Normaalia epänormaalia.

Moi moi kaikille tasapaksuisille eriarvoisesti kenenkään mahaa arvostelematta, itse kullakin olkoon thutong sixpäkki tai mäyräkoira, kauniit pohkeet, muhkea hauis ja jopa nyrkkimannekiinikilpailuun soveltuva räpylä niin monella sormella kuin jäljellä on.

Sointuja tässä näppäillessäni FenderGibsonistani jonka ystäväni aikoinaan minulle pyyteettömästi kapakan pöydässä luovutti muistoksi, että tämähän on kitaran muotoinen kuten vaimoni.
Ystäväni nimeä en nyt sattuneesta syystä mainitse.

No tuosta muistuikin mieleeni, että olin kerran kapakan edustalla ja jopa kerran kapakan sisällä, kun joku oli jonkun kanssa eri mieltä.
Olen myös antanut itseni lukea tarinaa kun joku skiniporukka jossain oli epäkohteliaita snagarijonossa, niin perussuomalainen kokoomuslainen heidät laittoi ojennukseen.

Epäkohteliaisuudesta sen sijaan mainitakseni huomaan kansainvälistymisen tuoneen tullessaan lieveilmiöitä, kuten Buddhalaisen epäkohteliaisuuden, jota ei ole ollut havaittavissa aikana ennen Pattayan rakkaita.

Kukaan ei tahdo kumppanikseen epäkohteliasta Buddhalaista.
Rakkautta yli rajojen, kaipuuta rakkaansa luokse, sydämen kaipuuta toisen luo, tämän kaltaiset tarinat on niin hempeitä ja tunteita pintaan nostattavia.
Todellinen rakkaus ei katso ikää eikä ihonväriä, vain yksi on tärkein, rakkaiden tulee olla rajan samalla puolen ja rakkaiden tulee viettää yhdessä keskinäistä aikaansa.

Palatakseni jos sallitaan yhdistäen aiheet Thaimaa, rakkaus ja kapakka, niin voitaneen kiistattomasti todeta Pattayan rakkaan rakastumiselle mainitut kolme lähes aina sisältyvän tarinaan.
Nyt siis puhun rakkaudesta ja rakastuneista, en internettreffinussijoista.
En myöskään lainkaan ota kantaa henkilöryhmään jotka maksavat mahdollisen tulevan rakkaansa koeajosta, sitä aihetta saa jauhaa Pattayan rakas jolla oma näkökantansa parisuhteiden hinnasta ja niiden suhteiden kulujen maksajasta.

Sanonta kuuluu että Pattayalla on kaikille kaikkea ja kun asiaa hieman aukaisee enemmän, niin Thaimaassa on tuotakin enemmän kaikkea kaikille.
Myös Pattayan rakkaat on nykyisellään alkanut arvostamaan oikeaa thaimaata ymmärtäen, että Pattaya ei todellakaan ole oikeaa thaimaata, vaan oikeaa Pattayaa.

Nyt kun alkaa ajat lähestymään että täällä thaimaassa alkaa niin sanottu uusi normaali, niin Pattayan rakkaat luonnollisesti jatkaa vanhojen tottumusten mukaan mahdollisimman dejavuu vanhaa normaaliaan, eli tärkeysjärjestyksen ykkössijalla edelleenkin kapakat, riemujuhlat jne.
Valveutuneemmat matkailijat joilla ei ole Pattayan rakkaiden pinttyneet asenteet rasitteinaan matkailevat enemmän tutustuen oikeaan thaimaahan jo siitäkin syystä, että tälle ryhmälle kapakat ei ole ehdoton elinehto thaimaanmatkailulleen.

Tämä tuo tullessaan rakkautta, toisenlaista rakkautta, sellaista rakkautta joka ei saa alkukipinää kapakassa, eli yhdistää sellaisia ihmisiä parisuhteisiin joista toisen tai molemman elämään ei ole kuulunut kapakat.
Tämä ryhmä ei tarvitse rohkaisuryyppyä ennen jokaisen uuden ihmissuhteen aloittamiselle Pattayan rakkaan tavoin.
Viitaten Rakkaan tuoreimpaan lausahdukseen, että “Jos taas lomamatkasta puhutaan, niin eiköhän aika monen lomailtaan kuulu ravintola. Ainakin illallisen merkeissä”.
Olen samaa mieltä Pattayan rakkaan kanssa, mutta mikäli joku rakkaansa löytää illallisravintolasta illallisen merkeissä, niin todellakaan tuota ei voi nimittää kapakkarakkaudeksi, vaan enemmälti mainitsemaani uuteen normaaliin.

Tämän matkailupalstan normaali tosin on vakio epänormaalin toimesta.

