Linjasaneeraus on yhtä painajaista

Ammattilaiset ovat kyllä ihme sakkia. Linjasaneeraus myöhässä jo yli 3 kuukautta ja loppua ei näkyvissä. Ottaa päähän kun asunnossa rikotaan paikkoja joihin ei edes tarvitse koskea. Ja osakas maksaa luonnollisesti korjauksen. Oikeastaan mikään mitä on sovittu, ei pidä paikkaansa.
Näin Suomessa, rakentamisen mallimaassa.
3145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Et sinä vahinkoja maksa. Jos urakoitsija ei saa sakkoja myöhästymisistä teillä on huono sopimus. Valtaosa firmoista mitkä linjasaneerauksia tekee on huonoja.

Muille jotka linjasaneeraukseen on ryhtymässä neuvoisin seuraavaa:

Kaikki kirjallisesti ja täsmällisesti etukäteen. Ihan pienimmätkin jutut paperille. Mitä missä milloin miten kuka.

Kysykää urakoitsijalta millainen porukka niillä on töissä. Rakennusmiesten pitää olla suomalaisia, virolaisia tai muu järkevä maa kuten Britannia.

Hyvä urakoitsija tekee asiat järjestelmällisesti ja ne pystyy kertomaan miten urakka tulee menemään. Linja kerrallaan purkuun ja sitten valmiiksi. Ei vähän sieltä täältä. 2-3 linjaa työn alla yhtäaikaa eri vaiheissa. Töistä on kunnolliset suunnitelmat ja ne löytyy ulko-ovista.

Asunnoissa kuvatkaa kaikki. Ovet pitää poistaa. Lattiat ja seinät suojata hyvin. Aivan kaikki tavarat huoneisiin mitkä on saneerauksen ulkopuolella. Joku suoja päälle. Yhtään mitään ei jätetä saneerattavalle alueelle. Käykää seuraamassa töitä ja toteutuuko aikataulu ja suunnitelma. Mitään ei välttämättä tapahdu automaattisesti.

Dokumentoikaa, kuvatkaa, vaatikaa. Älkää menkö typeriksi kumminkaan. Vahinkoja sattuu ja joskus on yllättäviä ongelmia. Pitäkää urakoitsijoihin järjelliset välit. Remontin ajan olette kuin aviopari.

Varokaa lisätöitä. Laskutus voi olla todella suolaista. Saneeraus on silti hyvä hetki tehdä uusi keittiö, lattiat, maalata seinät. Miettikkää huolella kannattaisiko pyytää lisätyönä enemmän pistorasioita, atk-pistokkeita jne. Voi olla aika pieni lisähinta ja iso ilo.

Äänestä

Mjinä sanjeeraan hjyvin ala sina muuta vaita...

Äänestä

Kaikki vaan matalaksi ja muutto kesämökille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ammattilaiset ovat kyllä ihme sakkia. Linjasaneeraus myöhässä jo yli 3 kuukautta ja loppua ei näkyvissä. Ottaa päähän kun asunnossa rikotaan paikkoja joihin ei edes tarvitse koskea. Ja osakas maksaa luonnollisesti korjauksen. Oikeastaan mikään mitä on sovittu, ei pidä paikkaansa.
Näin Suomessa, rakentamisen mallimaassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu