa. Kaikenlaista sitä näkeekin. Hohhoijaa...

      • Anonyymi

        Mikä Martinas niin kiehtoo, et nytkin on 10 uutta viestketjua eka sivustolla.Hänen ei tarvitse tehdä yhtään mitään, mutta niitä samoja virsiä täällä joku värkkäilee aina ja aina lisää vaan.😊💫

    • Anonyymi

      Martinalla on kaksi vuosikymmentä ollut sinnikästä yrittämistä vakituiseen miessuhteeseen ja niitä miehiä on ollut useita. Aina on ollut vakava suhde ja on esitelty heti sukulaisille ja nykyisin lapsillekin. Martinan miessuhteet eivät kuitenkaan ole kertaakaan kestäneet.

      • Anonyymi

        Kälyni käyttäytyi samalla tavalla kuin Martina, sillä hänenkin suurin haaveensa oli päästä rouvaksi. Ihan mukavia miehiä hänelle osui kohdalle, mutta liiallisen sitoutumispaineen alla ne toinen toisensa jälkeen pakenivat. Mutta toivotaan, että Martinalla kävisi tuuri kuin kertomallani naisella, sillä vihdoin kymmenen vuoden sinnittelyn jälkeen löytyi mies, jonka hän sai kampitettua alttarille.

        Kiitos avatumisestasi, yritän eläytyä sukusi tarinaan.

        Ei tarvitse eläytyä. Yritin vain havainnollistaa. mikä Martinan tilanne on, kun olen aivan vastaavaa nähnyt livenä.

        Ai sinä tiedät mikä Martinan tilanne on luettuasi näitä katkeria vuodatuksia täältä vai onko Martina avautunut sinulle? Ehkä sinun havainnollistaminen ei mennyt ihan putkeen ja elä ihan omaa elämääsi, luulen että siinä on sarkaa tarpeeksi.. 😊

        Sykoloogi ihan elämän korkiakoulusta... havainnollistaa🙈🙈

      • Anonyymi

        Rakkautta kaikille ♥️ sitä me tarvitsemme ja saamme nauttia onnestamme iloisina ja sisimässämme loistaa kirkas valo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai sinä tiedät mikä Martinan tilanne on luettuasi näitä katkeria vuodatuksia täältä vai onko Martina avautunut sinulle? Ehkä sinun havainnollistaminen ei mennyt ihan putkeen ja elä ihan omaa elämääsi, luulen että siinä on sarkaa tarpeeksi.. 😊

        Hän katsos puhuu omasta elämästään ja yrittää Martinakin siihen sotkea katkeruutann.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse eläytyä. Yritin vain havainnollistaa. mikä Martinan tilanne on, kun olen aivan vastaavaa nähnyt livenä.

        Välillä on äiti välillä serkku välillä eno välillä täti.Tyhhmä !!!!

    • Anonyymi

      Pikkarainen ottaa punttisalilla peiliselfieitä...

      • Anonyymi

        Siinä teille lisää syitä miksi kadehtia Martinaa. Ja turha väittää vastaan. Kirjoitusten sisällöstä kyllä näkee erittäin selvästi että kateus Martinaa kohtaan on vienyt muutamalta lähes (vai kokonaan?) jopa mielenterveyden. Aamuyöhön asti katsellaan kateellisena Martinan ja Hannun instaa. Ei edes nukutuksi saada kateudeltaan. Voisitte ehkä paremmin jos jättäisitte väliin. Menkää vaikka katsomaan Sofian stooreja. Stefu on saapunut kaupunkiin? koska Sofia saa taas syödä hienosti. Ja ehkä Stefu kohta vie tämän ison lapsensa matkoillekin eli siinä teille ihailemista sitten.

        Millä perusteella asetat itsesi muiden yläpuolelle? Näköjään ennen kukonlaulua olet täällä lukemassa ja kommentoimassa. Toi kommentti, joka ilmeisesti sinun kuohunnan aiheutti, on kirjoitettu puoli yhdeltätoista illalla. Kommentissa kerrotaan ainoastaan tosiasia, Pikkarainen ottaa itsestään punttisalilla peiliselfieitä. Näköjään itse pidät sitä nolona käytöksenä, reaktiosi eli hyökkäyksesi kertoo sen. Se, että nelikymppinen mies ottaa salilla peiliselfieitä, sanon siihen, että en ole omalla punttisalillani nähnyt kuin nuorien tyttöjen harrastavan tätä.

    • Anonyymi

      Mua kanssa nauratti se kuva. Voiko ihminen enää itserakkaampi olla. Piti jälleen kerran ottaa paidaton kuva oikein peilien kautta että näkyy joka kulmasta. Kyllä on Martina miehen itselleen löytänyt, onnea vaan😄

      • Anonyymi

        😂👏👀

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😂👏👀

        Taputat jollekin niin törkeälle tekstille, että se on poistettu sääntöjen vastaisena. Vai kävitkö kenties kehumassa omaa "tajunnanvirtaasi"

      • Anonyymi

        Kyllä mua vuan niin kovasti nakratti 😂👏

    • Anonyymi

      Onhan se niin että Hannu ja Martina sopivat hyvin toisilleen. Molemmat treenaavat tosi paljon, syövät tylsän terveellisesti, kuvaavat itseään jatkuvasti. Ainoa musta pilvi heidän onnensa päällä on Hannun tuleva oikeudenkäynti, eikä sekään näytä heidän suhteeseensa vaikuttaneen muuten kuin julkisuuden suhteen.

