Millaista on elää, kun pelkää epäonnistuvansa kaikessa?
Epäonnistuminen
Anonyymi
31<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Voin kertoa omalta osaltani. Epävarmuutta, huonoa itsetuntoa, pelkoa, miellyttämisenhalua... Minut kasvatettiin pelossa ja kurissa, ei saanut epäonnistua missään ikinä. Niinpä minusta kasvoi pelokas ja itselleni ankara ihminen, joka ei uskalla yrittää ellei ole varma onnistumisesta. Passiivinen. Periksiantava. Surullinen ihminen. Mikään kokemus ei tuota peruspiirrettä enää muuta. Harmi.
Koita jaksa A. Olet jo päässyt pitkälle vuoden takaisesta.
En ole A. Olen mennyt alaspäin jo vuosia:( Positiivisista kokemuksista saisi voimaa, muttei niitä ole oikein viime vuosina ollut. Päinvastoin. Miksi yksille ja samoille kasautuvat kaikki haasteet, mietin joskus.
Niin se joskus vaan menee että kasaantuu. Itse pääsin irti kaikesta jo, eräs nainen oli itsekäs ja julma, nyt olen vapaa hänen pahuudestaan mitä väitti empatiaksi. Hän oli pahasti traumatisoitunut. Kaikkea hyvää hänelle.
Toivon sinulle parempaa aikaa kirjoittaja hyvä.
M40
Jotain tuollaista aavistelinkin olevan takana. Kiitos avautumisesta.
Mutta eihän toki onnistuminen ole kiinni pelkästä itsestäsi, vaan monista asioista.
Voiko väärä ajoitus olla yksi syy epäonnistumiseen?
Voin kuvitella, miten pelottavaa tuo on pienelle lapselle, ihan kauheaa!
Pieni lapsi sinussa on surullinen.
Oletko koittanut koskaan puhua itsellesi, lohduttaa ja rohkaista, puhua hellästi sille surulliselle lapselle?
Ei oikeastaan vaan päätökset, toisen päätökset minkä kanssa hän ei voinut elää vaan laittoi pään pensaaseen.
M40
Kuka siinä sitten oikeastaan epäonnistui?
Hänkö?
Joo. Mä oon toinen samanlainen. Tosin syynä ei oo tuollainen kasvatus kuitenkaan. Ja miellyttämisenhalusta olen onnistunut luopumaan pääosin. Kun ei jaksa mikään kiinnostaa, niin ei tarvii esittääkään muille mitään. Koville oon kova ja kivoille kiva, kutakuinkin näin se menee. Muuten oon luovuttanut jo ajat sitten tän elämän suhteen. Odottelen lähinnä kuoleman unta.
Etkö sitten nauti mistään?
Sinuna en tekisi näin.
Ei kannata vääristellä asioita. Irvokasta.
En nauti. Asiat ovat pelkkää suorittamista ja väkisin puristamista. Tunne-elämää ei ole.
Älä kysy pelkästä pelosta epäonnistua, kysy, kun aina epäonnistuu.
Eikö se ole hän eri asia?
Miltä sitten tuntuu, kun epäonnistuu aina? Varmaan siihenkin on jotain syitä. Mitä ne voi olla?
Ei sitä voi tietää, miksi. Eikä ymmärtää. Niin vain tapahtuu. Joskus epäonni kasaantuu.
Yksi vanhempi nainen juuri minulle sanoi, että kaikki vaikeudet kertyy hänelle.
Itse olen huomannut syklisesti myös että tulee välillä ihan silkkaa epäonnea.
En osaa sanoa, onko se ihan sama, kun epäonnistuminen.
Paitsi jos kokee jonkun tapahtuman mönkään menemisen epäonnistumiseksi.
Itse koen epäonnistumiseksi, kun joku mitä teen esim ruoka, ei onnistu edes kohtalaisesti, vaan siitä tulee rumaa ja pahanmakuista
Viimeksi tein kakun syntymäpäivänäni ja,se oli ihan litimärkää mössöä...ei se pahaa ollut, mutta koostumus aika hurja.