21

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Fliteboard.
      Jäi tuossa aloituksessa mainitsematta että tuli tilattua ja on toimitettu kaksi Phukettiin.
      Varmaan mukavaa puuhaa, täytynee alkaa suunnittelemaan huvilalla käyntiä.

    • Anonyymi

      Jännän äärellä mennään, Jorma. Myös Hua Hinin tissiposkimajuri näppäilee Gibsonia. Sensei taas näppäilee Fender Gibsonia, jota ei ole olemassakaan.

      Fender ja Gibson ovat kuitenkin kaksi eri merkkiä. Gibson on 50 vuotta vanhempi korporaatio kuin Fender, molemmat jenkkejä alunperin, tehtaita useissa.

      Minun kitarakokoelmaani kuuluu vain yksi Fender. Suurin osa kitaroistani on thaimaalaista käsityötä, keskihinnaltaan 5000 bahtia.

      Kun satupoika googlailet seuraavan kerran fliteboardeja, niin tsekkaa leveys että mahtuuko rollaattori kyytiin. Nimittäin tuollainen paskamaha ei omin jaloin kävele.
      Ota muikkukukkoa. Omega kolmonen on hyvää aivoruokaa.

      T 2010

      • Hauskaa, tulihan se sieltä.

        Kerro vielä Flippikokemuksesi ja kaikki tietoisuutesi aiheesta.

        Räps räps ja ... no antaas olla.

      • Anonyymi

        En näppäile, perus akustinen on Martin & Co valmistama, kebat yamaha sg-2000.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En näppäile, perus akustinen on Martin & Co valmistama, kebat yamaha sg-2000.

        Virittikö senssu kitaravillalangan aktivoiden neidon?

      • Anonyymi

        voiko kertoa thaikitaran valmistajan nimen, täällä on pääosin kiinalaisia akustisia, jotka maksavat muutaman tonnin, tuo 5000 akustinen pitää soida jo kunnolla, yksikään hua hinin musiikkikaupoista ei myy täällä valmistettua, kiinalaisia on paljon ja pääosin yamahan halpista... siis akustisia... lankkuja on sitten laajempi merkkitarjonta.

        Mitens ne 100 taalan kanat no yuliko kultamunia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        voiko kertoa thaikitaran valmistajan nimen, täällä on pääosin kiinalaisia akustisia, jotka maksavat muutaman tonnin, tuo 5000 akustinen pitää soida jo kunnolla, yksikään hua hinin musiikkikaupoista ei myy täällä valmistettua, kiinalaisia on paljon ja pääosin yamahan halpista... siis akustisia... lankkuja on sitten laajempi merkkitarjonta.

        "Täällä"? Tarkoitatko tietäväsi thaimaalaiset kitaranvalmistajat? Arvioisin niitä olevan satoja, jopa tuhansia. Valmistavat niitä kotioloissa muutaman kymmenen vuosittain.

        Turistikohteiden ostareilla on yleensä yksi musiikkiliike joka myy kaikenmaalaisia kitaroita. Pattayalla on Sukhumvitin varressa varsin iso liike autokauppojen vieressä.

        Katsoin tuossa että neljä kitaroistani on länsimaisia, yksi Vietnamista ja loput Thaimaasta valmistajansa nimisiä.

        5000 bahtin akustinen on aivan tuurissaan. Saattaa lakata soimasta kunnolla. Osan olen ostanut ihan siksi kun ovat kaunista käsityötä. Soitan vain paria kitaraa joissa paksu kaula, koska isot kädet.

        Ahaa uusi tieto kiitos.

        On siis erikseen kitaroita kaltaisellesi appelsiinikainalolle jolla pullamössöräpylät joissa asuu nukkumatti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Täällä"? Tarkoitatko tietäväsi thaimaalaiset kitaranvalmistajat? Arvioisin niitä olevan satoja, jopa tuhansia. Valmistavat niitä kotioloissa muutaman kymmenen vuosittain.

        Turistikohteiden ostareilla on yleensä yksi musiikkiliike joka myy kaikenmaalaisia kitaroita. Pattayalla on Sukhumvitin varressa varsin iso liike autokauppojen vieressä.

        Katsoin tuossa että neljä kitaroistani on länsimaisia, yksi Vietnamista ja loput Thaimaasta valmistajansa nimisiä.

        5000 bahtin akustinen on aivan tuurissaan. Saattaa lakata soimasta kunnolla. Osan olen ostanut ihan siksi kun ovat kaunista käsityötä. Soitan vain paria kitaraa joissa paksu kaula, koska isot kädet.

        T 2010

        Sallinet 2010 minun esittää väitteen.

        Kerroit katsoneesi, väitän sinun valehtelevan, ei sinulla ole katseltavaa.

        Väitän ja olen oikeassa, et kykene valokuvaamaan kokoelmaasi ja esittelemään kauniita käsitöitä, kykenet vain sanoihin.

        En ole nänyt yhtään thaikku kitaraa, yhden merkin tiedän se on Vanilla guitars, muita ei edes netistä löydy, pikku pajat on pikku pajoja, niiden laatu on mitä sattuu, varsinkin jos on metallikielinen kaula vääntyy heti nailonilla kestää vähän paremmin, 5000 tuollaisesta on paljon kun saat fenderin halpismallin samalla rahalla vaikka c-60 tai hieman yli, ja se soi jo ihan hyvin, harrastelija käyttöön.

        Minä pidän noista Martin & Co kitaroista, hyviä soimaan ja erittäin kestäviä, mutta on firmalla kokemustakin vuodesta 1833, yksi hyvä homma täällä on, kitaran korjaaminen ja säätäminen on erittäin halpaa minulla on yksi vanha akustinen gibson, joka oli kulunut, kaula oli suora, nauhat uudet, satulan ja tallan luut uudet, maksoi alle 2000 bahtia, siihen vielä martinin kieliraja soi kuin uusi, et vastannut mikä on thaikkuvalmistajan nimi, noihin pikkupajojen kitaroihin en sijoittasi 5000.

        Miten ne kalliit kanat joko tulee kultamunia.

        Älä nyt hyvä mies enään tänään ruoki 2010hullua, anna sen kirjoitella karhusatujaan rauhassa.
        Dillellä ei ole kitarakokoelmaa vaan ainostaan vihjailuvalokuvia ja paljon sanoja.
        Kykenee mersun takapenkkeihin ja varpaisiin vaan ei kokoelmastaan valokuvaa, josta ylpeä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sallinet 2010 minun esittää väitteen.

        Kerroit katsoneesi, väitän sinun valehtelevan, ei sinulla ole katseltavaa.

        Väitän ja olen oikeassa, et kykene valokuvaamaan kokoelmaasi ja esittelemään kauniita käsitöitä, kykenet vain sanoihin.

        Entäpä itse? Väitteesi tueksi? Missä näytöt?

        Huuhaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt hyvä mies enään tänään ruoki 2010hullua, anna sen kirjoitella karhusatujaan rauhassa.
        Dillellä ei ole kitarakokoelmaa vaan ainostaan vihjailuvalokuvia ja paljon sanoja.
        Kykenee mersun takapenkkeihin ja varpaisiin vaan ei kokoelmastaan valokuvaa, josta ylpeä.

        Karhusadut on parempia kuin sensein sadut

    • Anonyymi

      Kerran ajoi kalastaja pitkin maantietä, hänellä oli suuri tynnyri kaloja reessään. Kettu tuli kalastajaa vastaan. Ovela kettu heittäytyi tielle makaamaan ja teeskenteli kuollutta. Kalastaja huomasi kuolleen ketun ja pani hänen kalatynnyriinsä. Kettupa heittikin saman tien kaikki kalat tynnyristä tielle. Kun se sai tynnyrin tyhjäksi, se hyppäsi itse pois tynnyristä ja reestä. Sitten se palasi takaisin tietä pitkin ja keräsi kalat itselleen.

      Kun se sai kaikki kalat kerättyä, tuli sitä vastaan karhu. Karhu kysyi:

      Mistä sinä sait näin paljon kaloja?

      Siihen kettu vastasi:

      Minä kävin onkimassa.

      Milloin saa näin paljon kaloja?, kysyi karhu.

      Kettu neuvoi häntä ja sanoi:
      Pitää mennä onkimaan silloin, kun tähdet loistavat taivaalla kirkkaasti. Pistä silloin häntäsi avantoon ja uita sitä siellä niin kauan kun tuntuu siltä, että kalat käyvät siihen kiinni. Kun kaloja tuntuu olevan tarpeeksi kiinni, tempaise häntä yhdellä kertaa ylös vedestä. Sillä tavalla saat paljon kaloja.

      Luottavainen karhu teki niin kuin kiero kettu oli neuvonut. Kun se näki taivaalla paljon tähtiä, se meni avannolle ja pisti häntänsä siitä sisään. Kun hännässä alkoi tuntua olevan paljon kaloja, se tempaisi sen nopeasti irti avannosta. Mutta häntäpä olikin ehtinyt jäätyä pakkasella kiinni avantoon ja kun karhu tempaisi sitä, se jäi kiinni avantoon. Pistely hännässä ei ollutkaan johtunut kaloista vaan pakkasesta.

      Siitä lähtien karhu on ollut hännätön.