      • Anonyymi

        En tiedä paljonko treenaavat mutta oman ulkomuodon palvonta kyllä yhdistää. Mulla on paljon liikkuvalle tehty ruokavalio (ravitsemusterapeutti) eikä siihen kyllä kuulu monen munan munakkaat juustosiiivuineen tai nuudelit, jauheista valmistetut juomat yms. Mutta ennen kuin joku taas vetää herneet nenään, kukin saa syödä mitä haluaa. Ei ole mun asia nääs

        Mutta piti päästä kuitenkin tänne juuri tämän otsikon alle kertomaan.

        Jos haluat nähdä oman ulkomuodon palvontaa niin käy katsomassa Sofian stooreja. Sieltä niitä löytyy. Ja nyt pääsi syömäänkin kun Stefu vei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta piti päästä kuitenkin tänne juuri tämän otsikon alle kertomaan.

        Ainakin ostoskärryssä oli sinapit ja makkarat sekä saunakaljat....hahhhhaaa normi setti, kun mökille mennään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä paljonko treenaavat mutta oman ulkomuodon palvonta kyllä yhdistää. Mulla on paljon liikkuvalle tehty ruokavalio (ravitsemusterapeutti) eikä siihen kyllä kuulu monen munan munakkaat juustosiiivuineen tai nuudelit, jauheista valmistetut juomat yms. Mutta ennen kuin joku taas vetää herneet nenään, kukin saa syödä mitä haluaa. Ei ole mun asia nääs

        Heti sinulle tuli noita moitteita, kun menit kertomaan oikeasta terveellisestä ruokavaliosta. Martinan päivittäiseen ravintoon kuuluu näköjään hurja määrä prosessoitua ruokaa. Ja runsaalla kädellä prosessoitua, vai voiko joku muuta väittää jauheista ja muusta puolivalmiista tehtyjä syömisiä ja juomia. Aamiaisenkin hän hakee kahvilan paperikassissa, vaikka ei se tuoreista aineista itse valmistettu aamiainen niin hirveästi aikaa vaadi.

        Toisekseen, miten ravintokeskustelumme liittyy otsikkoon "...suhde on tuhoon tuomittu" :D

        Kai se jokapäiväinen elämä arkisine toimintoineen juuri liittyy suhdeasioihinkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heti sinulle tuli noita moitteita, kun menit kertomaan oikeasta terveellisestä ruokavaliosta. Martinan päivittäiseen ravintoon kuuluu näköjään hurja määrä prosessoitua ruokaa. Ja runsaalla kädellä prosessoitua, vai voiko joku muuta väittää jauheista ja muusta puolivalmiista tehtyjä syömisiä ja juomia. Aamiaisenkin hän hakee kahvilan paperikassissa, vaikka ei se tuoreista aineista itse valmistettu aamiainen niin hirveästi aikaa vaadi.

        Toisekseen, miten ravintokeskustelumme liittyy otsikkoon "...suhde on tuhoon tuomittu" :D

        Miten tosiaan liittyy ravintokeskustelu otsikkoon muuten kuin piti löytää otsikko jonka alle pääsee Martinaa haukkumaan. Vaikka eihän se haukkuminen oikeaa otsikkoa vaadi. Mitä vanhoja ketjuja on tänne joskus linkattu niin jopa Remu Aaltosen vanhaan ketjuun oli joku hyvin tunnistettava tehnyt sen vakio Martinan haukkumiskirjoituksen. Siitä kai tuli se kun täällä näki joskus kirjoituksia että "onko täällä romaneita?" tai että "romanit kiinnostaa?".

        On sitä erikoinen maailmankatsomus, jos kaikki kysyminen, oman näkemyksen kertominen, on haukkumista. Mahtaa olla raskasta, koska kaikki ihmiset, joilla on eri mielipide tai näkemys kuin sulla, haukkuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta piti päästä kuitenkin tänne juuri tämän otsikon alle kertomaan.

        Entä sitten? Vai sinäkö "jaat puheenvuorot ja päätät sallitut aiheet? Koita päästä sen tosiasian kanssa sinuiksi, että kaikki maailman ihmiset ei oo sun kanssa samaa mieltä joka asiasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin ostoskärryssä oli sinapit ja makkarat sekä saunakaljat....hahhhhaaa normi setti, kun mökille mennään.

        Haa ha haa, kyllä nää on meidän mökkiläisten eväät,sinappi ,makkara ja kalja .mikä siinnä niin naurattaa ?

    • Anonyymi

      Mageeta on Martinan saamien rikostuomioiden määrä. 👺

      • Anonyymi

        Älä valehtele.
        Martinalla Ei ole yhtään rikostuomiota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä valehtele.
        Martinalla Ei ole yhtään rikostuomiota.