Onko se oikeasti niin, että aina epäonnistuu ?
Vai tuntuuko se vain itsestä, että mikään ei onnistu ?
Joka ikinen onnistuu aina jossain. Eikä kukaan onnistu aivan kaikessa.
Oikeasti. Ei se iloa tuo, jos onnistuu mitättömissä asioissa, kuten leivän syömisessä pudottamatta sitä lattiaan. Ja onhan juuri se tunne onnistumisesta tärkeää, ja jos sitä ei ole...
Kuka käskee pitämään joitain tiettyjä asioita mitättöminä ?
Loppujen lopuksi mikään toiminta jota tekee, ei ole mitätöntä, eihän sitä muuten edes tekisi.
Leivän syöminen pudottamatta sitä lattialle ei ole mitätöntä, jos on yleensä tullut se pudotettua.
Kyllä pienetkin asiat saavat tuntua onnistumisilta. Ei ole pakko odottaa mitään jättisuurta onnistumista.
Pieniä onnistumisia kertyy kuitenkin useampia pikkuhiljaa, isoja tulee turhan satunnaisesti.
Ajattelutapaa pystyy muuttamaan, jos ei muuten, niin voi tuntea ainakin onnistuneensa epäonnistumaan.....
Minulla ei ole sellaista pelkoa. Se aiheuttaa pelkoa että joudun elämään "näytelmän" keskellä. Pelottaa se etten saa elää enää koskaan rauhassa!
Ymmärrän. Koitan itsekkin välttää sen tyylisiä ihmisiä ja niitä on miehissäkin, yllättävää kyllä👍
Siinä tulee paha särö, jos pieraisee valkoisella sohvalla. Yleensä silloin epäonnistumista kuitenkin kokee ohjaaja/päänäyttelijä/käsikirjoittaja...varsinkin jos sivunäyttelijä ei tunne mitään häpeää eikä ole kiinnostunut velvollisuuksistaan😆😈
Olen onnistuja, sunnuntaina syntynyt, onnellisten tähtien alla. Mihin vaan käteni laitan se aina onnistuu.
Pystyn samaistumaan tähän. Mutta vaaditaan myös inhimilliset olosuhteet.
Niinpä, inhimilliset olosuhteet olisi kyllä olleet paikallaan jo vuosikymmeniä sitten. Mutta joidenkin mukaan kaikkihan eivät sellaisia tarvitse. Pääasia, että itselle riittää.
olisivat
(blah)
Jatkuvaa epävarmuudessa elämistä.
En tunnista tilannetta. Kai sitä sitten on riittävästi onnistumisia ollut ja toisaalta saanut tukea epäonnistumisien kohdatessa. Kukaan meistä ei ole täydellinen. Luottoa omaan onnistumiseen voi myös kasvattaa pienin askelin, mutta sitkeyttä se vaatii.
N46
Muistan ammattikoulusta sen eron tekemisessä. Joiltain sujui hommat ja suunnittelu ja toisilta vaan ei yksinkertainenkaan tehtävä onnistunut hyvin, vaikka opetus oli sama ja tietenkin nämä huonommat tekijät sai aina lisäneuvoja.
Nyt kun olen jo keski-iässä ja vuosia tekemisessä siis takana ja samoin tehtäviä ja projekteja, niin silti sattuu virheitä ja joskus jopa pilaan jotain. Jos tekee asioita, varsinkin sellaisia mitä ei ole tehnyt aiemmin samanlaista vähintään viittä kertaa, niin varmasti tulee virheitä varsinkin jos työ on haastava. Joutuu purkaamaan ja tekemään uudestaan ja sellaisia piilotettuja korjausratkaisuja.
Turha itseään mun mielestä on syyttää värittää huonoksi, jossei ole taitava eikä onnistu täydellisesti. Minkä sille voi.
Muutenhan maailma olisi Michelangeloita pullollaan?
En ole laittanut ammatti-identiteettiäni ja uskottavuuttani löyhiin ja virheellisiin väittämiin kiinni, joten mitään hätää ei ole, onko samiksia täällä?