    • Anonyymi

      Ennen vanhaan karhu ja orava asuivat sovussa, karhu kutsui oravaa sisarekseen ja orava karhua veljekseen. He elivät hyvässä sovussa, söivät samaa ruokaa ja samassa pesässä nukkuivat.

      Yhtenä iltana karhu ja orava istuskelivat pienen puron rannalla. Karhu pyydysti joesta kalaa. Sai kalan ja heitti sen rannalle. Karhu ja orava istuskelivat rannalla, söivät kalaa ja karhu tokaisi oravalle:

      Elämme sovussa, vaikka emme oikeastaan sovi yhteen. Sinä olet pieni, et pysty sellaiseen työhön, mihin minä. Näet minä osaan pyydystää kalaa. Vaikka kuinka sinä yrittäisit, et sinä koskaan saisi ainuttakaan kalaa. Lisäksi sinä olet tyhmä, etkä toimi aina oikein.

      © Anna Seppo 2010.Orava alkoi inttää vastaan. Luetteli, mitä kaikkea hän osaa. Kaksi ystävää alkoi riidellä kunnolla. Lopuksi orava sanoi:

      Mitä turhia tässä kiistellä? Keksitään jotain, mistä voidaan päätellä, kumpi meistä on fiksumpi. Esimerkiksi, mistä aurinko aamulla nousee?

      Karhu näyttää ihan oikein, mistä aurinko aamulla nousee. Orava väitti heti vastaan. Aurinko nousee toiselta puolelta, ja osoitti sinne, mistä kuu nousee. Kumpi on nyt sitten oikeassa? Karhu ja orava päättivät istua paikalla koko yön ja tarkistaa, mistä aurinko nousee. Karhu istahti sille puolelle, josta aurinko nousee, orava sille puolelle, josta kuu nousee.

      Näin istuvat. Alkoi pimetä. Tuli hiljaista. Linnut ja varpuset lakkasivat laulamasta. Orava alkoi tahallaan heittää herjaa, että aurinko nousee sen takaa. Hän päätti huijata karhua. Karhu tiesi täsmälleen, missä aurinko nousee ja miettii loukkaantuneena: Tyhmä orava, hän viitsii minun kanssa väitellä, näytänpä sille, kukapa on viisas!

      Lopuksi oravan puolella metsän takaa alkoi nousta kuu. Taivas oli pilvetön, ja siksi tuli valoisa kuin päivällä.

      Orava huudahti: Karhu, katso, aurinko nousee juuri niin kuin minä lupasin!

      Karhu kääntyi katsomaan – totta, ihan kuin aurinko olisi nousemassa! Hän suuttui oravalle. Kääntyi ja halusi ottaa oravaa kiinni. Oravan onnistui kiemurrella karhun käpälien välistä pois, mutta selkään jäi karhun kynsistä viisi juovaa.

      Siitä lähtien karhu ja orava kulkevat erillään eivätkä ole enää ystäviä. Ja oravan selästä tuli juovikas, muistoksi karhun kynsistä.

    • Anonyymi

      Pattayan palsta.

      "Luottavainen karhu teki niin kuin kiero kettu oli neuvonut. Kun se näki taivaalla paljon tähtiä, se meni avannolle ja pisti häntänsä siitä sisään. Kun hännässä alkoi tuntua olevan paljon kaloja, se tempaisi sen nopeasti irti avannosta. Mutta häntäpä olikin ehtinyt jäätyä pakkasella kiinni avantoon ja kun karhu tempaisi sitä, se jäi kiinni avantoon. Pistely hännässä ei ollutkaan johtunut kaloista vaan pakkasesta.

      Missäpäin Thaimaata tuo tapahtui?

      • Anonyymi

        Kysy Jormasenseiltä.

    • Anonyymi

      Laitettaisiinko taas kaikkien iloksi pari numball jokke-pappa videota?

      • Anonyymi

        Lennoston upseeri numball tarinoi mukavia videolla:
        "vittusaatana tulee vittu aika kovaa vittusaatana.. saatananvittu aika nopeasti laitan solmuun tuollaset saatananvittu.. missä vitussa mun ruoka on saatana... vittu 80 jotain vitun patiavittu.. semmonen homma saatana että vittu"

    • Anonyymi

      Senssu ja Numba kitaristeina tässä ketjussa ja kitaran antanut ystävä oli varmaan Jimi Hendrix?

      "Sointuja tässä näppäillessäni FenderGibsonistani jonka ystäväni aikoinaan minulle pyyteettömästi kapakan pöydässä luovutti muistoksi, että tämähän on kitaran muotoinen kuten vaimoni.
      Ystäväni nimeä en nyt sattuneesta syystä mainitse"

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      266
      5720
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      1899
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1710
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1201
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      13
      1151
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      155
      1047
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1016
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      931
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      49
      911
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      902
    Aihe