        Todellakaan Martinal ei ole rikostuomioita ei ehdonaiatuomioita, vaan sakkotuomiot ja hoiti ne heti myös pois .💐

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellakaan Martinal ei ole rikostuomioita ei ehdonaiatuomioita, vaan sakkotuomiot ja hoiti ne heti myös pois .💐

        Rikostuomioista määrätään myös sakkoja.

    • Anonyymi

      Se on ahkera ja aikaansaava mimmi.

      On rattijuopumusta, pahoinpitelyitä, koiran kaltoinkohtelua, lähestymiskieltoa, ajokortitta ajoa... pitkä on lista.

      Puuttuuko jotain ?

      • Anonyymi

        Taasko tämä Stefun kaveripiiriin kuuluva mies täällä kirjoittelee?

      • Anonyymi

        Puhut siis sakoista!

      • Anonyymi

        Yksi rattijuopumus 7vuotta sitten ja %- oli veressä 0,76.Pistä mustaa valkoiselle koiran kaltoinkohtelua, rikos keksiä valheita, etkö onneton sitä edes ymmärtänyt ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taasko tämä Stefun kaveripiiriin kuuluva mies täällä kirjoittelee?

        Ai se blondi mummo?

      • Anonyymi

        Todella ahkera mimmi!👺

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi rattijuopumus 7vuotta sitten ja %- oli veressä 0,76.Pistä mustaa valkoiselle koiran kaltoinkohtelua, rikos keksiä valheita, etkö onneton sitä edes ymmärtänyt ?

        Koirat oli jättänyt Hangossa heitteille, juoksivat pitkin teitä ja naapurin pihoja.

        Siitä koirien heitteillejättö ja kaltoinkohtelu!

        Aiheesta sai sakot!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koirat oli jättänyt Hangossa heitteille, juoksivat pitkin teitä ja naapurin pihoja.

        Siitä koirien heitteillejättö ja kaltoinkohtelu!

        Aiheesta sai sakot!

        Ei oltu jätetty heitteille koiria ,koirat on irti pihalla Hangossa aina, paitsi kun on metsästyskausi silloin on koirat pidettävä kiinni .Mistä Martina tiesi ,et on alkanut metsästys ja koirat on kytkettävä kiinni.Videoita katsoessa ,näkyy kun Stefan on niiden kans ja koira juoksee siellä aina vapaana.

    • Anonyymi

      On Martina useaan otteeseen oikeussalien penkkejä kuluttanut. Suurimmalla osalla suomalaisista ei ole niihin asiaa kertaakaan elämässään.

    • Anonyymi

      Onko persoonallisuushäiriö vai mistä johtuu vihan hallinnan puute ja itsekeskeisyys, addiktiot julkisuuteen ja urheiluun.
      Treenaaminen toimii lääkkeenä persoonallisuushäiriöihin eikä kilpailuissa menestytä, kun ei pystytä pitkäjänteiseen tulokselliseen treenaamiseen säntäillään vain lajista toiseen.

      • Anonyymi

        Kysy omalta psykiatrialtasi ,mistä sinun personaalisuushäiriösi voisi johtua , vainoat Martina ja Hannua yötä päivää ja keksit aina lisää haukkumista heistäkin .?

    • Anonyymi

      Martinan ylikorostunut ylistäminen äitinsä toimesta on sairasta jo. Ei ole terveellä pohjalla näiden touhut.👎

      • Anonyymi

        Niin, sellaisesta ylistämisestä voi epävakaalle ihmiselle kehittyä vahingollisen iso ego. Siinä sitä ollaan, kun on ylisuuret luulot itsestään. Mutta jotain voi päätellä ihan tällainen maallikkokin, kun Martinalla ei ole tuohon ikään ainuttakaan muuta ystävyys/kaveruussuhdetta pysynyt kuin Eskon kanssa. Kaikki, niin naiset kuin miehetkin tulevat ja menevät. Ja ne ihmissuhteet päättyvät epäsopuun.

    • Anonyymi

      Kritiikkiä eivät kestä ollenkaan. Kaikki muut ovat kateellisia muka Martinalle.🤭🤭

      • Anonyymi

        Ketkä kaikki muut ovat kateellisia? Martina itse ei kestä kritiikkiä lainkaan eivätkä hänen faninsa. Toisen luokan kastia kun ovat. Meillä hyväosaisilla on eri juttu, koska meillä on terve itsetunto. Eikä ole tarve kadehtia edes toisiamme, saatikka sitten jotain puolivillaista maailmannaista teeskentelevää nobodya :)

        Eräät ovat myös alamaailman kastia ,onneksi ei M ja H- kuulu sellaiseen porukkaan .👀

        Ehkä eivät ole alaMAAILMAA (kommentissa, johon vastasit, alaLUOKKAA), mutta B-luokan kastia he ovat eli sitä WT-porukkaa.

    • Anonyymi

      Pakko on pitää kiinni siitä kenet vielä sattuu saamaan.

    • Anonyymi

      Rikoksia tehneet molemmat samankaltaisia ovat.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      68
      1713
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1411
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1232
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1204
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1106
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      869
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      835
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      191
      766
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      97
      759
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe